Tiistai 20.11.2018

Kuntaministeri Vehviläinen: Maakuntavaalit siirtyvät ensi syksyyn

Jaa artikkeli:
Luotu: 
7.11.2018 18:30
  • Kuva: Lauri Olander
    Kuva
    Arkistokuvassa kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen työhuoneessaan.
|

Hallitus siirtää maakuntavaaleja ensi syksyyn, vahvistaa kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk). 

”Kyllä totta kai. Minusta se on aivan selvä asia. Ellei ihan ihmeitä tapahdu”, Vehviläinen sanoo.

Hallituksen kaavailuissa maakuntavaalit oli tarkoitus järjestää ensi keväänä yhdessä eurovaalien kanssa.

Taustalla on oikeuskanslerinviraston linjaus, että maakunnat perustavan uuden lain säätämisen ja vaalien välillä tulisi jäädä noin puoli vuotta valmistautumisaikaa. Vehviläinen katsoo, ettei maakunta- ja sote-uudistusta ehditä säätää eduskunnassa niin, että toukokuussa pidettävien eurovaalien ja lakien valmistumiseen väliin jää puoli vuotta.

”Nyt ollaan marraskuun tässä kohtaa, niin meillä pitäisi olla lait suuressa salissa käsittelyssä marras-joulukuun vaihteessa”, Vehviläinen toteaa.

Maakuntauudistus on osa hallituksen valmistelemaa sote-uudistusta. Sen toisesta laajasta kokonaisuudesta, valinnanvapaudesta, valmistui tänään sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöluonnos, joka etenee nyt perustuslakivaliokunnan käsittelyyn.

Jos perustuslakivaliokunta antaa mietintöluonnokselle puhtaat paperit, se palaa vielä sosiaali- ja terveysvaliokuntaan ennen kuin eduskunta pääsee siitä äänestämään.

”En ajattele, että perustuslakivaliokunta tekisi mitään pikakäsittelyä.”

”Kaikista tärkeintä on, että saadaan päätökset tehtyä tämän eduskunnan aikana. Se on kaikista tärkein asia. En ota kantaa siihen nyt, miten perustuslakivaliokunta sitä käsittelee. Mutta kun tämä on jo ollut perustuslakivaliokunnassa kerran, niin toivon, että tämä pystyisi menemään nyt sen mukaan, miten hallitus on vastineissaan esittänyt.”

Aiemmin perhe- ja peruspalveluministeri Annikka Saarikko (kesk) on arvioinut, että maakuntavaalit saattavat lykkääntyä. Vehviläisen tuore kommentti vahvistaa asian.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Juha Lapveteläinen

Maakuntauudistus on osa hallituksen kaavailemaa Sote- uudistusta, missä jokaiselta itsenäiseltä kunnalta ja niiden kunnanvaltuustoilta otetaan perustuslaillinen itsemääräämisoikeus pois poliittisen perustuslakivaliokunnan päätöksellä. Tämän jälkeen lakiuudistus kirjataan Suomen poliittiseen Lakikirjaan, joka ratkaisuna tarkoittaa sitä, että poliittiset puolueet eduskunnasta- Valtioneuvoston johdolla hallitsevat kuntien itsemääräämisoikeutta perustuslaillisesti. Jos Suomen Tasavallassa olisi täysivaltainen Perustuslakituomioistuin, tätä lakiuudistusta ei toteutettaisi laillisesti poliittisten puolueiden etujärjestöjen ehdoilla. Kyseessä on niin perustuslain, kuin yksilönoikeuksien vastainen toiminta isänmaassa. Eri kunnissa asuvien kansalaisten ja äänestäjien tulisi myös jatkossa päättää kunnanvaltuutetut äänestämällä omissa kunnissaan, ainoastaan kunnanvaltuutetut voivat tehdä päätöksiä perustuslaillisesti eri kuntien yhteenliitoksista sekä itsehallinnollisesta maakunnasta tulevaisuudessa. Tämä ratkaisu kannattaisi toteuttaa siitä syystä johtuen, koska osa kunnista on taloudellisesti huonossa kunnossa. Heikommassa asemassa olevien kuntien talous saadaan kuntoon itsehallinnollisen maakuntavaltuuston järkevillä päätöksillä ilman politiikkaa, sillä näissä kunnissa voidaan jatkossa keskittyä esimerkiksi lähiruokatuotantoon, josta syntyy pysyvää verotuloa heikommin menestyneille kunnille itsehallinnollisen maakunnan alueella. Näillä tuloilla nämä kunnat pystyvät selviytymään julkisen sektorin palvelurakenteen kuluista joka olisi enää 25%. Kysymys on osavaltiosta eli itsehallinnollisesta maakunnasta, josta eri kuntalaisten osavaltion alueella olisi syytä olla ylpeä tulevaisuudessa ilman eduskunnan poliittisten etujärjestöpuolueiden päätöksiä. Itsehallinnollisten maakuntien perustaminen edellyttää laillisesti, että perustuslaillista itsemääräämisoikeutta käyttävien kunnanvaltuutettujen päätöksiä tullaan tarvitsemaan myös jatkossa yhdistymiseen maakunnaksi. Tämä ratkaisu kannattaa ehdottomasti toteuttaa Suomen Tasavallassa, mutta kunnanvaltuutettujen päätöksenteolla ei etujärjestöpuolueiden poliittisella painostuksella. Valtion kaavailemassa Sote- mallissa valtioneuvosto,- Eduskunnan enemmistöpäätöksellä, tulee kumoamaan kaikki itsemääräämisoikeudet Suomen Tasavallan perustuslaillisissa kunnissa yksipuolisesti. Valtioneuvoston, - ja Eduskunnan enemmistöpäätökset Sote- mallin osalta eivät koske vauraita eikä rikkaita yksittäisiä kuntia Suomessa. Perustuslaillisesta oikeusvaltiosta, eikä oikeudenmukaisesta oikeusjärjestelmästä Suomen kansalaisen osalta ei ole tietoakaan tässä poliittisessa ratkaisussa. Amerikan Yhdysvallat itsenäistyi 4. heinäkuuta 1776 vastustaen englantilaisten monarkistien sekä kuninkaan valtaoikeuksia tasavaltalaisuuden voimalla, se tarkoittaa ranskalaista veljeyttä ja tasa- arvoa puolustaen meidän jokaisen kansalaisen perustuslaillisia yksilönoikeuksia kaikkia sortajia vastaan osavaltion avulla. Ratkaisu tarkoittaa seuraavaa;
- Kunnanvaltuusto
- Maakuntavaltuusto,
- Maakunnan Edustajainhuone
- Eduskunta
- Perustuslakituomioistuin
- Tasavallan Presidentti

Arto Lähteelä

Suomessa on hyvä kansanvaltainen paikallishallinto. Kunnnanvaltuustot ja kuntayhtymien hallinto.
Maakuntahallinto toisi turhaa ja kallista byrokratiaa. Sen toteutuminen olisi tärkeää saada estettyä.
Suomen yhvinvointi valtuo yritetään väkisin saada sekaisin tällä säätämisellä.
Jos vielä EU sattuisi hajoamaan lähi vuosina, niin Suomi olisi hukassa omilla hallinnon heikennyksillään.
Se olisi koko maalle turvallisuus uhka.