Tiistai 13.11.2018

PAMin lakko peruuntuu, vartijoille maksimissaan +96 €/kk: ”Kiitos jokaiselle lakkoon osallistuneelle”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
8.11.2018 09:48
  • Kuva: Sanna Liimatainen / Alma Media arkisto
    Kuva

Valtakunnansovittelijan tiistaina jättämä sovintoesitys on saanut molempien osapuolten hyväksynnän vartiointialan työkiistassa, Palvelualojen ammattiliitto PAM kertoo. Vartijoiden palkat nousevat ja työehdot muuttuvat monin osin.

Samalla peruuntuvat kaikki PAMin ilmoittamat työtaistelutoimet kuten perjantaina uhannut vartijalakko Prevent 360 Turvallisuuspalvelut Oy:ssa. PAM oli antanut myös muita lakkovaroituksia.

Vartiointialan työehdoista on neuvoteltu viime keväästä lähtien Palvelualojen ammattiliitto PAMin ja Palvelualojen työnantajat Paltan kesken. Alan työntekijät olivat kolme päivää lakossa lokakuun loppupuolella.

”Pitkä ja vaikea prosessi on päätöksessä ja vartiointialan työntekijöillä uudet työehdot. Alan työntekijät joutuivat kovaan prässiin, jotta tähän päästiin. Jokaiselle lakkoon osallistuneelle kuuluu erityinen kiitos”, PAMin puheenjohtaja Ann Selin sanoo.

Selinin mukaan sovintoesitys vastaa ”kohtuullisessa määrin” PAMin neuvotteluille asettamiin tavoitteisiin huomioida alan erityistarpeita ja löytää ratkaisu, jonka avulla työntekijät kokisivat perustelluksi sitoutua työhönsä ja pysyä alalla.

Vartiointialan sovintoesityksen mukainen uusi työehtosopimus on voimassa marraskuusta 2018 huhtikuuhun 2020. Sopimuksen palkankorotukset on viety euromääräisinä suoraan taulukkopalkkoihin. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla taulukkopalkkoihin tulee 41–96 euron korotukset kuukausipalkkoihin, PAM kertoo.

Valtakunnansovittelijan mukaan palkantarkistusten keskimääräinen palkkakustannusten tasoa nostava vaikutus koko vartiointialalla seuraa tasoltaan liittokierroksella syntyneiden sopimusten linjaa, joka on yhteensä 3,2 prosenttia 24 kuukauden aikana. PAMin mukaan yölisää korotettiin 2,20 euroon tunnilta ja lisien maksuaikoja muutettiin. Palkankorotukset tulevat voimaan 1.1.2019.

PAM kertoo, että lisäksi sovittiin yrityskohtaisesta järjestelyerästä, jonka suuruus on 0,4 prosenttia laskettuna yrityksen marraskuun palkkasummasta. Erä jaetaan kaikille työntekijöille, jos sopuun sen jaosta ei päästä tai siitä ei voida neuvotella luottamusmiehen puutteen vuoksi.

”Erää voidaan käyttää paikallisesti niin, että se palvelee sekä työntekijöiden tarpeita korotuksen kohdistamisessa että antaa työnantajille mahdollisuuden huomioida paikallisia olosuhteita. Juuri tässä kiteytyy paikallisen sopimisen arvo”, Selin kertoo.

PAMin tiedotteen mukaan sopimuksessa lisättiin muutenkin paikallisen sopimisen mahdollisuuksia. Sopimuksessa on useita tekstimuutoksia muun muassa tauko- ja lepomääräyksiin sekä arvokuljetustehtävien päivärahamääräyksiin. Korvaavan työn käyttöönotto on mahdollista, mutta se edellyttää työntekijän suostumusta ja mahdollisuutta kieltäytyä siitä.

Myös valtakunnansovittelijan virasto on tiedottanut sovusta.

 

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: