Lauantai 15.12.2018

Ihmisoikeusprofessorilta tyrmäys kuohuttavalle lakiluonnokselle: ”Lain ja poliisin pitää vain hyväksyä tämä – 6 tuntia riittää”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
11.11.2018 10:16
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Kansainvälisen lain ja ihmisoikeuksien professori Martin Scheinin linjaa, että kuusi tuntia riittää ennakkoilmoitusajaksi mielenosoituksissa.
|

Firenzen yliopiston Euroopan yliopistollisen instituutin kansainvälisen lain ja ihmisoikeuksien professori Martin Scheinin linjaa, että kuusi tuntia riittää ennakkoilmoitusajaksi mielenosoituksissa.

Hallitus ehdottaa kokoontumislakia muutettavaksi siten, että ulkona yleisellä paikalla järjestettävästä kokouksesta, esimerkiksi mielenosoituksesta, olisi tehtävä ilmoitus kokouspaikan poliisille vähintään kolme vuorokautta ennen kokouksen alkamista. Nykyisen lain mukaan ilmoitus on tehtävä kuusi tuntia ennen kokouksen alkamista.

”Spontaanit mielenosoitukset esim. toimittajamurhien, alueellisten miehitysten, pakkopalautusten tai eduskunnan äänestysten takia ovat globaalin nykyajan väistämätön ilmiö. Samoin vastamielenosoitukset. Lain ja poliisin pitää vain hyväksyä tämä. 6 tuntia riittää”, Scheinin kommentoi Twitterissä.

Oikeusministeri Antti Häkkäsen (kok) mukaan ennakkoilmoitusaikaa ehdotetaan pidennettäväksi, jotta poliisi ehtisi nykyistä paremmin turvata jokaisen oikeuden osoittaa mieltään ilman häiriöitä tai väkivallan uhkaa.

”Sanoisin, että ehdotusta vaivaa luterilaisen uskontokäsityksen siirtäminen mielenosoitusvapauteen: kun kerran uskontoa harjoitetaan sunnuntaiaamuisin, niin sanan- ja kokoontumisvapautta voi yhtä hyvin harjoittaa sen mukaan kuin se sopii poliisin työvuorolistaan”, Scheinin vastaa tähän.

(Juttu jatkuu tviittien alla.)

 

 

Häkkänen tarkensi lauantaina, että jatkossakin spontaanit mielenilmaukset sallittuja.

”Muutenkin kyse pienestä muutoksesta, muilla mailla käytössä jo vastaavan pituinen ilmoitusaika”, hän tviittasi.

(Juttu jatkuu tviittien alla.)

 

 

Lakimuutos on parhaillaan lausuntokierroksella. Lausuntonsa on jo ehtinyt antaa muun muassa eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen, jonka mukaan nykytilanteeseen ei luontevasti sovi se, että kokouksista tulisi ilmoittaa viranomaisille useita päiviä etukäteen.

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Ari Järvenpää puolestaan sanoo omassa lausunnossaan, että kolmen vuorokauden määräaika loisi paremmat edellytykset järjestäjän ja poliisin yhteistyölle sekä turvaisi poliisin mahdollisuudet omalta osaltaan huolehtia yleisen kokouksen häiriöttömästä kulusta.

Turun yliopiston julkisoikeuden professori Juha Lavapuro pitäisi Ylen mukaan kuitenkin parempana, että hallitus kokeilisi ilmoitusajan pidentämistä ensin kuudesta tunnista vuorokauteen. 

”Totta kai ilmoitusajan pidentäminen kuudesta tunnista kolmeen vuorokauteen rajoittaa kokoontumisvapautta,” Lavapuro sanoo.

”Muutoksella pitäisi olla parempia perusteluita kuin se, että poliiseja on vaikeaa saada paikalle lyhyellä varoitusajalla”, hän jatkaa.

Ehdotetun lain on määrä tulla voimaan ensi vuoden elokuussa. Siitä annettuihin lausuntoihin voi tutustua täällä.

Lue myös: Mielenosoituksia koskevasta lakiesityksestä nousi äläkkä – Li Andersson: ”Mikä tätä hallitusta oikein vaivaa?”

Jaa artikkeli:

Kommentit

Jaakko Aalto

Näin on. Jos pitkäjänteisyys ei ulotu edes kolmen päivän päähän, melkoisen impulssiivisesta touhuilusta on kyse. Mutta ilmeisesti tässä olikin kyseessä lähinnä Scheininin itsensämarkkinointipläjäys päätellen tuosta Neuvosto-Karjalan tietosanomien tyylisestä tittelistä.

Kirsi Oksiala-Mäki-Petäjä

Kokoontumislaki sanoo 11 §:ssä "Kokousvälineet":

Yleisessä kokouksessa saa käyttää julisteita, tunnuksia, äänenvahvistimia ja muita tavanomaisia kokousvälineitä sekä tilapäisiä rakennelmia. Järjestäjän on tällöin huolehdittava siitä, etteivät ne aiheuta vaaraa tai kohtuutonta haittaa osanottajille, sivullisille tai ympäristölle.

https://www.aamulehti.fi/a/24271249?utm_source=iltalehti.fi&utm_medium=a...

---

Onko tästä, tunnuksien käytöstä, lopulta kyse ns. yleisen kokouksen eli mielenosoituksen kohdalla kun ennakkoilmoitusaikaa ollaan pidentämässä?... Ongelma onkin ihan muualla kuin lyhyessä ilmoitusajassa?...

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990530

Juho Leppanen

Aikaisempien kommenttien enemmistö kertoo masentavia asioita suomalaisesta kulttuurista. Erkki Martikainen syyttää Scheinina "stallariksi". Melko järkyttävää, jos pitää klassista liberalismia ja ihmisoikeusajattelua stalinismina. Nimenomaan halllituksen lakiesitys ja kaikenlainen valtion ja poliisien nöyristely on sitä stalinismia.

Marina Äimä

Arvoisa professori ei taida ottaa huomioon aikatauluongelmia, esim. poliisien työlistat laaditaan etukäteen, eikä ns varallaolijoita voida pitää remmissä rajatonta/ylimitoitettua määrää eikä kohtuuttoman suurta varallaolo työaikaa siltä varalta, että jossakin ehkä ilmoitetaan aloitettavaksi mielenosoitus puolenpäivän varoitusajalla. 6 tunnin ilmoittamisaika ei kyllä ole realismia nykyaikana.