Maanantai 10.12.2018

Romahdus: Vain 36 % saa mopokortin ensiyrittämällä – Autokoululiitto: ”Ei se vain toimi, kun puhutaan vielä lapsista”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
12.11.2018 14:13
  • Kuva: Colourbox
    Kuva
    Heinäkuussa voimaan tulleen uudistuksen myötä mopokortin vähimmäisvaatimus on neljän tunnin teoriaopetus, teoriakoe ja käsittelykoe. Ajokoetta ei ole lainkaan. Kaikki ajo-opetus on vapaaehtoista.
|

Heinäkuun alussa tänä vuonna voimaan tulleen ajokorttiuudistuksen seurauksena mopokorttien hyväksymisprosentti on romahtanut, kertoo Autokoululiiton puheenjohtaja Jarmo Jokilampi Uudelle Suomelle.

Uudistuksen myötä mopokortin vähimmäisvaatimus on neljän tunnin teoriaopetus, teoriakoe ja käsittelykoe. Ajokoetta ei ole lainkaan. Kaikki ajo-opetus on vapaaehtoista.

Jokilampi kertoo liiton tuoreisiin tilastoihin viitaten, että ennen uudistusta yli 80 prosenttia sai mopokortin ensiyrittämällä, mutta nyt vastaava luku on alle 40 prosenttia. Myös liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on kertonut luvuista.

”Mitä tapahtui nuorilla, 15-vuotiailla, eli käytännössä sillä joukolla, joka ensimmäistä kertaa siirtyy liikenteeseen: heillä aikaisemmin teoriakokeen hyväksymisprosentti oli 83, niin nyt se on 36. Se on aika raju muutos, joka kertoo siitä, että nyt kun ei ole mitään koulutusta, niin eihän 15-vuotias niitä asioita osaa omatoimisesti hakea. Ei se vain toimi vielä sen ikäisellä, kun käytännössä puhutaan vielä lapsesta”, Jokilampi sanoo.

Henkilöautojen osalta on Jokilammen mukaan vielä liian aikaista sanoa varmoja lukuja, mutta suunta on niidenkin osalta laskeva.

”Varmasti [henkilöautoissa] on samaan suuntaan mennyt. Voisin kuvitella, että jos se aikaisemmin on ollut siellä 70–80 pinnassa se hyväksymisprosentti, niin se varmaan nyt lähentelee noin 60:tta. Täytyy muutama kuukausi vielä mennä, että pystyy tarkemmin sanomaan, pikkaisen pidemmältä juoksulta. [Mopokorttien osalta kehitys] näkyy nyt hyvin, kun [muutos tapahtui heinäkuun alussa]. Heinä–elokuu on vielä hyvää mopoaikaa, joten sen pystyy aika hyvin sanomaan”, Jokilampi toteaa.

”Parhaimmat käy siellä [teoriakokeessa] kahdeksan kertaa, se raha menee mopoilijoilta nyt siihen kokeen yrittämiseen. Se on kyllä rahan haaskausta”, hän sanoo.

Jokilammen mielestä uudistus on riski liikenneturvallisuuden kannalta. Hän ottaa esille sen, että vuonna 2011 tehty mopokorttiuudistus paransi liikenneturvallisuutta. Ennen vuotta 2011 mopokortin saamiseksi riitti teoriakokeen suorittaminen ilman osallistumista teoria- tai ajo-opetukseen. Trafin mukaan mopo-onnettomuudet vähenivät merkittävästi lakimuutoksen jälkeen. Osittain tämä johtui mopokortin hinnan noususta, osittain mopoilijoiden parantuneista taidoista, Trafi arvioi tuolloin.

Tänä vuonna voimaan tulleen uudistuksen yksi tavoite oli laskea ajokoulutuksen hintaa. Jokilampi kuitenkin huomauttaa, että jos mopokokeessa joutuu käymään kahdeksan kertaa, pelkän yrittämisen hinta on noin 300 euroa. Jokilammen mukaan aiemmin mopokortti maksoi kokonaisuudessaan keskimäärin 300–400 euroa.

”Mopopuolella se huolestuttavin asia koko uudistuksessa on se, että 15-vuotiaat lapset, jotka siirtyvät ensimmäistä kertaa liikenteeseen, heillä ei ole minkäänlaista liikenneajon koulutusta eikä minkäänlaista liikenneajon tutkintoa. Jopa ammattikuljettajille on määrätty pakollista ajo-opetusta, mutta 15-vuotiaille lapsille ei. Se on aika huolestuttava juttu. Se tarkoittaa sitä, että me laitetaan mopoilijat tuonne liikenteeseen ja sanotaan, että koita poika pärjätä”, Jokilampi kritisoi.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Ilkka Nielsen

Jutussa jätetään ansioituneesti mainitsematta se, että 01.07 AM120-luokan teoriakoetta muutettiin haastavammaksi, koska aiempi koe koettiin liian helpoksi. Hyvä sähköinen oppimisympäristö on kyllä monilla autokouluilla tarjolla. Kyllä tässä nyt Autokoululiitto on jäänyt muutosten myllerryksessä takamatkalle. Turha syytellä Trafia. Kehitys kehittyy.