Perjantai 14.12.2018

Jopa satojen tuhansien suomalaisten allekirjoitukset roskiin? – Näin kansalaisaloitteita muutetaan

Jaa artikkeli:
Luotu: 
14.11.2018 08:51
  • Kuva: Alma Talent / Petteri Paalasmaa
    Kuva
    Kuva aktiivimallia vastustavasta mielenosoituksesta. Aktiivimallin kumoamista vaativa kansalaisaloite keräsi yli 140 000 allekirjoitusta ja on edelleen sote-valiokunnassa odottamassa jatkotoimia.
|

Oikeusministeriössä on käynnissä hanke, jonka tarkoituksena on helpottaa kansalaisaloitteiden tilannetta pidentämällä nimienkeruu- ja luovutusaikoja.

Eduskunnassa on huolestuttu siitä, että kymmenien tai jopa satojen tuhansien kansalaisten allekirjoittamat aloitteet mitätöityvät, sillä kansalaisaloitteet raukeavat hallituskauden päättyessä.

Taustalla on perustuslain kirjaus, jonka mukaan ainoastaan kansainvälisten asioiden käsittelyä voidaan siirtää seuraavien vaalien jälkeiseen aikaan. Tarkoituksena on estää, että edellinen hallitus voisi jättää seuraavalle hallitukselle pöydän täydeltä lakiesityksiä, jotka sen olisi käsiteltävä läpi ennen kuin voisi aloittaa oman politiikkansa tekemisen.

Näin ollen tämän kansalaisaloitteiden ”valuvian” muuttaminen edellyttäisi perustuslain muutosta, mikä on puolestaan ongelmallista, kuten eduskunnan varapuheenjohtaja Tuula Haatainen (sd) ja keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Markus Lohi tänään Ylen Ykkösaamussakin totesivat.

Sote-uudistuksen työllistämässä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa on jonossa yhä neljä kansalaisaloitetta, Uusi Suomi kertoi lokakuun lopussa. Aloitteiden laatijoille on ilmoitettu, että aloitteet pyritään käsittelemään vielä tämän vaalikauden aikana, mutta todennäköisesti käsittely siirtyy ensi vuoden puolelle.

Yksi jonossa olevista on kautta historian toiseksi eniten, yhteensä 140 944 allekirjoituksia kerännyt kansalaisaloite aktiivimallin kumoamiseksi. Lue tarkemmin: 140 000 allekirjoittajan aktiivimalliälähdys tuuliajolla – 4 kansalaisaloitetta jumissa sote-valiokunnassa

Lue myös: Outo tilanne eduskunnassa: Kansalaisaloitteet vaarassa mitätöityä – kymmenien tuhansien suomalaisten allekirjoitukset hukkaan

Suuri ja monimutkainen sote-uudistus on vienyt valiokunnan aikaa niin paljon, ettei kansalaisaloitteita ole ehditty käsitellä.

Oikeusministeriö on nyt saanut valmiiksi lakiluonnoksen, jolla on tarkoitus muuttaa kansalaisaloitelakia. Lakiesityksen lausuntokierros on juuri päättynyt.

”Ehdotuksen mukaan aloitteen kannatusilmoitukset olisi toimitettava Väestörekisterikeskuksen tarkastettavaksi vuoden kuluessa siitä, kun tarvittavat 50 000 kannatusilmoitusta on kerätty. Tällä hetkellä määräaika on kuusi kuukautta. Myös määräaika, jona aloite tulee toimittaa eduskunnalle, pitenisi puolesta vuodesta vuoteen”, ministeriö kertoo.

”Tällä uudistuksella on tarkoitus auttaa välttämään tilanne, jossa aloite raukeaa, jos eduskunta ei ole ehtinyt käsitellä sitä vaalikauden aikana”, oikeusministeri Antti Häkkänen (kok) sanoo tiedotteessa.

Vasemmistoliitto: Perustuslakia muutettava

Antamissaan lausunnoissa kokoomus, vihreät ja vasemmistoliitto pitävät määräaikojen pidentämistä askelena oikeaan suuntaan.

Oppositiopuolueet vihreät ja vasemmistoliitto kuitenkin katsovat, ettei tämä muutos riitä, vaan olisi pystyttävä estämään kansalaisaloitteiden raukeaminen vaalikauden lopussa.

”Tätä ratkaisuehdotusta parempana keinona ongelman poistamiseksi pidämme sitä, että perustuslain muutoksella kansalaisaloitteiden käsittelyä sallittaisiin jatkaa vaalien jälkeisillä valtiopäivillä. Asiasta jättämässämme lakialoitteessa esitetään tätä ratkaisua. Aloitteessa ehdotimme, että kansalaisaloitteen käsittelyä, joka on keskeytynyt eduskuntavaalien johdosta, voitaisiin jatkaa tarvittaessa vaalien jälkeisillä valtiopäivillä”, vasemmistoliitto lausuu.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Juha-pekka Naukkarinen

Mitä tapahtui niille kansalaisaloitteille,jotka Kimmo Kiljunen pani alulle taitetun eläkeindeksin muuttamisesta ns. puoliväli-indeksiksi tai palkkoja seuraavaksi indeksiksi? Aloitteen allekirjoittajia oli yli 80000,onko tämä hallituksen huijausta koko homma,miksi se ei päässyt eduskunnan käsittelyyn? Koko asia painettiin hiljaiseksi,onko eläkeyhtiöillä jo niin suuri valta määrätä tämän maan asioita,koska heillä on yli 200 mijardia kassoissaan veronmaksajilta kerättyjä varoja,ettei eduskunta ja hallitus voi tälle mitään,kuka teki päätöksen hylätä tämä aloite?

Juha-pekka Naukkarinen

Eduskunta hylkäsi tämän kansalaisaloitteen,mitkä puolueet olivat siinä mukana? Jos dieselveron poistoaloite menisi läpi,niin arvioiden mukaan se maksaisi n.300 miljoonaa,verorahoja,jos eläkeindeksin muutos aloite olisi mennyt läpi,niin hinta olisi ollut 280 miljoonaa,eläkeyhtiöiden varoja,ei siis verovaroja!

Petri Kokko

No mitä tapahtui aktiivimallia vastaan kerätylle kansalaisaloitteelle, 140000 allekirjoitti?
Ainiin, unohdinkin että sinä se et taida juurikaan arvostaa työttömiä ihmisiä, laiskoja sohvallamakaajia ovat kaikki niin että tuet vaan pois....

Jukka Mikkola

Kansalaisaloite toimii eräänlaisena yhteiskunnan ”höyrypannun” varoventtiilinä, jonka avulla kansalaiset voivat purkaa tuntojaan. Muuta merkitystä sillä ei juuri ole.

Siitä valtaa pitävä eliitti on saanut oivallisen ”demokraattisen” työkalun, jolla säädellään yhteiskunnan ”höyrypannun” painetta. Se on tehokas tapa saada hyväuskoiset kansalaiset mukaan ”päätöksentekoon”.

Kaiken huippuna on se, että mikäli eduskunta ei ehdi käsitellä aloitetta valtiopäivillä, se menee sanalla sanoen roskakoriin.