Keskiviikko 19.12.2018

Li Anderssonin esitys läpi: Jäsenäänestys tulee vuoden 2019 hallitusohjelmasta

Jaa artikkeli:
Luotu: 
17.11.2018 10:39
Päivitetty: 
17.11.2018 13:23
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    ”Neuvoa-antavan jäsenäänestyksen myötä haluamme ottaa jäsenemme mukaan päättämään puolueen kaikista tärkeimmistä asioista, joihin hallitukseen osallistuminen eittämättä kuuluu”, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sanoo.
|

Vasemmistoliiton johto esitti tänään, että puolueen mahdollisesta seuraavaan hallitukseen osallistumisesta järjestettäisiin neuvoa-antava jäsenäänestys. Asiaa esitti puolueen puheenjohtaja Li Andersson tänään puoluevaltuuston kokouksessa.

Puoluevaltuusto päätti hyväksyä Anderssonin esityksen. Näin ollen vasemmistoliitto järjestää neuvoa-antavan jäsenäänestyksen, jos puolue on mukana kevään 2019 vaalien jälkeen hallitusneuvotteluissa ja niistä saadaan neuvottelutulos. Jäsenet äänestävät siitä, hyväksyvätkö he tämän neuvottelutuloksen. Puolueen mukaan äänestys on sähköinen ja siinä hyödynnetään puolueen jäsenrekisteriä. Aikaa äänestykseen kuluu vain kaksi päivää, joten se ei vaikuta hallituksen muodostamisen aikatauluun.

”Neuvoa-antavan jäsenäänestyksen myötä haluamme ottaa jäsenemme mukaan päättämään puolueen kaikista tärkeimmistä asioista, joihin hallitukseen osallistuminen eittämättä kuuluu”, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sanoo Uudelle Suomelle.

”Kevään eduskuntavaalien jälkeen Suomi tarvitsee hallituksen, joka nauttii kansan enemmistön luottamusta. Suoria vaikutusmahdollisuuksia tarvitaan lisää kaikkialla yhteiskunnassa kansalaisten luottamuksen palauttamiseksi politiikkaan. Näytämme esimerkkiä omassa puolueessamme”, Andersson jatkaa.

Vasemmistoliitto kertoo, että sen tavoitteena eduskuntavaaleissa on paikka punavihreässä hallituksessa.

Vasemmistoliitto järjesti neuvoa-antavan jäsenäänestyksen myös puolueen seuraavasta puheenjohtajasta vuonna 2016. Tuossa äänestyksessä Li Andersson sai yli 60 prosenttia jäsenten äänistä, minkä seurauksena muut ehdokkaat vetäytyivät kisasta. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun neuvoa-antavaa jäsenäänestystä käytettiin. Puolue oli tehnyt asiasta periaatepäätöksen jo vuonna 2010, mutta kahdessa sitä seuraavassa puoluekokouksessa oli vain yksi ehdokas puheenjohtajaksi.

LUE MYÖS:

Näkökulma: Oikeisto-Suomi on pian muisto vain, nyt myös Li Andersson matkalla valtaan

EK:n Häkämies: Punavihreä hallitus tulisi kalliiksi – lasku jopa 2 miljardia euroa

Halla-ahon perussuomalaisten kanssa hallitukseen? – 2 puolueelta suora ”ei”, 2 voisi harkita

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Seppo-Juha Pietikäinen

Eikö tuollaisesta jäsenäänestyksestä pitäisi antaa lupauksia vasta sitten, kun selviää,
mitkä puolueet ovat muodostamassa hallitusta. Suomen EU-puheenjohtajuus alkaa
01.07.2019 ja hallituksen pitäisi olla nimitettynä toivon mukaan toukokuun loppuun mennessä.

Jenni Tamminen

Mielenkiinnosta kysyn: miksi tämän päätöksen kanssa pitäisi odottaa siihen asti, että hallitusneuvotteluiden osallistujat ovat selvillä? Kysehän on neuvoa-antavasta jäsenäänestyksestä vasemmistoliiton jäsenille ja tuo jäsenäänestys tehdään sitten, jos neuvottelutulos hallitusohjelmasta syntyy. t. Jenni / US

Seppo-Juha Pietikäinen

Missä aikataulussa jäsenäänestys toimeenpannaan. Jos hallitusneuvottelijat tunnustelukierroksen jälkeen ovat saaneet neuvottelutuloksen, eiköhän siinä
ao. puolueiden päättävät elimet pysty päättämään .
Vasemmistoliiton puolueen nykypolitiikalla mahtuminen hallitukseen vaatisi vihervasemmisron enemmistöä eduskunnassa. Sen tietää L Anderssonkin.
Suomelle tulee erittäin vaikea EU-puheenjohtajuus ja hallituksen saaminen kokoon
olisi suotava saada nimitettyä toukokuun aikana.

Jenni Tamminen
Vastaus kommenttiin #3

No, tuossa uutisessa on ihan suoraan vastaus aikatauluun. Eli kyseessä on sähköinen äänestys, jossa hyödynnetään olemassa olevaa jäsenrekisteriä ja aikaa kuluu muutama päivä. Vasemmistoliiton mukaan ei vaikuta hallituksen muodostamisen aikatauluun millään lailla.

Seppo-Juha Pietikäinen
Vastaus kommenttiin #5

Mutta tarvitaanko koko jäsenäänestystä , jos ei ole mistä äänestää.

Sähköinen jäsen äänestys - mikäpä siinä - varmaan moni muukin puoluea harkitsee
jatkossa jäsenistön kuulemista muissakin asioissa.

Vaalit ovat 14.04.2019. Uusi eduskunta järjestäytynee 22.04.2019 alkavalla viikolla.
Hallitustunnustelija saa työnsä valmiiksi toukokoon 1. viikolla, jonka jälkeen
käynnistyvät hallitusneuvottelut. Väkisin pukkaa kesäkuuta, kun hallitus on koossa.

Seppo-Juha Pietikäinen

Missä aikataulussa jäsenäänestys toimeenpannaan. Jos hallitusneuvottelijat tunnustelukierroksen jälkeen ovat saaneet neuvottelutuloksen, eiköhän siinä
ao. puolueiden päättävät elimet pysty päättämään .
Vasemmistoliiton puolueen nykypolitiikalla mahtuminen hallitukseen vaatisi vihervasemmisron enemmistöä eduskunnassa. Sen tietää L Anderssonkin.
Suomelle tulee erittäin vaikea EU-puheenjohtajuus ja hallituksen saaminen kokoon
olisi suotava saada nimitettyä toukokuun aikana.

Timo Virtanen

Vaikuttaa siltä, että tämä on "apinoitu" Harkimolta, joka sanoo kysyvänsä netissä joka asiasta, mitä tekee !!! Tosiasiahan on, että Suomessa mikään puolue ei voi päättää yksin hallitusohjelmasta. Ja Vasemmistoliitto ei kuulu edes neljän suurimman puolueen joukkoon, joten sen mahdollisuudet sanella muille ehtoja ovat minulle minimaaliset. Tällaisella menettelyllä voi ainoastaan sulkea itsensä pois jo ennakkoon hallituspöydästä. Mikä sinänsä olisi kyllä ihan hyvä asia !?

Ari Mikkola

Ja muut puolueet kiltisti odottaa kaksi päivää muuttamatta mitään neuvottelutuloksesta ja jos vasemmistolle ei käy niin sitten uudet neuvottelut..
Eli Vasemmisto ja ennenkaikkea Lee ei halua hallitukseen muttei kehtaa ennen vaaleja sitä ääneen sanoa..

Pasi Anttila

Montako kertaa olette nähneet suomen tuhoutuvan. Varmaa ja se on myös todistettua empiiristä tietoa että porvareihin ja varsinkaan kokoomukseen tällää maalla ei ole enää varaa, velkaantumisvauhti on melkoinen ja on ollut koko näiden valtakauden ajan, aina vuodesta 1987 saakka.

Toivotaan suomen kansanlta viisautta että syrjäyttävät tämän porvariblokin vallasta.

Pentti Westerholm

Punapääoman bisnekset,Haka,Elanto,Tradeka jne.. ei ole menestyneet tässä maailman menossa.Kaikki on ajettu alas.Jaa,mutta yksi haara AY liikkeen verovapaat bisnekset niillä hekin pärjää.
Taloutta ylläpitävät vain ja ainoastaan kapitalistiset yrittäjät.Vasemmiston robinhood politiikka johtaa vain kaaokseen.