Perjantai 14.12.2018

Vasemmiston uuden äänestyksen kätilöinyt Olli Kohonen: ”Puolueissa puhutaan kauniisti demokratiasta, mutta päätökset tehdään tilatakseissa”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
18.11.2018 12:15
  • Kuva: Marko Kerola
    Kuva
    Pohjois-Pohjanmaan vasemmiston puheenjohtaja, Oulun varavaltuutettu Olli Kohonen.
|

Vasemmistoliitto voi jatkossa järjestää neuvoa-antavan jäsenäänestyksen hallitukseen osallistumista. Sääntömuutosta ehdottanut Olli Kohonen arvioi Puheenvuoron blogissaan, että toteutuessaan jäsenäänestys uudistaa koko puoluekenttää.

Kohonen on Pohjois-Pohjanmaan piiriyhdistyksen puheenjohtaja ja Oulun kaupungin varavaltuutettu. Hän kertoo tehneensä jäsenäänestyksestä aloitteen vasemmistoliiton puoluehallitukselle viime keväänä.

”Monet puolueet ovat puhuneet olevansa jotain aivan muuta kuin muut, mutta esimerkiksi jäsenten toimintamahdollisuudet eivät keskimäärin kovin hulppeat ole. Mutta tämä hanke on polkaistu käyntiin yhden jäsenen toimesta tekemällä asiaa koskeva esitys puoluehallitukselle. Moinenkaan esitysoikeus ei ole mikään vakio puolueissakaan, jotka puhuvat kauniisti jäsendemokratiasta, mutta tekevät todelliset päätöksensä tilatakseissa”, Kohonen toteaa viitaten samalla Liike Nytin perustaja Harkky Harkimon kritiikkiin kokoomuksesta.

Hän tunnistaa, että jäsenäänestykseen liittyy myös omat ”haasteensa”. Käytännössä äänestys hallitukseen osallistumisesta on järjestettävä nopeasti vain muutamassa päivässä sen jälkeen, kun hallitusneuvottelut ovat päättyneet. Aikataulu pakottaa järjestämään äänestyksen sähköisesti, Kohonen arvioi.

”Toki asiaan on kiinnitetty huomiota. Jäseniä on esimerkiksi tarkoitus muun muassa informoida kirjeitse alkuvuodesta jäsenäänestyksen perusperiaatteista ja ohjeistamaan päivittämään sähköpostinsa tai matkapuhelinnumeronsa jäsenrekisteriin. Jompikumpi tai pääsy tietokoneelle tarvitaan äänestyksen osallistuakseen”, Kohonen kirjoittaa.

Varsinaisen päätöksen hallitukseen osallistumisesta tekevät vasemmistoliitossa kansanedustajat ja puoluekenttää edustava puoluevaltuusto. Kohonen arvioi jäsenäänestyksen antavan päätöksessään selkänojaa erityisesti jäsenistöä edustavalla puoluevaltuustolle. Vihreissä juuri kenttäväkeä edustanut puoluevaltuuskunta torppasi osallistumisen porvaripohjaiseen hallitukseen ennen six packiä.

Kohonen kuitenkin korostaa, että jäsenäänestys ei tee vasemmistosta arvaamattomampaa hallituskumppania vaan mahdollisesti jopa sitoutuneemman kumppanin.

”Mutta mikäli jäsenet antaisivat mandaatin jo heti lähdössä, on omiltakin erittäin vahva tuki ja turva tehdä vaikutustyötä hallituksessa, mikä on kaiken kaikkiaan erittäin tavoiteltava asia”, hän toteaa.

LUE MYÖS

Li Anderssonin esitys läpi: Jäsenäänestys tulee vuoden 2019 hallitusohjelmasta

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Kirsi Oksiala-Mäki-Petäjä

Puolueen jäsenten olisi varmaan hyvä tietää myös ennen äänestystä, miten Orpon palkkatukiavaus saa vastakaikua, jos puolue pääsee hallitusneuvotteluihin:

Tarkoittaako Olli Kohonen blogissaan, että me kaikki maksamme ns. ilmastonmuutoksen haittaveroina yritysten palkkatuet tasaveroiksi muutettuna esim. bensassa, dieselissä, "saunanpolttopuuveroina" yms?

Ja jos nämä "viherverot" eivät vielä riittäisi, ottaisiko valtio lisää velkaa vai leikkaisiko palveluja, jotta yrittäjille voidaan antaa palkkatukivaroja jaettavaksi esim. EU:n ulkoa tuleville maahanmuuttajille, joita onkin saatavilla pilvin pimein, jos saatavuusharkinnan poisto ja sitä tukeva irtisanomislaki tulee?

Tarkoittaako myös Kohonen, että suomalaiset työntekijät voi laittaa kortistoon tai (sairas)eläkkeelle, jotta tilalle voidaan ottaa esim. intialaisia koodareita?

Ei hyvä suunta, varsinkin kun juuri on leikattu koulutuksesta lähes miljardi.

Timo Virtanen

Päätökset tehdään aina tilatakseissa. Ja vasemmalla eritoten perinteisesti proletariaatin etujoukko tekee päätökset. Ei sitä muuta miksikään, vaikka tuo netti otettaisiin mukaan manipuloimaan jäsenistöä. Etujoukkohan antaa suositukset äänestyskäyttäytymiselle joka tapauksessa.

Ari Mikkola

Eikös Harkimon liike jo osoittanut puheillaan nettijäsenäänestyksen absurdin järjettömyyden.
Harkimo minusta lausui jotenkin niin että hänen sote-kantansa määräytyy jäsenäänestyksellä. Eli äänestäjän pitäisi lukea ja ymmärtää noin 4000 sivua lakitekstiä seuraamuksineen jotta voi mielipiteensä kertoa. Vai meneekö mutu tuntumalla..
Sama Vasemmistolla, jäsenen pitää lukea muutama sata sivua hallitusohjelmaa ja muutama tuhat sivua tulkintaa hallitusohjelman tavoitteista ja seurauksista tehdäkseen päätöksen..
Ja silti tiedetään että maailma ei tottele hallitusohjelmaa eli mistä jäsenet siis oikeasti äänestävät.

Ari Mikkola

Eikös Harkimon liike jo osoittanut puheillaan nettijäsenäänestyksen absurdin järjettömyyden.
Harkimo minusta lausui jotenkin niin että hänen sote-kantansa määräytyy jäsenäänestyksellä. Eli äänestäjän pitäisi lukea ja ymmärtää noin 4000 sivua lakitekstiä seuraamuksineen jotta voi mielipiteensä kertoa. Vai meneekö mutu tuntumalla..
Sama Vasemmistolla, jäsenen pitää lukea muutama sata sivua hallitusohjelmaa ja muutama tuhat sivua tulkintaa hallitusohjelman tavoitteista ja seurauksista tehdäkseen päätöksen..
Ja silti tiedetään että maailma ei tottele hallitusohjelmaa eli mistä jäsenet siis oikeasti äänestävät.