Perjantai 14.12.2018

Sote-markkinoilla käy kova rytinä – yrityskauppa joka neljäs päivä

Jaa artikkeli:
Luotu: 
19.11.2018 07:22
  • Kuva: Alma Talent / Jesse Järvisalo
    Kuva
    Eniten yritysostoja tehneiden sote-yritysten kauppamääriä viimeisen kolmen vuoden aikana.
|

Faktakulma

Sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaisuudistuksessa palvelujen järjestämisvastuu siirtyy nykyisiltä kunnilta ja kaupungeilta perustettaville maakunnille.

Uuden terveyskeskuksen, sote- keskuksen, pyörittäjä voi tulevaisuudessa olla julkisen toimijan ohella yksityinen yritys. Sote-keskuksesta saa myös sosiaalineuvontaa.

Sote-uudistuksen on määrä astua voimaan vuonna 2021. Valinnanvapaus otetaan käyttöön vaiheistetusti.

Sosiaali- ja terveysalalla on tehty keskimäärin yksi yrityskauppa joka neljäs päivä, ilmenee Kauppalehden ja Uuden Suomen selvityksestä. Vuodesta 2015 aina marraskuun alkuun toteutettiin kaikkiaan 298 enemmistökauppaa, joissa uuteen omistukseen siirtyi liikevaihtoa yhteensä 2,45 miljardin euron edestä sekä 35 400 työntekijää, selviää Talouselämän Yrityskauppatietokannasta.

”Viime vuosina yrityskauppoja on tehty vilkkaasti”, myöntää sote-uudistuksesta vastaava perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk). Hän kertoo, että kauppoja seurataan myös sosiaali- ja terveysministeriössä.

Nykyinen hallitus kirjasi keväällä 2015 hallitusohjelmaan valinnanvapausmallin selvittämisen. Sen jälkeen myös kaupat ovat lisääntyneet niin lukumäärällä, liikevaihdolla kuin siirtyneellä henkilöstölläkin mitattuna. Viisi suurinta yritystä, Mehiläinen, Terveystalo, Attendo, Pihlajalinna ja Esperi Care vastaavat puolesta kaikista tehdyistä kaupoista. Ne ovat myös kaksinkertaistaneet yhteenlasketun liikevaihtonsa.

Saarikko haluaa korostaa, että sote-sektorilla toimii noin 18 500 yritystä, eikä kauppamääriä voi hänen mukaansa panna sote-uudistuksen piikkiin.

”Kauppojen määrä ja sen kasvu selittyy aika monilla erilaisilla syillä. Meillä on ollut paljon myös pienyrittäjiä, jotka etsivät jatkajaa, ja tällaista normaalia yrityselämän muutosvaihtelua, joka ei millään tavalla liity ajankohtaisiin sote-ilmiöihin”, Saarikko toteaa.

Parhaillaan gallupkärjessä paistattelevan Sdp:n puheenjohtajalla Antti Rinteellä on tilanteesta hyvin toisenlainen näkemys. Hän katsoo, että yksityinen sote-markkina on keskittymässä.

”Minulle nämä luvut kertovat sitä, että isot toimijat ovat nähneet merkittävän bisneksen mahdollisuuden tässä hallituksen sote-mallissa. Siksi ne ovat ostaneet pienempiään pois”, Rinne sanoo viitaten viiden suurimman sote-yrityksen tekemiin kauppoihin.

”Minulle nämä luvut kertovat sitä, että isot toimijat ovat nähneet merkittävän bisneksen mahdollisuuden tässä hallituksen sote-mallissa”

Saarikko katsoo, että suuret yritykset ovat yrityskaupoilla hakeneet pikemminkin erikoistumista markkinassa. Hän viittaa muun muassa kauppaan, jossa Terveystalo hankki julkisilla markkinoilla vahvan Attendo Terveyspalvelut. Kilpailu- ja kuluttajavirasto käsittelee kauppaa parhaillaan.

”Attendon perustoiminnot jäävät selvästi nyt vanhuspalveluiden ja muiden vastaavien ratkaisujen äärelle. Tässä näkyy suurten yritysten lohkoutuminen tiettyihin painopistealueisiin ja omiin vahvuusalueisiinsa”, Saarikko sanoo.

Lue myös: Esperi takoo naismiljonäärejä Suomeen – Toimitusjohtaja ei enää pysy laskuissa mukana

Jos Rinne ja Saarikko ovat jostain yhtä mieltä, niin huolesta pk-yritysten asemasta. Rinne huomauttaa, että yksi valinnanvapauden perusteluista on ollut, että sillä taataan pienemmille toimijoille markkinaosuutta.

”Tämä kehitys näyttää vievän toiseen suuntaan. Pienet ovat varmasti osin vapaaehtoisesti arvioineet, etteivät he tule pärjäämään tässä uudessa mallissa”, Rinne arvioi.

Työ- ja elinkeinoministeriö teetti keväällä Accenturella selvityksen pk-yritysten asemasta sote-uudistuksessa. Se arvioi, että yrittäjillä vaihtoehtoja on kolme: investoida, myydä tai lopettaa tai ”jatkaa nykyistä liiketoimintaa mahdollisimman pitkään”.

Saarikon mukaan pienet eivät pärjää itsestään. Hän on valmis miettimään keinoja, joilla useampi päätyy investoimaan. Se voisi tarkoittaa esimerkiksi julkista tukea sote-uudistuksen edellyttämiin tietojärjestelmiin.

”Jos se tarkoittaa subventiota, sen voi tulkita niin. Enemmän tarkoitan tätä kuitenkin tavoitteena, ettei pääsy tietojärjestelmiin saa olla este, ja pitää olla väylä, jolla alkuinvestointi tehdään yrityksille riittävän helpoksi.”

Alla sote-alan yrityskauppatietoa ja muuta kehitystä graafimuodossa:

Faktakulma

Sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaisuudistuksessa palvelujen järjestämisvastuu siirtyy nykyisiltä kunnilta ja kaupungeilta perustettaville maakunnille.

Uuden terveyskeskuksen, sote- keskuksen, pyörittäjä voi tulevaisuudessa olla julkisen toimijan ohella yksityinen yritys. Sote-keskuksesta saa myös sosiaalineuvontaa.

Sote-uudistuksen on määrä astua voimaan vuonna 2021. Valinnanvapaus otetaan käyttöön vaiheistetusti.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Antti Brusi

Säälittävää ja surullistakin Saatikon lausunto vetämällä tuon sukupolvenvaihdoksen osatotuudeksi näihin yrityskauppoihin. No Saarikko ei ole ainoa ministeri, joka käyttää vastaavaa taktiikkaa. Pieni ja mitätön asia rinnastetaan johonkin kokonaisuuten ihan kuin sillä olisi merkitystä.

Terveyspalvelujen, veronmaksajien varoista käytävä taistelu on jatkunut jo pitkään ja samalla niillä on tehty jo ensimmäiset miljardivoitot. (KKR myi sijoitusrahaston(salkun CVC Capitalille).

Vahvasti vaikuttaa siltä, että usko valinnanvapauteen ja markkinoiden avautumiseen on suuri. Tästä voi vain päätellä sen, että nykyhallitus on sitoutunut tavalla tai toisella antamaan elintilaa näille toimijoille.

Täytyy vain toivoa, että eduskunnasta löytyy enemmistö suoraryhtisiä edustajia, jotka viheltävät pelin poikki.

Jarkko Mynttinen

Ja uskottavuuden lisäämiseksi Saarikko höystää sukupolvenvaihdoksen johdosta tehtyjen yrityskauppojen syitä jargonilla...

- "suuret yritykset ovat yrityskaupoilla hakeneet pikemminkin erikoistumista markkinassa"
- ”suurten yritysten lohkoutuminen tiettyihin painopistealueisiin ja omiin vahvuusalueisiinsa”.

Uppoaa selitykseksi täydestä ainakin ekonomisteihin, mutta olisihan tuon voinut ilmaista suoremminkin ilman jargonia, tarkoittavan, että kyseisten yrityskauppojen myötä näiden suurten toimijoiden markkina-asema vahvistuu kohti monopolia, mikä taas rajoittaa tehokkaasti kilpailua. Niin ja vielä lopuksi pitäisi kysyä, minnekkäs ne verorahoista tahkoamat voitot lopulta sitten päätyväkään?

Risto Nikander

Ihan selvä "jatkumo" hallituspolitiikasta ja ministerien avustajien siirtymisestä SOTE puliveivaukseen. Turha sitä on kenenkään kiistää. Sipilä, Orpo, Berner ja monet muut ovat käyneet tavallisten kansalaisten lompakoilla.
Ja monet muut sitä ennen kun oovat myyneet valtion ja kuntien omaisuutta yksityisille, Caruna, A-katsastus, PARTEK, Tampereen Tietoverkko jne.