Maanantai 10.12.2018

Trump-kohun uusi ihmetys USA:ssa: ”Suomessa palaa liian vähän metsää”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
19.11.2018 19:14
  • Kuva: Colourbox
    Kuva
    Suomalainen metsä on noussut puheenaiheeksi maailmalla.
|

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin Suomi-kommenttien jälkimainingeissa Washington Post tutkii nyt tarkemmin Suomen metsäpalojen tilannetta ja erityisesti sitä, miksi Suomi on niin hyvä ennaltaehkäisemään metsäpaloja.

Uusi Suomi kertoi tänään ensimmäisenä Suomessa, että Trumpin naurua herättäneitä kommentteja on saatettu tulkita väärin. Maastopalojen riivaamassa Kaliforniassa lauantaina vieraillut Trump huomautti, että muissa maissa kuten Suomessa ei ole maastopaloja, koska metsistä ja metsänpohjasta pidetään hyvää huolta. Trump käytti termiä ”raking”, joka käännettiin haravoinniksi. Metsänhoidossa sillä kuitenkin tarkoitetaan koneellista hakkuutähteen korjuuta esimerkiksi energiapuuksi.

”Supervallan johtajan ajatus on ihan oikea ja periaatteessa termikin on ihan oikea. Trump on puhunut ihan asiaa. Meidän pitäisi olla ylpeitä siitä, että Suomi on otettu esimerkiksi”, erikoistutkija Juha Laitila Luonnonvarakeskuksesta Lukesta sanoi tänä aamuna Uudelle Suomelle.

LUE LISÄÄ: Suomalaisten Trumpille ja ”haravoinnille” naureskelu sai nolon lopun: ”Supervallan johtajan ajatus oikea”

LUE MYÖS: Näkökulma: Nyt suomalaiset haravoimaan – me Trumpin sanaa ymmärtämättömät mokasimme

Washington Post nostaa nyt esille Suomen Metsäyhdistyksen artikkelin elokuulta. Sen mukaan ”Suomessa palaa liian vähän metsää” lajien ja luontotyyppien moninaisuuden näkökulmasta.

”Metsää paloi esimerkiksi vuonna 2017 koko Suomessa 470 hehtaaria. Yli tuhat hehtaaria paloi viimeksi vuonna 2006”, metsäyhdistys kertoi.

Kontrasti on iso esimerkiksi naapurimaa Ruotsiin, jossa tämän vuoden kesällä tuhoutui tulessa yli 25 000 hehtaaria metsää.

Eron uskotaan metsäyhdistyksen mukaan pohjautuvan infrastruktuuriin ja metsätalouden eroihin. Suomessa on esimerkiksi tiheä metsätieverkosto sekä paljon järviä, jokia ja soita, jotka kaikki rajaavat paloja.

LUE MYÖS:

St1-miljardöörille tukea: Afrikan metsäkatastrofista voi tulla suuri ilmastoratkaisu – Suomella nyt sauma isoihin tekoihin

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Juha Lapveteläinen

Yhdysvaltalaisen foxnews.com uutissivuston mukaan 50 ihmistä on todistettavasti kuollut tähän mennessä metsäpalojen vuoksi Californiassa, valtava tulimeri on myös tuhonnut yli 8000 rakennusta ja taloa yksittäisten kansalaisten, vanhuksien sekä perheiden kärsiessä tästä erittäin vakavasta luonnonkatastrofista atlantin toisella puolen.

Juha Lapveteläinen

Erään asunnottoman mukaan Helsingissä kolikoiden puutteen vuoksi etsitään yhä paikkaa lämmitellä; "Pitäisiköhän soittaa poliisille?", hän sanoi uhkailematta. Muinaiset perulaiset lienevät valmistaneensa paukkumaissinsa kuumentamalla tähkiä kuumien hiilien päällä, ehkä lehtiin käärittynä, kertoi Yleisradio. Haravan keksijää on ollut vaikea löytää, niitä myyviä osto- ja myyntiliikkeitä puolestaan on useita Suomessa.

Kuolleiden lukumäärä Campin alueen tulipaloissa Butten kunnassa pohjois Californiassa on noussut jo 77, kadoksissa olevia on 993 henkilöä. Etelä- Californiassa, Los Angelesin vieressä olevassa Ventura kunnassa on kuollut tähän mennessä 3 henkilöä, kertoi CBS News. Huomenna keskiviikkona tulevan sateen uskotaan helpottavan tilannetta palojen sekä jo kuolleiden etsinnässä, kertoivat luonnonkatastrofi alueella työskentelevät palomiehet.

Ari Ohvo

Hah! Tyypillinen amerikkalainen suhtautumistapa asioihin; jos joillakin menee paremmin kuin USA:ssa niin se pitää kääntää aina amerikkalaisten eduksi. Joo kyllähän se on ymmärrettävää että Kaliforniassa palaa kokonainen kaupunki sillä luonto tykkää että kaupungit palavat. Amerikkalaiset antoivat siis mukamas tahallaan antaa kaupunkiensa palavan. Sitten kun ei kenelläkään ole varaa rakentaa kaupunkia uudelleen niin luonto valtaa alueen. Kyllä me amerikkalaiset sitten niin arvostastamme luontoa että annetaan kaupungitkin palaa tahallaan!