Tiistai 11.12.2018

Petteri Orpo: Suomessa ihan pian liikaa kouluja ja päiväkotipaikkoja – syntyvyyslukujen konkreettinen seuraus kohta totta

Jaa artikkeli:
Luotu: 
20.11.2018 12:52
  • Kuva: Karoliina Vuorenmäki / Alma Talent
    Kuva
    ”Olihan se pysäyttävä. Se oli odotettu, mutta silti se oli pysäyttävä ja huolestuttava”, kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo sanoo väestöennusteesta.
|

Suomen lapsipalveluiden verkostoa voidaan joutua sopeuttamaan uusien syntyneiden lapsien määrän vähentyessä, varoittaa valtiovarainministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo (kok).

Orpo viittaa viime perjantaina julkistettuun väestöennusteeseen, jota hän kutsuu ”pysäyttäväksi” ja ”huolestuttavaksi”, sekä syntyvyystilastoihin. Tänä vuonna syntyneiden määrän odotetaan laskevan edelleen jopa alle 50 000:en.

Väestöennuste nostatti jo perjantaina keskustelua Suomen huoltosuhteesta, uusien veronmaksajien ja työllisten määrän kehityksestä sekä valtion kestävyysvajeesta. Syntyneiden määrän laskulla on Orpon mukaan myös seurauksia myös lyhyellä aikavälillä.

”Yksi sellainen konkreettinen seuraus on, että meillä tulee olemaan ylitarjontaa päiväkotipaikoista. Ja ihan hetken päästä koulujen määrääkin joudutaan varmasti arvioimaan, kun lapsia on yksinkertaisesti vähemmän”, Orpo sanoo.

Kokoomus julkisti tiistaina eduskunnassa lapsi- ja perhepoliittisia tavoitteitaan ensi vuonna alkavalle vaalikaudelle. Puolueen puheenjohtaja Orpo vaatii, että seuraavassa hallitusohjelmassa ”lapsi- ja perhepolitiikan pitää olla yksi kärkiteemoista”.

”Me emme usko siihen, että ketään voitaisiin lahjoa tai pakottaa synnytystalkoisiin, vaan kyllä se on kiinni siitä, että meillä on sellainen Suomi, jossa nuoret perheet voivat lähteä toteuttamaan heidän lapsihaavettaan”, Orpo sanoo viitaten sdp:n puheenjohtaja Antti Rinteen vuoden takaiseen möläytykseen synnytystalkoista, mitä hän myöhemmin pyysi anteeksi.

Vuonna 2015 julkaistun perhebarometrin mukaan Suomessa on pitkään ollut syvä kuilu toivotun ja toteutuneen lapsiluvun välillä. Lapsilukutoiveet ovat laskeneet viime vuosina, mutta tutkijat ovat pitäneet huolestuttavana sitä, että erityisesti lapsitoiveet ovat laskeneet matalasti koulutettujen ja pienituloisten parissa.

Lasten vanhemmat myös pitävä suomalaisen yhteiskunnan tukea lapsiperheille huonona. Kyselyn mukaan 60 prosenttia vanhemmista piti tukia melko tai hyvin huonoina ja erittäin huonoina peräti 25 prosenttia. Tyytymättömimpiä ovat erityisesti pieni- ja keskituloiset.

”Tähän tulokseen meillä on ehdottomasti kiinnitetty huomiota. Työllisyys on ykkösasia, jotta yhä useampi saisi sellaisen tulevaisuuden näkymän ja tulevaisuususkon sitä kautta”, sanoo opetusministeri, kokoomuksen varapuheenjohtaja Sanni Grahn-Laasonen.

”Toinen tärkeä asia on [vanhempainpäivärahojen] vähimmäispäivärahojen korotus ensi vuodelle, joka vaikuttaa kaikkein pienituloisimmissa lapsiperheissä. Ja sitten varhaiskasvatusmaksujen alentaminen”, hän jatkaa.

Merkittävistä lapsiperheitä koskevista uudistuksista - perhevapaauudistuksesta ja varhaiskasvatusuudistuksesta - kokoomus on jo aiemmin julkaissut omat linjauksensa. Kuntavaalien yhteydessä puolue lanseerasi harrastustakuun, jota edelleen pidetään esillä.

Uusina keinoina perheiden tukemiseen kokoomus esittää muun muassa neuvolajärjestelmän kehittämistä.

”Neuvolajärjestelmä voisi tukea myös parisuhdetta haasteellisina pikkulapsivuosina”, Grahn-Laasonen kertoo.

Hän huomauttaa, että kehittämistyöhön ei tarvitse ohjata lisärahoitusta, koska määrärahoja ”vapautuu sitä kautta, että lasten määrä on niin dramaattisesti pudonnut.”

”Esimerkiksi neuvolapalveluissa, kun on yli 10 000 lasta vähemmän, niin sitä resurssia, jota neuvoloihin on kanavoitu pitää käyttää palveluiden kehittämiseen.”

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Erkki Malinen

Terävä havainto valtionvaraiministeriltä jos lasten määrä vähenee niin tarvitaan vähemmän hoitopaikkoja ja kouluja. Ja väheneehän ne se on varma, nuoret on paljon turvattomammassa tilanteessa kun itse aikanaan. Ei vakityötä jos sattuu työpaikka olemaan se on niin hektistä että siihen ei lapset mahdu.

Matti Elo

Ei jokaisen koulun tarvitse olla mikään tuhannen oppilaan tietotehdas. Pieni koulu on hyvä, kodikas ja turvallinen paikka nuorelle ihmisalulle.
Toivottavasti palaamme juurillemme.
Kansanedustajista voitaisiin myös lähettää puolet
kotiin. Heidät kutsuttaisiin vain muutamia kertoja vuodessa päättämään suurista asioista täysistuntoon.

Martti Immonen

Kun lapsimäärä vähenee, sama tapahtuu myös, kun ns. "suuret ikäluokat" kuolevat pois. Tilalle ei enää tule yhtä paljon vanhuksiskaan hoivattavaksi. Siis lisää säästöjä tulossa. Jokainen syntynyt lspsi tsi maahatuodut uussuomslaiset lisäävät hiilijalanjälkiä ja vastaavastijokainen kuollut vähentää. Nyt jo Suomessa kuolleisuus ylittää symtyvyyden, joten tässäkin on yksi osa "ilmastotalkoita". Miksi halutaan kasvattaa väkimäärää, vaikka kaikki tietää, että maapallolla on tuhdisti likaa ihmisiä.