Perjantai 14.12.2018

Eduskunta hyväksyi 19 euron säästön autoilijalle: Kokoomuslainen yllätti keskustelussa – ”Tämä on kyllä tosi erikoinen esitys”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
21.11.2018 12:16
Päivitetty: 
21.11.2018 15:38
  • Kuva: Timo Heinonen
    Kuva
    Kansanedustaja Timo Heinonen (kok) kertoi ajoneuvoveron alentamista koskevassa keskustelussa kannattavansa autoveron poistamista.
|

Eduskunta äänestää tänään suomalaisten vuosittaisen ajoneuvoveron alentamisesta keskimäärin noin 19 eurolla vuodessa. Oppositiopuolueista esitetään koko esityksen hylkäämistä sekä nykyisen ajoneuvoveron muokkaamista ilman hallituksen ehdottamaa 50 miljoonan euron alennusta.

PÄIVITYS: Eduskunta hyväksyi keskiviikkoisessa äänestyksessä ajoneuvoveron alennuksen äänin 101-59. Poissa äänestyksestä oli 39 kansanedustajaa.

Juha Sipilän (kesk) hallitus esittää, että autoista vuosittain maksettavaa ajoneuvoveroa laskettaisiin ensi vuodesta alkaen yhteensä 50 miljoonan euron edestä. Vuonna 2020 voimaan astuva alennus jakaantuisi siten, että vähäpäästöisten, 90-110 grammaa hiilidioksidia kilometrillä tupruttavien autojen verotus laskisi vuodessa 35-40 euroa. 160 grammaa kilometrillä hiilidioksidia laskevien, eli hallituksen mukaan ”keskipäästöisten” autojen verotus laskisi noin 19 euroa vuodessa. Ajoneuvovero säilyisi ennallaan niillä autoilla, joiden hiilidioksidipäästöt ovat yli 200 grammaa kilometriltä.

Eduskunnan keskustelussa tiistaina oppositio arvosteli, ettei esitys ohjaa suomalaisia hankkimaan uusia pienipäästöisiä autoja, vaan se toimii alennuksena nykyiselle autokannalle. Koko keskustelu lähti kuitenkin käyntiin erikoisissa merkeissä, kun kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen puhui ajoneuvoveron laskemisen sijaan auton myyntihintaan lisättävän autoveron poistamisesta ja ajoneuvoveron korottamisesta.

”Jo 60-vuotisjuhliaankin viettänyt väliaikainen autovero olisi nyt siis minun mielestäni tämän korjausliikkeen jälkeen syytä haudata kokonaan. Näin autoverokertymään siirtyvä miljardin euron aukko paikattaisiin esimerkiksi ajoneuvoverolla ja osittain auton muulla käytöllä”, Heinonen totesi.

Vasemmistoliiton Kari Uotila kummasti, miksi Heinonen puhuu autoveron poistamisesta ja ajoneuvoveron korottamisesta kun hänen edustamansa hallitus esittää ajoneuvoveron laskemista.

”Tämä on kyllä tosi erikoinen esitys”, Uotila aloitti.

”Elikkä jos edustaja Heinonen tarkoitti, että ensi vaalikaudella jatkettaisiin sitä linjaa, että autoveroa kevennetään ja auton käyttöön perustuvaa verotusta vastaavasti kiristetään, niin hän todennäköisesti ollessaan jo todella tätä mieltä ei voi mitenkään hyväksyä tällaista vuonna 2020 voimaan astuvaa esitystä, joka toimii täysin päinvastaiseen suuntaan”, hän aprikoi.

Heinonen ei Uotilan osoittamaa ristiriitaa nähnyt. Hän korosti tarkastelleensa ”isompaa kuvaa ja isompaa kokonaisuutta”.

”Ja nyt, kun ei ole tehty päätöstä autoverosta luopumiseksi, tämäntyyppinen korjausliike ajoneuvoveron puolella on ehkä pitkien etäisyyksien maassa jollain tavalla myös perusteltu, varsinkin kun se nyt tehdään niin, että se kohdentuu vähäpäästöisempiin autoihin, tai se painopiste on siellä”, Heinonen sanoi.

Ajoneuvoveron laskun painopisteestä toista mieltä oli sdp:n kansanedustaja Joona Räsänen. Hän huomauttaa, että nykyisin liikennekäytössä olevien ajoneuvojen keskimääräiset hiilidioksidipäästöt ovat noin 159 grammaa kilometriltä, joille hallituksen esitys toisi 19 euron alennuksen. Räsänen vaatiikin, että ajoneuvoveroa muokattaisiin niin, että se laskisi veroa vain autoille, joiden päästöt alittavat uusien autojen keskimääräisen päästötason, 116 grammaa kilometriltä.

”Siksi katsomme, että myös ajoneuvoveron päästöporrastusta tulisi kiristää siten, että se kannustaa erityisesti sähköautojen sekä sähköllä ladattavien hybridien hankintaan. Päästöjen vähentäminen onnistuu tehokkaimmin, kun lisätään pienipäästöisten uusien autojen hankintaa, sillä nyt hankittavat uudet autot ovat liikenteessä vielä vuosien jälkeen”, Räsänen sanoi.

Samoin myös vihreiden kansanedustaja Emma Kari kertoi, että hän ”paljon mieluummin” istuisi salissa käsittelemässä, miten eduskunta voisi edistää sähköautoilua 50 miljoonalla eurolla. Hän esittää koko ajoneuvoveron alentamisen hylkäämistä.

Keskustan kansanedustaja Markku Pakkanen kummasteli, miksi verovaroin pitää tukea kalliiden sähköautojen ostamista.

”Täällä on kovasti aina arvosteltu, että hyväosaisille annetaan verotukia. Uuden auton osto on nimenomaan hyväosaisten tukea, eli aika mielenkiintoinen linjaus on tämäkin”, Pakkanen tuumii.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Janne Pirinen

"miksi Heinonen puhuu autoveron poistamisesta ja ajoneuvoveron korottamisesta kun hänen edustamansa hallitus esittää ajoneuvoveron laskemista."

Kysyy Uotila, ja seuraavassa virkkeessä puhuu auton omistamiseen kohdistuvasta verosta käyttöön kohdistuvana. Viekö tässä virkamiehet eduskuntaa kuin metrin mittaa? Miksei vero voisi olla pelkästään polttoaineissa? No siksi että kaikki ymmärtäisivät sen.

Pertti Kostiainen

Polttoainevero onl liian tasapuolista, pitää päästä tekeen iltalypsyjä omien ryhmien etujen saavuttamiseksi. Se ei toimisi noin suoran ja avoimen systeemin kautta.
On maallaasujaa, pienyrittäjää kaikenkarvaista porukkaa jotka nostaa siitä metelin.
Autoverot pois ja verot polttoaineeseen ja pulinat pois sillä se selviää ja tasottuu nopeasti.

Pasi Vainionpää

"Keskustan kansanedustaja Markku Pakkanen kummasteli, miksi verovaroin pitää tukea kalliiden sähköautojen ostamista." Siis auton ostajat tukevat nyt valtiota, eikä toisin päin, jos autovero poistetaan siinä vähennetään valtion saamaa tukea.