Keskiviikko 12.12.2018

Työministeri Lindströmiltä tilitys – ”Miten onnistuu 75%:n työllisyys, jos tämän hallituksen uudistukset saaneet maan yleislakon partaalle?”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
25.11.2018 10:03
Päivitetty: 
25.11.2018 10:23
  • Kuva: Tiina Somerpuro / Alma Talent
    Kuva
    Jari Lindströmin mielestä ilmassa leijuu nyt vaalilupauksia, joiden takana ei ole realismia.
|

Työministeri Jari Lindström (sin) myöntää joutuneensa ajamaan vaikeita uudistuksia ministeriaikanaan Juha Sipilän (kesk) hallituksessa.

”Olen antanut kasvot monelle kipeälle päätökselle. Helppoa? Ei todellakaan”, Lindström kirjoittaa Puheenvuoro-blogissaan.

Lue Puheenvuorosta: Lindström: Ei pidä pelätä

Lindströmin mielestä ilmassa leijuu nyt vaalilupauksia, joiden takana ei ole realismia.

”Puhutaan suurella suulla kuinka jatkossa tehdään inhimillisempää politiikkaa ja perutaan jopa tehtyjä päätöksiä”, hän kirjoittaa.

Lindström toteaa, että Suomen hyvä taloustilanne on auttanut Sipilän hallituksen työllistämistoimia. Hallituksen tavoite on 72 prosentin työllisyys. Tavoite on lähes saavutettu. Lindström kuitenkin muistuttaa, ettei talouskasvu kestä ikuisesti ja taantumaa tulee jossain vaiheessa. LUE LISÄÄ: Uudet luvut julki: Kuva osoittaa ison pompun Suomen työllisyydessä – Sipilän hallituksen ”tavoite saavutetaan”

Poliitikkojen keskuudessa on yleisesti linjattu, että seuraava työllisyystavoite tulisi olla 75 prosentissa.

”Miten se onnistuu vaikeassa taloustilanteessa? Miten tarvittavat uudistukset voisivat onnistua, jos tämän hallituksen läpiviemät uudistukset ja lainsäädäntöhankkeet ovat saaneet aika ajoin maan jopa yleislakon partaalle?” Lindström kysyy. Toisaalta hän myöntää, ettei hallitus ole aina toiminut parhaalla mahdollisella tavalla.

Tänä syksynä työmarkkinoilla oli levotonta, kun ammattiliitot ryhtyivät työtaisteluihin vastalauseena hallituksen aikeille helpottaa henkilöperusteista irtisanomista pienissä yrityksissä. Lopulta kiistassa päästiin sopuun, kun hallitus muokkasi lakihankettaan ja otti työmarkkinajärjestöt mukaan sorvaamaan lakiesityksen perusteluita.

”Olen aivan vakuuttunut, että seuraavakaan hallitus ei pääse karkuun ikäviä ja raskaita päätöksiä. Sellaisia josta omakin kannattaja- ja äänestäjäkunta hallituksessa oleville puolueille suuttuu”, Lindström kirjoittaa.

”Jos joku pyrkii antamaan sellaisen kuvan, että pystyisi nämä ikävät asiat välttämään, niin älkää uskoko. Hallitusohjelma kannattaa myös lukea suurennuslasin kanssa, jotta ei tulisi pettymyksiä”, hän vinkkaa.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Tuiccu Karhu

Voivoi, kun ihan oikeat luvut lyödään pöytään, niin työttömiä on lähemmäs 500 000. Näistä 70 000 ovat täysin työkyvyttömiä työttömiä. Eivät pääse eläkkeelle, koska 2015 allekirjoitettiin laki, jossa vakuutuslääkäreiden ei enää tarvitse kunnian ja omatunnon kautta allekirjoittaa lausuntojaan. Näkemättä ihmistä. Kyllä se vaan Lindströmin poika on niin, että tempputyöllistäminen on ns. lisännyt työllisten määrää. Toisaalta; karma hoitaa...

Hannu Rissanen

Pieni vihje siitä mikä vaivaa Suomen työmarkkinoita saatiin Nokian kännyköiden loppuvaiheessa. Valtava joukko ihmisiä joutui sairauslomalle. Kuinka moni heistä päätyi eläkkeelle? Meillä kansanluonne synnyttää johtamisen sijaan turhaa managerointia erityisesti kun nuoret pääsevät merkittävään asemaan. Pitääkö johtaminen alkaa kopioida Japanista.

Kari Aaltonen

Näin puhuu mies, jonka mielipide on mitä ilmeisimmin, että on parenpi kuolla sorvinääreen, kuin joutua eläkkeelle ja voihan siitä sitten saada arkuun työnsankarin pinssin,kun jää eläkkeelle 70 vuotiaana ja kuolee samana päivänä, mutta nämä uudistuksethan eivät koske Lindsrömmiä jonka eläke alkaa ensi keväänä jo reilusti alle kuusikymppisenä, ellei Sipilä ole luvannut keksiä jotain hyväpalkkaista virkaa.

Jari Lindström

Hei, ota asioista selvää ennen kuin ryhdyt kommentoimaan. Ei ala eläke minulla kuin vasta 65 v ja 2kk siihen päälle. Minä en saa siis mitään sopeuttamiseläkettä. Eikä minulle ole luvattu myöskään mitään virkaa, ei hyvää eikä edes huonopalkkaista. Jos en tule valituksi, olen työtön työnhakija. Ja mitä sen jälkeen tapahtuu ei kuulu kenellekään vaan se on yksityisasia

Kaarlo Kunnari

Jari, olet tehnyt hyvää työtä ministerinä ja nämä sinua moittivat ovat aivopestyjä tolloja jotka eivä osaa erottaa totuutta valheesta jne. Pelastitte Suomen jäämällä hallitukseen ja se valitettavasti onnistui vain eroamalla persuista, koska muut hallituspuolueet kieltäytyivät toimimasta Halla-ahon johtaman puolueen kanssa. Hallituksen hajoamisesta olisi seurannut paljon pahaa ja näin turvattiin jatkumo keskeneräisten asioiden hoidossa. Valitan etteivät kansalaiset ymmärrä asiaa. Tuona aikana pelastitti meidän hyvinvointimme perustan. Toivon teille kaikkea hyvää, vaikka en ole ollut äänestäjänne. En hyväksynyt puolueenne puheita EU:sta ja eurosta eroamisesta.

Jaakko Ruuska

Hei, aktivointilakienkaan takia sinun työttömyytesi ei todellakaan ole yksityisasia, vaan te toimisto kyttää sua jatkuvasti. Työttömyyden vähentämisessä taas ei pitäisi pitää aina työntekijää/työnhakijaa syyllisenä vaan pitäisi katsoa myös työnantajaa. Eikö ole järjetöntä väittää että irtisanomista heikentämällä parannetaan työllistämistä. Sitähän työnantajat haluaa - mutta tuskin työllistämistarkoituksessa.Haloo!

Petri Rissanen

Lindströmin koko poliittinen ura on ollut täynnä valehtelua ja kieroilua, ja sama meno jatkuu vain.

Kun ei ole kyetty voittamaan äänestyksessä, niin ollaan kepulipelillä erotettu voittanut osapuoli puolueesta/hallituksesta, jonka jälkeen on toteutettu vaalilupauksien vastaista politiikkaa.

Jukka Mattsson

"ollaan kepulipelillä erotettu voittanut osapuoli puolueesta/hallituksesta, jonka jälkeen on toteutettu vaalilupauksien vastaista politiikkaa."

Ei tuota pysty Jari yksin tekemään mutta kukahan tuon tapahtuman arkkitehti oli? Lähentelee kansallispetosta? Kaipa siihen saadaan joskus myöhemmin vastaus...

Kari Aaltonen

Lindsrömmin ei pitäisi vähätellä Sipilän hallituksen saavutuksia sanomalla että päätökset ovat olleet kipeitä, päätökset ovat olleet sairaita, kuvaisi paremmin tämän hallituksen saavutuksia, niiden vaikutukset muuttuvat rahaksi tulevina vuosina ja se rahavirta on miinus merkkinen.

Jukka Mattsson

Eihän siinä muuta kun lupaatte taas vaalilupauksina samat mitkä viime vaaleissa lupasitte kansalle.

Kun pääsette populisti jytkyllä hallituspuolueeksi, pettäkää äänestäjillenne antamanne lupaukset ja perustakaa uusi puolue.
Sen jälkeen roikutte hillotolpassanne kiinni kynsin hampain.

Ai enää toimi? Syytä voitte pohtia keskenänne. Kaipa sitä porukassa keksii jonkun mehevän selityksen.

Pentti Piirainen

Tämän surkeampaa työministeriä ei maa voi saada. Kyllä työllistämiseen löytyisi ratkaisuja pelkästään että annetaan keppiä työttömille. Miksi esim palkkatukirahoja ei myönnetä kolmannelle sektorille niin paljon että saataisiin pitkäsaikaistyöttömät edes joksikin aikaa töihin. Nyt rahat suunnataan pelkästään yritysten käyttöön jotka eivät edes halua palkata työntekijöitä vaan haluavat teetättää työt ilmaiseksi työkokeilun avulla.

Jukka Mattsson

Samaa mieltä. Hienoa että ministeri "jalkautuu" kansan keskuuteen siten kuin sem Jari tekee.
Ei hänen urakka ole helppo ollut ja en missään nimessä toivo hänen poistuvan eduskunnasta. Asiat tässä riitelevät eikä ihmiset. Keskustelemalla, asioita tutkimalla useammalta kantilta löytyy usein se tasapuolinen ja oikeudenmukainen toimintamalli.

Pekka Veistos

Kehtaatkin Lindström puhua jostain vastuun ottamisesta? Se ei ole vastuun ottamista että pettää oman puolueensa ja tukijansa vain pitääkseen kynsin hampain kiinni ministerin pestistään. Siinäkään ei ole mitään vastuullista että tekee marionettina kaiken mitä Sipilä ja Orpo määrää.

Jari Lindström: olet yksi häpeällisimmistä ministereistä mitä Suomessa on koskaan ollut. Top 10 helposti. Saavutus toki sekin.

Mikko Toivonen

Se, että Lindström on itse täällä vastailemassa "letkautuksiin" kertoo jo hänen kuuntelevan mitä yleisöllä on mielessään.
Minusta Lindström on olosuhteet huomioonottaen toiminut niin hyvin kuin on mahdollista ja todennäköisesti yrittänyt ajaa sitä minunkin systemaattisesti kuuluttamaa yhteistä etua. Työministerin tehtävässä siihen on kuitenkin rajalliset mahdollisuudet, mutta joutuu pakon sanelemista toimista ottamaan loskan niskaansa.

Hallituksen yksittäisistä ministereistä minulta saavat selviytymispaperit Lindström. Niinistö ja Häkkänen. Haitallisimmaksi hallituksen ministereistä sen sijaan katson Kepun Tiilikaisen joka on vastuussa, uskokaa tai älkää, energiapolitiikasta ja asumisesta!

Hannu Rautomäki

Hallitus ilmoittaa työttömien määrän vähentyneen 254 600 henkeen ja vähennyksen
olevan vuoden takaiseen 49 700 henkeä. Loistavaa, vai mitä?

YLE kertoo 25.11 uutisessaan, että Aktiivimalli on leikannut 158 000 henkilön työttömyyskorvauksia.
YLE:n mukaan leikkauksien kohteeksi on joutunut 41,9 %:tia työttömien määrästä.

Tästä voi minuutissa laskea, että työttömiä on nyt 377 000 henkeä.
Työttömien määrä on vuodessa LISÄÄNTYNYT 50 000 henkeä.

Arto Savolainen

Aktiivimallia luodessaan työministerin valmistelu tapahtui silmät ummessa, päämääränä vain tukien leikkaaminen. Lupasit Jari seurata tarkasti aktiivimallin toteutumista ja korjata ongelmat välittömästi. Ongelmia et ole korjanut. Aktiivimalli on ollut voimassa kuukautta vaille vuoden, ak­tii­vi­mal­li on joh­ta­nut sii­hen, et­tä Ke­lal­la on 11 000 uut­ta toi­meen­tu­lo­tu­ki­a­si­a­kas­ta. Kiivettiin totisesti perse edellä puuhun.