Perjantai 18.1.2019

Kevytautojen nopeus nousee 60 kilometriin tunnissa – Eduskunnasta kielto: Ei asiaa moottoritielle

Jaa artikkeli:
Luotu: 
11.12.2018 15:16
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Kuva
    Hallitus on tuomassa liikenteeseen uutta ajoneuvoluokkaa, mopoautojen korvaajaksi tarkoitettuja kevytautoja. Kevytauto muunnetaan tavallisesta henkilöautosta rajoittaen ajoneuvon rakenteellista nopeutta.
|

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta on saanut valmiiksi mietintönsä uudesta ajoneuvoluokasta, kevytautoista. Valiokunta esittää kevytautojen nopeuden rajoittamista 60 kilometriin tunnissa, kun hallituksen esityksessä kevytautojen maksiminopeus oli 45 kilometriä tunnissa. Valiokunta myös kieltää kevytautojen kuljettamisen moottoritiellä.

T-ajoneuvoluokan kevytautojen tarkoituksena on olla uusi turvallisempi liikkumisen vaihtoehto 15-17-vuotiaille nuorille. Ne ovat nopeudeltaan rajoitettuja normaaleja henkilöautoja, jotka ovat nykyisiä mopoautoja turvallisempia onnettomuustilanteissa.

Liikennevaliokunta esittää mietinnössään eduskunnan hyväksyttäväksi kahta lausumaa kevytautoista. Ensimmäisen lausuman mukaan eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto seuraa kevytautojen käytön turvallisuutta ja sääntelyn vaikutuksia erittäin tiiviisti ja tarvittaessa ryhtyy viipymättä muutostoimenpiteisiin.

”Toisen lausumaehdotuksen mukaan eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto säätää valtioneuvoston asetuksella kevytautoille velvollisuuden käyttää niin sanottua hitaan ajoneuvon kilpeä”, valiokunta toteaa tiedotteessaan.

Kevytauto muunnetaan omamassaltaan enintään 1500 kilogramman henkilöautosta rajoittaen ajoneuvon rakenteellista nopeutta. Kevytautoiksi voi muuttaa vain moderneja henkilöautoja, jotka ovat lähtökohtaisesti rakenteeltaan turvallisia ja niissä on varsin kattavat turvavarusteet, valiokunta linjaa.

”Valiokunta on liikenteen sujuvuuden edistämiseksi ja muun muassa ohitustarpeiden vähentämiseksi nostanut kevytauton rakenteellisen nopeuden 60 kilometriin tunnissa”, valiokunta kertoo muutoksesta hallituksen esitykseen.

Samalla valiokunta kertoo lisäämästään kiellosta: kevytautolla ei saa ajaa moottoritiellä tai moottoriliikennetiellä.

”Henkilöautojen rajoittaminen 45 kilometrin tuntivauhtiin katsottiin hidastavan liikenteen sujuvuutta sen verran, että katsoimme parhaaksi nostaa rajoituksen 60 kilometriin tunnissa. Tämä vähentää peräänajojen mahdollisuutta sekä vähentää nuorten haluja ohittaa nopeusrajoittimia, mikä lisää turvallisuutta kaikille teidenkäyttäjille. Samalla emme kokeneet järkeväksi, että rajoitetuilla autoilla pääsisi moottoritielle, joten tämä kiellettiin noston yhteydessä”, kokoomuksen Jukka Kopra selittää tiedotteessaan.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Antti Kettunen

Mielenkiintoinen kommentti. Kielletään kaikki autoilu niin kukaan ei kuole tai vammaudu?

Oikeasti tää on ehkä parasta mitä tää hallitus on saanut aikaiseksi jos nyt saavat tämän läpi ajettua. Ne lasikuituhäkkyrät on sellasia kuolemanloukkoja ettei sellaista pitäisi antaa kenellekään ikinä.

Antti Ruokolainen

Siinä nyt oli esitetty mitä tulee tapahtumaan. Mikä on mielestäsi hyväksyttävä uhrien määrä? Kuinka monta mopoautoilijaa kuolee vuosittain? Onko siinä mielestäsi mitään eroa että ajellaan taajamassa 350 kg mautolla, vai melkein kymmenen kertaa painavammalla "traktorilla", vaikka huippunopeus olisi ihan samakin? Jos yhteenlaskettu uhrimäärä pysyisikin samana, niin onko se jotenkin oikeudenmukaista että entistä suurempi osa uhreista olisi syyttömiä?

Ajokortti pitäisi myöntää 16-vuotiaille ja kaikki tämmöiset pelleautoluokat kieltää.

Eero Pekonen

Samaa mieltä kuin Antti Kettunen. Todella hyvä uudistus. Kunpa ministeri vielä ymmätäisi järjestää tasoristeyksiin nykytekniikkaa hydyntävät varoitusjärjestelmät. Nyt käytössä olevat aataminaikuiset puomisysteemit on sikamaisen kalliita. Valtion rahat ei ikinä riitä kaikkiin tarvittaviin puomeihin, joten homma jää ikuisesti auki, ellei uutta halvempaa järjestelmää kehitetä! Se Hangon suuronnettomuus näyttää painuvan unholaan ja mitään ei tapahdu...

An Telo

Nyt alkaa kaupungeissa pelti rytisemään. 60 km/t ja 15 vuotias ratissa - Pelottaa.
Ja mitenkähän noita kevytautoja valvotaan ?

Toivottavasti vaatimuksena tulee olemaan täydellinen autokoulu ennen rattiin pääsyä.

Pertti Ikonen

Ei voi kun ihmetellä kuinka joillakin riittää rahaa hankkia teineille tuollaisia tien tukkeita ja lasikuituisia ruumisarkkuja. Täytyy siis olla "pappa betalar" perheissä kova usko omien pilttien selviytymiseen liikenteessä turvattomalla ja moottoroidulla lasikuitukopilla

Teppo Raininko

Kuinkahan monta ihmishengen vaatinutta mopoauto-onnettomuutta on maassamme oikeasti tapahtunut? Onko keskimäärin yhtäkään / vuosi?

Tunnetuin mopoauto-onnettomuus taita olla se, missä vastaantulija ohjasi tahallaan ison tila-auton suurella nopeudella päin mopoautoa. Olisiko siinä ollut eroa lopputuloksessa, vaikka nuorilla olisi ollut allaan nopeusrajoitettu Nissan Micra?

Jarkko Haarla

Tervetullut uudistus.
Onkohan yksikään täällä soopaa kirjoittavista ikinä ajanut 375 kg painavalla mopoautolla?? Jos olisi, niin loppuisi typerä kommentointi.

Se, että mopoauto onnettomuuksissa ei ole kuollut ketään vain todistaa siitä, että nuoret ajavat melkoisen asiallisesti noilla nykyisillä paperisilla ruumisarkuilla.

Vaikkakin Suomalaiseen menttaliteettiin kuuluu kateus, niin on pakko huomauttaa että Pappa Betalar jokaisessa Suomalaisessa kodissa kunnes lapsi on 18 vuotias. Uuden, oikean pikkuauton hintaisista mopoautoista eroon pääseminen on taloudellinen helpotus monelle sitä kautta, että typerä ja kallis mopoauto jää hankkimatta. Perheet voi hankkia nopeusrajoitetun kakkosauton jolla jokainen voi asioida taajamissa asiallisesti ja ympäri vuoden. Sitten, kun lapsi täyttää 18, niin hän voi jatkaa autoilua samalla autolla mutta ns. normaalissa moodissa.