Maanantai 20.5.2019

Pääministeri Juha Sipilä: ”Ymmärrän täysin kansalaisten huolen ja järkytyksen”

Luotu: 
11.1.2019 18:26
Päivitetty: 
11.1.2019 19:00
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Alma Talent
    Kuva
    ”Ajatuksemme ovat kaikkien näiden alaikäisten nuorten ja heidän perheidensä tukena näissä täysin epäinhimillisissä ja tuomittavissa teoissa”, pääministeri Sipilä sanoo.
|

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) on antanut lausunnon koskien Oulun seksuaalirikoksia. Poliisi tiedotti tänään perjantaina Oulussa paljastuneista uusista seksuaalirikosepäilyistä.

Oulun poliisi on käynnistänyt esitutkinnan neljästä uudesta seksuaalirikosepäilystä, jotka ovat kohdistuneet alle 15-vuotiaisiin tyttöihin. Rikoksiin epäiltyjen on kerrottu olevan ulkomaalaistaustaisia nuoria miehiä.

”Jo aiemmat teot alaikäisten seksuaalisesta hyväksikäytöstä herättivät minussa syvän inhon tunteen. Ymmärrän täysin kansalaisten keskuudessa esiintyvän huolen ja järkytyksen”, Sipilä sanoo.

”Ajatuksemme ovat kaikkien näiden alaikäisten nuorten ja heidän perheidensä tukena näissä täysin epäinhimillisissä ja tuomittavissa teoissa. Tämänkaltaista väkivaltaisuutta ja piittaamattomuutta en voi ymmärtää.”

Sipilä toteaa, että jokaisen Suomeen tulevan on noudatettava Suomen lakeja ja kunnioitettava jokaisen ihmisen koskemattomuutta.

”Tästä emme tingi tippaakaan. Rikoksiin syyllistyneet saatetaan vastuuseen teoistaan oikeusvaltion periaatteiden mukaan. Vakavat rikokset vaikuttavat lisäksi kielteisesti pysyvän oleskeluluvan saamiseen. Turvapaikkajärjestelmän tehtävä on auttaa hädässä olevia, mutta rikollisia se ei voi suojella”, Sipilä sanoo.

Hallitus on muuttanut vuoden alusta lakia niin, että törkeisiin rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten karkottaminen on helpompaa, Sipilä toteaa.

Pääministeri kertoo keskustelleensa Oulun uusista epäilyistä myös sisäministeri Kai Mykkäsen (kok) kanssa. Tämä kommentoi epäilyjä ja hallituksen toimia Twitterissä.

 

LUE LISÄÄ:

Poliisi: Oulussa 4 uutta seksuaalirikosepäilyä – kaikki uhrit alle 15v.

Raiskausrikokset: Sisäministeri ottaisi kansalaisuuden pois – ”Hyökkäys suomalaisten perusarvoja vastaan”

Heinäluoma ja Halla-aho samaa mieltä MTV:llä: Rikollisilta voitava ottaa Suomen passi pois

Oulun poliisi varoittaa perheitä: Nuoria tyttöjä houkutellaan kontaktiin – johtanut seksuaalirikoksiin

Kansanedustaja julkaisi synkän listan raiskausuutisista – ”Tähän on reagoitava heti”

Sisäministeri Oulun raiskausringistä Ylellä: ”Ei tällaista pitäisi tapahtua Suomessa” – Lait kiristyvät

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Elis Aspelin

Oulussa on vähän turvapaikanhakijoita verrattuna muihin suuriin kaupunkeihin. Miksei muualla raportoida samalaisista tapahtumista? Miksi polisii ja muut virkamiehet vaikenevat? Mistä tulee käsky olla hiljaa? Onko Oulu muka joku erikoistapaus?

Juhani Kleemola

Ymmärtääkö Juha, että hän itse, hänen arvopohjansa, hänen arabeille annetut suurieleiset lupauksensa ja hänen politiikkansa on suoraan aiheuttanut kotiseutunsa lasten raiskauksia.

Tuollaiset "oleskeluluvan perumiset" ovat yhtä tyhjän kanssa sen suhteen, mitä oululaiset joutuvat kokemaan. Tuollaisilla "kovisteluilla" ei ole yhtään mitään merkitystä. Pitäisi edes suunsa kiinni, kun itse on ollut tämän sotkun pääarkkitehti.

Mikki Nieminen

”Ymmärtääkö Juha, että hän itse, hänen arvopohjansa, hänen arabeille annetut suurieleiset lupauksensa ja hänen politiikkansa on suoraan aiheuttanut kotiseutunsa lasten raiskauksia”.
Tässä yhteydessä olisi ollut paikallaan esittää konkreettinen näyttö juuri arabeille annettuihin lupauksiin, mutta mehän tiedämme ettei sellaisia ole. Kleemola oikaisee yleistämällä, jolloin lähestyy kirjoituksellaan kunnianloukkausta. Valheellisen tiedon tai vihjauksen esittäminen on rangaistavaa huolimatta siitä, miten sen esittäminen tapahtuu.

Risto Nikander

Eikö Mikki ole tiennyt mitään maailmanuutisesta, jonka Sipilä antoi luvatessaan talonsa "pakolaisille" asunnoksi. Al Jazeeran uutinen meni perille varsinkin Irakiin. Ja sieltähän niitä nuoria "pakolaismiehiä" tuli. Raiskaustilaston kärkipäätä. Eikä Irakissa ollut edes sotaa. LApsiperheitäkin meni sinne Suomesta avustustöihin, kun Irakilaiset uoret miehet tulivat Suomeen hoivattaviksi ja mm. lasten raiskaajiksi. Kaiken muun lisäksi kustannus heitä 135 kertainen verrattiuna naisiin ja lapsiin pakolaisleireillä. Vähäinen on tiedon tasosi. JA jos tiedät, niin alhainen on moraalisi. Tai jos tällaista puolustat, niin voi olla vielä pahempaa. Itse tutkiskelua, Mikki.... Jos ei auta, niin ammattiauttajalle.

Risto Nikander

Aivan totta. Sen lisäksi tuleevar veronmaksajien kustannukset, vankilavuosi näille raiskaajille maksaa ainakin € 100,000,- erikoisruokavalioineen jne. Oikeusekäynnit, rikostutkinnat, poliisitarpeen lisäys jne. lisäksi. Lopuksi kotiutuskulut että moinen ei tapahtuisi toistamiseen.
Yleensa kaikki rikokseen taipuvaiset voisi palauttaa takasin. Maailmassa on todellisiakin pakolaisia.

Marko Kukkonen

Hyvä pääministeri!
Teidän olisi virkanne VELVOITTAMANA pitänyt toimia koko Suomen ja sen kaikkien kansalaisten etujen, hyvinvoinnin sekä turvallisuuden puolustajana. Tässä tehtävässä te olette epäonnistunut totaalisesti.
Te olette osavastuussa tästäkin! Maksakaa nyt tämän "unelmanne" hinta henkilökohtaisesti ja erotkaa kaikista viroistanne ja luottamustoimistanne välittömästi!

Petri Hämäläinen

”Tämänkaltaista kulttuuria, seksuaalisuutta ja suhteutumista en voi ymmärtää.” olisi ollut hieman asiallisempaa pohdintaa pääministeriltä.

Sitten voisi miettiä kannattiko pyytää kaikki kylään. Ja laittaa SPR tutustuttamaan tulijat ”kummisetinä“ lastentarhoihin.

Petri Hämäläinen

Tämänkaltaista kulttuuria, seksuaalisuutta ja suhteutumista naisiin en voi ymmärtää.” olisi ollut hieman asiallisempaa pohdintaa pääministeriltä.

Sitten voisi miettiä kannattiko pyytää kaikki kylään. Ja laittaa SPR tutustuttamaan tulijat ”kummisetinä“ lastentarhoihin.

Juha Ahdesmäki

Tervetuloa monikulttuurinen suomi. Tervetuloa asumaan kotiini.Näillä lauseilla Sipilä aiheutti suomelle miljardi vahingot. Varmaankin satojen lasten ja heidän perheenjäsentensä elämä pilattu. Sipilä on minusta vastuussa jokaisesta raiskauksesta ja tulisi tuomita. Onneksi tosiaan mediaan mukaan kaikki tapaukset ovat tapahtuneet vain Oulussa.

Taisto Pihlajamaa

Kulttuuriero, sanana se on helppo, mutta sen ymmärtäminen on vaikeaa. Esim. muslimin kotouttaminen suomalaiseen kulttuuriin ei onnistu koskaan, milloinkaan, mitenkään.

Koraanikansalle vääräuskoinen nainen on kotieläintä alhaisempi. Kun oikeauskoinen muslimi valehtelee vääräuskoiselle, se ei ole synti. Jos hän tekee sen omaa etua tavoitellakseen, se on Allahin silmissä ansioksi. Ja jos luulette tekstini olevan valhetta, ottakaa itse selvää asioista.

Suomessa jaeltavat rangaistukset eivät tuota porukkaa paljon hetkauta. Vankilatuomio on monelle pelkkä helpotus, varmuus siitä, että suomalainen täydellinen ylöspito ja mukavuudet jatkuvat, vähintään sen aikaa kun "rangaistusta" kestää.

Meidän lakimme eivät nykyisellään sovellu näiden paimentamiseen. On päässyt unohtumaan vanha viisaus; maassa maan tavalla taikka maasta pois. Hyvin tarpeellinen lisäys tässä tapauksessa olisi, että ennen maasta poistamista rikoksentekovälineet pitäisi luovuttaa valtiolle, kuten monessa muussakin rikkomuksessa on tapana.

Mikko Toivonen

Pihlajamaa käyttää rautalankasuomen ilmausia, mutta itse asiasisältö on kutakuinkin juuri niin kuin hän kirjoitta.
Tärkeimpänä se että muslimia ei koskaan eikä missään olosuhteissa saada muuttumaan sekulaarin demokratian kannattajaksi tai ymmärtäjäsi vaan vähintäin alitajunnssa hän on alempien ihmisten, harhauskoisten, joukossa joille saa tehdä oikeiden oppien mukaisesti mitä tahansa.

On kuitenkin yksi keino millä tuota muuttomuslimien sivistys ja ymmärrystasoa voidaan nostaa niin, että he hyväksyvät uuden ympäristönsä toimintatavat ainakin siihen asti kun ovat riittävän pienenä vähemmistönä.

Tuo tapa on sallia maahantulo vain valmiin työpaikan myötä ja työnantajan hakemalla viisumilla josta silloin myös työnantaja on osin vastuussa. Viisumin on oltava aina vain määräaikainen ja siten uusittava.. Vain siten saadaan fundamentalismi ja islamin rakenteellinen erilaIsuus ihmisyyteen nähden hallittua.
Jos maahanmuutto saadaan lailliseksi ja määräaikaisille työluville niin ei ole mitään ongelmaa ottaa merkittävästi enemmänkin maahanmuuttajia kaikkine etuineen.
Lailliset työnantajan maahantuomat työntekijät eivät liioin tarvitse muuta sopeuttamista kuin työnantajansa työsopeuttaminen. Silloin he opettelevat vastaanottoyhteiskuntaa riittävästi ja vapaaehtoisesti.

Jos maahantulija syyllistyy kulttuuririkokseen niin lähtö tulee välittömästi ja lopullisesti.
Jos silloin lähtömaa ei ota takaisin niin sitten vaihtoehto täytyy olla kurjin minkä rikoksen tekomaa kykenee omien lakiensa mukaan tarjoamaan. Joka tapauksessa täysi eristys yhteisöstä

Mikki Nieminen

Monilta osin juurikin näin. Tämä ”Jos maahantulija syyllistyy kulttuuririkokseen niin lähtö tulee välittömästi ja lopullisesti.” kuitenkin vaatii täsmennystä”. Mitä ajattelet kulttuuririkokseen noin nimikkeenä kuuluvan?

Vaadimmeko maahanmuuttajilta suurempaa nuhteettomuutta, kuin mihin paikallisväestönä pystymme, vaikka rikoksiin syyllistyminen ei ole kenellekään etuoikeus?

Mikko Toivonen
Vastaus kommenttiin #49

"Kulttuuririkos" on kovin laaja ilmaisu lyhyelle kommentille. Se vaatisi pitkän ja perinpohjaisen keskustelun kun siihenkin on todella rajat vedettävä missä voidaan tai uskalletaan kulttuurin funda´mentaalista eroavaisuudesta puhua.
Minä kuitenkin pääasiassa viittasin Islamin kulttuuriin ja suhtautumisessa etenkin naisten oikeuksiin, mutta moneen muuhunkin fundamentaaliseen ihmisoikeuteen tai kultrtuuriin määräämään tapaan kuten "Halal" kidutusruoka.
Islamin fundamentaaliset arvot eivät ole siis koskaan sovitettavissa viittaamaani sekulaariin demokratiaan. Itse sekulaari demokratia termiäkin pitäisi suuresti keskustella jotta ymmärrettäisiin mitä sekin tarkoittaa.

Elis Aspelin

Hyvät oululaiset! Pudottakaa Sipilä eduskunnasta kevään vaaleissa. Kutsuessaan pakolaiset kotiinsa Sipilä teki kalleimman lausunnon, mitä ikinä on Suomessa tehty. Nyt Oulun lastenraiskaustapauksen vuoksi Sipilä syyllistää suomalaisia.

Jaakko Karki

Sipilä, "huoli ja järkytys" alkoi jo vuonna 2015 olien toimiesi ja silloisen sisäministeri Orpon toimien vuoksi, joiden seuraamukset olivat hyvinkin odotettavissa jos vain ymmärsi mitä miehiä nämä "kutsutut" itse asiassa olivat ja mikä heidän arvomaailmansa on "sinisilmäisten kufiirien" maassa.
He eivät ole milloinkaan halunneet sopeutua joten kotouttamisen sijasta vai kotiuttaminen takasin omaan maahansa voi toimia.

Mikki Nieminen

Rikosten jo tapahduttua, meidän pitää paneutua vastaavien asioiden ennaltaehkäisyyn, johon kuuluu selvitys siitä, miten uhreista tuli uhreja. Jokaisen osapuolen käyttäytymisellä ja näiden lähiverkostolla on merkitystä. Selvitys ei ole synonyymi syyllistämiselle.

Kun joskus menneinä vuosikymmeninä tein vapaaehtoistyötä nuorten parissa, niin valitettavan usein törmäsi siihen, ettei vanhemmilla ollut juurikaan käsitystä siitä mitä nuoret vapaallaan tekevät.

Kari Kulju

Jos alamme syyttämään lasten käyttäytymistä siitä mitä aikuiset heille tekevät, voimme sitten alkaa kuljettamaan hallitsemattomia vieraitamme remmissä kuin koiria.
Tällainen kontrolli ei tietenkään olisi synonyymi alistamiselle ja halveksunnalle; pelkkä muodollisuus ja varotoimenpide vain.

Risto Nikander

Jälkiviisaus, jos ne toteutuvat teoksi, voi sentään ehkäistä tulevia hirmutekoja. Mutta siihen ei pysty nämä Mykkäset kuin pelkkinä puheina ja harkintoina. Kaikki ulkomaisten "oikeudet" ja muut tulevat aina ennen omia kansalaisia sekä turavallisuudessa että rahassa ja muina etuina.
nämä jutut eivät edes uutiskynnystä ylitä.
Olisikohan ollut syytä palkata 50 "vihapuheen" estäjää jäljittämään näitä lasten raiskaajia ja ennakolta estämään näitä tapauksia. Näillä nuorilla raiskaajilla un on aikaa netissä kun työtä ei tarvitse tehdä, itseopiskelu ei kiinnosta ja "palkka" ja hoiva juoksee. Politiikot ovat syypäitä tilenbteeseen. JA EU

Kari Kulju

"Huolestumisen ymmärtäminen" kuulostaa taas niin hyssyttelyltä. Tätä on jatkunut vuosikausia. Hämmästyneeksi ja huolen ymmärtäjäksi tekeytyminen ja "otetaan opiksi" ei enää mitenkään toimi. Se on räikeää vastuun pakoilua ja suoranaista välinpitämättömyyttä.

Suomessa eivät kansalaiset ole enää turvassa. Kuka heitä ja tätä maata puolustaa enää? Tänne on tullut ja tulee edelleen oleskelemaan raakalaiskulttuureista koiraihmisiä, jotka eivät välitä suomalaisista rangaistuksista; elämä on ilmaista, rikoksista seuraa ilmaiset oikeudenkäynnit ja sitten vähän aikaa vankilassa ilmaista elämää. Aletaan aina raskas oikeusprosessi; syyttäjä syyttää, sitten käräjäoikeus ja aina automaattisesti hovioikeus ja veronmaksajat kustantavat kaiken tämän.

Täällä Suomessa on vielä vähän sen verran ronskia porukkaa, että kohta aletaan suojelemaan itseä ja läheisiä sitten itse. Siitä on sitten turha "huolestua". Hm, jonain päivänä raiskaavat vielä "väärän" naisen: voisin hyvin kuvitella, että jotkut venäläiset eivät odottele prosesseja, vaan tekijä haetaan ja viedään äkkiä johonkin siltaan killumaan saman tien.

Tähän on nykynyhjäkepoliitikkojen kanssa tultu. Älkää sitten ihmetelkö taas jotain persujen jytkyä.

Hannu Rautomäki

Niinhän siinä kävi, että Sipilän ylpeily talonsa luovuttamisesta pakolaisten käyttöön levisi myös arabimaailman mediaan, jossa se tulkittiin suoranaiseksi kutsuksi saapua Suomeen.
Talo jäi luovuttamatta, mutta useat tuhannet saapuivat. Pää on avattu arabisiirtolaisuudelle Suomeen. Mukana tulevat islamilaiset arvot.

Veikko Virkkunen

Pääministerin ihmettely, ettei voi ymmärtää lsaten raiskauksia Olussa ja muuallakin on kaikkein älyttömintä, jonka olen kuullut jonkun poliitikon suusta. Olen täysin samaa mieltä Taisto Pihlajamaan kanssa muslimimaista tulleiden miesten tavoista naisia ja muitakin vääräuskoisia kohtaan. Miten saisi alulle kansalaisaloitteen, että lakiin kirjattaisiin, että raiskaajan kivekset tuomitaan menetettäväksi ja heti kun raiskausrikoksen tuomio olisi kärsitty, niin tällainen mies heti karkoitetaan Suomesta. Silloin myös tällainen kaveri ei ehkä kotimaassaankaan pystyisi raiskaamaan. Kukahan neuvoisi iten kansalaisaloite laitetaan vireille.

Kari Kulju

Veikko, olen samaa mieltä, että tämä ihmettely ja järkyttyminen tekee Sipilän enää vain naurunalaiseksi. No gallupit kertovat...
Uuden Suomen toiminnalle on kunniaksi, että se sallii keskustelun: väkevänkin. Muilla "medioilla" ei keskustelu avaudu uutisen perään, tästä ei yksinkertaisesti saisi keskustella.

Mikki Nieminen

Kivesten poistaminen vaatisi ehdottoman näytön rikokseen syyllistymisestä, joka ei ole helposti toteennäytettävissä, vaikka ko. rikoksesta ihmisiä tuomitaankin.

Esim. Korkein oikeus (KKO) on purkanut väärään ilmiantoon perustuneen tuomion sekä hylännyt miehen saaman syytteen raiskauksesta ja laittomasta uhkauksesta. Alemmat oikeusasteet pitivät miestä syyllisenä etenkin psykologin antaman lausunnon pohjalta, joka nyt onkin osoittautunut täysin vääräksi.

Purkutuomion taustalla on jutussa uhrin asemassa olleen naisen tunnustus.
Käräjä- ja hovioikeus olivat aiemmin tuominneet syytetyn kurdimiehen yhden vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Helsingin hovioikeuden 2012 antamasta tuomiosta ehti kulua lähes viisi vuotta, kunnes väitetyn rikoksen uhrina ollut nainen otti yhteyttä tuomittuun mieheen ja poliisiin heinäkuussa 2017.

Nainen kertoi poliisille ja myöhemmin tuomioistuimessa, ettei tuomittu mies ollut tehnyt hänen syykseen luettuja rikoksia.
Nainen tuomittiin käräjäoikeudessa väärästä ilmiannosta.

Helsingin Sanomat kertoi aiemmin, että mies ehti istua tuomiostaan yhdeksän kuukautta. HS:n mukaan nainen tuli sittemmin uskoon, minkä vuoksi hän päätti tunnustaa väärän ilmiannon.

Mies haki tuomionsa purkua KKO:sta.
KKO toteaa, että seikkoja, joihin miehen saama syyte oli aikanaan perustunut, ei jutussa saadun uuden selvityksen mukaan ollut tapahtunut ja miehen tuomio oli purettava.

Nainen oli väittämänsä rikoksen tapahtuma-aikana 16-vuotias. HS:n mukaan nainen ja mies olivat harrastaneet seksiä miehen asunnossa Pasilassa, mutta nainen oli väittänyt miesystävälleen myöhemmin tilannetta raiskaukseksi. Väärän ilmiannon hän teki helmikuussa 2010.

Alemmat oikeusasteet pitivät miestä syyllisenä etenkin psykologin antaman lausunnon pohjalta. Asiassa esitettiin myös selvitys naisen ja miehen televalvontatiedoista, mikä osoitti heidän tavanneen tapahtumapäivänä.

Miehen työnantajan todistus puolestaan vahvisti, ettei mies ollut ollut töissä tapahtumapäivänä. Mies taas väitti oikeudenkäynnissä, että hänen ainoa tapaamisensa naisen kanssa oli työaikana.

25-vuotias nainen tuomittiin keväällä käräjäoikeudessa keväällä osittain nuorena henkilönä tehdystä väärästä ilmiannosta ehdolliseen vankeuteen ja 50 tunniksi yhdyskuntapalveluun. (Lievä rangaistus vs. kivesten poisto)

Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi hänet maksamaan miehelle kärsimyksestä ja tilapäisestä haitasta yhteensä 11 500 euron korvaukset. (Millainen korvaus kivesten poistamisesta?)

Risto Nikander

Mikki on tutkinut yksittäistapauksen.
Päinvastaisia ""yksittäistapauksia" on Suomessa tuhansia ja lisääntymisvauhti on vuodesta 2105 lähtien ollut kymmeniä prosentteja.
Osaisko Mikki vetää mitään johtopäätöksiä tästä?
Ei varmaan, kun vihervassukit ovatkin keskittyneet yksittäistapauksiin, kuten jonkun raiskaajan epätoivoa ja itkua maasta poistoon jopa häiritsemällä lentoliikennettä. .
Näitä on riittänyt monta muutakin.
Amsioituneet ovat esim. pakolaisnainen, joka väärinkäytti Suomen sosiaaliturvaa vuosikausia ja Syyrian lelusalakuljettaja, joka tekeytyi hyväntekijäksi ja teki hyvää vain omalle taloudelleen.

Lauri Kiiski

Pääministeri on nyt typerys omissa kommenteissaan. Pääministeri luvaten oma talonsa tulijoiden käyttöön asiaan reagoitiin välittömästi Afganistanissa ja Irakissa ja VAIN viikon kuluttua uudet tulokkaat tulivat aivan muita kautta, kun Kreikan saaristoon pikkuveneillä.

On kerrassaan hassua, että Ruotsi ja Tanska mm. ottivat kovat keinot käyttöön maankiertäjien suhteen, mutta Sipilä ja hallitus vain puhaltelevat viattomina purukumejaan muka tietämättöminä omien päätöstensä seurauksista - jos niitä päätöksiä edes koskaan edes tehtiin.

Markus Vuorivirta

Maa on kyllä todella pahassa pulassa, jos maan pääministeri ei ymmärrä, että nämä hänen itse tänne kutsumansa tulokkaat ei yksinkertaisesti välitä mistään rangaistuksista yhtään mitään. Näille tulokkaille vuosi suomalaisessa kylpylähotelli”vankilassa” on kuin lottovoitto. Se on kuin lupa tehdä rikoksia täällä toistuvasti. Vankilakin sentään heidän kotiolot voittaa. Tällöin pääministerin esittämät puheet ”asetamme heidät vastuuseen teoistaan” on yhtä tyhjän kanssa olevaa sananhelinää, jolle nauraa variksetkin.

Se on kuulkaas kansa sellainen homma, että pandoran lipas on avattu, eikä kukaan teistä, eikä kenenkään teidän lapset ole turvassa näiltä. Pahintahan on nämä suomalaiset nössönössö päänsilitys-”rangaistukset”. Nämä suomalaiset ”rangaistukset” on sota-alueilta tulleille villeille kuin lupa tehdä mitä huvittaa. Nyt ne tekevät. Elävät kuin siat pellolla ja me vielä MAKSETAAN heidän irstaat seksiorgiat meidän lasten kanssa. Loputtomasti!!! Miljardi vuodessa!

Kaikesta tästä varoitettiin muutama vuosi sitten. On hauskaa, ettei esim virossa ole tämän kaltaisia ongelmia. Ehkä se vankilaolot + koiranruokakippo-taktiikka vain toimii paremmin. Ainakin sielä saa olla lapset turvassa.

Kiitoksia tästä kaikesta pääministeri Juha Sipilä, sekä nykyinen valtiovarainministeri Petteri Orpo.

Äänestyskopilla muutaman kuukauden päästä suurin ongelma on, kun järjestäen kaikki ehdokkaat on samanlaisia tyhjänpäiväisiä valehtelevia turhakkeita. Mikään tuskin muuttuu vaikka mitä äänestäisi. Turha siis edes äänestää enää suomessa.

Hannu Mononen

Juha Sipilä väittää ”ymmärtävänsä täysin kansalaisten huolen ja järkytyksen”. Sen ymmärryksen määrä mitattiin syksyllä 2015, kun maahan tunki 32 000 kutsumatonta vierasta.

Dublinin sopimus olisi antanut Suomelle kaikki mahdollisuudet selvittää pelkästään ensimmäinen EU-maa, johon tulijat olivat saapuneet, ja passittaa heidät ensi tilassa sen jälkeen kyseiseen EU-maahan suojelun tarpeen selvittämistä varten.

Sipilä ja Orpo kuitenkin halusivat sen sijaan ehdoin tahdoin, että tulokkaat on nimen omaan välttämättä majoitettava Suomeen ja tehtävä täällä turvapaikkatutkinta pitkän kaavan mukaan.

Tämä oli 2000-luvun pahin poliittinen virhe, jonka seurauksia kantavat tulevatkin veronmaksajien sukupolvet ylimääräisinä miljardikuluina joka ikinen vuosi 2015 jälkeen (joskin täsmälliset ja totuudenmukaiset laskelmat salataan). Ikävä kyllä, siitä virheestä myös osa syyttömiä sivullisia on saanut maksaa hengellään, jotkut nuoret psyykkisenä traumatisoitumisena.

Sipilän taivasteluista on vähänlaisesti iloa kenellekään. Mitähän tarkoittaakaan se kuuluisa poliittinen vastuu?

Jaakko Aalto

Sipilää on väitetty lestadiolaiseksi, mutta merkit viittaavat vahvasti siihen, että hän kuuluu niihin kaikista myöhäisimpiin herännäisiin. Nyt hän on päässyt niin pitkälle, että on onnistunut ymmärtämään, miksi ihmiset ovat huolestuneita ja järkyttyneitä. Niin pitkälle hän ei ole vielä päässyt, että hoksaisi, että asialle pitää tehdä jotakin muutakin kuin keskustella Mykkäsen kanssa.

Kari Aaltonen

Sipilän hallitus on nämä 14v vanhat kaverit joilla parta kasvaa kutsunut tänne, heidän kaverit perustaneet pakolaiskeskuksia ja piikki ollut valtion kassaan auki ja näin saatu kannattamattomat kiinteistöyhtiöt verovaroin kannattaviksi ja vaikka raahaa oli kotouttaminen jäi puolitiehen ja nyt kun tapahtuu Sipilän mielestä riittää kun sihteeri kirjoittaa anteeksipyynön lehtee, nyt Sipilä ja Orpo pitäisi ihan oikeasti ottaa vastuu tapahtuneesta.

Timo Hietanen

Juha Sipilän ulostulo "Iltalehdessä 21.11.2017 klo 19:06" käsitteli sitä, että
islamin uskonto haastaa meidät. Ja kansalaiset opiskelkaa siis islamia !
Taitaa pääministeri olla vielä opiskelussa alaluokalla ja ei ole vieläkään
sisäistänyt islamin haasteita, kun niitä tarkastellaan eurooppalaisten
arvojen pohjalta. Keskusta, Demarit ja Vihreät sivistäkää itseänne ja
opiskelkaa islamin halaamisen ohessa islamin arvoja ja nähkää jo valo.

Petri Hämäläinen

Välitilinpäätöksen paikka:

Rikollisuus:
- seksuaalirikollisuuden merkittävä kasvu - check !
- seksuaalisen ahdistelun lisääntyminen - check !
- lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset - check !
- terrori-isku - check !

Turvapaikkaprosessi:
- kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeinen oikeudeton oleskelu Suomessa - check !
- pakkopalautusten epäonnistuminen - check !
- yhden hakemuksen jälkeen kymmenen uutta - check !
- viranomaiselle valehteleminen seurauksetta - check !
- luottamus hallintomenettelyyn ja oikeusjärjestelmään rapautettu - check !
- poliisin resurssit sidottu pakolaiskeskuksiin, muuten laiminlyöty ja poliisien auktoriteetin kyseenalaistaminen - check !

Laajempi yhteiskunnallinen merkitys:

- kantasuomalaisten arvottomuuden tunne muiden eriarvoisen kohtelun takia - check !
- yhteiskunnallisen koheesion tuhoutuminen - check !
- yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuuuden tunne tuhottu - check !
- turvattomuuden merkittävä kasvu - check !

Mikki Nieminen

Entä mitä tekisit näiden tilastojen parantamiselle?

Lastensuojeluilmoitusten ja kiireellisten sijoitusten määrät lisääntyivät vuonna 2017. Lastensuojeluilmoitus tehtiin 76 116 lapsesta vuonna 2017. Yhtä lasta kohden tehtiin keskimäärin 1,8 lastensuojeluilmoitusta. Lastensuojeluilmoitusten määrä (139 368) kasvoi 15 prosenttia edellisestä vuodesta.

Vuonna 2017 sijoitettiin kiireellisesti 4 081 lasta, mikä on 15 prosenttia enemmän kuin vuonna 2016. Huostassa olleiden määrä pysyi vakaana ja oli vuonna 2017 yhteensä 10 526 lasta.
Kodin ulkopuolelle oli vuoden 2017 aikana sijoitettuna 17 956 lasta ja nuorta. Lukumäärä kasvoi 3 prosenttia edellisestä vuodesta, mikä johtui pääasiallisesti kiireellisten sijoitusten määrän kasvusta.

Markus Vuorivirta

En kyllä käsitä mikä siinä irakiin palautuksessa on niin vaikeaa. Avaa lentokoneen oven, potkasee palautettavan ovesta ulos saateviestillä, ettei koskaan ikinä ole enää mitään asiaa suomeen, ja jos irakin poliisilla on asiaan mitään sanottavaa, suomelta tule enää sentin kolikkoa rahaa irakiinkaan. Laittaa lentokoneen oven kiinni ja lukkoon, sekä poistuu paikalta. Hoitakoot itte kuona-aineksensa. Meillä täällä ole mitään velvollisuutta täällä paapoa ja hoitaa ulkomaiden roistoja. Ei kai me veronmaksajat sellaiseen olla sitouduttu. Ensin ruokitaan ja vastineeksi saadaan murhia ja lasten raiskauksia (sekä aikuisten).

Ainoa hyvä puoli tässä kaikessa on, että vaalit on lähellä. Virkistyi kummasti muisti ketkä tahtipuikkoa on asioissa heilutellut, ja keillä olisi ollut neljä vuotta aikaa hoitaa asiat paljon paremmin kuin mitä nyt on hoidettu. Niin se kokoomuksen Orpokin on muuten sitten yhtä syyllinen kuin Sipiläkin. Nämä veijarit muutoinkaan ole mistään muusta huolissaan kuin omasta ja kaveriensa lompakoista. Tekopyhiä.

Ismo Ojanen

Kun kunniallinen poliitikko kutsuu suuren määrän raiskaajia maahansa jotka syyllistyvät kymmeniin tai satoihin lasten raiskauksiin, vähintä mitä hän voi tehdä on erota välittömästi tehtävästään.
Sipilän kunniallisuuden kanssa näyttää olevan kolminkertainen ongelma, Ensiksi hän on Juha Sipilä, toiseksi lestadiolainen ja kolmanneksi kepulainen.

Kari Kulju

Tätä asiaa ei voi kommentoida mitenkään "poliitikot: käydään kansalaiskeskustelua":
(Kommentointiosio ei avaudu)
Iltasanomat
Iltalehti
Yle...

Tästä asiasta ei nyt vain saa puhua....missä sitä kansalaiskeskustelua voi/ pitää käydä?
Media on tukahdutettu jotenkin, kuin Unkarissa mutta päinvastoin.

Eläköön Uusi Suomi!

Jouni Kokkonen

Eikö tämä ole seurausta hallituksen omasta arvopohjasta, jota Kepu ja Kokoomus niin kiivaasti kesällä puolustivat?

Tämmöisille ilmiöille pitäisi kehittää "suomettumiseen" verrattavissa oleva termi, mistä vastuulliset muistettaisiin varoittavana kansanviisautena aina sukupolvelta toiselta.

"Sipilän ja Orpon arvopohjalla" tarkoitettaisiin siten vahingollisen toiminnan puolustamisten moraalisilla latteuksilla, ja lopulta vastuunpakenemiselta omasta valinnastaan joka onnettomuuden aiheutti.

Syyllisten rankaiseminen tai rankaisemisella vakuuttelu, ei poista Sipilän vastuuta arvopohjastaan, johon kuuluu laittoman massamaahanmuuton salliminen kehittymättömistä maista, mikä taas on aiheuttanut koko groomingilmiön.

Tapani Tuominen

@Markku Huusko: Suomen seuraavissa eduskuntavaaleissa ei keskustella maahanmuutosta @Orpo& Mykkänen olemme myötäjärkyttyneitä @punavihreämedia&-leiri meillä oli unelma.

Ei puutu enää kuin @Ritala kertomaan (voisiko hän taas kirjoittaa yhden uuden kaikkiaan kuusirivisen blogin öööö öööö natsit?), että persut ovat saaneet aikaan raiskausaallon Oulussa ja @SuviAuvinen komppaamaan.

Juha-pekka Naukkarinen

Älkää hyvät ihmiset äänestäkö näitä Suomen pettureita,tällä tavoin islamilainen kulttuuri ja sharian laki valtaavat alaa Suomesta,se täytyy pysäyttää välittömästi,nykyinen hallitus ei osaa muuta,kuin päivitellä asiaa,silloin kun muslimeja alettiin maahan roudata,niin päätökset tehtiin hetkessä,missä on nyt se vastuu niistä päätöksistä hyvät hallitus herrat?

Risto Nikander

TOTTA. Ei oltu köyhiä eikä kipeitä kun tarjottiin parasta turvaa näille "pakolaisille". Ainakin 2 miljardia on heihin mennyt. Kiitokseksi on saatu juuri näitä raiskauksia, sosiaalikulujen nousu, asuntopulaa, (ei koske "pakolaisia"), lisää vaatimuksia ja kuluja, rikollisuutta jne.

Nuoria miehiä, tiedossa oli esim. Halla-aholla, mitä ovat. Muitakin kaukoviisaita olisi tarvittu.

Seppo Sillanköykäys

Tämä on huolestuttava asia. Meidän perhe tuli tänne tekemään töitä, mutta nyt alkaa tuntumaan siltä, että lähdemme pois. Verotaakka vaimolla on pienempi, mutta yhdessä maksamme suomen valtiolle 30-40 veroja vuodessa. Itse ole ylempi asiantuntija ja vaimo on keskijohtoa.

Juha-pekka Naukkarinen

Sipilä sanoo,että rangaistaan Suomen lakien mukaan,sehän ei ole yhtään mitään näille muslimeille,sharia on ainut laki jota he jollainlailla noudattavat,eihän Suomessa ole ehkes kuolemanrangaistusta,joka on käytössä kaikissa islamin uskoisissa maissa,silloin ei näistä maista pitäisi roudata ketään meidän mitättömän tuntuisen lainsäädännön piiriin,se ei heille ole yhtään mitään!

Jukka Mikkola

Käsitykseni mukaan maahan on saatava uusien vaalien kautta sellainen poliittinen johto, johon kansalaiset voivat turvata ja luottaa. Luottamus on ensiarvoisen tärkeää.

Viisautta yli 2000 vuoden takaa. Roomalainen kirjailija Publilius Syrus on sanonut ”Luottamus on kuin ihmisen sielu; kun se on kerran lähtenyt, ei se enää palaa.”

Kirjoitin 4.1.2017:

Näiden jatkuvien raiskausuutisten johdosta olisi ehkä syytä tutustua Suomen vanhimpaan asiakirjaan. Se on kuningas Birgerin suojelukirje Karjalan naisille, joka täytti 700 vuotta 1.10.2016. Nykymenossa eivät alaikäiset tytötkään enää tunnu olevan turvassa. Mihin tämä maa on oikein menossa?

Linkki tähän asiakirjaan:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Naisrauha#/media/File:Naisrauha1316.jpg

Irina Gagarin

Tätä ongelmaa ei olisi lainkaan pitänyt päästää Suomeen ja tästä tietyt piirit varoittivat jo vuonna 2015.
Hallitus on syypää siihen, että suomalaisten turvallisuus on heikentynyt. Turhaa selitystä vihapuheista ja yksittäistapauksista, kun jokainen voi itse nähdä ongelman todellisen syyn.

Seppo Simonen

Näyttää siltä kun halutaan päästä nyky hallituksesta eroon ja odotetaan vaaleja ja uutta hallitusta kuin kuuta nousevaa.
Kuitenkin kun tiedämme punavihervasemmiston myötämielisyyden pakolaisten tänne tuloon tilanne muuttuu vielä kärjekkäämäksi.
Ymmärrän kyllä pakolaisia jotka pakenee fyysistä väkivaltaa. Pakolaisia ei ole ne jotka tulevat taloudellisin perustein vain nauttimaan meidän sosialiturvasta.

Olen aiemmin sanonut myös ettemme kaipaa Munsalan soutajia tänne (tarkoitti kun merenkurkusta souti sotilaita pakoon ruotsiin kun olimme henkihieverisssä rintamalla) vastaavaa toimintaa oli arabivaltioissa.
Me kaikki tiedämme että pakolaistilanne euroopassa v 2015 oli kaaosmainen tulijoita ole yli 600 000 ja meidän väkilukuumme verraten oikea luku olisi ollut jotain 7000 mutta suomeen tuli 32000 rajavalvonta kuuluu sisäministerille ja joka oli Petteri Orpo Kokoomuksesta joten on kohtuutonta tuo Juha Sipilälän keihään kärkeen nosto,

Seppo Makkonen

Joa poliitikot haluaisivat tehdä asialla jotakin ja nopesti, pitäisi kaikki muslimi maahanmuuttajat ottaa säilöön. Kun turvapaikkahakemukset on käsitelty, kielteisen saaneet poistetaan maasta. On vastuutonta antaa näiden nuorten miesten olla vapaana muiden joukossa. Kansalaisuuden peruuttaminen tai nopeutettu kielteisen turvapaikkapäätöksen antaminen voidaan tehdä vasta kun kun on liian myöhäistä ja vahinko on jo tapahtunut. Tutkikaa Puola, Eestin, Unkarin lasten raiskaus tilastoja, ne eivät päästä muslimeita maahan.

Erkki Malinen

Minulla on ollut työkaverina Iranin pokolainen, eli oikea pakolainen eikä ollut muslimi. Tälläset pakolaiset minäkin hyväksyn, mutta nämä Irakin jätkät ei ole tullut kun helppoa elämää viettämään ja käyttämään hyväksi meidän lapsia. Meille peruskoulussa yhteiskunta opissa opetettiin, että älä käännä selkääsi Arabille se lyö puukon selkään. Eikös tässä ole juuri näin käynyt.

Seppo Simonen

Jatkan vielä omaa kommenttiani 65 sopii muistaa myös että monet Euroopan valtion laisti jakaa vastuutä pakolaisista. Ruotsiin tuli v 2015 pakolaisi 163000 kuitenkaan maan asukasluku vain kaksinkertaien Suomeen verraten. Pakolaisvastuuta kantoi pohjoismaat.
Kun pääministeri Juha Sipilä Kokoomuksen Arto Satonen tarjosivat asuntoa pakolais käyttöön se oli inhimillinen toimenpide ja tälläisen toimenpiteenpitäisi saada ymmärrystä eikä armotonta sorvausta.
Nyt asuntojen mahdollisesta luovuttamisesta on tehty poliittinen ase millä lyödään Juha Sipilää tämä on häpellistä ja irvokasta toimintaa kun vielä Alma median toimittajatmasinoivat heittämällä uutisaiheeksi tälläistä.

Toivoisin että tämänkin verkkolehden päätoimittaja selkeyttäisi omaa vastuutaan tälläisen tilanteen tulllessa esiin Euroopan ihmisoikeustuomiomioistuimen antaman päätöksen mukaisesti.

Eero Seppä

Missä lienee huutosakki

Missäs nyt on matu-huorat
Kun ei kuulu, eikä näy.
Missä väärät värisuorat
Kun-nei enää päälle käy.

Etnisestä värinästä
Onko tietoo ollenkaan.
Peiton alta lämpimästä
Onko naista vastaamaan.

Keppi-hevosetkin kakki
Pahan pullan jäähtymään
Feministin laiha nakki
Yksin etsii itseään...

Mis-son kaikki Liberaalit
Nyt kun niitä kaivataan.
Täs-son eessä Maalis-vaalit
Josko pannaan pannaan vaan...

Kyl-lon kaikki hissun kissun
Aivan kuin ei oltaiskaan.
Piiloon panneet tissun, missun
Niinkuin ennen vanhaan vaan.

On tää outo ihmiskunta
Kun ei kuule eikä nää.
Pahan vallan valtakunta
Aivan väärä määränpää...

E.S.