Sunnuntai 24.2.2019

Elina Lepomäki: ”Sote kaatuu”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
22.1.2019 12:31
  • Kuva: Outi Järvinen / Alma Talent
    Kuva
    Vihreiden varapuheenjohtaja Maria Ohisalo ja kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki keskustelivat tänään sopuisasti sosiaaliturvan uudistamisesta eduskunnan Pikkuparlamentissa.
|

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki arvioi, että hallituksen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus kaatuu. Hän perää Suomeen sote-vaaleja.

”Kyllä uskon, että se kaatuu. On hyvä pitää mielessä, että ei ole yhtä sotea. Jos eduskunnan suureen saliin päätyy joitain äänestyksiä, se on joka tapauksessa pieni osa tästä. Ensi kaudella joudutaan tekemään paljon töitä. Kannustaisin kaikkia puolueita siihen, että käytäisiin sote-vaalit, Lepomäki sanoi tänään Uudelle Suomelle.

Lepomäki kohtasi tänään vihreiden varapuheenjohtajan Maria Ohisalon eduskunnan Pikkuparlamentissa järjestetyssä keskustelutilaisuudessa, jossa puhuttiin tulevan hallituksen tärkeimmistä tekemisistä. Molemmat puhuivat sosiaaliturvan uudistamisesta, Ohisalo korosti perustuloa ja Lepomäki perustiliä.

Nyt pinnalla ovat kuitenkin sosiaali- ja terveyspalvelut, sillä maanantaina saatiin tietää, että hallituksen sote-enemmistö on sulanut olemattomiin Maria Lohelan siirryttyä sinisistä Harry Hjallis Harkimon Liike Nytin eduskuntaryhmään ja sotea vastustamaan.

Matemaattisesti tilanne on nyt 100 puolesta ja 99 vastaan, kun puhemies ei äänestä. Hallituspuoluetta edustava Lepomäki on tunnetusti vastustavalla puolella ja laskettu osaksi 99:ää. Hän aikoo edelleen äänestää sote-uudistusta vastaan.

”Miksi en äänestäisi sitä vastaan, koska koen, että tämä on sellainen uudistus, joka ei vie Suomea eteenpäin? Kyse ei ole askeleesta oikeaan suuntaan, jota lähdetään parantelemaan ensi kaudella, vaan kyse on askeleesta väärään suuntaan. Nyt esitetty valinnanvapausmalli lisää kustannuksia ja heikentää asiakkaan valinnanvapautta nykyisestä. Tämä on ikään kuin yritystuki, joka on räätälöity muutamalle suurelle terveysalan yritykselle”, hän sanoo.

LUE LISÄÄ: ”Havahduin: Mitä me olemme täällä tekemässä?” – Maria Lohelan sote-avautuminen leviää

Oppositiopuolue vihreiden Maria Ohisalo pitää sotea jo demokratiaongelmana. Hän yhdisti Maria Lohelan loikkauksen heti soteen.

”Ensimmäinen ajatus oli, että mikä on soten kohtalo. Suoraselkäistä Lohelalta sanoa suoraan, että häntä huolestuttaa sote ja hän ei pysty sitä tukemaan. Tässä alkaa olla aikamoinen demokratiaongelma, jos vain puolet kansanedustajista on sitä mieltä, että tässä sotessa on järkeä. Onko se kansan tahtokaan silloin? Se on siinä rajoilla ja ollaan vaarallisilla vesillä”, Ohisalo sanoi tänään Uudelle Suomelle.

Soten onnistumisen suhteen hän on samoilla linjoilla kuin Lepomäki.

”Ajattelen, että se joko kaatuu tai kuivuu kasaan. Kuivuminen kasaan tarkoittaa ehkä sitä, että aika loppuu kesken, koska nyt ei ole hirveän montaa viikkoa eduskunnassa jäljellä. Laitan toivoni siihen, ja teemme Helsingin päässä pormestari Vapaavuoren ja koko kaupunginhallituksen voimin töitä, että asia ei etenisi”, Ohisalo totesi.

Helsingin kokoomuslainen pormestari Jan Vapaavuori on tunnettu sote-uudistuksen vastustaja. Eilisen loikkausuutisen jälkeen hän twiittasi: ”Virtuaalinen kukkakimppu Lohelalle Helsingin kaupungilta”.

Soteen liittyvä maakuntauudistus on Vapaavuorelle ja monille muille helsinkiläisille päättäjille kauhistus, eikä se saa pisteitä myöskään espoolaiselta Lepomäeltä.

”Kokoomuksessa huolettaa eniten, että kustannuksissa ja veroissa otetaan loikka ylöspäin ilman vastaavaa parannusta palveluissa. Moni vastustaa maakuntaveroa. Olen sitä mieltä, että tämä on sellainen kehikko, että sitä ei kannata hyväksyä, vaan otetaan tästä hyviä elementtejä ensi kaudelle ja lähdetään tekemään aluehallintouudistusta alueista käsin. Alueet ovat hakeneet yhteistoimintaratkaisuja ihan ilman eduskunnan päätöksiä ja tulokset ovat huimia”, Lepomäki sanoo.

LUE LISÄÄ:

Näkökulma: Nyt nähtiin Hjallis Harkimon yllätys, joka voi kaataa koko soten

Ylilääkärin havainto asiakasmaksujen ”pommista”: ”Merkitsee todellisuudessa maksujen kasvamista 2020-luvulla”

Jaa artikkeli:

Kommentit

Arto Vainio

Juuri näin! Vaihtoehtoinen, parempi malli: valinnanvapaus toteutuisi parhaiten, jos Kela-kortilla voisi maksaa osan yksityisen lääkäriaseman laskusta ja erotuksen omasta pussista. Kansalaiset voisivat valita oman tilanteensa mukaan julkisen tai yksityisen palveluun. Ne jotka valitsisivat yksityisen pienentäisivät julkisen palvelun kuormaa. Koska suurin osa julkisista terveyskeskuksista toimii nyt suhteellisen hyvin, ensikäden uudistukseksi riittäisi huonosti toimivien korjaus parhaiden käytäntöjen mukaiseksi. Erikoissairaanhoito toimii nykyisin hyvin ei tarvitsisi tehdä muutoksia.

Kaarlo Kunnari

Nythän se jo toimii esittämälläsi tavalla. Siinä on vain yksityisen lääkäriaseman kohdalla juttu, jota et ole huomioinut. Lääkärinpalkkion Kela korvaa osittain nyt eli 70-80€ palkkiosta jotain 30 €. Yksityispuolella pitää lisäksi maksaa laitosmaksu + tutkimusmaksut (rötgen-, sydänfilmi- ja laboraatiokustannukset ym.) joka tavallisesti maksaa noin 250-450€ . Näitä maksuja ei julkisella puolella tarvitse maksaa. Siksi julkinen terveydenhoito on niin paljon halvempi tavalliselle ihmiselle. Tämä ei tule ilmi työpaikkaterveys huollon asiakkaille, vaan meille eläkeläisille ja muille sen ulkopuolella oleville. Oletettavasti valinnanvapaus muuttaa jotain tästä, mutta en usko eläkeläisen kustannusten pienenevän. Lisäksi nytkin on ns. foutcer maksu, jolla terveyskeskus lähettää yksityiselle toimenpiteisiin, jos paikkakunnalla ei ole ao. julkista palvelua. Olen itsekin saanut sen avulla kurkun kystaleikkauksen vuosia sitten.

Arto Vainio

Juuri näin! Vaihtoehtoinen, parempi malli: valinnanvapaus toteutuisi parhaiten, jos Kela-kortilla voisi maksaa osan yksityisen lääkäriaseman laskusta ja erotuksen omasta pussista. Kansalaiset voisivat valita oman tilanteensa mukaan julkisen tai yksityisen palveluun. Ne jotka valitsisivat yksityisen pienentäisivät julkisen palvelun kuormaa. Koska suurin osa julkisista terveyskeskuksista toimii nyt suhteellisen hyvin, ensikäden uudistukseksi riittäisi huonosti toimivien korjaus parhaiden käytäntöjen mukaiseksi. Erikoissairaanhoito toimii nykyisin hyvin ei tarvitsisi tehdä muutoksia.

Kaarlo Kunnari

Korjaan vielä, että ei kansalainen voi valita tilanteensa mukaan julkisen tai yksityisen välillä. Se on pakkotilanne kun apua tarvitaan. Jos et pääse julkisen terveydenhoidon vastaanotolle kuin viikkojen jonotuksen jälkeen ja asialla on kiire, olet pakotettu menemään yksityiselle, koska sinne aina pääsee hehän hankkivat elatuksensa siitä. Julkisen puolen vastaanotolle pääsy on aina epävarmaa ellet ole paikkakunnan politiikkojen ystävä. Olen kuullut tositapauksesta, jossa potilas on kuollut odotuspenkille, kun vastaanottovirkailijat ovat selvitelleet, mikä taho homman maksaa (siis mikä kunta). Yksi tapaus oli keuhkoveritulppa ja potilas kuoli odotuspenkille koska oli hesasta ja aluesairaala johon pyrki oli Pohjoissuomessa, eli häntä ei lääkäri ollut edes nähnyt ennen kuolemaa.

Seppo Simonen

Siinäpä on luettua viisautta aimoannos. Maria Ohisalo sosiologian tohtori ja Elina Lepomäki kauppatieteiden maisteri ja diplomi-insinööri. Minkä paketin :nämä naiset saavatkin kasaan: sotu, kauppa ja tekniikka siinä moni kaveri yskii kummasti. Olisiko yhteistä myös tuo glassinen liberalismi heille sydäntä lähellä.

Mutta yksi asia tässä kummastuttaa tuo näkemys jo 12 vuoden sote taipaleen kaltoin kohtelu uusi sota ja maakuntamalli olisi molimmille loistava lopputulema jonka voi korjata todelliseen yhteiskunnan kehitykseen ja olla nyt pohjana tulevalle sotulle sekä kuntarakenteen modernisoinnille.

Ilkka Paananen

Ei tule valmista ei. 30 vuotta sitten oli tieto, että jotain tarttis tehdä. Mitään ei ole saatu aikaiseksi. Odotellaan...ei hättäillä...jalliksen ja janin porukkako sen soten sitten teköö nettikyselyillä...On p....le touhua.

Arto Vainio

Hyllytetään nykyinen malli ja muutetaan vain se mikä ei nyt kunnolla toimi. Esimerkiksi lähtien seuraavista:

1) Valinnanvapaus toteutuisi parhaiten, jos Kela-kortilla voisi maksaa osan yksityisen lääkäriaseman laskusta ja erotuksen omasta pussista. Kansalaiset voisivat valita oman tilanteensa mukaan julkisen tai yksityisen palveluun. Ne jotka valitsisivat yksityisen pienentäisivät julkisen palvelun kuormaa ja jonoja kaikkien eduksi.

2) Koska suurin osa julkisista terveyskeskuksista toimii nyt suhteellisen hyvin, ensikäden uudistukseksi riittäisi huonosti toimivien korjaus parhaiden käytäntöjen mukaiseksi. Erikoissairaanhoito toimii nykyisin hyvin ei tarvitsisi tehdä välittömiä muutoksia.

3) Rahoitus valtion vastuulle, kehitystyö yliopistollisten hallintoalueiden hoitoon.

Kaarlo Erjala

Hyvä Elina Lepomäki. Vaaleilla valittava maakunta on kuin märkä rätti kunnallisen itsehallinnon naamaan. Myöskään kehitteillä olevaa valinnanvapautta ei tarvita, koska me parempiosaiset pystymme käyttämään nytkin yksityisiä palveluita.

Laila Oikarinen

Yksityisten lääkäripalveluiden lisäämisessä/suosimisessa ja julkisten palvelujen vähentämisessä on se ongelma, että mitä enemmän yksityiset saavat markkinaosuuksia, sitä paremmin heillä on mahdollisuus määrätä palvelujen hinnat. Siinä käy niin kuin vähittäiskaupoilla. Kun kuluttaja saadaan innostumaan "edullisista ja paremmista" palveluista, niin kilpailu tyrehtyy. Kun ei ole kilpailua, on helppo alkaa rahastaminen.
Maakuntahallinto lisää byrokratiaa ja kustannuksia. Eikö olisi mielekästä lisätä resursseja terveyden- ja sosiaalialan työvoiman palkkaamiseen.

karttu1 .

Meillä on nyt tutkitusti maailman parahaimmistoon kuuluva sote-järjestelmä. Me emme tarvitse muuta kuin työrauhaa ja lakaista poliitikot pihalle näistä organisaatioista. Tanska kokeili, tunnusti virheensä ja palaa järjestelmään, joka meillä on.
Sote soppansa keittäjiä on radan kaksi Sipilä ja Stubb. Heidän takiaan ei kannata eväänsä liikauttaa.

Miikka Heikkinen

Hyvä Elina. Suomessa puoluepolitiikka ja sen päätöksenteko on ajautunut liian kauaksi alkuperäisestä tarkoituksestaan. On sillä toki puolensakin, mutta ei voi olla niin, että kaikki linjataan puolueen kannan mukaan. Se sotii jo demokratian periaatteita vastaan. Toivottavasti löytyy vielä muutama Elinan kaltainen, suoraselkäinen poliitikko hallituspuolueiden riveistä.

Juha-pekka Naukkarinen

Tämä oli tärkein avaus Lepomäeltä,johtaa keskustelut pois lasten raiskauksista,sote on tärkeämpi ja niin paljon turvallisempi aihe näin ennen vaaleja,vaikka kaikki tämä mitä sotesta sanotaan nyt,oli tiedossa paljon aikaisemminkin,niin tämänkin sivuston kommentoijat on hyvä johdattaa harhaan ja unohtaa lastemme raiskaukset sekä maahanmuutto,joka saa jatkua ennallaan!