Keskiviikko 19.6.2019

Rauli Virtanen vihreiden listalta ehdolle eduskuntavaaleissa

Luotu: 
28.1.2019 19:43
  • Kuva: Juha Veli Jokinen / Alma Media arkisto
    Kuva
    Rauli Virtanen vihreiden presidentinvaalien vaalivalvojaisissa tammikuussa 2018.
|

Toimittajana ja tietokirjailijana tunnettu Rauli Virtanen on nimitetty eduskuntavaaleihin ehdolle vihreiden listalta Uudellamaalla, tiedottaa Uudenmaan Vihreät.

Virtanen on vaaleissa sitoutumattomana ehdokkaana.

Virtanen toimii tällä hetkellä sitoutumattomana kaupunginvaltuutettuna vihreiden ryhmässä Espoossa.

“Toimittajana työskennellessäni olen oppinut, että on tärkeää puolustaa faktoja. Hyvä päätöksenteko ei perustu hetken kiihkoon, vaan huolelliseen asioiden puntarointiin. Emme voi tehdä esimerkiksi maahanmuuttopolitiikkaa hetken tunnekuohun vallassa”, Virtanen sanoo tiedotteessa.

”Ilmastonmuutosta tai syrjäytymistä ei torjuta rajoja sulkemalla. Tosiasia on, että ilmastonmuutoksen vuoksi yhä useammat ihmiset joutuvat jättämään kotinsa ja pakenemaan muualle konfliktien ja elinympäristöjen köyhtymisen vuoksi”, hän jatkaa.

LUE MYÖS:

Pekka Haavisto kertoi koskettavan tarinan syrjinnästä - ”Tämmöinen Suomi ei saa olla”

Sanna Marin: ”Muutos alkaa 14.4.2019, kun Antti Rinteestä tulee pääministeri”

Rkp:n Henriksson tylynä Sipilän hallituksen sote-uudistuksesta: Meillä on yksinkertaisempi malli – lisää palveluseteleitä

Rauhanneuvottelija Hussein al-Taee lähtee sdp:n ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Riku Kivelä

"Ilmastonmuutosta tai syrjäytymistä ei torjuta rajoja sulkemalla"

Aivan älytön kommentti. Sulkemalla rajat niin, että muuttoliike olisi mahdollista vain matalamman henkilöä kohden laskettujen päästöjen maihin päin verrattuna muuttajan lähtömaahan, ihmiskunta voisi leikata ihmisperäisiä kasvihuonekaasupäästöjä valtavasti. Esim. Katarin, Kuvaitin, Omanin, YAE:n jne. huima päästöjen kasvu on aiheutunut aivan huikeasta väestönkasvusta, joka on johtunut noiden maiden rikkaudesta ja korkeasta kulutustasosta, palkoista ja verottomuudesta. Työperäistä muuttoliikettä noihin maihin on ollut valtavasti, sukupuolijakauma hyvin miesvoittoinen. Kasvihuonekaasupäästöt ja kulutus asukasta kohti noissa maissa maailman suurinta. Väkiluvun huima kasvu tekee välttämättömäksi talouden ja päästöjen huiman kasvun. Jos rajat suljettaisiin (olisi suljettu ennen räjähdystä) noissa maissa työperäiseltä maahanmuutolta, maiden päästöt olisivat paljon pienemmät. Katsokaa noiden maiden väkilukuja vuonna 1950 ja nyt! Maailman nopein väestönkasvu työperäisen maahanmuuton takia.

Suomeen tulee paljon nuoria maahanmuuttajamiehiä syrjäytymään. Lisäksi nuorissa aikuisissa (ja ns. "lapsissa", jotka tulevat itsenäisesti yksin maahan) ja kolmikymppisissä (+) miehet ovat selvässä enemmistössä maahanmuuttajissa, mikä väkisinkin syrjäyttää suomalaisia miehiä, joita on jo valmiiksi huomattavasti enemmän kuin vastaavan ikäisiä naisia. Joten rajoja sulkemalla voidaan ehkäistä miesten syrjäytymistä Suomessa.

Ilmasto on ollut jatkuvassa muutoksessa ja muutoksissa joidenkin alueiden ihmisväestön kantokyky pienenee ja joidenkin kasvaa. Ilmaston lämpenemisestä valittajat eivät kerro, kuinka paljon ilmaston olisi hyvä olla nykyistä kylmempi, jotta se olisi ihanteellinen. Ilmaston kylmetessä (ja sateiden muuttuessa ym.) myös ihmiset joutuisivat lähtemään muualle ilmastonmuutoksen takia. Turvapaikkajärjestelmän massiivinen väärinkäyttöilmiö on olemassa aivan ilmastonmuutokseen liittymättä.