Maanantai 20.5.2019

SAK löi vaatimukset tiskiin: Veronkiristyksiä yli 600 miljoonalla eurolla – käyttöön uusi laaja varallisuusvero

Luotu: 
1.2.2019 10:42
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Alma Talent
    Kuva
    SAK kertoo, että sen veroesitykset tuottaisivat kaikkiaan 762 miljoonaa euroa lisää verotuloja, jos mukaan lasketaan myös tyyppihyväksyttyjen kassakoneiden tuottama noin 100 miljoonan euron lisä.
|

Ammattiliittojen keskusjärjestö SAK välttäisi työn verotuksen kiristämistä, mutta peruisi useita muuhun verotukseen tehtyjä kevennyksiä ja ottaisi käyttöön uuden, entistä laajemman varallisuusveron. SAK:n veronkiristykset tuottaisivat järjestön mukaan kaikkiaan peräti 662 miljoonan euron lisätulot valtiontalouteen.

SAK julkaisi seuraavan hallituskauden verotavoitteensa perjantaina. Keskusjärjestön tavoitteet tiivistyvät tiedotteen otsikkoon ”Verotuksen painopiste työstä pääomiin ja varallisuuteen”.

SAK:n mukaan työn verotuksen kiristämistä on vältettävä, ja pieni- ja keskituloisten ostovoiman turvaamiseksi tulisi tarvittaessa harkita veronkevennyksiä palkkatuloihin. Lisäksi SAK alentaisi asuntokaupan varainsiirtoveron yhteen prosenttiin työvoiman liikkuvuuden helpottamiseksi.

Muuten SAK tiivistäisi veropohjaa, mikä on myös oppositiopuolue sdp:n puheista tuttu linjaus. Tähän liittyy kolme selvää vaatimusta.

”Viime vaalikaudella luodut yrittäjävähennys ja metsälahjavähennys on lakkautettava.”

”Perintö- ja lahjaverotuksen sukupolvenvaihdoshuojennusta on leikattava.”

”Listaamattomien yhtiöiden osinkoverotus on nostettava lähemmäs yleistä osinkoverotusta.”

Lisäksi SAK painottaisi pääomien ja varallisuuden verotusta perumalla perintö- ja lahjaveron kevennyksen ja palauttamalla sen vuoden 2016 tasolle sekä luomalla uuden ”laajapohjaisen varallisuusveron”. Fiskaalisten syiden lisäksi tämän puolesta puhuu varallisuuserojen kasvun hillintä, SAK katsoo.

”Laajapohjainen varallisuusvero koskisi esimerkiksi pankkitalletuksia, osakkeita, rahastosijoituksia, yritysvarallisuutta, metsiä ja peltoja”, SAK kertoo.

Yli 100 000 euron sijoitusvarallisuuksiin kohdistettaisiin 0,1 prosentin vero, mikä tuottaisi SAK:n mukaan yli 100 miljoonaa euroa verotuloja.

Asunnot, kesämökit ja autot olisivat vapautettuja uudesta varallisuusverosta, koska ne ovat jo valmiiksi arvoon tai omistukseen kytkeytyvän verotuksen piirissä.

”Suomessa on jo nyt vuosittain kerättävä omaisuuden arvoon perustuva vero – eli kiinteistövero – mutta se koskee vain asuntoja, mökkejä ja muita kiinteistöjä. Sen sijaan osakkeet, talletukset, sijoitusrahastot, metsät ja pellot ovat vapautettu tällaisesta verosta. SAK haluaa ulottaa myös nämä omaisuuslajit varallisuusveron piiriin”, pääekonomisti Ilkka Kaukoranta perustelee blogissaan. 

SAK kertoo, että sen veroesitykset tuottaisivat kaikkiaan 762 miljoonaa euroa lisää verotuloja. Tarvittaessa työn verotusta kevennettäisiin 300 miljoonalla eurolla, jolloin lisätuloja kertyisi noin 460 miljoonaa euroa.

Lisätuloista noin 130 miljoonaa euroa ei SAK:n laskelman mukaan tulisi suoranaisista veronkiristyksistä, vaan tyyppihyväksyttyjen kassakoneiden käyttöönotosta ja harmaan talouden torjunnasta.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Simo Pietiläinen

Varallisuusvero poistettiin Antti Kalliomaen ollessa valtiovarainministerina ja Eero Heinaluoman ollessa SDPn puheenjohtaja. Sita hutia ei ole koskaan kunnolla selvitetty. Nyt voi olla myohaista perustaa varallisuusvero uudestaan kun sen kerran annettiin menna.

Vesa Huhtanen

Tuskin se mikään huti oli. Mentiin Ruotsin malliin kuten yleensä.
Sitäpaitsi varallisuuden hankintaa tarvittavista tuloista on jo maksettu verot. Pitääkö aina rangaista niitä kansalaisia, jotka ahkeroivat ja hoitavat asiansa.

Pete Virtanen

Tyypillnen vasemmiston, etenkin SAK:n ja sen tytärpuolueen SDP:n, vaatimus. Heidän veronsa ja laskunsa pitäisi laittaa muiden maksettavaksi. Miksi maksaa itse, jos se voi laittaa toisten maksettavaksi. Toisten tasku on parempi tasku.

Heikki Aukee

Oikeudenmukaista, mutta lieneekö kovinkaan viisasta. Mökit ja talot eivät lähde maasta, mutta pääoma ja ihmiset sitä tekevät. Joskus lähtee suurikin yritys mukana.

Metsät ovat omaisuutta, minkä poisvienti ei helposti tapahdu. Metsiin on sitoutunut hiilidioksidia, minkä vapauttaminen ilmakehään pitäisi olla rankemman veron piirissä. Metsä on saman kaltainen raaka-ainelähde kuin öljy. Metsäyhtiöt ovat yhtä monikansallisia kuin kv. energiayhtiöt ja louhivat arvokasta raaka-ainetta kuin kaivosyhtiöt.

Jari Lantta

Neuvostoliitto on SAK-SDP:n ihannevaltio, kaikilla kurjuutta tasapuolisesti (paitsi lihavilla polibyroon jäsenillä).

Ei tullut peltojen ja metsien varallisuusvero yllätyksenä, sieltähän se löytyi.
Sosialismia on ottaa niiltä jotka tekevät työt ja yrittävät, jakaa niille jotka eivät viitsi vaivaa nähdä. On hyvä pitää suomalaiset köyhinä ja nöyrinä, kuten kansa Neuvostoliitossa.

Sairaat ja vanhukset, niitä meidän on tuettava, mutta ei työtä vieroksuvia ja laiskoja.

”Laajapohjainen varallisuusvero koskisi esimerkiksi pankkitalletuksia, osakkeita, rahastosijoituksia, yritysvarallisuutta, metsiä ja peltoja”, SAK kertoo.

Sami Rinta-Mänty

Kuinka monta kertaa se omaisuus pitää verottaa? Eikö verokarhun ahneudella ole mitään rajaa? Parempi siis törsätä kaikki ylijäämä. Säästämisestä rangastaan. Laitetaan mielummin ammattiyhdistysliikkeet ja säätiöt verolle. Se olisi oikeudenmukaista. Nyt verovapauden turvin lypsetään valtavia pääomatuloja mm. asuntosijoituksista ja samalla ylläpidetään täysin kestämätöntä vuokratasoa etenkin pääkaupunkiseudulla.

Jone Tuominen

Miten olisi tällainen ajatus että kaikki tulot ovat tuloa?
On typerää että ökyrikkaat pääsevät pääomaverotuksessa vähemmällä kuin työtön.
Tulo on tuloa ja pitää verottaa samalla progressiivisella kaavalla.

23 miljardin yritysverotukien viidakon voi purkaa, ellei yritys tule toimeen omalla toiminnallaan on väärin laittaa vanhukset ja lapset maksamaan siitä. Etenkin kun tietää etteivät ne tuet mene oikeisiin kohteisiin vaan vakavaraisille pörssiyhtiöille joiden hallitus nostaa miljoonabonuksia.

Hannu Lehmussaari

noin 10% suomalaisista maksa noin 90% tuloveroista. Miten Jone voit väittää, että vanhukset ja lapset maksaisivat yritystuet, kun kumpikin osapuoli on saamapuolella verotuksessa? Lapsille ilmainen koulutus ilman veronmaksua ja vanhuksille eläke ja terveydenhoito.

Ällöttää, että ratsastetaan niiden siivellä, jotka saavat etua isotuloisten maksamista veroista. Ja sitten vielä on otsaa ja häpyä vaatia lisää veroja niille, jotka jo pyörittävät tätä yhteiskuntaa varonmaksuillaan.

Vai paljonko Jone olet maksanut veroja elinaikanasi? Minä 53-vuotias perusinsinööri olen maksanut yli puoli miljoonaa veroeuroa vientiteollisuuden palveluksessa ollessani. Jokainen niistä euroista on siis uusi euro valtiolle.
Ja sitten on se paskasakki, joka ei tee mitään muuta kuin kuppaa avustuksina toisten tienaamia rahoja...

Olli Parviainen

Hyviä uutisia: Kaikki pääoma- ja ansiotulot ovat jo nykyään tuloa eikä ökyrikkaat pääse pääomaverotuksessa vähemmällä kuin työtön.

Jos tiedät tapauksen missä asia ei mene näin, niin kerro toki esimerkki.

Siitä ollaan samaa mieltä että yritys- ja verotuet soisi poistettavan ja näiden sijaan mieluummin alennettavan yleisiä verokantoja.

Tapio Mäkeläinen

Mä rupean muuttaan mielipidettäni ja olisiko nyt syytä lopettaa ay- liikkeen privileegiot jäsenmaksujen-ja vvo tyyppisten rahastusautomaattien suhteen? Käsi on syvällä jokaisen sak jäsenistön keskipalkkaa suurempaa tienestiä ansaitsevan taskussa. Sehän nähtiin taas sekä Marinin että Andersonin avauksissa.

Hannu Lehmussaari

Ay-liikkeet pitäisi poistaa yleishyödyllisten järjestöjen listalta ja niistä pitäisi tehdä normaaleja veronmaksajia. Ja ay-jäsenmaksun verovähennyskelpoisuus pitäisi poistaa, kun yhteiskunta ei hyödy siitä, että eläkeläiset osallistuvat verovähennysten kompensoimiseen.

Ensio Jauhiainen

Miksi valtionyhtiö rahoitti Juha Sipilän henkilökohtaisia liiketoimia? Siihen ei uusi kirjakaan anna vastausta. (Kuva Lauri Heikkinen/ Valtioneuvoston kanslia)
Uusi kirja kertoo keskustatahojen sekä Juha Sipilän kummallisia kuvioita sisältäneistä liiketoimista.
PÄÄMINISTERI Toimittaja ja kirjailija Jarno Liski on yhdessä Yleisradion toimittaja Jyri Hännisen kanssa julkaissut kirjan Keskustan valtakunta – kertomus rahasta, vallasta ja korruptiosta (Into). Teoksessa suuren roolin saa Nuorisosäätiö entisine johtajineen, jotka ovat epäiltynä useista rikoksista. Kirja kuvaileekin, kuinka keskustataustaiset yhteisöt pyörittävät pimeää rahaa rakennushankkeiden kautta.
Keskeisessä roolissa on myös keskustan puheenjohtajaksi vauhdilla noussut liikemies Juha Sipilä. Kirja lupaa avata, kuinka Sipilä rikastui ja kuinka hänen liikemiestaustansa on näkynyt myös pääministerin työssä – ja minkälaisia bisnesmahdollisuuksia Sipilä on järjestänyt verkostoilleen Suomen pääministerinä.
Sipilä on tuttu aihe vapaana toimittajan työskentelevälle Jarno Liskille, joka oli yksi Ylegate-kirjan kirjoittajista. Aikakauslehti Seura julkaisi aikoinaan myös poikkeuksellisen suorasanaisen analyysin Sipilän liikemiesurasta ja siitä, kuinka nykyisestä pääministeristä tuli miljonääri. Sipilä ei antanut haastattelua Liskin kirjoittamaan artikkeliin, eikä nykyisin edes vastaa hänen haastattelupyyntöihinsä.
Siksi ilman vastauksia jääkin edelleen erikoinen myyntikuvio, jossa Sipilä teki valtion rahoituksella miljoonavoitot. Nokia-taustaisen Lauri Kuokkasen Solitra Oy valmisti matkapuhelimissa tarvittavia taajuussuodattimia, joiden kysyntä räjähti 1990-luvun alussa. Yhtiössä työskennellyt nuori diplomi-insinööri Sipilä oli 40 000 markan osuudella vähemmistöomistaja.
Vuonna 1993 Solitrasta tuli Rautaruukin tytäryhtiö, kun Kuokkanen myi osuutensa valtionyhtiölle. Solitran toimitusjohtajaksi nostettiin Juha Sipilä, joka perusti Solifil-nimisen pöytälaatikkoyhtiön. Sipilä omisti Solifilistä kolme neljäsosaa, ja Sipilä halusi ostaa koko Solitran.
Valtionyhtiö Rautaruukki myikin Sipilän holdingyhtiölle enemmistöomistuksensa Solitra Oy:stä. Valtaosan rahoista kauppaan – yli 30 miljoonaa markkaa – Sipilälle lainasi erikoisesti Rautaruukki itse. Vakuutena olivat vain kyseiset osakkeet, kauppahinta oli kokonaisuudessaan 50 miljoonaa.
Vain reilua vuotta myöhemmin Sipilä myi osuutensa nelinkertaisella hinnalla amerikkalaiselle ADC Telecommunicationsille. Kauppahinta oli nyt lähes 200 miljoonaa markkaa.
”Rautaruukin toiminta vaikuttaa erikoiselta. Järjestelyssä Rautaruukki ei pienentänyt riskiään mutta varmisti, että kaupan onnistuessa yli odotusten Sipilä saisi pitää voitot.”
Rautaruukin hallituksen puheenjohtajana toimi tuolloin keskustan Paavo Väyrynen ja kauppa- ja teollisuusministerinä puolueveli Seppo Kääriäinen.
Liski on pyrkinyt selvittämään mitä oikein tapahtui. Mutta silloiset Rautaruukin johtajat eivät muista, miksi Sipilän liiketoimia rahoitettiin valtionyhtiön toimesta, yksi asioista vastannut johtaja on kuollut. Ja Sipilä itse ei vastaa.
Lue myös: Seura syyttää – Sipilä käytti veronmaksajien rahoja ja hyvä veli -verkostoa rikastuakseen

Hannu Lehmussaari

Onko SAK poliittinen puolue, joka osallistuu kevään vaaleihin? Vai onko SAK vain SDP:n tukijärjestö, joka voi heitellä puolihuolimattomia kommentteja ilman vastuuta?

Mitä meteliä aiheuttaisi, jos "Suomen Leijona" (tms.) järjestö kommentoisi Suomeen tulleita elintasopakolaisiksi luokittelemiaan turvapaikanhakijoita?

Ehkä SAK:n kannattaisi olla hiljaa vaalien alla, vaikka SDP:n saaminen hallitukseen edesauttaisi SAK:n selviytymistaistelua jäsenmäärän vähenemisen suhteen.

Marina Äimä

Tällaisten järjestöjen verovapaus pitäisi ottaa nyt ensimmäiseksi tarkastelun kohteeksi, yleishyödyllisyyden laaja käsite järjestöalalla ja sen tuoma verovapaus on aika lailla huonossa symmetriassa muun yhteiskunnan kanssa.

Arto Eriksson

2017 valtio (me) maksettiin 17 miljardia yritystukia joista vain 10% oli lopuksi sitä mistä oli Suomen valtiolle hyötyä, kaikki muu turhaa, taisi tämä 10% olla juuri se osuus tuista jotka armosta annettiin PK sektorille. Jos jostain pitäisi leikata niin näistä yritystuista jäisi valtion kassaan pikkusen enemmän kuin tämän SAK:n hömöyden kanssa...

Mikael Oksanen

ÖÖÖ ehdotuksessa siis suoraan sanotaan et sakn
ketkujen miljardiomaisuuteen ei kajota missään nimes.
Mut kaikilt muilt pitäs ottaa?
eli sun on mun , mut mun on vaan mun (mun=sak)
Oisko reilua jos sak näyttäs esimerkkiä ja rupeis maksaan VEROJA.
Mut EI vaan jo valmiiks pankrotis ja vaikeuksiss oleville maanviljelijöille vielä raippaa lisää laittamalla pellot ja mettät verolle? oon ollu siin käsitykses et veroja maksetaan jos on tuloja ? oonko vääräs ?? eihän se maa ittessäs tai mettä mitää tuota ,ainoostaan jos siin viljellään ja saadaan myytyä sitä viljeltyä tuotetta...
jos meitsin viimevuoden maatalouden tulos oli lainanhoitojen sun muitten kulujen jälkeen niinko about 0€
niin miten siit voi veroi maksaa.. ku pitää syäräkki.
kyllä on säälittävän kateellist ,narsistista,läpeensä ahnetta ja pitkävihasta porukkaa nää sak,sdp,ddt mitä niit töystuhovihervassu seuroja ny onkaan.
Mikseivät itte osta niit maatiloi ja mettii jos niit niin kadettuvat. ?
Jos ny pistettäs lihoiks enste se sakn turha ja valtiolle tuottamaton miljardiomaisuus ,
sekä lopetettas puoluetuet ja ammattiliittojen tuet ni kyll tulis rahaa valtion kassaan.
taivas varjele tätä touhua...