Keskiviikko 26.6.2019

Juha Sipilältä tyly kuitti: ”Jos Ville Niinistöä olisi kuunneltu, Kainuussa olisi 2 000 työpaikkaa vähemmän”

Luotu: 
3.2.2019 13:24
  • Kuva: Outi Järvinen / Alma Talent
    Kuva
    Juha Sipilä piikitteli Ville Niinistöä (kuvassa) sunnuntaina tämän Talvivaaran kaivokseen liittyvistä kannoista.
|

Jos Ville Niinistöä (vihr) olisi kuunneltu, Kainuussa olisi 2 000 työpaikkaa vähemmän, kuittailee pääministeri Juha Sipilä keskustan puolueristeilyllä. 

Sipilä viittaa vihreiden entisen puheenjohtaja, nykyisen kansanedustaja Niinistön aiempiin kannanottoihin Talvivaaran kaivoksen sulkemisesta vedoten sen kannattamattomuuteen ja ympäristövahinkoihin.

Sittemmin valtionyhtiö Terrafamen omistukseen päätynyt kaivos on onnistunut tuottamaan tulosta ja yhtiö tiedotti viime vuoden lokakuussa, että se rakentaa akkukemikaalitehtaan Sotkamoon. 

”Jos Ville Niinistön ohjeilla olisi lähdetty Kainuun kaivosta lähdetty hoitamaan, valtio olisi puoli miljardia euroa köyhempi ja Kainuussa olisi 2 000 ihmistä enemmän työttömänä. Onneksi uskottiin kainuulaisia, eikä Ville Niinistöä”, Sipilä sanoo puheessaan keskustaväelle ja sai yleisöltä runsaat aplodit.

Lue myös: 

Elinkeinoministeri Lintilä: Terrafamen arvo jo ”satoja miljoonia” – myynti mahdollinen ”ajan kanssa”

Talvivaaran alasajoa vaatinut vihreiden Aalto yllättää: ”Kiitos Terrafamelle”

Yritykset: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Jesse Karhu

Jos valtion Talvivaaraan ja Terrafameen tukina ja lainoina pumppaamat muutama sata miljoonaa olisi jaettu tasaisesti kainuun aluelle starttirahoina ja muin tukina, niin niillä rahoilla olisi varmasti luotu enemmän kuin tuo 2000 työpaikkaa ja ympäristötuhot olisivat jääneet huomattavasti pienemmiksi.

Kari Aaltonen

Sipilä, eduskunnan risumies, taitaa tässäkin tapauksessa kulut ylittää hyödyn, ei paljoa Sipilän kannattaisi paukutella henkseleitä jos siirtää veronmaksajan rahoja kavereitten tileille ja verovaroin korjaa aiheutuneet vahingot vielä kaupan päälle.

Sanna Tenkula

Suomen kaivos/louhos/murskaustoiminta perustuu valvomattomalle toiminnalle, jota Tukes ja ministeriöt vievät surutta eteenpäin.
Asiat pitää nähdä oikein, eikä polkea asukkaiden perustuslaillisia oikeuksia. Päivittäin sadat suomalaiset elävät hengenvaarassa melun, pölyn, tärinän ja myrkkyjen keskellä laittomien lupa-ehtojen vastaisesti toimivien kaivosten ja louhosten vieressä.

Papereihin kirjataan aivan epäoleellista ympäristöriskeistä. Nämä kehutut uudet työpaikat luodaan alueen asukkaiden turvallisuuden kustannuksella.

Ilkka Paananen

Mistä moinen huoli? Eikös tässä ole kyse haja-asutusalueiden heinähattujen ja risupartojen terveydestä. Ei Helsinki-Turku-Tampere kolmiossa ole mitään hätää. Siellähän Suomen kohtalo ratkaistaan. Muuttakoot loputkin asukkaat sinne. Loppuu turha maaseudun tukeminen suurten kaupunkien rahoilla.