Keskiviikko 22.5.2019

”Tämä maa on moraalisessa konkurssissa” – Jari Sarasvuo sauhusi Ylellä: Miten heitteillejättö on mahdollista hoivakodissa?

Luotu: 
4.2.2019 13:58
  • Kuva: Jenni Gästgivar / Alma Media
    Kuva
    Arkistokuvassa Jari Sarasvuo, joka osallistuu nyt julkiseen keskusteluun vanhustenhoidosta.
|

Yritysvalmentaja Jari Sarasvuo on ottanut voimakkaasti kantaa vanhustenhoitoa koskevaan keskusteluun. Sarasvuo oli perjantaina vieraana Ylen Sannikka & Ukkola -ohjelmassa.

”Tämä maa on moraalisessa konkurssissa. Ei semmoista maata voi kutsua kehittyneeksi eikä rikkaaksi, joka ei huolehdi omista vanhemmistaan. Tai vammaisista. Tai lapsista. Tai ylipäänsä ihmisistä, jotka ovat hoivan tarpeessa. Tämmöisessä konkurssitilassa on se hyvä puoli, että nyt meillä on pitkästä aikaa sellainen suuttumus päällä, että me voitais vaikka ihan oikeasti vähän pysähtyä ja miettiä, että miten itse kunkin pitää muuttaa tätä juttua, jotta tän tyyppiset häpeänäytelmät ei jatku ja pahene yli vuosien”, Sarasvuo sanoi ohjelmassa.

Sarasvuon mielestä hoivapalveluita ostavissa kunnissa on ”kelvottoman huonoa johtoa”, joka menee asiassa rahapulan taakse.

”Sekä yksityisellä että julkisella sektorilla siinä hoivatyössä on niin paljon traagisia laatupoikkeamia, että molemmat sektorit tästä hoivateollisuudesta ovat epäonnistuneet. Ja kun kunta ostaa sellaisella hinnalla, että se syystä tai toisesta antaa tällaisille ihmisille, joilla on muutenkin moraalin kanssa pikkaisen heikoilla, antaa jonkun ihmeen oikeutuksen, että näin voi toimia. Ei tietenkään voi. Jos ostaa huonosti ja valvoo vielä huonommin, eikä saa peliä poikki, niin miltä tuntuu olla se ostaja, jonka vastuulla tämä on? Totta kai se on myös sen yrityksen vastuulla tai sen julkishallinnollisen yksikön vastuulla”, Sarasvuo sanoi.

Lue myös: ”Kova, kylmä kilpailutus, ryöstökalastus sote-alalla” – Keskusta ja kokoomus kiistävät ”markkinamallin” 

Sarasvuon mielestä tilanteeseen ovat syypäitä kaikki suomalaiset. Hän puhui moraalin rappeutumisesta.

”Jos esimerkiksi kadulla näet vanhuksen, joka on kaatunut ja murtanut lonkkansa, niin se on rikos, se on heitteillejättö kävellä siitä pois. Miten se on mahdollista siellä hoivakodissa, kun siitä saatetaan maksaa 2500 euroa kuukaudessa? Se johtuu tästä moraalisesta rappiotilasta. Ihmiset eivät välitä”, Sarasvuo sanoi.

”Olen kuullut juttuja, että kyllä ne hoitajat ovat ammattitaitoisia ihmisiä, mutta he eivät uskalla avata suutaan, kun he näkevät näitä kauheuksia, sen takia että siitä saa potkut. Ei saa potkuja. Ei saa potkuja. Jos saa, se on laiton irtisanominen. Siitä syntyy siis kansallinen metakka, ja tämä ihminen, joka on puhaltanut pilliin, pysäyttänyt pelin, hänestä tulee kansallissankari. Rohkeutta ja vaatimuksia”, hän myös sanoi.

Lue myös: Esperi Care poisti ilmoituksen tehneen hoitajan – Valvira: ”Laki on yksiselitteinen”, vastatoimet kielletty

Hoitoalan ammattiliitto SuPer on kertonut, että hoiva-alalla työantajat ovat alkaneet uhata epäkohdista ilmoittavia hoitajia vastatoimilla, vaikka ilmoitusvelvollisuus on säädetty laissa. Lue lisää: Super: Esperi Care ”yritti pimittää” ongelmat – Yksityisten jättien hoitajilta tulee ilmoituksia jatkuvalla syötöllä

Sarasvuo sanoi kuitenkin, että ”sauhuamisestaan” huolimatta hän ei pidä ”tuotannosta vastaavaa ihmistä” eli hoitajaa lähtökohtaisesti syypäänä tilanteeseen.

Sarasvuo sanoi myös, ettei vanhustenhoidon nykytilannetta voi selittää ”millään mitoituksilla eikä rahanpuutteella”.

”Meillä olisi paremmin resursseja, jos meille maistuisi työnteko paremmin. Meillä olisi paremmin resursseja, jos yritykset uskaltaisivat ottaa riskejä ja antaa valtaa työntekijöille ja kokeilisivat jotain uusia juttuja. Meillä olisi ihan toisenlainen tilanne, jos meillä olisi esimerkiksi sellaiset päättäjät, jotka laittaisivat lupauksensa mukaisesti asiat kuntoon. Tämä on vain konkurssi”, Sarasvuo sanoi.

Lue myös:

”Vaikka tilastot näyttäisivät kauniilta, todellisuus on ihan toinen” – Tehyn johtaja: Riittävä hoito on ”täysin arvovalinta”

Sdp pelaa nyt kovilla: ”Yksi lause riittää – hoitajamitoitus lakiin muutamassa tunnissa”

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Nita Hillner

Syytä on meissä kaikissa. Pelkäävät hoitajat ovat osasyy, tosin hoitajia on kautta aikain pistetty matalaksi monelta taholta. Luultavasti tästäkin ongelmasta syytetään rivihoitajia. Mutta ne hoitajat, jotka uskaltavat vastustaa huonoa järjestelmää, ovat rohkeita.

Soten hierarkian johdosta hoidon puutteet jäävät helposti pimentoon. Ongelmana hoitajien esimiehet, jotka liian herkästi uhkailevat ja painostavat monin eri tavoin. Uhkailukulttuurille pitäisi tehdä jotain. Terveydenhuollon piirissä hoitajat ja lääkärit yleensä tekevät parhaansa potilaan/asiakkaan hyväksi. Hoitajien esimiehet kokevat liikaa olevansa työnantajan edustajia, ja siten eivät suostu näkemään epäkohtia. Hoitoalan kulttuuri on kymmenien vuosien saatossa kehittynyt epäterveeseen suuntaan, koska se on hyödyttänyt työnantajaa mutta ei potilaita/asiakkaita/rivihoitajia.

Kunnat, valtio ja tuottajat ovat päävastuussa tilanteessta. Rahaa kyllä on, koska sitä jaetaan vastuuttomasti sinne tänne omille kannattajilleen. Raha on aina loppu silloin kun maamme vammaiset, vanhukset, lapset tarvitsevat jotain.

Tommi Messi

Syy on siinä että kun Yle uutisoi niin on hyvä esittää livenä kysymystä jossa halutaan nostaa hoitajamitoitus ja sitten kunta tasolla on itse puolueessa jossa lasketaan hoitajamitoitus? Mielenkiintoista; itse haluaisin tietää kumpaa kohtaa sitten SDP haluaa noudattaa - Tampereen laskettua mallia vain esitystä jossa onkin se 0.7 hoitajamitoitus. Unohtamatta että lakiin ilmeisesti tehtiin tulkinnan mahdollisuus mitä avustavasta tukitoimista voi laskea osallistuvaksi hoivatyöhön, ja Esperi Care ja ehkä Attendo käyttää sumeilematta tätä porsaan reikää. Joten Sarasvuo oikeassa - kansaltamme puuttuu moraali ja jopa lakia sorvataan niin , että se maksimoi voitot. Häpeällistä toimintaa.

Tommi Messi

Sieltähän tuli niitä maksuja Valtion kassaan 2.2 Me , Eikös Orpo siittä nyt sitten voi laittaa 1Me iköihmisten hoivaan ja 0.5Me hoitajien palkkoihin. Mutta jos se onkin sitten varattu Soten korjaamiseen kun valmista ei taida tulla ei millään.

Kyuu Eturautti

Sarasvuo sanoo: "tämä ihminen, joka on puhaltanut pilliin, pysäyttänyt pelin, hänestä tulee kansallissankari"

Yksi tuhannesta pilliin puhaltajasta ylittää mediakynnyksen ja pääsee sankariksi. Ne loput 999 vain saavat potkut ja menettävät elantonsa, ehkä kotinsa. Vaatii aikamoista halua ottaa riskiä ja asettaa perheensä heikoille jäille. Tosiasia on että ilmiantajan kohtalo on keskimäärin todella huono. Luemme vain harvat ja iloiset tarinat.

Toki, tämä on asia jolle valtiovalta voi tehdä jotain. AY-liike on osoittautunut voimattomaksi sen edessä.

Arto Lähteelä

Suomen hallinnon korruptio on näkymätön.
Sen vuoksi voimme leveillä rehellisyyden.
Etenkin köyhät ja vanhukset ovat riiston kohde.
Sote vielä antaa hyväveli riiston koko terveydenhoidon ja paikallishallinnon.
Olisi aika tunnusta paluu 1930 luvulle.

Petri Hämäläinen

Ongelman lähtöpiste on yksityistäminen. Yksityistäminen tarjoittaa myös julkisen tehtävän delegoimista kolmannelle taholle. Se on vaikeaa ja haasteellista.

Varsinkin kun pieni ja suhteellisen lahjaton ja kokematon maa liiketoiminnan näkökulmasta.

Ja Kokoomus, Keskusta ja Demarit kaikki yksityisen tahon edunvalvojina.

Eikä julkisvallan ja kansalaisten puolella.

Jarkko Mynttinen

En pitäisi yksityistämistä kuitenkaan ongelman lähtöpisteenä, se vain ilmenee siellä julkista toimijaa herkemmin. Uskon ja oikestaan tiedänkin ihan kokemuksesta, että suurin osa suomalaisista pienistä yksityisistä palveluntuottajista ("perheyritykset") haluaa ja kykenee hoitamaan hommansa vastuullisesti. Niillä ei ole riesana sitä yrityksen ainutta olemassaolon oikeutusta korostavaa yltiökapaitalistista maksimaalista voitontavoittelua omistajillee/sijoittajilleen, kuten näillä pörssipelureilla ja veronkiertäjillä. Yksityistä kotimaista omistajavetoista palveluntuottajaa ohjaa enempi sydän kuin voitontavoittelu, ja he ansaitasevat toki voiton hyvin tehdystä työstä päinvastoin kuin nämä lukit. Ongelmana on, että nämä muutamat suuret Esperin kaltaiset kansainväliset palveluntuottajat ovat jo ostaneet suurimman osan kotimaisia omistajavetoisia yksityisiä yrityksiä pois kilpailemasta enempi ja vähempi vapaaehtoisesti tai "pakottamalla".

Mika Korhonen

Kunnan on helppo valita aina halvin vaihtoehto. Jos hoidettava menehtyy halvan ja huonon hoidon seurauksena syntyy kunnalle vain säästöjä. Tämä on valitettava realiteetti nykyisessä maailmassa jossa ihmiset ovat enää pelkkiä numeroita tuloslaskelmissa.

Irja Hirsivaara

Valvonta tästä toiminnasta on puuttunut. Kun kunta ostaa palveluita yksityisiltä, ei sen vastuu lain mukaan siihen pääty.
Toisaalta kyllä hoitajallakin on vastuu ja jos työpaikassa tapahtuu lainvastaista, on hoitajan velvollisuus ilmoittaa asiasta. Ja jos hänet irtisanotaan, ensim luottamusmiehen luo, siitä sitten jatko ammattiliiton toimiin. eli mitä ovat tehneet liitot aiemmin ennen tätä tapausta. Ei mitään?

Niilo Mäkelä

Ei sitten Sarasvuokaan antanut sitä oikeaa vastausta ja jätti porsaanreijät auki vaille huomota. Vastuu ei ole työntekijän vaan työn teettäjän ja valvontavastuu on työn tilaajalla joka ei saa ostaa sutta ja sekundaa. Valvonta ei ole käynti silloin tällöin ennalta ilmoittaen vaan valvonta tulee olla jatkuvaa.

Juha Lapveteläinen

Pidän Sarasvuon napakasta tekstistä, ne ovat kuin ajatuksia pimeyden ytimestä juuri ennen sarastusta totuuden, oikeuden ja Jumalan kunnian puolesta. Artikkelissa kerrotaan merkittävistä asioista, moraalittomuuden yhteiskunnallisesta konkurssista, missä jokainen moraalinen sielu on rahanarvoista kauppatavaraa ja toki myytävänä Eduskunnan vallankäytön-ja kunnallispoliittisten siirtojen välikappaleina lautapelissä, jota paholaiseksi kutsutaan. Ytimen ongelma on siinä, että suomalaiset kunnat kilpailuttavat vanhustenhoiva-alan yrityksiä rahoittaen sen silti valtionosuusmallista tulevalla rahoituksella, tinkien näin annettavista palveluista nykyiseen kunnalliseen julkiseen palveluun verrattuna pienen voitontavoittelun takia. Näin pimeydestä saapuu paholainen poliitikkojen hallitsemiin Suomen eri kuntiin, ja Rahan valta korotetaan maan päälliseksi sinivalkoiseksi harhaksi nimeltä antikristus, jota pidetään yksinvaltiaana ja maan päällisenä Jumalana. Vanhusten palvelut toimivat moraalisesti arvokkaasti isänmaassamme ainoastaan kahdella selkeästi erilaisella tavalla, julkisella-ja yksityisellä sektorilla. Jälkimmäisen etu piilee siinä, että yksityiset hoiva-alan yritykset, jotka eivät toimi valtionosuusrahoituksella, voivat hinnoitella palvelunsa eritasoisiksi asiakaslähtöisiksi palveluiksi, joissa palveluiden loppukäyttäjillä olisi myös normaalin kilpailun avulla varaa saada myös yksityisiä vanhustenhoiva palveluita. Suuri ei välttämättä ole aina kaunista, varsinkaan silloin, kun paholainen kurkistaa verhon takaa laiminlyöden todellisuutta. Moraalisen rappiotilan saa loppumaan ihmisten välittämisellä, jos laiminlyöntejä vanhustenhoidon osalta yksityisellä sektorilla jatkossa tulee tapahtumaan, asia siirtyy kunnissa välittömästi julkisuuteen, ja tuhoaa näin ahneuden ytimessä toimivat vanhusten hoiva-alan yksityiset yritykset, sekä niiden yrittäjät, seitsemän kuolemansynnin tavoin. Seuraava asia on ajankohtainen. Maakunnat ovat vastuussa vähäosaisten ja köyhien suomalaisten vanhusten hoivapalveluista tulevaisuuden Suomessa, moraalisten velvoitteiden mukaisesti, maakuntavaltuuston moraalisesti oikeudenmukaisilla päätöksillä.

Juha Wiskari

Kirjoitan sekä 10 vuoden omaishoitokokemuksesta että senaikaisesta upeasta yhteistyöstä palvelutalon ihanan henkilökunnan kanssa, kuin myös mittavan ja haastavan ulkoistamisprosessin neuvottelijakokemuksella.

Kun 50 M€ kunnan virkamiehet parin (toistensa päätöksistä hallinto-oikeuksiin valittamiselta ehtineen) luottamusmiehen kanssa - joilla kenelläkään ei ole penniäkään kiinni - kohtaavat 500M€ kv-konsernin piinkovat ammattineuvottelijat, joilla on oman mittavan bonuksen lisäksi organisaation kasvattaminen vastuualueinaan ja vielä ankarassa kilpailutilanteeseen vaikkakin ainutlaatuisen ikkunan ollessa auki, niin epäsuhta on jo neuvotteluasetelmassa selkeä.

Tässä ei ole kyse älykkyydestä, vaan osaamisesta ja kokemuksesta. Tyhmyyttä taas on jättää tämä tosiasia ennen pöytään istumista ja nimien alle rustaamista huomiotta.

Kunnan päättäjillä on määräävänä ohjenuoranaan pisteytysjärjestelmä, jossa hinta on niin voimakkaassa asemassa, että kaikki muu on jotakuinkin pakollista sananhelinää kosmetiikkatasolla.

Tässä hintapisteytyksellä operoinnissa "auttaa" sitten päätöksenteossa kunnan pestaama hankintakonsultti, jonka strateginen ja taktinen osaaminen pysähtyy Exceliin ajettujen tarjousten vertailuun. (Ja jonka työ useasti johtaa valituskierteeseen markkinaoikeudessa, kuten esim. kalustohankinnoissa ja koulukyydityksissä.)

Palvelutalokonsernien ammattineuvottelijoilla on PowerPointit järjestyksessä ja sujuva räppi harjoiteltu arvohötöstä laatusertifikaatteihin. Huipennuksena "huima" käteissuoritus liiketoiminnan luovutuksesta ja kiinteistöstä - ja valmis sopimuspohja.

Sitten alkaa arki, villakoirat juoksevat ja henkilökunnan työvuorolistalla on puhelinluettelosta poimittuja nimiä.

Näitä ehdotonta vähemmistöä määrällisesti, mutta ylivoimaista enemmistöä julkisuuden näkökulmasta edustavat tapaukset, joissa siis palvelutaloissa väärinkäytöksiä on paljastunut, yhdistää yksi asia.

Se, että euroa ei ole käytetty konsulttina euroa vastaan sopimusta rakennettaessa ja ennen allekirjoitusta. Ketju laatukriteerit -> seuranta -> poikkeamat -> sanktiot -> hinta+sakko/poikkeama -> korjaus -> seuranta - ei pelaa ollenkaan tai jälkijättöisesti ja löperösti.

Mutta kun sopimuksessa on villakoiratkin hinnoiteltu sanktioineen, sakkoineen ja takaisimaksuvelvollisuuksineen, sekä palvelusetelin että asukaan eläkkeestään maksaman osuuden suhteen, niin ollaan samalla lattialla euro vastaan euro.

Henkilöstömitoitusvirhe - puhumattakaan tietoisesta haamu väärin- käytöksestä - oikeuttaa kunnan saamaan kaikkien asukkien lalimitoituisen aikana maksamansa palvelusetelimaksut takaisin ja asukit tietenkin omavastuuosuutensa kokonaan.

Vielä vakavampi rike, tai saman rikkeen toistuminen johtaa sitten siihen, mihin Kristiinankaupugissa on ajauduttu. Sopimus purkautuu, kiinteistö palautuu tai uusi joutuu korvauksetta kunnalle, ja liikkeenluovutus takaisin tapahtuu 1 euron hinnalla.

Mutta tavattoman harvoin joudutaan näin pitkälle. Asiat tulevat kuntoon, ja myös pysyvät, jo ennen tätlaista lopullista ratkaisua.. Tästä on tilastoja, kokemusta ja todisteita.

Yhden asian haluan nostaa painokkaasti esiin.

Miten voi olla mahdollista, että suurimmalta osin homma pelaa hienosti, vaikka väitän että näitä isompia ja pienempiä väärinkäytöksiä on piilossa mojova joukko? Ja sitäpaitsi ne asukitkaan eivät aina ole ihanimmasta ja helpoimmasta päästä.

Sen tekee mahdolliseksi vain työtään korkealla motiivilla, etiikalla ja lähimmäisestä välittäen toimiva - kyllä, alipalkattu! - henkilökunta.

Näiden ihmisten työmoraali ja venyminen arjessa on sitä luokkaa, että sitä ei vauhtisokeat, palosireenin lailla huutavilta "hiljaisilta signaaleilta" korvansa sulkevat, rahanahneet arjesta irti olevat johtajatkaan pysty pilaamaan.

Se henkilökunta ei taas moisia johtajia ole ansainnut.

(Kiitos Sari ja Tarja, kun vuorotellen kädestä pitäen saattelitte kanssani äitini syvästä unesta ikuiseen rauhaan.)

Jaakko Aalto

Olen seurannut kohtalaisen tarkasti tästä teemasta käytyjä kirjoituksia ja kommentteja. Asialliset, asiantuntvat ja itse asiaan paneutuvat puheenvuorot ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Tämä oli yksi niistä. Nostan hattua.

Kaarlo Erjala

Minulla on omakohtaista kokemusta vaimoni yli 2 vuotta kestäneestä hoidosta kunnallisesssa tehostetun hoidon yksikössä sekä aiemmin myös paikallisessa yksityisessä hoitokodissa. Hyvä hoito on täällä savolaiskaupungissa saavutettu 0, 6 hoitajalla/hoidettava. Hoitoon sisältyvät aamiainen, lounas, iltapäiväkahvi , illallinen (klo 16,30) ja iltapala (klo 19), hygieniasta huolehtiminen, kääntely moottorisängyssä makuuhautumien estämiseksi, pesu saunassa kerran viikossa jne. Hoitokoti on katutasossa ja yhteistilasta avautuu ovi verannalle, jossa voi oleskella kesällä. Kesäisin hoitajat käyttävät hoidokkeja pyörätuolilla myös pihalla, mutta kaikki eivät näytä ulkoilua kaipaavan. Kesä 2018 oli lämmin ja olo oli mukavampaa ilmastoiduissa sisätiloisssa.
Vaimoni on ollut jatkuvasti moottorisängyssä jo 1,5 vuoden ajan. Yli 10 vuotta kestänyt muistisairaus on vienyt puhekyvyn ja silmät ovat melkein aina kiinni. Koska hän oli jo hoitokotiin päästessään täysin autettava, sovin henkilökunnan kanssa käyväni joka päivä syöttämässä hänelle lounaan klo 11-12 välillä. Joskus on haiskahtanut lounaan aikana ja hoitajat ovat tulleet jo paikalla ollessani vaihtaneet vaipan. Olen myös aina etukäteen ilmoittanut hoitajille, jos en tule jonakin päivänä. Lisäksi olen sanonut, että jos en ole saapunut klo 11, 45 mennessä, niin jotain poikkeuksellista on tapahtunut. OLen käyttänyt vaimoani moottorisängyssä kuljettaen kerran viikossa tunnin kestävässä yhteislaulutilaisuudessa samassa kerroksessa olevassa juhlasalissa. Reagointi on vähäistä, mutta joskus hymy häivähtää huulilla. Kesällä olen sopivalla säällä vienyt hänet moottorisängyllä myös silloin tällöin ulos.
Perjantaina 1.2.2019 olin aamupäivällä lumitöissä 15 minuutin ajomatkan päässä sijaitsevalla kesämökillämme. Olin lähdössä sieltä hoitokotiin klo 11, mutta peruuttaessa mökkipihalla auto juuttui pohjasta pieneltä näyttävään kinokseen. Lapioituani autossa olleella lumilapiolla varttitunnin etupyörät sutivat edelleen tyhjää.
Auton lähellä oli lumen alla kesällä tuotu hiekkakasa, josta siirsin hiekkaa pyörien alle.
Auto ei hievahtanutkaan, mutta älykännykkä piti jatkuvaa ääntä - 23 C-asteen pakkasen takia. Auto oli käynnissä ja lämmitettyäni kännykkää yritin avata puhelinta. Näkyviin tuli vain "android" ja puhelimen merkki, mutta näyttö ei auennut, joten en pystynyt soittamaan hoitokotiin ilmoittamaan saapumisesteestäni. Seuraavana hain mökin eteisestä kangen ja lumikolan. Sain kangella rikottua auton pohjan alta kovaa lunta, mutta etupyörät kaivoivat kuoppaa edelleen. Seuraavassa vaiheessa hain varastorakennuksesta kovan maan teräväkärkisen lapion, jolla huhkin klo 12,30 asti. Auto vaan ei liikahtanut edelleenkään. Sitten lähdin etsimään apua 200 m:n päässä olevalta mökkinaapurilta, joka ei kuitenkaan ollut paikalla. Palasin jatkamaan hiekoitus-, kanki- ja lapiotyötä ja klo 13,05 auto irtosi kinoksesta. Kaupunkikotiin palattuani soitin heti hoitolaitokseen. Hoitaja kertoi heidän soittaneen kännykkääni, josta ei vastattu, sekä tyttärellemme, jonka kännykästä ei myöskään vastattu. Hoitaja kertoi, että hoitokodista oltaisiin pian lähdetty asunnolleni selvittämään, mitä on tapahtunut. Tällä tavalla täällä hoidetaan ikäihmisiä ja kannetaan huolta omaisistakin.
Saman päivän illalla selvisi, että tyttären älypuhelin oli päivällä ollut äänettömällä työkokouksen takia.
Miksihän hyvä hoito saa niin vähän huomiota, mutta maailman onnellisin kansa keskittyy sittenkin harvinaisiin puutteisiin.

Heikki Paananen

Sarasvuolta hyvä ulostulo.

Uus-libearlismi ei istu hyvin yhteen moraalin kanssa. Moraali nähdään konservatiivisena möykkynä, joka on liberaalien tavoitteiden saavuttamisen tiellä. Äänestä uus-liberaaleja, niin vahvin voittaa - sinutkin.

Raimo Ilaskivi

Iso uutinen, todella. Maa moraalisessa perikadossa. Niin on.nimitäin veronmaksun epätasa-arvossa. Osa kansalaisista maksaa parinsadantuhannen tuloista veroa 27 prosenttia, kuten Sarasvuo, eläkeläinen vastaavasta 51 prosenttia. Ei ihme, etteivät rahat riitä kunnon vanhuuspalveluihin.

Sauli Lahtinen

Yhteiskunnissa joissa ihmisellä on ihmisarvo asuvat vanhemmat samassa taloudessa lapsiensa kanssa.

Täällä on totuttu lakaista ongelmat maton alle.
Hauska huomata että nyt on ongelma kun isot ikäryhmät vanhenevat.
Miten hoiditte omat vanhukset? He loivat tämän maan.
Teidän jälkeen eläkejärjestelmä on tuhottu, tämän maan talous ei sitä kestä.

Maija-Liisa Lehtonen

Arvasin, että hoitajat saavat kuraa niskaan ja yritetään saada syy myös heidän niskaan. On hyviä ja huonoja työntekijöitä, kaikkialla. Pääsääntöisesti hyviä hoito- ja ihmisten terveyden kanssa tekemisissä olevilla, koska siinä voi huonoimmillaan aiheuttaa ihmisen kuoleman. Mutta hoitajilla tätä teroitetaan jo koulutuksessa niin paljon eri oppiaineiden ja etiikan-moraalin ja vastuu kysymysten kautta, ettei sitä kannata enempää kenellekäkään teroittaa, se on selkärangassa joka hoitajalla. Virheitä sattuu yleensä huonon hoitajamitoituksen kautta, väsymyksestä ja pitkistä työrupeamista, sillä jos vuoroon ei ilmesty se yleensä menee niin että joku jää. Moraalista ja huonosta johtamisesta puhuisin kyllä. Huonoa johtamista on myös se, ettei hoitaja uskalla tuoda epäkohtia esiin, ei edes haiProlla, joka on haittailmoituskäytäntö hoitoalalla, koska esimiesten ensimmäinen kysymys yleensä kuuluu kuka? eikä yleensä tarvi muuta sanoa kuin, nimeä en lähde sanomaan, se riittää että olet valvonnan alla, sinua painostetaan ja jopa esimies voi tehdä sitä ketunhännän kautta eli saada mielistelijät painostamaan. Se menee niin, että levitetään perättömiä, tehdään valheellisia ilmoituksia esimiehelle ja dramatisoidaan että saadaan tilanteille näyttöä. tapahtui niin ja väritystä peliin ja syytetty jää sanattomaksi, koska tilanne oli ollut, mutta pienin vivahtein siitä saatiin katastrofi. Tää on sellaista sisäistä peliä eri firmoissa sekä julkisella, osaksi vanhan hierarkkisuuden vuoksi mutta uudet saadaan mukaan kun pistetään vähän kilpailua. Lopputulema on että sisäisellä tulehduksella henkilöstön kesken esimies voi nostaa itsensä sinne hallinnolliselle tasolle jonne sitten kuuluu ja saa lisävahvistusta sieltä, jolloin ollaan vastakkain asettelussa työntekijät ja hallinto. Ja mitä luulette kummat voittavat ja aina. Se työntekijä, joka reagoi epäkohtiin ei suinkaan ole edes luottamusmies vaan kenttätyötätekevä, haavojaan nuoleva ja ahdistunut, etiikkaansa vastaan, samoin omaatuntoaan vastaan työtä tekevä hoitaja. Ja hiljaisuuteen haudattu, jos työpaikkansa meinaa pitää, ja jos suu ei edelleenkään pysy kiinni, lopputulema on savustus ulos. Tallaisia ovat työpaikat jossa on liikenne merkkinä -emme tupakoi täällä- siellä savustetaan henkisesti ja en sano tätä nyt tupakoitsijana suinkaan, mutta näin se menee.

Tarya Korhonen

Se mitä nyt olen kierrellyt ja katsellut, olen niin Sarasvuon kanssa samaa mieltä tästä MORAALIMATTOMUUDESTA, se vain pahenee vuosi vuodelta... Se mikä tuntuu kunnissa olevan tärkeää on saada rahaa, vaikka toinen murskaamalla mitä kammottavimmilla metodeilla. Sosiaalityö käyttää alempiarvoista hyväkseen kursailematta, vaan jotta oma johtoasema säilyisi tavallista kulkijaa kohtaan. Toisinsanoen toista ihmistä, eikä hänen taitojaan osata arvostaa vaan minä viranomaisena olen se joka sanon miten täällä leikitään .. hyi hemmetti... Olen jo pitkään huudellut Sosiaaliviranomaisten poistamista maamme toimielimistä, ainakin vähentää rutkasti valtaa mitä he käyttävät hyväkseen.

Tero Christersson

Lukekaapa, mitä Niklas Herlin kirjoitti jo ajat sitten.
http://niklasherlin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/42445-omistajan-arvot
Sarasvuon kollegat, yrityskonsltit, ovat vuosikymmenet aivopesseet yritysjohtajia tyyliin "ei YRITYKSELLÄ ole moraalia, yritys on pelkkä ompelukone", jne. Eli että ei suinkaan tarvitse kokea tunnontuskia, kun johtaja tiedostaa, että firman toiminta on pelkkää kusetusta ja moraalitonta pskaa. Ja oppi meni jo ajat sitten perille, Nalle Wahlrosia myöten, tässä on juurisyy. Uskalletaan tehdä sellaista, mitä aiemmin ei olisi tullut kuuloonkaan. Esimerkiksi viime vuosien massa-irtisanomismuoti, isotkin firmat, tunnontuskitta tuosta vaan, vastaava ei kuten sanottu olisi tullut joskus aiemmin kuuloonkaan, muistelee faijani. Hoitoalalla vastaavasti, jos hoitaja uskaltaa valittaa siitä että makuutetaan paskoissa, fudut on just sille hoitajalle syy sitten antaa, jonkun keksityn tuotannollisen tekosyyn perusteella. Ja kokoomus perää 'omavalvontaa'. Nyt sitten Sarasvuo valittaa, että "tämä maa on moraalisessa konkurssissa", ja syytti esim. siinä ohjelmassa kuntia, ja todellakin, Sarasvuo syytti myös itse kansaa! Huokaus, kattos peiliin (hän on saarnannut ulkoistamisen autuudesta ) ja miettis lisää, vaikka kollegoitaan. Osoittaisi edes sanansa oikealle taholle, näille kovapalkkioisille konsulteille, jotka tekivät kerrasta ja firmasta toiseen seminaareissa juuri sitä, mitä monet yritysjohtajat tilasivat puhumaan ja halusivat ehkä kuullakin, eli että voisivat ihan hyvin jatkaa moraalittoman rahantekokoneensa toimintaa ja nostaa omatkin fyffet. Tai ehkä jotkut eivät olis välittäneet nostaa mutta menivät enemmistön joukossa (vaikkapa yritysjohtajien moraalikato ylisuurissa palkkioissa).