Sunnuntai 17.2.2019

Sampo Terho: Kouluihin maahanmuuttajien maksimikiintiö

Jaa artikkeli:
Luotu: 
4.2.2019 18:38
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Sampo Terho uskoo koulun olevan hyvä kotouttamisen keino, mutta "haaste syntyy silloin, kun maahanmuuttajataustaisia oppilaita alkaa olla suuri osuus luokasta". Arkistokuva.

Sinisen tulevaisuuden puheenjohtaja, kulttuuriministeri Sampo Terho esittää kouluihin enimmäiskiintiötä maahanmuuttajille eli vieraskielisille oppilaille. Terho perustelee ehdotusta kotoutumisella ja eristäytymisen välttämisellä.

”Maksimikiintiöiden käyttöönotto edistäisi ulkomaalaistaustaisten lasten suomen kielen oppimista sekä kiinnittymistä osaksi suomalaista yhteiskuntaa. On selvää, että kotoutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan tapahtuu parhaiten, kun lapsi on mahdollisimman varhain vahvasti suomalaisessa oppimisympäristössä. Maksimikiintiöt tukisivat muutenkin koulun ja muiden oppilaiden arkea sekä henkilökunnan jaksamista”, Terho kirjoittaa blogissaan.

”Laadukkaat koulumme ovat pienelle lapselle hyvä paikka kotoutua: osaavat suomalaiset opettajat kasvattavat lapsia suomeksi, suomalaisten pelisääntöjen ja kulttuurin mukaan. Suomen kielen opiskelu ja yhteiskuntaan juurtuminen on nopeampaa, kun luokassa on suomenkielisiä lapsia, joiden kanssa muodostuu kaveripiiri.”

Terhon mukaan haasteita kotoutumiselle syntyy silloin, kun maahanmuuttajataustaisia oppilaita alkaa olla suuri osuus luokasta.

”Tällöin kosketus suomen kieleen ja suomalaiseen kulttuuriin heikkenee. Kun maahanmuuttajalapset viettävät aikaa omissa joukoissa keskenään, vaara eristäytyä ja syrjäytyä yhteiskunnasta on suuri. Joissain Helsingin kouluissa maahanmuuttajataustaisia oppilaita on jo yli puolet. Tämä on kestämätön tie.”

Terho perustelee kiintiötä myös kyselyillä, joita asiasta on aiemmin tehty opettajille ja vanhemmille.

Lähes joka toinen opettaja kannattaa maahanmuuttajien määrän rajaamista 20-30 prosenttiin. Vanhemmista enemmistö haluaisi kiintiöt käyttöön. Pääkaupunkiseudun peruskoululaisten vanhemmista 57 prosenttia haluaa maksimikiintiön maahanmuuttajataustaisten oppilaiden määrälle”, Terho kirjoittaa.

Terho ihmettelee sitä, että Ylen kyselyssä Siniset kannatti ainoana koulujen maahanmuuttajakiintiöitä.

”Tämä on käsittämätöntä, ja osoittaa sen, että muilla puolueilla ei ole tahtoa tai keinoja asettaa maahanmuuttoa hallintaan ja kotouttamista kuntoon. Pahimmillaan kotoutumisen epäonnistuminen voi tarkoittaa suomalaisten turvallisuuden vähenemistä ja yhteiskuntarauhan sekä yhteisöllisyyden heikkenemistä”, hän katsoo.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho vastusti kiintiöitä Ylen kyselyssä, koska ”yläraja edellyttäisi joko pitkiä koulukuljetuksia tai asuinalueiden sosiaalista sekoittamista verovaroin”.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit