Tiistai 21.5.2019

Brother Christmasilta ilmoitus: Ehdolle eduskuntavaaleihin

Luotu: 
11.2.2019 08:51
  • Kuva: Ari Koponen / Kuvaaja: Tommi Hynynen
    Kuva
    Aiemmin roolihahmonsa parran suojissa esiintynyt Ari Koponen vaalikuvassaan.
|

Kyseenalaista mainetta hyväntekeväisyyshahmona saanut ”Brother Christmas” eli Ari Koponen kertoo lähtevänsä ehdolle eduskuntavaaleihin Uudeltamaalta.

Tiedotteen mukaan Koponen, jonka hyväntekeväisyystoiminnasta on käynnissä poliisin rikostutkinta, on nimetty perussuomalaisten ehdokkaaksi Uudenmaan vaalipiiristä.

”Vaikuttamisen halu on ajanut minut pyrkimään kansanedustajaksi. Eduskunnassa on tärkeää olla kansanedustajia, jotka ovat nähneet apua tarvitsevien vaikeita tilanteita ja ymmärtävät heidän ongelmiaan sekä pystyvät lisäksi tekemään työtä yli puoluerajojen. Haluan myös tuoda ennaltaehkäisevää apua sitä tarvitseville ja toimia kanavana vähäosaisempien äänelle”, Koponen sanoo.

”Tiedän, että äänestäjien luottamus täytyy ansaita teoilla eikä pelkillä vaalipuheilla. Itse olen jo asiani puolesta tekoja näyttänyt. Olen iloinen siitä, että olen voinut antaa parin viime vuoden aikana monenlaista apua tuhansille hädänalaisille kanssaihmisille, Koponen toteaa.”

Koponen perustelee myös puoluevalintaansa tiedotteessa.

”Perussuomalaiset ei ole yhden aatteen puolue vaan mukana on paljon eri alojen ihmisiä täysin erilaisista elämäntilanteista. Haluan olla mukana tekemässä vaikeitakin ratkaisuja, ja siihen perussuomalaisten uskallus ja rohkeus sopivat hyvin”, hän sanoo.

Koponen on saanut kiitosta vähävaraisiin lapsiperheisiin kohdistuneesta hyväntekeväisyystyöstään, mutta toimintaan liittyy myös laajoja epäselvyyksiä. Poliisi epäilee Brother Christmas -yhdistystä neljästä rikoksesta, joiden joukossa on kolme epäiltyä rahankeräysrikosta ja yksi epäilty törkeä kirjanpitorikos. Ari Koponen kiistää epäilyt.

LUE LISÄÄ:

Poliisi epäilee Brother Christmasia neljästä rikoksesta

Brother Christmas kiisti MTV:llä pitäneensä mitään lahjoituksia itse, mutta pahoitteli ”koko sydämestään” kielenkäyttöään

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: