Keskiviikko 22.5.2019

”Tuntuu käsittämättömältä”: 53 098 suomalaista halusi lukiot ja ammattikoulut ilmaiseksi – Nyt kansalaisaloitetta esitetään hylättäväksi

Luotu: 
12.2.2019 16:57
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Alma Talent
    Kuva
|

Eduskunnassa opetusasioista vastaava sivistysvaliokunta esittää hylättäväksi kansalaisaloitetta, joka vaatii toisen asteen koulutuksen muuttamista ilmaiseksi. Vaikka opetus on lukioissa ja ammattikouluissa nykyään maksutonta, joutuvat opiskelijat maksamaan oppimateriaaleista kuten lukiokirjoista tai ammattikoulun työvälineistä. Kansalaisaloite keräsi 53 098 allekirjoitusta.

Sivistysvaliokunnan kansanedustajat korostavat, että asian nostaminen keskusteluun on ”erittäin tarpeellista”. Valiokunnan mukaan syy on ennen muuta tekninen.

”Kansalaisaloite vaatii, että eduskunta laatii perusteellisen selvityksen ja ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin ja lakiuudistuksiin lukio- ja ammatillisten opintojen maksullisuuden poistamiseksi”, valiokunta toteaa tiedotteessa ja jatkaa:

”Valiokunta painottaa, että kansalaisaloitteessa tuodaan esille tärkeä huoli, mutta toteaa, että eduskunta ei ole oikea taho aloitteessa vaaditun selvityksen ja lainvalmistelun tekemiseen.”

Päätös ei valiokunnassa ollut yksimielinen. Sivistysvaliokunnan jäsenet, vasemmistoliiton puheenjohtaja, Li Andersson sekä sdp:n kansanedustaja Pilvi Torsti syyttävät, että hallituspuolueiden edustajat pesevät kätensä muotoseikkoihin vedoten.

”Tuntuu käsittämättömältä, että muotoseikkoihin vedoten päädytään näin tärkeässä asiassa kansalaisaloitteen hylkäämiseen”, Andersson arvostelee.

LUE MYÖS: Sauli Niinistö: ”Yhä useammin kuulemme, kuinka rahan puute on katkaista opintiellä etenemisen - Niin ei pidä olla”

Sdp:n, vihreiden, vasemmiston ja rkp:n kansanedustajat vaativatkin omassa vastalauseessaan, että eduskunta velvoittaisi hallitusta tekemään kansalaisaloitteen vaatiman perusteellisen selvityksen toisen asteen opintojen kustannuksista. Andersson katsookin, että käsittelemällä myös vastalauseen, kansanedustajat joutuvat ottamaan kantaa myös kansalaisaloitteen asiasisältöön.

LUE MYÖS: Kansanedustajan järkytys: ”Nuorten ja koulutuksen puhdasta halveksuntaa – hallituspuolueet kaatoivat kansalaisaloitteen”

”Nyky-yhteiskunnassa pelkän peruskoulun varassa ei enää työllisty, mikä korostaa sen merkitystä, että koko ikäluokan tulee suorittaa toisen asteen koulutus. Nykyisellään peräti 15 prosenttia nuorista jää pelkän perusasteen varaan. Koulutuksellisen tasa-arvon kannalta toisen asteen maksuttomuus on välttämätön edellytys nuorten yhdenvertaisuudelle. Toinen aste on aikamme peruskoulutus”, katsoo sdp:n Torsti.

Sivistysvaliokunta esittää eduskunnalle kuitenkin kahta muuta lausumaa. Ensimmäisessä vaaditaan, että hallitus seuraisi kustannusten kehitystä ja nyt tehtyjen päätösten vaikutuksia sekä tekee ”tarvittaessa ehdotukset jatkotoimenpiteiksi”.

LUE MYÖS: Nuoret pettyivät kansalaisaloitteen kohtaloon – ”Näinkö eduskunta arvostaa nuorten aktiivisuutta?”

Toisessa lausumaehdotuksessa vaaditaan, että opetus- ja kulttuuriministeriö laatii oppilaitoksille ohjeistuksen, jossa ”tähdennetään tarvetta tiedottaa arvioitujen oppimateriaalikustannusten määrästä sekä keinoista, joilla nämä kustannukset voidaan kattaa tai mahdollisesti välttää”.

LUE MYÖS: Sdp löysi Islannista uuden koulumallin - ”Miksei kouluissa voisi harrastaa”

Jaa artikkeli:

Kommentit

Teijo Myllylä

Kansalaisalotteet on vitsi. Ne vois lopettaa. Hallituspuolueet on täynnä koulutettuja apinoita, jotka ei ajattele omilla aivoillaan...tietävät sentään mitä nappia pitää painaa luottamusäänestyksessä..Käsittämätöntä että päätyivät kannattamaan vanhustenhoidon nykytilaa. Mitenkähän selittelevät sitä äänestäjille? Outoa porukkaa. Selitteljä tuntuu olevan sipiläkin.

Pentti Ala-pussila

Jaakko Aalto.. 53 000 on paljon Suomessa. Varsinkin jos ajatellaan, että kyseessä ovat vain he, jotka ovat eksyneet kansalaisaloite.fi-sivustolle, tai sattuneet kohtaamaan jonkun kadulla nimilistan kanssa norkoilevan aktiivin.. Itse en ole törmännyt.. Mutta 99% ihmisistä, joihin olen elämäni varrella tutustunut, ovat sitä mieltä, että maksuton ammattikoulu/lukio, ovat aina olleet se syy, miksi näinkin pieni maa, kuten Suomi on aina menestynyt. Nyt ajetaan alas kaikki näköjään Sipilän ja kokoomuksen toimesta, aina lastenhoidosta, peruskoulutuksesta ja aina vanhustenhoitoon asti.. EUvostoliitto..

Eero Pekonen

Siis että kaikilleko täysin ilmaista? Miljonäärin lapsista pienituloisten lapsiin? Ja kaikille tietysti oma asunto, jotta itsenäistyvät. Ja Kelan täti maksaa asumistuen... Ei ihme, että valtion rahat ei riitä. Eikö tukea muka voi kohdentaa niille, jotka sitä oikesti tarvitsevat.

Risto Salonen

Hyvä Li ja kumpp. Hintalappu vajaa 100 miljoonaa per vuosi.
Hoitajamitoitus 400, vappusatanen 500-1 500 miljoonaa.
Ilmainen varhaiskasvatus ehkä 500 lisää. Sähköautot dieselien tilalle xx miljardia ja muutama Olkiluoto ja Loviisa xx miljardia.

Säälikää meitä vielä veroja maksavia. Kun vielä olette seuraavallakin kaudella oppositiossa, voi silloinkin heittää näitä toiveita.
Muistuu mieleen vanha Karin piirros, jossa puoluetoverinne A Aalto oli heittelemässä työllisyysrahoja mereen Katajanokan kärjessä HS 22.2.1980).

Jari Koponen

Oliko sulla ihan tarkat numerot tiedossa, kuinka paljon tässä palaisi rahaa? Peruskoululaisen koulunkäynnistä valtio maksaa vuodessa opetuksen järjestäjälle 7-9 tuhatta euroa vuodessa siten että hinta nousee yläasteen suuntaan. Lukiolaisesta opetuksen järjestäjälle kuutisen tonnia vuodessa, koska ei niitä kirjoja. Ja ammatilliseen koulutukseen valtion osuus on suunnilleen saman verran. Käytännössä lukiolaisen ja ammattiin opiskelevan nuoren koulunkäynti on jo maksettu verovaroin. Se, että joiltakin jäisi koulu kesken, koska koti oli/on köyhä eikä ollut varaa kirjoihin, on todella huono juttu. Tasa-arvoisin tapa on se, että kaikille kustannetaan kirjat veroista. Parempia veronmaksajia niistä koulunkäyneistä tulee!

Jari Koponen

Ei asu ykskään ”meidän” elossa olevista vanhuksistamme bussireitin varressa eikä myöskään kiskojen. Taksit heille maksetaan ja se on kohtuullista. Jos ei tuettaisi noin kulkemistaan, niin muuttaisivat Attendon tai Esperin hoiviin ja se se vasta kallista onkin. Kalliimpaa olisi vain kunnan oma hoitolaitos.

Anja Jantti

Onko liikaa vaadittu, että tajuttaisiin, että budjetissa voidaan sen osia ja jakoa muuttaa? On paljon turhia, hallituspuolueiden puolustamia momentteja ja niitä, jotka talonpoikasjärjellä ajatellen ovat ensiarvoisen tärkeitä, kuten nuorten ja senioreiden asiat. Sodan jälkeen, puutteiden varjossa, tajuttiin opiskelun tärkeys ja mm. Helsingissä oli oppikouluja, joissa oli pienituloisille vapaaoppilaspaikkoja!!! Sillä saatiin koulutettuja sukupolvia hyvinvointivaltiota rakentamaan. Nyt kun maassa on asiat paljon entistä paremmin, ei tajuta opiskelun tärkeyttä, sillä älykkyys ei ole riippuvainen papan kukkarosta. Monet lahjakkaat saattavat jäädä ulkopuolelle lukioiden kustannusten vuoksi ja sillä voi olla kauaskantoiset, negatiiviset vaikutukset. Meillä ei ole tähän varaa! Antamalla nuorille tasavertaiset opiskelumahdollisuudet voimme saada älykkäitä, empaattisia johtajia, jotka osaavat jakaa yhteistä hyvää myös varattomille. Nuorissa on kuitenkin tämän maantulevaisuus.

Timo Harju

Anja: asia on juuri kuten kirjoitit. Liian moni lapsen koulu tyssää siihen, ettei ole varaa ostaa koulukirjoja.

Tämä on karu totuus. Tuoreimpien tulonjakotilastojen vuodelta 2016 mukaan lapsista 10,2 prosenttia kuului pienituloiseen kotitalouteen. Tämä tarkoittaa 110 000 lasta ja lapsiköyhyys on kasvamassa. Toisen asteen opintojen - lukio ja ammattikoulut - kirjojen hinta on monelle opintojen este. En yhtään ihmettele, että syntyvyys on syöksynyt laskuun.

Timo Harju

Onko aloite mielestäsi järjetön? Riittäisikö 500 000 allekirjoittajaa?

Aikoinaan oli tarkoitus antaa kaikille mahdollisuus hyvään koulutukseen. Syntyi peruskoulu kokoomuksen sitä raivokkaasti vastustaessa. Peruskoulu oli sivistyspuolue kokoomuksen mukaan viimeisiä askelia maan täydellisessä sosialisoimisessa. Tässä välillä saadut Pisatulokset ja kansainvälisen kehun suomalaisesta koulutuksesta on kokoomus on kyllä mielihyvin lusikoinut kuppiinsa.

Peruskoulu on rapistunut muun yhteiskunnan mukana. Eikä se ole kaikkiin purrutkaan, sen monista kommenteista. Mutta tyhmintä, mitä maa voi itselleen tehdä, on hinnoitella osa sukupolvesta ulos koulutuksesta. Tämä meillä tapahtumassa juuri nyt.