Maanantai 27.5.2019

140 944 allekirjoitusta – Aktiivimalli-kansalaisaloite on kaatumassa eduskunnassa

Luotu: 
13.2.2019 12:25
  • Kuva: Kimmo Haapala / Alma Talent
    Kuva
    Sosiaali- ja terveysvaliokunta sai aikaan mietinnön aktiivimallin kumoamista koskevasta kansalaisaloitteesta.
|

Historian toiseksi eniten eli 140 944 allekirjoitusta kerännyt kansalaisaloite aktiivimallin kumoamisesta on kaatumassa eduskunnassa. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta esittää mietinnössään, että eduskunta hylkää kansalaisaloitteen.

Valiokunnan mietintöön on jätetty peräti neljä vastalausetta, kaikki oppositiopuolueiden edustajilta. Ensimmäisessä ovat mukana sdp:stä valiokunnan jäsenet Anneli Kiljunen ja Kristiina Salonen sekä valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru sekä rkp:n Veronica Rehn-Kivi. Toisen vastalauseen jätti perussuomalaisten Arja Juvonen, kolmannen vihreiden Outi Alanko-Kahiluoto ja neljännen vasemmistoliiton Aino-Kaisa Pekonen.

Joulukuussa 2017 tehty kansalaisaloite aktiivimallin kumoamisesta keräsi keräsi reilussa kuukaudessa yhteensä 140 944 allekirjoitusta. Työttömyysturvan aktiivimalli tuli voimaan vuoden 2018 alussa.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta aloitti kansalaisaloitteen käsittelyn viime viikolla. LUE LISÄÄ: Nyt se alkaa: 140 944 allekirjoitusta kerännyt kansalaisaloite nytkähtää – ”Aktiivimalli on osoittautunut selkeäksi työttömyysturvan leikkuriksi”

Valiokunnan mietinnössä sanotaan näin:

”Valiokunnan saamien asiantuntija-arvioiden perusteella aktiivimallin vaikutuksia on vielä liian varhaista arvioida, koska selvityshankkeet ovat vielä kesken ja tietoa aktiivimallin vaikutuksista on kertynyt vasta kolmelta 65 päivän tarkastelujaksolta.”

Valiokunta huomauttaa, että tilastotietojen perusteella aktiivimalli näyttää kohdistuvan työttömyysetuuden saajiin ikäryhmittäin ja alueittain epätasa-arvoisesti.

”Valiokunta katsoo, että aktiivimalliin kohdistettu voimakas kritiikki ja nyt käsiteltävänä oleva aloite osoittavat, että aktiivimallissa on epäkohtia. Malli ei ole kaikissa tilanteissa tarjonnut työllistymään pyrkineelle ja palveluun pääsyyn yrittäneelle työnhakijalle riittävästi keinoja osoittaa aktiivisuutta estääkseen joutumista vähennetylle etuudelle”, mietinnössä sanotaan.

LUE MYÖS: ”Tuntuu käsittämättömältä”: 53098 suomalaista halusi lukiot ja ammattikoulut ilmaiseksi – Nyt kansalaisaloitetta esitetään hylättäväksi

Valiokunta pitää tärkeänä, että aktiivimallin vaikutuksia seurataan ja huomauttaa, että mallia on jo korjattu ja korjataan edelleen. Aktiivimallin kehittämistä valmistellaankin parhaillaan sosiaali-ja terveysministeriön johtamassa kolmikantaisessa työryhmässä.

”Lisäksi aktiivimallin vaikutuksista saadaan vuoden 2019 aikana tutkimustuloksia, joiden avulla voidaan arvioida tarkemmin mallin hyötyjä, haittoja, tarpeellisuutta ja kehittämistarpeita”, valiokunta toteaa.

Kaikissa mietintöön jätetyissä vastalauseissa kannatetaan aktiivimallin kumoamista.

Aktiivimallia koskevan kansalaisaloitteen mietinnöstä kertoi ensimmäisenä Kansan Uutiset.

LUE MYÖS: 

Karu tulos ay-liikkeen kyselyissä: ”Työtä ei yksinkertaisesti ole tarjolla tai sitä ei saa, vaikka kuinka hakisi”

”Eihän tässä ole järjen häivää” – Aktiivimallista vastauksen saanut kansanedustaja hämmästyi

Jaa artikkeli:

Kommentit

Jouni Kaskiharju

Aktiivimalli leikkaa etuutta kolmeksi kuukaudeksi, mikäli työttömänä oleva työnhakija ei pysty osoittamaan aktiivisuuttaan joko olemalla 18 tuntia palkkatöissä, viisi päivää TE-toimiston työllistymistä edistävässä palvelussa tai ansaitsemalla vähintään 241 euroa yritystoiminnalla tarkastelujaksolla.

Aktiivimalli on rangaistus, koska työttömät voivat joutua leikkurin kohteeksi, vaikka yrittävät aktiivisesti täyttää aktiivimallin ehdot: TE-toimiston työllistämistä edistävillä kursseilla ei välttämättä ole tilaa, tarjolla ollut pätkätyö ei osu tarkastelujaksolle tai sopivia työtilaisuuksia ei löydy lähialueella tarkastelujakson aikana.

Aktiivimalli eriarvoistaa, koska työttömillä on erilaiset mahdollisuudet täyttää aktiivimallin ehdot riippuen siitä, missä he asuvat ja millä alalla he työskentelevät. Aktiivimalli iskee myös henkilöihin, jotka käytännössä ovat työkyvyttömiä tarkastelujakson aikana, mutta eivät myöskään saa työkyvyttömyyden perusteella maksettavaa etuutta.

On toteen näytetty, että aktiivimalli leikkaa rajustikin työttömien korvauksia, 55 vuotta täyttäneiltä jopa 35%. Ikääntyneemmät pitkäaikaistyöttömät eivät pääse mukaan toimintaan, jossa ehdot täyttyisivät ja vaikka satunnaisesti pääsisivätkin, siltä 3kk tarkkailujaksolta on tuki leikattu. Mikäli seuraavalla tarkkailujaksolla ei ehdot täyty, jatkuu leikkurin louskutus.

Aktiivimalli on hallituksen isku työttömän vyön alle, yksi keino saada palkkakustannuksia alas pakottamalla työtön töihin alennetulla palkalla, yleisen palkkatason alentaminen jotta mahdollistetaan halpatyövoiman saanti joka on nyt vaikea toteuttaa yleissopimuksien takia. Lisäksi se ajaa lisää ihmisiä toimeentulotuen piiriin eikä tuo mitään säästöjä vaan kasvavia kustannuksia veronmaksajille.

Mieti ketä äänestät seuraavissa eduskuntavaaleissa: aktiivisesti aktiivimallia ajavia jotka vähät välittävät kansalaisaloitteista vai kansalaisten oikeuksia ja turvaa ajavia ehdokkaita.

Outi Viitaharju-Kotkala

Näinhän se menee,itse olen koittanut päästä edes kuntouttavaan työtoimintaan viime toukokuusta asti mutta ei mitään vastakaikua,kävelin jonkun aikaa myös rollaattorilla,nyt kyynärsauvoilla,kelan mielestä olen täysin työkykyinen kampaajan ammattiini,en enää tiedä mitä pitäis tehdä,on kyllä usko mennyt päättäjiin.

Kari Kivi

Meillä on jo tarpeeksi luusereita jotka ei viitsi edes hakea duunia ,sanktiot pitää laittaa viielä kovemmiksi että tästä muiden siivellä elävästä porukasta päästään eroon.Sairaat on asia erikseen mutta työkykyiset ja nuoret töihin ,jos ei niin etuudet vek.

Pirjo Rahkonen

Nykyään ei kaikille löydy sopivaa työtä,esimerkiksi minä menetin kolme sormea sirkkelissä vasemmasta kädestä( vahvempi käteni ) lääkäri kehotti tekemään kevyttä työtä,tietokoneen käyttö liian pitkään aiheuttaa epilepsia kohtauksen,enkä ole muutenkaan hyvä tietokoneiden kanssa,mitään sorminäppäryyttä vaativaa työtä en voi tehdä.missä viipyy työpaikat vajaa
Kun toisille?

Mika Korhonen

Aktiivimalli on Lindströmin lapsi ja nykyisen porvarihallituksen siunaama. Sen tarkoitus on vain ja ainoastaan leikata etuuksia. Lindström yrittää valehtelun avulla selittää sitä joksikin muuksi, mutta faktat kertovat ihan toisenlaista totuutta.

Pentti Westerholm

Kansan valitsema eduskunta on päättänyt yhdessä AY liikkeen kanssa Kiky sopimuksen.Sitten 141000 kansalaista on allekirjoittanut eduskunta-aloitteen lain hylkäämisen puolesta.Ensin asiantuntijat yhdessä sopivat lain ja sitten kansa huutoäänestyksellä kumoaisi sen.Asia varmasti vilpitön,mutta menettelytapa ei ole järjestäytyneen yhteiskunnan mukainen.

Arto Helenius

SOTE hankkeessa ammattiliitot ovat yhdessä rintamassa vastustamassa ja mitä Kikyyn tulee, ne hyväksyttiin ns piippu ohimolla ja kaikki tasot Akavasta lähtien ovat ilmoittaneet että ne poikkeusolot joihin Kiky on rakennettu ovat päättyneet ja Kiky jää historiaan.
Vanhustenhoidon ja koulutusjärjestelmän kuntoon laittamisessa on seuraava suuri savotta. Toivottavasti saamme riittävästi tämän ymmärtäviä poliitikkoja valituksi kevään vaaleissa.

Petri Kokko

Jutussa ei ollut kysymys kikystä vaan aktiivimallista jotka ovat kaksi täysin eri asiaa. Aktiivimalli keksittiin ja toteutettiin myöhemmin vaikka pöpilä oli luvannut kikyn saatuaan ettei köyhiin ja työttömiin kohdistu enää leikkauksia.
Ymmärsitkö tahallisesti asian väärin vai etkö oikeasti tiedä näiden kahden asian eroja ja vaikutuksia?

Asko Telinen

" eduskunta on päättänyt yhdessä AY liikkeen kanssa Kiky sopimuksen."

Eduskunta ei spoinut yhtään mitään. Ja se KIKY sovinto syntyi pelkästään Sipilän uhkailun ja tärkeän kiristyksen tuloksena. Ja sen jälkeen Sipilä petti järjestään aikalailla kaikki lupauksensa, jotka hän kiky-sopimuksen yhteydessä teki.

Tuiccu Karhu
Vastaus kommenttiin #24

Oletko koskaan kuullut tempputyöllistämisestä? Eipä ihme, että luvut nöyttää huomattavasti yläkanttiin. Aktiivimalli ei tuo lisää työllisiä. Ihmiset laitetaan aktiivimallin, iän ja paikkakuntansa myötä eriarvoiseen asemaan.

Juha Saari
Vastaus kommenttiin #24

Aktiivimalli on perustuslain vastainen, koska asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan riippuen missä asut. Töitä se ei tuo, eikä luo uusia työpaikkoja mutta leikkurina se toimii kuten on tarkoitettukin. Toivottavasti tuleva hallitus poistaa sen historian romukoppaan.

Hannu Mäkelä

Työllistymksen suurin este on palkka. Ei ihmistä voi pakottaa tekemään työtä palkatta. Ei edes nimellisellä palkalla.
----
KANSAINVÄLISEN TYÖJÄRJESTÖN ILO:N YLEISSOPIMUKSET
YLEISSOPIMUS NRO 29
Pakollinen työ (1930)
Voimaantulopäivä 1.5.1932.
Suomi on ratifioinut yleissopimuksen vuonna 1935.
2 artikla:
"1. Tätä sopimusta sovellettaessa on nimityksellä "pakollinen työ" ymmärrettävä kaikenlaista työtä tai
palvelusta, joka jonkin rangaistuksen uhalla vaaditaan joltakin henkilöltä ja johon mainittu henkilö ei
ole vapaaehtoisesti tarjoutunut."

Martti Kaisto

Paljon oisi korjattavaa aktiivimallissa.
Jotenkin yli 60v täyttänyt yli 40v työtä tehnyt. Kun työttömyyttä niin malli on aika nöyryyttävä. Itse entisenä yrittäjänä haen säästöt muista kuluista , leikkaukset säästän vaikka vakuutusmaksuista .