Torstai 25.4.2019

Pääministeri Sipilä: Sain tietää Bernerin SEB-ehdokkuudesta tiistaina – Lindtman: ”Kuulinko oikein?”

Luotu: 
21.2.2019 16:52
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Alma Talent
    Kuva
|

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) kertoo saaneensa tietää, että liikenne- ja viestintäministeri Anne Berneriä (kesk) esitetään ruotsalaisen pankkikonserni SEB:n hallitukseen, kun yhtiö kertoi asiasta omassa pörssitiedotteessaan. SEB tiedotti nimitysehdotuksesta tiistai-iltana.

”Ensinnäkin sain tietää siitä samanaikaisesti kuin ministeri Bernerkin, eli silloin kun yhtiö tiedotti siitä julkisesti. Näin pörssiyhtiöt toimivat”, Sipilä sanoo eduskunnan kyselytunnilla.

Sipilä vastasi keskiviikkoisessa tiedotustilaisuudessa Uuden Suomen kysymykseen, milloin hän sai tietää Bernerin ehdokkuudesta, toteamalla, että ”minua ei kiinnosta se asia”.

LUE MYÖS: Juha Sipilältä outo vastaus Anne Berneristä: ”Minua ei kiinnosta se asia”

Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Lindtman ei ollut uskoa korviaan.

”Kuulinko oikein? Sanoitteko te niin, voitteko vahvistaa, että kuulitte todella tästä vasta, kun pankki tiedotti nimitysvaliokunnan esityksestä?” Lindtman hämmästelee.

”Tässähän oli kysymyksessä suunnitelma, jossa ministeri olisi toiminut yhtä aikaa ulkomaisen pankin palveluksessa ja Suomen hallituksessa. Näettekö, että tässä olisi oikeudellisen kysymyksen ohella myös luottamuksesta politiikkaan ylipäänsä ja luottamukseen siitä, että ministeri on riippumaton?” hän jatkoi.

Myös Berner sanoo eduskunnassa, että tieto hänen ehdokkuudestaan tuli ”aivan loppumetreillä”. Hän korostaa tuntevansa hyvin, ettei hän voi toimia yhtiön hallituksessa samaan aikaan, kun hän hoitaa ministeritehtävää.

”Ei ole koskaan ollut sellaista suunnitelmaa, että ottaisin tehtävää vastaa vielä istuessani tässä tehtävässä”, Berner sanoo.

”En tiennyt asiasta ennen kuin pörssiyhtiö siitä tiedotti. Ministeri yritti tavoittaa minua. Minulla oli viisi pääministeriä täällä vieraana ja minulla ei ollut silloin puhelin päällä – niin kuin ei pruukaa olla silloin, kun on vieraita”, Sipilä lisää ja korostaa, etteivät tehtävät voi olla päällekkäisiä.

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti kertoi keskiviikkona keskustelleensa Bernerin antamisesta tammikuun lopun ja helmikuun aikana kahden valtioneuvoston yleisistunnon yhteydessä. Berner täsmentää nyt eduskunnassa, ettei hän kysynyt tietoa nimenomaisesti SEB:stä vaan yleisesti luottamustehtävien vastaanottamisesta.

”Olen käynyt oikeuskanslerin kanssa tammikuussa keskustelua siitä, että olin saanut useampiakin työtarjouksia. Kysyin, että mikä on oikea menettelytapa. Oikeuskansleri sanoi minulle, että saan käydä keskustelua luottamustehtävästä, mutta en saa käydä keskustelua pysyvästä, operatiivisesta työstä. Siinä vaiheessa halusin tietää, mikä on menettelytapa”, Berner sanoo.

LUE LISÄÄ:

SEB: ”Emme halua sekaannusta” – Berner nouseekin hallitukseen vasta 1.6.

Uusi tieto Anne Berner -jupakassa: SEB:n hallitus koolle heti 26.3. – Oikeuskansleri: Berner antoi eri päivämäärän

Oikeuskanslerin uusi kommentti tapaus Berneristä: ”Tämä muuttaa asetelmaa”

Jaa artikkeli:

Kommentit

Jukka Mattsson

Helvetti mikä teatteri päällä! Aivan uskomatonta poliittista sekoilua.

Eikö tuo Berner ymmärrä itse että nyt olisi aika jättää eduskunta jos on tehnyt päätöksen lähteä muihin hommiin, ja varsinkin kun on saanut useita työtarjouksia?

Onko hän ilmoittanut saamistaan "tarjouksista" pääministerille jotta hän ei vaarannettaisi hallituksen poliittista luottamusta?

Tuohan mahdollistaa kaikenlaisen kähminnän omaksi hyväksi.

Kalle Kaskinen

Pankkikonserni SEB:n, tiedonantovelvollisuus, jonka
tarkoituksena on TURVATA SIJOITTAJILLE YHDENVERTAINEN, tasapuolinen ja samanaikainen mahdollisuus
tiedonsaantiin yhtiöstä ja sen rahoitusvälineiden hintoihin vaikuttavista seikoista.
Syystä tästä Lindtman ym:t kuulijat punastelevat. Meni niinku lain mukaan.

Risto Salonen

Vastaavia sisäpiiritietoja on kyllä aiemminkin kerrottu hallituksen tietyille jäsenille ja varsinkin pääministerille.
Kyllä pääministeri osaa pitää tällaiset tiedot sisällään.

Nyt on kyllä Kepun perunat paleltuneet ja pahasti.
Tässä komppaan kyllä Lindtmania.

Teijo Myllylä

Kaikki on yleensä sitä miltä se näyttää. Poliitikon homma on puhua pastaa, ja toivoa ettei tyhmät tajua.Härskiä on yrittää hyötyä ministerihommasta. Kun arvot ja moraali ei ole esteenä, niin pankkitili tykkää. Jääviys ei ole tässä hallituksessa kuin hidaste. Ruattalainen pääomakin tietää sen. Kepu pettää aina, tässä se pettää jopa itseään. Suomalaisista ei niin väliä. Ehtiskö yksityistää välä jotakin???

Seppo Simonen

Uutinen on ollut jo eilisillasta viiden jälkeen luettavissa ja vasta neljä kommentoijaa demonisoi Keskustaa ja Juha Sipilää sekä Anne Berneriä.

Minusta kun tälläinen kutsu ison pankkikonsernin hallitukseen Keskustalaiselle Anne Bernerille tulee niin se pitää olla ylpeä. Ei sinne SDP:n Antti Lindmannia kutsuta.

Pasi Käyhkö

Kyllä Bernerin SEB:n hallitukseen onkin hieno asia.
Nyt kuitenkin puhutaan enemmänkin Keskustan ja Sipilän toimista luotettavuudesta.

Keskustalla on yhä kasvava luotettavuus ongelma niin puolueen sisällä kuin kansalaisten keskuudessa.

Alkiolaissiipi ja Sipiläiset. Pian kaksi eri puoluetta?

Harri Savolainen

Onkohan VR Track:In myynnillä osuutta asiaan?
Nyt suomalaiset maksavat oman rataverkkonsa ylläpidosta Norjalaiselle yhtiölle? Rataverkkoa ruvetaan nyt kunnostamaan ja uudistamaan EU varoin ja Norjalaiset kuorii kerman päältä. Enemmän vastinetta rahoille olisi saanut ehkä toteuttamalla hankkeet kotimaisella osaamisella.

Juha Saari

”Ensinnäkin sain tietää siitä samanaikaisesti kuin ministeri Bernerkin, eli silloin kun yhtiö tiedotti siitä julkisesti." Ehkä Sipilä sai mutta Berner tiesi aivan varmasti etukäteen. On ne melkoisia kelmejä.