Maanantai 27.5.2019

SEB:ltä yllättävä lausunto: Anne Berner jättää Suomen hallituksen ”viimeistään 31.5.2019”

Luotu: 
22.2.2019 11:12
Päivitetty: 
22.2.2019 11:24
  • Kuva: Kuvakaappaus SEB:n tiedotteesta
    Kuva
|

Ruotsalaispankki SEB tiedottaa muutoksesta koskien liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk) nimittämistä yhtiön hallitukseen.

SEB:n mukaan ”Berner jättää Suomen hallituksen viimeistään 31.5.”, tiedotteessa sanotaan.

Lause on erikoinen, sillä kukaan ei todellisuudessa tiedä, kuinka kauan uuden hallituksen muodostaminen kestää eli kuinka kauan Berner jatkaisi työtään toimitusministeristössä.

Eduskuntavaalit järjestetään 14. huhtikuuta, minkä jälkeen alkavat hallitusneuvottelut ja Suomea johtaa nykyinen Juha Sipilän (kesk) hallitus toimitusministeristönä.

Hallitusneuvotteluissa voi kuitenkin kestää. Esimerkiksi vuonna 2011 Jyrki Kataisen (kok) hallitus pääsi aloittamaan työnsä vasta 22. kesäkuuta.

SEB kertoi Uudelle Suomelle jo eilen torstaina, että Berner aloittaa varsinaisen työnsä SEB:n hallituksessa 1. kesäkuuta. Taustalla on se, että Bernerin toiminta samanaikaisesti sekä Suomen hallituksessa että SEB:n hallituksessa on nähty ongelmallisena. SEB:n hallitus valitaan yhtiökokouksessa 26. maaliskuuta eli ennen Suomen eduskuntavaaleja.

Uusi Suomi kertoi aiemmin tällä viikolla, että SEB:n uusi hallitus pitää ensimmäisen kokouksensa heti 26. maaliskuuta. Oikeuskansleri, jonka kanssa Berner oli keskustellut asiasta, oli kommentoinut asiaa oletuksella, että Berner aloittaisi SEB:n hallitustyönsä vasta huhtikuun lopulla.

LUE LISÄÄ:

Uusi tieto Anne Berner -jupakassa: SEB:n hallitus koolle heti 26.3. – Oikeuskansleri: Berner antoi eri päivämäärän

Oikeuskanslerin uusi kommentti tapaus Berneristä: ”Tämä muuttaa asetelmaa”

Uuden Suomen uutisoinnin jälkeen pääministeri Sipilä linjasi Lännen Mediassa torstaina, että Berner ei voi toimia edes toimitusministeristössä samaan aikaan kun on SEB:n hallituksessa.

Kuten sanottua, ei ole vielä varmuutta siitä, että toimitusministeristön työ loppuisi 31. toukokuuta mennessä, minkä vuoksi SEB:n tiedotteen lause on erikoinen. Pääministeri Sipiläkin on jo ottanut huomioon toimitusministeristön työn mahdollisen venymisen. Bernerin tilanne käsitellään uudelleen, jos hallitusneuvottelut venyvät kesäkuulle, lupasi Sipilä Lännen Mediassa.

Oman mausteensa erikoiseen tiedotussoppaan tuo se, että pääministeri Sipilä puhui eilen torstaina eduskunnan kyselytuntia myöten "SEB:n tiedotteesta", jota ei ollut tullut. SEB oli kommentoinut Berner-asiaa muun muassa Uudelle Suomelle ja Ylelle, mutta tiedotetta yhtiö ei ollut antanut vielä torstaina.

LUE MYÖS:

Professori: Anne Bernerin pitäisi erota – ”Päivämäärät selittelyä”

Näkökulma: Minne katosi Anne Bernerin päivämäärä 29.4.2019?

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit