Keskiviikko 17.7.2019

Tutkija Matti Muukkonen: ”Sote on ohi”

Luotu: 
25.2.2019 09:43
  • Kuva: Ossi Kurki-Suonio / Uusi Suomi
    Kuva
    Eduskunnan perustuslakivaliokunta julkaisi perjantaina kauan odotetun lausuntonsa, jonka mukaan hallituksen sote-mallissa ei ole perustavanlaatuista "järjestelmävirhettä". Kuitenkin hallituskausi voi osoittautua liian lyhyeksi perustuslailliselle hienosäädölle.
|

Sosiaali- ja terveysuudistus on ohi, arvioi hallintotieteiden tohtori, kuntaoikeuden tutkijatohtorina Itä-Suomen yliopistossa toimiva Matti Muukkonen blogissaan.

Hän katsoo, että perustuslakivaliokunnan perjantaina julkaistu lausunto sisältää liian laajoja muutosvaatimuksia, jotta ne voitaisiin toteuttaa tällä vaalikaudella.

”Seuraavat viikot ovat vielä näytelmää, jossa katsotaan kenen syliin SOTE-uudistuksen kaatuminen kansan silmissä lopulta tipahtaa. Huolimatta siitä, että perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja nimesi valiokunnan lausunnon huomautukset ’valtiosääntöoikeudelliseksi hienosäädöksi’, sisältää perjantaina julkaistu lausunto 65/2018 vp niin monta ’koukkua’, ettei uudistuksen ylösnousemusta enää tulla näkemään – aika loppuu kesken”, Muukkonen kirjoittaa.

Kokoomustaustaisen Muukkosen mukaan sote-palvelut on uudistettava, vaikka se on osoittautunut vaikeaksi. Sen sijaan suuresta sote-uudistuksesta, eli koko järjestelmän uudistamisesta kerralla, saattaisi olla syytä luopua, hän pohtii.

”Ratkaisumallit ovat kuitenkin toistaiseksi olleet aivan liian massiivisia ja sitä kautta vaikeita toteuttaa. Valtiosääntöoikeuden asiantuntijat ovat useampaan otteeseen tuoneet esiin tarpeen vaiheistuksiin. Voisi jopa sanoa, että koko SOTE-uudistuksesta pitäisi nyt luopua – ei vain tämän vaalikauden, vaan myös seuraavan osalta”, Muukkonen kirjoittaa.

”On epätarkoituksenmukaista, että vaalikaudesta toiseen valmistellaan tuhansien ihmisten voimin jotain, joka lopulta todetaan mahdottomaksi toteuttaa. Fiksumpaa voisikin olla palata alkupisteeseen, tunnistaa mitä palikoita meillä jo on ja katsoa voidaanko niistä rakentaa ’good enough’ -malli.”

Entinen kunnanjohtaja Muukkonen kirjoittaa, että tässä ”riittävän hyvän” vaihtoehdossa kuntayhtymiin tai yhteisille toimielimille siirrettäisiin järjestämisvastuu sosiaali- ja terveyspalveluista.

”Tämä on mahdollista tehdä kuntien omilla päätöksillä. Kun näin on menetelty, uusi valtioneuvosto voi yhdessä esimerkiksi osallisuusasiantuntijoiden kanssa tarkastella tarvetta SOTE-kuntayhtymien tai yhteisten toimielinten suoravaaleihin”, Muukkonen hahmottelee.

Jos niin haluttaisiin, voitaisiin nämä organisaation myöhemmin ”maakuntalisoida”, Muukkonen jatkaa.

Hallitus uskoo yhä, että sote-uudistus voidaan saada valmiiksi tänä keväänä. Sen sijaan eduskunnan sote-valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd) pitää aikataulua hyvin niukkanaLue lisää: Annika Saarikko uskoo edelleen soteen: ”Työ on kova”

LUE MYÖS:

Sote nytkähti: Aika käy silti vähiin – ”5.3. on kaikille yhteinen deadline”

Asiantuntijat perkasivat perustuslakivaliokunnan lausunnon: ”Harvinaisen vahvat moitteet hallitukselle”

Sote-lausunto tuli: ”Ei system erroria” – kyse enää hienosäädöstä

Juha Sipilä: Hienoa – sotelle saatiin selkeät nuotit

Tuleeko sotesta valmista, Krista Kiuru? ”Eiköhän tässä ala olla suhteellisen kiire – enää reilu viikko”

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Arto Lähteelä

Sotessa on kannettu miljoonia rahaa veronmaksajilta Kankkulan kaivoon.
Hyväveli korruptiolle on nyt pettymys.
Poliitikot ovat pitkälle vieraantuneet todellisuudesta.
Lopparit vievät heitä kuin tuuliviirin talon katolla.
Perusyerveydenhoito olisi jo korjattu noilla verorahoilla.
Palkataan lisää hoitajia ja lääkäreitä terveyskeskuksiin.
Suomen korruptoitunut hallinto ei suostu siihen.
Pelureille tarvitaan pelikenttä.

Arvo Tammela

Lähteelä, sotea on veivattu jo toistakymmentä vuotta. Eiköhän siihen veivaukseen ole kulunut vähintään miljardi. Mitä tulee vielä kulumaankaan, jos oppositio perustuslakiasiantuntijoineen saa kaadettua sote-uudistuksen. Miljoonia palaa ja suuret hoivayritykset vuolevat kultaa, kun kaupungit ja kunnat ulkoistavat hoivapalvelut yrityksille ja kansa hurraa sote-uudistuksen kaataneille puolueille ,asiantuntijoille ja pormestari Vapaavuorelle ja hänen hännystäjilleen.

Seppo Simonen

Kumma porukkaa nuo kokkareiden tukijoukot tutkijoineen ovat syöksemässä Kokoomusta paitsioon.
Minulla on omat aavistukseni että kun on vapaavuorelaiset ja orpolaiset linjat ottavat mittaa toisistaan niin vapaavuorelaiset luikkii takariviin häpeämään tekosiaan. On myös sellainen kutina myös että Petteri Orpo vetää pitemmän korren jatkoon.
Mitä tulee sote ja maakuntalain tarjoamiin valinnanvapauksiin ja useamman palveluntarjoajan sotekeskuksiin nyt on Kokoomuksella tuhannen taalanpaikka.

Juha Lapveteläinen

Eduskunnassa syntyy melkoinen sotku jos valtio joutuu "myöntämään" esimerkiksi ne valtavan suuret "osuudet", jopa 14milj.euroa Ahvenanmaan Maakunnalle, mihin kuuluu 16 kuntaa. Tämä tarkoittaa valtioneuvoston ja eduskunnan enemmistön mielestä sitä, että Ahvenanmaan itsehallinnollisen maakunnan itsehallintolakia tulee välittömästi päästä Keskustapuolueen Sote-uudistuksen myötä mahdollisimman nopeasti käsittelemään poliittisen vallan ja lakimuutosten ottein. Ahvenanmaan Maakunnan ei missään tapauksessa kannata suostua minkäänlaisiin perustuslaillisiin itsemääräämisoikeuksien loukkauksiin jatkossa, laki paikallishallinnosta on määritelty itsenäisen Suomen perustusasiakirjassa vuonna 1919 demokraattisen oikeusvaltion, ja tasavaltalaisuuden puolesta. Yksipuolinen poliittinen valtion puoluejärjestelmä tarkoittaa sitä, että paikallishallinto tuhotaan köyhiä kuntia nöyryyttämällä myös jatkossa. Näin tuhotaan systemaattisesti itsenäisen Suomen valtion alueella kuntasektori eduskunnan poliittisen mahtivaltuuston alaisuuteen, jota on tapahtunut jo vuosikausia. Huolestuttavaa on myös se, että Oy Yleisradio Ab on siirtynyt valtioneuvoston-ja eduskunnan enemmistön alaisuuteen. Jatkossa he hallitsevat myös media-alaa ja toimituksen tekemiä ratkaisuja uutisoinnista sekä ajankohtaisohjelmista, miten on Sanoma Osakeyhtiön laita Helsingissä? Pelko on valtava yhteiskunnallinen voima Diktatuurille, jota yksipuolinen poliittinen järjestelmä yhteiskunnallisissa ratkaisuissa pohjoimaissa edustaa. Moskova on siirtynyt Helsinkiin.

Kaarlo Erjala

Kuihtuvien kuntien on luontevaa liittyä suuremmiksi, niin perusterveydenhoito ja vanhushoito järjestyy kuntapohjalta. Erikoissairaanhoidosta vastaavat nykyisin myös kunnat sairaanhoitopiireissä. Me suomalaiset olemme tähän asti luottaneet kunnalliseen itsehallintoon. Eikö maailman parasta terveydenhuoltoa voisi vieläkin kehittää kunnalliselta pohjalta. Milloinkahan uudistus toteutuu ja millä tavalla ?

Pentti Westerholm

Niinpä ,luottaneet kunnalliseen itsehallintoon.He ovatkin itsenäisesti päättäneet näistä yksityisten palveluista ilman valtion ohjausta.Pienet kunnat joutuvat turvautumaan isompiin rahavaikeuksien takia.Sairaanhoitopiirit rahastavat kunnat konkurssin partaalle. Juuri näin meillä on toimittu.Sen vuoksi tarvitaan maakuntauudistus ja Sote jotta näistä ongelmista päästään eroon.