Keskiviikko 26.6.2019

Kokoomus: Suuri veroale Suomeen – rahoittaisi lupaustaan alkoholitempulla

Luotu: 
28.2.2019 13:07
Päivitetty: 
28.2.2019 13:32
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Alma Talent
    Kuva
    Kokoomusjohtoa esittelemässä puolueen eduskuntavaaliohjelmaa torstaina. Ohjelman keihäänkärki on miljardin veroale.
|

Kokoomus perää vaalilupauksenaan miljardin euron kevennystä työn verotukseen. Palkkaverotuksen kevennys rahoitettaisiin haittaveroilla, kuten alkoholiverotuksen kiristyksellä. Alkoholiveron kiristämisen ehdoksi kokoomus puolestaan asettaa viinien vapauttamisen ruokakauppoihin.

Työnteon miljardin euron veronkevennys tehtäisiin ensi vaalikauden aikana. Kevennys sidotaan välillisten, kulutus- ja haittaverojen korotuksiin sekä työllisyyttä vahvistaviin toimiin, kokoomus toteaa tänään julkaistussa vaaliohjelmassaan.

”Ansiotuloverotusta kevennetään vaalikauden aikana yhteensä miljardilla eurolla. Toteutuksessa huomioidaan suhdannetilanne, ja muutosten tarkka ajoitus päätetään asiantuntijavalmistelun pohjalta”, ohjelmassa todetaan.

Ohjelman mukaan kevennys toteutetaan kautta linjan kaikille palkansaajille, koska työn verotus on haitallista kaikissa tuloluokissa.

”Kevennys kohdistuisi myös eläkeläisille. Kevennyksen tätä yksityiskohtaisemmasta kohdentumisesta ei ole vielä päätöksiä.”

Ohjelman mukaan miljardin kevennys voitaisiin kattaa esimerkiksi seuraavilla toimenpiteillä:

– Tupakkaveron kiristys 200 milj. (tupakkatyöryhmän suosituksen mukaan)

– Lämmityspolttoaineiden ja turpeen verotuksen kiristäminen 150 milj.

– Alkoholiveron kiristys 100 milj. (edellytyksenä viinien myynnin vapauttaminen ruokakauppaan)

– Sähköveroluokka I maltillinen kiristys 100 milj. (n. 0,2 sentillä/kwh)

– Online-kassakonejärjestelmä pakolliseksi 140 milj. (verohallinnon selvityksen perusteella)

– Virvoitusjuomaveron laajennus 50 milj. (neutraalisuus myytävien juomien välillä)

– Fossiilisten polttoaineiden energiaveropalautuksen asteittainen poisto 70 mij.

– Kaivoksille louhintavero 20 milj.

”Edellytyksenä on viinien myynnin vapauttaminen ruokakauppaan”

Alkoholiveron kiristyksen kokoomus linkittää mielenkiintoisella tavalla muihin alkoholipoliittisiin tavoitteisiinsa. Ohjelmassa kerrotaan, että veronkiristyksen ”edellytyksenä on viinien myynnin vapauttaminen ruokakauppaan”.

Kokoomuksen yleinen talous- ja verolinjaus on entisellään ja sopii valtiovarainministeripuolueelle.

”Talouskasvu on hidastumassa. Kasvua ei saa entisestään hyydyttää veronkorotuksilla. Siksi kokonaisveroaste ei saa ensi vaalikaudella nousta”, ohjelmassa linjataan.

”Menopuoli pidetään kurissa.”

Kokoomus tavoittelee 75 prosentin työllisyysastetta vaalikauden loppuun mennessä ja pidemmällä tähtäimellä 80 prosentin työllisyyteen kauden 2023–2027 loppuun mennessä.

Edellisten, vuoden 2015 eduskuntavaalien alla kokoomuksen vaalilupaus oli peräti kahden miljardin euron kevennys työn verotukseen. Istuva hallitus, jossa kokoomus on mukana, on kautensa aikana keventänyt työn verotusta noin 1,4 miljardilla eurolla.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Antti Kettunen

Ei voi olla totta. Ai että sähköveroa on varaa korottaa? Ja alkoholivero ... eikö se nyt ole jo osoitettu että sen nostaminen ainoastaan siirtää ostokset rajan toiselle puolelle?

Antakaa sen ansiotuloveron nyt olla, se on ihan tarpeeksi matala jo nyt.

Raija Lempiäinen

Aivan oikein sanottu, Orpo kiillottaa kilpeään, turhia verolupauksia .malliiin koulutusleikkauset! Sähköveroahan pitäisi laskea! Kaikki tasaverot jotka suunnataan kulutukseen kurittavat eniten vähävaraisia, mutta eihän se Orpoa liikuta.
Parempia vaihtoehtoja varojen keruuseen valtion kassaan löytyy SDP:ltä, Vasemmistoliitolta. Orpon vaalipopulismia!

Raimo Hakala

Eihän tässä ole kysymys ansiotulon veronalennuksesta. Eihän pienimpiä ansiotuloja edes veroteta. Kysymyshän on suurien palkkojen ja palkkioiden sekä osinkotulojen verotuksen alentamisesta. Kuten sähköautovero ym. Taloustieteen tohtorin Vartiaisen agenda on, että halpatyötä on lisättävä. Miksi verottaja ei anna kunnon sanktioita vilpeistä? Kun 10 miljoonaa € ohi verottajan vienyt jäi kiinni niin verottaja antoi hirveän sanktion 20% veron. 10 miljoonan pimitetyn € summasta? Saman % joka maksaa 2000€ eläkkeestä? Eläkeläiset ovat suurempia rikollisia kuin verovilpin tehneet? Kokoomuksen "yhdenvertaisuus" ja tasa-arvo? Kuka vielä uskoo näihin lupauksensa pettäneisiin "luottamushenkilöihin"? Ja miettikää miten hallitus hajotettiin ja uusi hallitus koottiin jotta suunnitelmat sote/maakunta uudistus saataisiin maaliin? Tietysti mikäli olette sitä mieltä, että sosiaalituki on hyvä korvaus työnteosta niin ei muuta kuin jatkoon.

Kenneth Ainetdin

Kestävyysvajetta ei saa kuntoon veroja korottamalla. Ainoa tie on sopeuttaa kulut tulojen tasalle, ja tällä kertaa voisi jättää vanhukset ja lapset rauhaan. Aloittaa voisi virkamieskunnasta sekä kuntien budjettien rahoituskäytännöistä. Kunnissa poltetaan surutta rahaa sen pelossa, ettei ensi vuonna rahoitus vahingossakaan pienene.

Saas nähdä kuinka kauan VVM ja kyseinen ministeri haraa virkamiesten kulukuuria vastaan. Jossain vaiheessa Suomelta ei enää kysytä mitään. Taitaa olla edessä Kreikan tie.

Ingmar Forne

Kuinka monta kertaa pitää tähdentää ettei meillä Suomessa ole sellaista kuin työn verotusta. Sellaista verotusta ei meidän lainsäädäntö tunne. Kyllä tämä Kokoomuksessakin pitäisi tietää. Mutta jostain syystä tämä tuntuu olevan yhtä vaikea kuin 1800-luvulla oli puhuminen nimettömistä niiden oikealla nimellä.

Pietu Vain

Taas tätä kokoomuksen taloustaiturointia. Maksatetaan kaikilla yksien verojen alennukset. Kokoomus populismia luvata sitä sun tätä. Muitten verojen korotukset syö ansiotuloverojen alennukset.
Suomi säästäisi ainakin 2 miljardia poistamalla kokoomuksen hallituksesta ja estämällä heidän valinnanvapausveronkierto suunitelmat ymv.

Pertti Ikonen

Meikä juo alkoholia humalahakuisesti mutta rahaa tuohon menee vuodessa yhden viiniuutepaketin ja muiden vaadittavien ravinteiden verran. Sanoisin että 35€ vuodessa menee kännäämiseen. Viiniä valmistuu tuollaiset 25litraa. Tuota hintaa saa korottaa vaikka nelinkertaiseksi niin siitä huolimatta kännit ovat hintansa arvoisia.

Konsta Hatt

Kokoomus on saanut liian suuren vallankahvan maassamme. Tuloksena on hyvinvointivaltion vastaista markkinahenkistä politiikkaa, jossa ei edes ymmärretä verovarantojen merkitystä valtiontaloudellemme. Vanhasen porvarihallituksesta eteenpäin Suomi on velkaantunut, ja Kokoomus on istunut jokaisessa hallituksessa siitä lähtien. Talousosaaminen on hyvä syy olla äänestämättä Kokoomusta.

Kaarlo Erjala

Haittaverojen suuresta lisäämisestä saattaa olla liiaksi haittaa vähätuloisille. En kannata tässä tilanteessa palkka- ja eläkeverojen alentamista, mutta en myöskään niiden kiristämistä. Eiköhän me tulla toimeen nykyisillä käteen jäävillä tuloilla, joista riittää tarpeeksi kulutukseenkin.

Kaarlo Erjala

Haittaverojen suuresta lisäämisestä saattaa olla liiaksi haittaa vähätuloisille. En kannata tässä tilanteessa palkka- ja eläkeverojen alentamista, mutta en myöskään niiden kiristämistä. Eiköhän me tulla toimeen nykyisillä käteen jäävillä tuloilla, joista riittää tarpeeksi kulutukseenkin.