Keskiviikko 20.3.2019

Juha Sipilä vastasi valehtelusyytöksiin haastattelutunnilla: ”Tässä ajellaan kaksilla rattailla”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
3.3.2019 14:24
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Juha Sipillä kysyy, mistä vihreät ja vasemmisto sulkisivat tehtaan, jos puunkäyttöä Suomessa halutaan vähentää.
|

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) mukaan oppositio ”ajaa kaksilla rattailla” puunkäyttöä ja metsien hakkuuta koskevassa keskustelussa. 

”Hyvä, että asiasta keskustellaan, koska tässä ajellaan kaksilla rattailla. Toisaalta sanotaan, että esimerkiksi puurakentamista pitäisi lisätä, toisaalta halutaan vähentää hakkuita”, hän sanoi Pääministerin haastattelutunnilla Radio Suomessa sunnuntaina.

Sipilä sanoi Uutissuomalaisen haastattelussa sunnuntaina, että ”punavihreä puoli kieltäisi käytännössä metsien käytön kokonaan”.

Vihreiden kansanedustaja Ville Niinistö syytti tämän jälkeen Sipilää tahallisesta valehtelusta ja sdp:n varapuheenjohtaja Sanna Marin sanoi, ettei pääministerin puheilla ole totuuspohjaa.

Sipilä sanoi haastattelutunnilla kommentoineensa kyseisessä haastattelussa tutkimusta, jonka mukaan 95 prosenttia vihreiden kansanedustajaehdokkaista on sitä mieltä, että metsien hakkuita, metsien ja puun käyttöä pitää heti vähentää.

”Kyllä minusta on oikeutettua kysyä, mistä vihreät ja vasemmisto sulkisivat tehtaan. Minusta olisi nyt vaan hyvä, että vihreät ja myöskin sdp, jonka linja on ollut epäselvä, kertoisivat, mistä tehtaita suljetaan, jos puunkäyttöä halutaan vähentää. Jos puuta tuotaisiin Venäjältä ei auttaisi yhtään, koska meillä on yhteinen ilmakehä”, hän kommentoi.

Sanna Marin kertoo Twitterissä, että sdp haluaa Suomeen vaikuttavan maankäyttösektorin nielupolitiikan. 

”Onnistunut nielupolitiikka takaa, että nieluja voidaan kasvattaa ja samalla hyödyntää metsiä teollisesti korkeaa lisäarvoa tuottavalla tavalla, mikä synnyttää investointeja ja työpaikkoja.”

Hän linjaa, että ilmaston ja ympäristön kannalta kestävän hakkuutason määrittelyn tulee perustua luotettavaan ja ajantasaiseen tieteelliseen tietoon. 

”Jos nielut kasvavat, myös hakkuita voidaan maltillisesti lisätä.”

Ville Niinistö puolestaan korostaa, että hakkuukieltoa ei ole esitetty.

”Suomessa keskustelua mikä on luonnon monimuotoisuuden, ilmaston ja hiilinielujen sekä puunkäytön kannalta kestävä hakkuiden enimmäismäärä. Tässä puolueilla eri näkemyksiä, merkitys hakkuumääriin on n 10%. Hakkuukieltoa ei ole esitetty, ohjauskeinoista ja menetelmistä keskustelua”, hän tviittaa.

Lue lisää: 

Myös Sanna Marin tarttui Juha Sipilän heittoon: ”Rimanalitus pääministeriltä”

Ville Niinistö raivostui Juha Sipilän heitosta: ”Tahallinen valehtelu on jo törkeää”

Jaa artikkeli:

Kommentit

Antti Kasvio

Donald Trumpin voisi kuvitella esittävän tviiteissään yhtä irrallaan totuudesta olevia pölhöyksiä kuin pääministeri nyt on intoutunut esittämään Uutissuomalaisen haastattelussa.

Moinen puhetapa jää kauas normaalin suomalaisen poliittisen keskustelun normaalitason alapuolelle.

Risto Nikander

Sama valehteleeko vai onko niin täysin suhteellisuudentajuton ja ymmättämätön kuin Niinistä Molemmilla on samat seuraukset Suomelle ja sen kansalle.
Sipilää kumminkin pidän sikäli röyhkeaänä, että hän on ensinnäkin rikastunut valtion kustannuksella. Nyt on menossa se vaihe, että kokoomuksen ja kun Berner'in kanssa yritetään thedä itsestä ökyrikkaita. "Massoilta" eli Suomen kansalaisilta se on pois veroina ja palveluiden heikkenemisenä.

Kaarlo Kunnari

Olen ennenkin kysynyt, mistä te keksitte syyn ja ajatuksen Sipilän politikoimalla pyrkimyksestä ökyrikkauteen ja vielä valtion avustuksella? Minä olen mieltänyt ja kokenut että Sipilä tuli hyväpalkkaisesta toimitusjohtajan työstä pieninpalkkaiselle politikon uralle laittamaan maan kuralla olevan talouden kuntoon. Jos se on röyhkeää pyrkimystä rikastua valtion kustannuksella niin jo on maailma sekaisin.

Raija Lempiäinen

Sipilä on rikastunut erilaisilla liiketoimilla joita hän on harrastanut, käyttäen hyväkseen kaikki mahdolliset valtion tukimuodot, sitten hyväveli porukassa myynyt ja vaihtanut ja siirtänyt yms. yrityksiä toiselle , on menty välillä konkurssin ja välillä ei ! Politikkaan ryhtymisen myötä luopui yrityksistään siirtäen ne lapsilleen tai sukulaisilleen, yhtäkaikki, Vakuutuskuoreen voittorahat odottamaan seuraavaa vaihetta. Viisasta ja taidokasta bisnestajua, näin pitää tunnustaa. Pääministerinä varmaa ja tasaista tuloa ja tuntuva eläketurva, olisikohan myös viisasta ja taidokasta tulevaisuuden suunnittelua. Suomi kuntoon -teemalla lähdettiin , noususuhdanne tuli avuksi ja aika moni kyykytys ja kurjistamistemppu vielä lisäsi saavutuksen "arvoa" , kaapitalistin maailmankuvasta katsottuna. Köyhyys ja leipäjonot kasvoivat, sekä eriarvoisuus, mutta niiden eteen ei ollutkaan tarkoitus tehdä mitään. Siis miehän onnistui, riippuu tietenkin kenen kantilta katsoo. Tempputyöllistetyt eivät elä nälkäpalkalla, sosiaaliturvaa hakevat edelleen, sen taso ei ole laskenut, päin vastoin.

Timo Virtanen

No Vihreille ei tietenkään ole koskaan ollut ongelma, jos tehtaita aletaan sulkemaan. niitten porttien sisältä ei juurikaan vihreää löydy. Ovat yhteiskunnan palkkalistoilla tai ikuisia opiskelijoita. Usko on kova, että näin voisi jatkua, vaikka vienti loppuisikin. Valitettavasti hyvin pian teollisuuden alasajon jälkeen verotulot romahtaisivat ja korvauksilla elätettäviä tulisi lisäå. Silloin olisivat kyllä oravankakan laskijatkin liipasimella - verorahoilla ylläpidettäviin työpaikkoihin ei olisi enää varaa. Mutta kaikkea voi kirkkain otsin esittää niinkauan kuin ei joudu puheistaan vastuuseen. Demarien kyllä pitäisi huolestua, etteivät loputkin duunarit katoa porukoista. Eläkeläiset kun ovat katoava voimavara.

Pentti Hanninen

Kevään vaalikamppailu on käynnissä. Puolueet tietävät, että Suomessa on yli 600.000 metsämomistajaa ja varsin moni heistä on äänestyskelpoinen; tästä tässä lienee kyse!

Moni on jo ennakoinut, että tuleva vaalikamppailu tulee olemaan poikkeuksellisen likainen ja Sipilän Uutissuomalaiselle antama typerä lausuntokin osoittaa sitä.

Tapio Mäkeläinen

Sipilä käytti samaa arsenaalia mitä koko punavihreän konklaavin julistus on ollut ja silleen lausuma on hyvä juttu. Johan tuli kiire selittää. Vihreiden ja vasemmiston ilmastopolitiikka johtaisi jättimäiseen työttömyyteen. Pariisin meille älyttömän sop jälkeen lupailtiin tuhansia Clean technology työpaikkoja. Montako oikeasti tuli? Perseelleen menneitä rahastus start uppeja ei lasketa.
Yksikään muu valtio ei sellaisia ilmasto- ja metsäteollisuuden alasajoja lupaile.
Virossa on komentotalous niin muistissa ettei kyseisiä ääriliikkeitä edes ole. Tai miksi käyttää monikkoa. Vasemmisto ja vihreät on 90% sama asia.

Esko Riikonen

Oliko se Pariisissa, jossa sovittiin esim Kiinalle ja Intialle 10 vuotta siirtymäaikaa hiilenpoltolle. Jos on sovittu, niin meillä ei voilla kiire. Vouhkaaminen voidaan lopettaa. Euroopassa on noin 700 miljoonaa ihmistä, Kiinassa ja Intiassa lähes kolme miljardia. Onko Aasiassa ainoastaa Japani, jolla on velvotteita?

- - "mistä tehtaita suljetaan, jos puunkäyttöä halutaan vähentää. Jos puuta tuotaisiin Venäjältä ei auttaisi yhtään, koska meillä on yhteinen ilmakehä” - -

Näin on, että meillä on yhteinen ilmakehä, mutta meillä ei ole yhteisiä lähimetsiä, jotka ylikiivaan kaavoittamisen - ja jo pahaksi kirosanaksi maankäytössä, rakentamisessa ja ympäristöluvituksessa tulleen normien purun ja sujuvoittamisen (ns. Kokeilulaki) - myötä ovat käymässä tosi vähiin.

Ei lapsenlapsemme voi matkustaa autoilla ja junilla "lähimetsiin" retkeilemään ja sienestämään, koska Äänekosken biotuotetehtaan kaltaiset syöpöt ovat tärvelleet kaupunkien lähimetsät syödessään yhdessä vuorokaudessa 240 puurekallista ja 70 junavaunullista puuta y h d e s s ä v u o r o k a u d e s s a .

Esko Riikonen

Kaksilla rattailla ajavat myös ne, jotka sanovat, että meidän pitää aloittaa välittömästi ilmastonmuutosta estävät toimet. Siis meidän. Mutta miksi ei kerrota, että lähes koko Aasian ei tarvitse tehdä mitään. Yli kolme miljardia ihmistä, etunenässä Kiina ja Intia saavat esimerkiksi tuprutellella kivihiilisavuja vapaasti yli 10 vuotta. Kun näin on, niin on turha puhua kiireestä ja kriittisestä tilanteessa. Nuortenkin kannattaa ottaa ensin aidosti selvää, mitä ilmastomuutoksen torjunnasyta on sovittu.

Kun sekä Kiinalla että Venäjällä on massiiviset kivihiilivarat,niin uskooko joku aidosti, että lopettavat hiilen polton. Se voi todennäköisesti lisääntyä, kun monet maat luopuvat sen käytöstä. Se on niille "ilmaista" energiaa, jota heidän näkökulmastaan kannattaa käyttää.

Marko Kivelä

Ei mitään? Tiedätkö, että Kiina on maailman suurin uusiutuviin energamuotoihin investoiva maa, on ollut jo vuosia? Kiinassa ja mm Intiassa on valtavia metsittämisprojekteja yms. Itse asiassa nuo maat tekevät jo nyt paljon, mutta ongelmana on se, ettei se riitä. Joskus toivoisin, että myös tässä asiassa pysyttäisiin totuudessa, Suomi ei todellakaan ole ainut maa joka toimii ilmaston hyväksi. Ongelmana on se, ettei juuri mikään maa tee riittävästi asian eteen, ympäri maailmaa asia kuitataan syyttelemällä aina muita, ettei "meidän" tarvitsisi tehdä osaamme.

Arto Lähteelä

Sipilän hallituksella on pakkomielle hyvinvointivaltion tuhoamiseen.
Sote antaa vastuun terveydenhoidosta pörssiyhtiöille.
Hoiva pörssi jo laillisesti lievästi kiduttaa vanhuksia.
Sivistysvaltio ei tee näin. Suomessa on poliitikkojen ja pörssiyhtiöiden liitto.
Tulevaisuus on kartastrofaalinen. Turvallisuustilanne heikkenee.
kansa tulee kaduille, mellakat ja Ukrainen tie häämöttää.

Ilkka Valonen

Vaikka en monesta asiasta Sipilän kanssa samaa mieltä olekaan (ja ehkä vähiten SOTEsta), niin tämä teollisuuden alasajotavoite Suomessa Vihreiden toimesta on FAKTA. Tämän on minulle henkilökohtaisesti vahvistanut entinen ministeri, entinen UNEPin sihteeri, entinen/nykyinen pj. Pekka Haavisto. Seminaari oli Petroskoissa Taiga Model Forest -projektiin liittyen vuonna 1999. Haavisto oli itse itsensä sinne kutsunut esittäytyessään Suomen ehdokkaaksi UNEPiin (Geneveen) eläkkeelle jäävän Sipi Jaakkolan sijaan. Yön tunteina ja kunnon kumarassa Pekka sitten luetteli Vihreiden pitkän aikavälin tavoitteet: "Tarvitaan vain kymmenen prosentin kannatus ja sillä voidaan sijoittaa valtionhallinnon eri avaintehtäviin omia henkilöitä joiden tehtävänä on edistää meille tärkeitä asioita ja pysäyttää tarvittaessa meille epämielyttävien asioiden eteneminen. Tärkeintä on saada metsäteollisuus ja raskas metalliteollisuus Suomessa niin kannattamattomaksi, että ymmärtävät ajaa itse itsensä alas." Kun kysyttiin, että millä Suomi sitten elää jatkossa, tuli vastaus kuin apteekista: "Pari Nokiaa lisää ja muuta teollisuutta ei Suomeen tarvita".

Erkki Koivisto

Näitä Sipilää koskevia kommentteja kun lukee ja katsoo niin huomaa selkeästi yritystasoiset ja johtaja vetoiset henkilöt vastaan duunarit ja tavikset.
Kaikki yritysjohtajat ja vastaavat puoltavat ja kunnioittavat Sipilää, kuvittelevat epämääräisesti, että Sipilällä olisi osuus työllisyyden nousuun.
Tämmöisenä taviksenakin tietää, että tuo on tilastoharhaa, työttömät on siirretty pakkokoulutuksiin, työvalmennuksiin, ym. mitättömään jotta saadaan tilastot kauniimmiksi. Todellisuudessa pieni osa on oikeasti saanut töitä. Työttömiä, vanhuksia ja sairaita on rokotettu oikein olan takaa Sipilän johdosta.
Toivon mukaan vaaleissa tämä herra tippuu ku eno veneestä eikä saa yhtään ääntä.