Tiistai 25.6.2019

Suoraa puhetta opettajien liitolta: ”Suomi on epäonnistunut maahanmuuttajien kotouttamisessa”

Luotu: 
7.3.2019 12:47
  • Kuva: Hanna Leppänen / Alma Talent arkisto
    Kuva
    Vieraskielisten lasten opetus ei ole Suomessa tuloksellista, OAJ katsoo: maahanmuuttajataustaisten lasten oppimistulokset ovat pahasti jäljessä kantaväestöä.
|

Opetusalan ammattijärjestö OAJ on huolestunut maahanmuuttajataustaisten lasten oppimistuloksista Suomessa. OAJ toteaa tiedotteessaan suorasanaisesti, että ”Suomi on epäonnistunut maahanmuuttajien kotouttamisessa”.

Maahanmuuttajataustaisten lasten oppimistulokset ovat kaksi vuotta kantaväestön tuloksia jäljessä, OAJ perustelee. Lisäksi OECD:n tuoreen maaraportin mukaan ulkomailla syntyneistä koulunkäyntinsä keskeyttää lähes kaksi kertaa niin moni kuin Suomessa syntyneistä.

”Tämä osoittaa sen tosiasian, ettei vieraskielisten opetus ole Suomessa kovin tuloksellista”, OAJ perustelee.

”Suomen voikin sanoa epäonnistuneen kotouttamisessa. Tilanteen korjaaminen pitää aloittaa jo varhaiskasvatuksesta, sillä sen merkitys on hyvin vahva syrjäytymisen ehkäisyssä ja koulu- ja opiskelumenestyksessä. Maahanmuuttajaperheiden vanhemmat tarvitsevat varhaiskasvatuksen merkityksestä lisää tietoa, eivätkä lasten kotihoitoon liittyvät tuet saa vähentää lasten osallistumista varhaiskasvatukseen”, OAJ:n koulutusjohtaja Heljä Misukka sanoo tiedotteessa.

Opettajien järjestö vaatii lisää kielenopetusta. Järjestön mukaan maahanmuuttajien kielenopetusta pitää lisätä kaikilla koulutusasteilla. Oman äidinkielen opetuksen pitäisi alkaa jo varhaiskasvatuksessa ja sitä olisi pyrittävä tarjoamaan toisen asteen loppuun saakka, OAJ toteaa.

”Sama koskee myös suomi tai ruotsi toisena kielenä -opetusta. Nykyisin lähes puolet varhaiskasvatukseen osallistuvista maahanmuuttajataustaisista lapsista jää sitä vaille, sillä monissa kunnissa suomi tai ruotsi toisena kielenä -opetusta ei tarjota välttämättä lainkaan. Kielen merkitys lapsen tulevaisuudelle on uusimman tutkimustiedon mukaan täysin keskeinen”, OAJ jatkaa.

OAJ:N mukaan suomi tai ruotsi toisena kielenä -opetuksen on oltava valtion rahoittamaa kahdeksan vuoden ajan nykyisen kuuden sijasta. Näin sitä voidaan hyödyntää myös toisella asteella. Lisäksi lakiin pitää kirjata, että perusopetukseen valmistava opetus on oppilaalle subjektiivinen oikeus, erityisasiantuntija Päivi Lyhykäinen sanoo tiedotteessa.

Suomessa koulutuksensa saaneet maahanmuuttajat työllistyvät huonosti. OAJ toteaa tämän olevan ongelma, koska työikäisten osuus koko Suomen väestöstä on jo pitkään pienentynyt ja syntyvyys on rajussa laskussa.

OAJ katsoo, että myös kotoutumiskoulutuksen kilpailutukset yksityisille palveluntuottajille ovat yllätys.

”Kun puhutaan koulutuksesta, yksi suuri kysymys on yksityinen palveluntuotanto. Niin kauan kuin kotoutumiskoulutusta kilpailutetaan ja sitä pyritään tuottamaan mahdollisimman halvalla, laatu kärsii. Kotoutumiskoulutuksen kilpailuttamisesta onkin luovuttava ja koulutuksen laatua on arvioitava säännöllisesti”, Päivi Lyhykäinen sanoo.

LUE MYÖS:

OECD: Maahanmuuttajanaiset eivät työllisty Suomessa – kotihoidontukea uudistettava

”Tuskin Suomi poikkeaa muista maista, joihin on maahanmuuttoa” – Eduskunnassa varoitus Ruotsin lähiöongelmista

Jaa artikkeli:

Kommentit

Esko Riikonen

Olen jälkimmäisen kannalla. Jos halua ja kiinostusta ei ole, niin ei opita. Ja asennevamma taitaa olla monella. Kuvitellaan,että rasismikommenteila pärjää.

Koulukin kyllä hyysää heitä ja ymmärtää liikaa. Koulukin voi ottaa vastuuta.

Ilkka Kyllönen

On selvää, ettei mikään raha riitä kehitysmaamuslimien kotouttamiseen. Syy heidän huonoon menestykseensä on vähäiset älynlahjat ja väkivaltainen kulttuuri.
Suomalaisten tulisi lopettaa tämä epälooginen itseruoskinta ja lakata syyttämästä itseämme asioista, joihin emme ole syyllisiä.

Mikko Toivonen

Jos maahan otetaan vain laillisia, suoraan valmiiseen työpaikkaan tulevia määräaikaistyöluvilla niin kotouttamisen ongelma poistuu heti ja täysin sillä laillinen ja vapaaehtoinen tulija ja hänet tilannut työnantaja huolehtivat itse tarvittavasta oppimisesta.
Tässä vaan ei ainoastaan Suomen vaan koko EU pitäisi fundamentaalisesti muuttaa koko maahantuloajatusta ja ottaa pakolaisia vain unionin ulkopuolisella kokoomaleirillä varmistetuista turvapoaikkaan poikeutetuista kiintiöinä. Sensijaan lailliselle ja työlupaiselle maahantulolle ei tarvitse mitään määrärajoituksi kun sen hoitaa työmarkkina itse kysynnän ja tarjonnan mukaan

Timo Hietanen

Angela Merkel totesi jo 2010, että monikulttuurinen Saksa on epäonnistunut
täysin.. ( suorana viittauksena itämaiden tietäjille ja heidän kotoutumiselleen ).
Sama mantra Brittien ja Ranskan päämiehiltä monta vuotta sitten. Eivätkö
Suomen maailmanparantajien eliittikerho todellakaan seuraa EU:n tapahtumia ?

Kauko Aalto

Suomi ei ole epäonnistunut missään muussa kuin siinä, että on päästänyt maahan pesiytymään sosiaaliturvan vuoksi tulleet kestivieraat, joilla ei ole ollut eikä tule olemaan mitään velvollisuuksia heitä elättävään yhteiskuntaa kohti.

Seppo Myllynen

OAJ ssa pitää aloittaa ns uudelleen koulutus ja koko opetustoimi saatava kuriin +poliittisesti neutraaliksi! Ideologiset mädättäjät saatava sieltä ulos ja koulutus palautettava neutraalille tasolle eikä niin että siellä opetusohjelman+opettajien tahoilta tuputetaan lapsille ideologista ajattelu malleja. Räikeintä oli jo viimeviikolla kun lapsia akotoitiin ilmasto marseille kesken koulupäivän,,ei taatusti tapahtunut ilman suurempaa suunnittelua ja koululaitoksen hyväksyntää.

Jone Tuominen

Jos uskonto sanelee ettei vääräuskoiseen yhteiskuntaan saa integroitua niin minkäs teet.

Minusta on surullista miten Suomea tuhotaan taloudellisesti, kulttuurillisesti ja uskonnollisesti.

Kun oikea auttaminen kohdentuisi naisiin, lapsiin ja vanhuksiin paikan päällä. Se olisi tutkimuksen mukaan myös 135 kertaa tehokkaampi tapa.

14.4 on viimeinen mahdollisuus muuttaa suuntaa ja alkaa huolehtimaan omista vanhuksista, omista lapsista ja omista köyhistä äänestämällä PerusSuomalaisia.

Marko Kukkonen

Jos lähes kaikki opetussuunnitelmamme sisältö on "maahanmuuttajille" haram, niin mitä muuta voi odottaa?
Islamia ei ole vielä missään onnistuttu integroimaan länsimaiseen yhteiskuntaan, eikä se tule onnistumaan täälläkään. Ainoa mitä tulee väistämättä tapahtumaan, on no-go alueiden muodostuminen ja "maahanmuuttajaväestönosan" täydellinen segrekaatio yhteiskuntamme ulkopuolelle.

Risto Jääskeläinen

Jos samoista lähtökohdista maahanmuuttajataustaiset olisivat sopeutuneet joihinkin muihin länsimaihin, oilisi varmaan aihetta miettiä, mitä parannettavaa Suomessa olisi. Nyt kuitenkin voidaan paremminkin sanoa, että maahanmuuttajat ovat epäonnistuneet kotoutumaan myös Suomessa.

Risto Mäkinen

”Suomi on epäonnistunut maahanmuuttajien kotouttamisessa”

Turha on pelkästään Suomea syyttää. Kotoutukseen tarvitaan aina kaksi osapuolta. Voisi myös kysyä, että haluaako tuo toinen osapuoli edes kotoutua, koska sehän vaatisi heitä luopumaan monista oman kulttuurin keskeisistä arvoista. Ei noita arvoja kukaan muu voi hetkessä muuttaa kuin poliitikko.

Irja Hirsivaara

Ja paras ratkaisu tähän "epäonnistumiseen" on, että heidät palautetaan pikaisesti kotimaahansa vaikka pakolla. Irakissakin on alueita, joihin voi palauttaa.

Ihmisiä, jotka eivät osaa edes lukea omaa kieltään, eivät tänne kuulu. Eivät edes ne entiset suomalaiset Sannat lapsilaumoineen toimittuaan ensin Isisin joukkojen mukana tehden ties mitä..

Esko Riikonen

Irja, olen täysin samaa mieltä. Päättäjän pitää uskaltaa toimia, eikä hokea ihmisoikeuksista, "kansainvälistä sopimuksista" ja ihmisarvosta. Nykyinen toimintatapa on todettu virheelliseksi. Hyysäämiseen on löytynyt rahaa, muttei vanhusten hoivaan.

Antti Hiltunen

Suomi ei ole epä onnistunut, nämä eivät halua oppia, haluavat päinvastoin häiritä muitakin oppimasta, Ruotsissa opettajat irtisanoutuvat koko ajan koska, nämä tulleet eivät opi mitään, eivätkä haluakkaan, mahdotonta opettaa kenellekkään mitään kun nämä pistävät koko oppitunnit täysin sekaisin häirinnällään, kaiksita juuri se että, tekevät kaikkensa etteivät tytöt myöskään pääsisi oppimaan, kaiken tarkoitus on juuri hallita heitä koko elämän ajan.

Irina Gagarin

Kotiutumishaluja pitäisi lisätä vetovoimatekijöitä poistamalla. Liikkumisvapauden rajoittaminen (säilöönottokeskukset), rahan jakamisen lopettaminen ja jopa internetin käytön rajoittaminen, voisivat olla tehokkaita keinoja lisätä kotiutumishaluja.

Jani Sormunen

Toisaalta, voitaisiin lopettaa, suomi toisena kielenä, kokonaan kun ei kuitenkaan sinne, toisen kielen alueelle ole halukkuutta mennä.
Lisäksi jos on ok, laittaa lapset ”kotimaahan”, niin vanhemmat voisi mennä perässä. Ja takaisin ei tarvitse tulla, ei kai siellä voi olla vaarallista, jos sinne lapsetkin voi laittaa?
Ja ei todellakaan pidä ottaa takaisin, niitä jotka ovat avioituneet, matkalla ”kotimaahan” jos lapset on saatu siellä, perhekin voi yhdistyä siellä?
Maksaa varmaan, jotain kun pääkaupunki seudulla koulut kertovat, että meillä toista sataa erikielistä koulussa, joille opetetaan omaa äidinkieltä, miksi opetetaan jos eivät palaa kotimaahansa ja eivät palaa, koska kehittynyt maailma ja sosiaaliturva?