Maanantai 17.6.2019

Juha Sipilältä ”raju ratkaisu”: Näin edetään nyt

Luotu: 
8.3.2019 13:14
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Alma Talent
    Kuva
    Antti Kaikkonen eduskunnassa tänään.
|

Suurimman eduskuntapuolueen, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen kertoo, että pääministeri Juha Sipilän (kesk) ratkaisu hallituksen erosta tuli hänelle yllätyksenä.

Kaikkosen mukaan tämä oli Sipilältä ”kova, raju, iso ratkaisu”.

”Yllätti itsenikin”, Kaikkonen sanoi.

Ensihämmästyksen jälkeen Kaikkonen kuitenkin piti, roolinsa mukaisesti, pääministerin ratkaisua oikeana.

Sipilä pyysi tänään tasavallan presidentiltä hallituksensa eroa. Ratkaisu oli Sipilän oma.

Kaikkonen kertoo kutsuvansa nyt koolle kaikki eduskuntaryhmät keskustelemaan siitä, miten jatketaan. Presidentti pyysi eroa myöntäessään, että Sipilän hallitus jatkaisi toimitusministeristönä. Tämä olisi Kaikkosenkin mukaan luonteva ratkaisu.

Kaikkonen sanoi kertovansa huomenna lauantaina esityksensä seuraavista askelista. Eduskuntaryhmien kokous pidettäneen ensi viikolla.

”On perusteltua, että eduskunta jatkaa talossa sisällä olevien muiden lakiehdotusten käsittelyä. Eduskunnan on tehtävä työnsä loppuun saakka”, Kaikkonen sanoi.

Erityisen tärkeänä Kaikkonen pitää tiedustelulakien saattamista loppuun.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Antti Kettunen

Siinä on meillä vastuunkantaja parhaasta päästä. "mä en enää leiki teidän kanssa" on usein kuultu lause lasten hiekkalaatikolla, jollainen eduskuntakin näköjään on. Kaikkien jo syötyjen lupausten jälkeen (koulutuslupaus, köhköh) tämä nyt oli sitten yksi josta piti pitää kiinni. Vastuullista toimintaa, kertakaikkiaan. Kyllä isänmaa nyt kiittää.