Maanantai 25.3.2019

Sote-asiantuntijoilta poikkeuksellinen ulostulo HS:ssa: ”On järkyttävää, jos suomalaisten suurin uhka on toinen suomalainen”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
13.3.2019 11:04
Päivitetty: 
13.3.2019 11:25
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Alma Talent
    Kuva
    Kahden merkittävän sote-asiantuntijan mukaan asiantuntijoita kuunneltiin kyllä sote-uudistuksessa, mutta lakiesitysten perustuslainmukaisuutta arvioitiin jälleen liian myöhään. Arkistokuvassa perustuslakivaliokunta.
|

Kaksi merkittävää sote-asiantuntijaa kiistää väitteen siitä, että hallituksen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus olisi kaatunut hallituksen ja lainvalmistelijoiden haluttomuuteen kuunnella asiantuntijoita ja tehdä heidän vaatimiaan muutoksia lakiesityksiin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylijohtaja Marina Erhola ja sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo ottavat keskusteluun kantaa Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan.

”Julkisuudessa on esitetty, että sote-uudistus epäonnistui, koska valmistelijat eivät kuunnelleet asiantuntijoita. Tämä ei ole totta”, Erhola ja Hiilamo kirjoittavat.

Hallitusta on vaalikauden aikana toistuvasti syytelty asiantuntijoiden ylenkatsomisesta. Tuoreena esimerkkinä eduskunnan ”sote-valiokunta” julkaisi julkisoikeuden apulaisprofessori Pauli Rautiaisen lausunnon, jonka mukaan Sipilän hallituksen asenne perustuslakivaliokunnan vaatimia muutoksia kohtaan on ollut ”uppiniskainen”. Perustuslakivaliokunnan kuulemia asiantuntijoita puolestaan on hallitusriveistä haukuttu muun muassa ”perustuslakitalebaneiksi”.

LUE LISÄÄ: Professorin jäätävä sote-paperi paljastui: Sipilän hallitus ”uppiniskainen” – ”Jokaisen luvattava, ettei koskaan ryhdy tällaiseen”

Erholan ja Hiilamon mukaan asiantuntijat kuitenkin vaikuttivat hallituksen sote-esityksiin merkittävästi.

”Sote-valmistelussa otettiin huomioon asiantuntijoiden palautetta pitkin matkaa. Kesän 2017 jälkeen ehdotus valinnanvapauslaiksi kirjoitettiin kokonaan uudelleen. Joulukuussa 2017 poistettiin epäonnistunut erikoissairaanhoidon valinnanvapauden laajennus. Kompromissi oli historiallinen ja merkittävä”, he kirjoittavat.

”Edistysaskeleet jäivät huomaamatta, sillä julkisuutta hallitsivat uudistusta periaatteellisista tai ­intressisyistä vastustaneet asiantuntijat. Heitä valiokunnat kuulivat asiantuntijoina lakiesityksen yksityiskohtien korjaamisessa. Heille olisi kelvannut vain valmistellun mallin hylkääminen.”

Erholan ja Hiilamon mukaan heidän kaltaisensa asiantuntijat, ”jotka arvioivat mallin edut sen haittoja suuremmiksi”, jäivät julkisuudessa ja jopa eduskuntakuulemisissa paitsioon.

Erholan ja Hiilamon mukaan kaikkien uudistuksen valmistelijoiden, myös asiantuntijoiden, on katsottava peiliin. Heidän mukaansa ongelma asiantuntijatiedon hyödyntämisessä oli se, että arviot lakiesitysten perustuslainmukaisuudesta saatiin liian myöhään.

”Perinteinen tapa arvioida lakiesitysten perustuslainmukaisuutta vasta eduskunnan perustuslakivaliokunnassa ei toimi sote-uudistuksen kaltaisissa järjestelmämuutoksissa. Kahden perättäisen hallituksen ­aikana sote-uudistus on kaatunut siihen, ettei lakiesityksissä ehditty huomioida niiden perustuslainmukaisuutta. Tämä asiantuntemus on saatava lainvalmisteluun nykyistä varhaisemmassa vaiheessa”, kaksikko esittää.

”Sote-uudistus ei lopulta kaatunut suuriin periaatekysymyksiin tai perustuslakiin vaan yksityiskohtiin, joista olisi voitu sopia, jos olisi ollut tahtoa. Kaikilla valmisteluun osallistuneilla ja sitä kommentoineilla on peiliin katsomisen paikka. On järkyttävää, jos suomalaisten suurin uhka on toinen suomalainen”, he jatkavat.

LUE LISÄÄ:

Asiantuntijat perkasivat perustuslakivaliokunnan lausunnon: ”Harvinaisen vahvat moitteet hallitukselle”

Päivi Nergin sote-näkemys hämmentää: ”Miksi hallitus ja virkamiesjohto jatkuvasti viittaavat kintaalla oikeudellisille neuvoille”

Professorien sote-kommenteista heräsi ihmetys – ”Outoa toimintaa”

Ministeri Niinistöltä rajut syytökset: ”Palkkio 670–1340 €/lausunto – perustuslakitalebanit saivat tahtonsa läpi”

Jaa artikkeli:

Kommentit

Raija Lempiäinen

On kyllä erityisen vakavaa kun toinen suomalainen kyykyttää toista suomalaista ja tekee elämästä alaarvoista. Erityisesti kun vähemmistö kohtelee huonosti enemmistöä! Valheet ja tarpeeton köyhdyttäminen ovat julmaa vallankäyttöä, on olemassa parempia vaihtoehtoja, se on arvoista kiinni. Sotea on turha puolustaa se ei ollut enää alkuperäisen tarkoituksen mukainen. En Ymmärrä Hiilamon asennetta "pörriäisten" puolustamisessa??

Juha Salmi

Hyvä "argumentti", sillä sama argumentti käy niin soten puolustajiin kuin sen vastustajiin.

Tulevaisuudessa kannattaa ilman muuta toimia siten, että asioihin kysytään vain niiltä asiantuntijoilta, joilta saadaan "oikeat" vastaukset, "vääriä" vastauksia antavia asiantuntijoita ei pidä lainkaan kuunnella.

Pekka Siikala

Sen lauluja laulat kenen leipää syöt. THL on ministeriön ja valtioneuvoston alainen laitos, joten ainakin ylijohtaja Marina Erholan lausumat on hyvä nähdä tässä valossa. Erholalla ja Hiilamolla ei kummallakaan ole lainopillista koulutusta. Ja se siitä. Hiilamo ja Erhola ovat olleet soten armottomia arvostelijoita, kunnes yhtäkkiä pyörisvät kelkkansa.

Jari-Jukka Annala

Mitä on "perustuslakiasiantuntijoiden ei-rakentava asenteellisuus"? Olisiko mahdollisesti sitä, että perustuslaki luo pohjan kaikelle muulle lainvalmistelulle?Siinä ei ole mitään asenteellista, kun vaaditaan perustuslain noudattamista lainvalmistelussa. Jos perustuslakia ei noudatettaisi, saisi maassa huseerata kuka tahansa mitä tahansa.

Raimo Laine

Mitähän tavallisen kansalaisen tulisi uskoa ? Totuus on kuitenkin se, että kun Sote-esitys hylättiin kahdentoista PL-virheen takia ja kun virheet korjattiin, esitys hylättiin 22 uuden virheen takia ja jne ainakin viisi kertaa.
Tähän räpellykseen Sote lopulta kaadettiin ilmeisen tarkoituksellisesti varmistamaan vasemmiston vaalivoittoa.

Jouko Markula

Ei Vasemmisto mitään voita tämän takia..on muita järkevämpiä vaihtoehtoja..
Asiantuntijat ovat ilmeisesti muita kuin asiantuntijoita, koska se kaatui niin monta kertaa...sählätty, hukattu aikaa, ja rahaa tähän läpilyönnin yritykseen.

Seppo Simonen

Kas kas eikö nyt soppa suuta lämmitä siis Marina Erhola ja Heikki Hiilamo toteavat että sote/makusta olisi ollut enempi hyötyä kuin haittaa. Katsoinkin Yle A-studio 11.3 ohjelmassa Heikki Hiilamo totesi tämän suuntaista ja eipä Krista Kiurulta hymyä lohjennut.

Kaarina Leinonen

"Nykyhallituksen" ainoa keino on pistää THL :n Erjamo ja Heikki Hiilamo kehiin saadakseen tulevissa vaaleissa "pikkusen parempaa" tulosta kuin gallupit ovat heille näyttäneet. Muistakaapa Pekka P.ska joka ennusti Sodoman ja Gomorran tulevan alkoholilain uudistuksen myötä. Hiilamosta puhumattakaan.

Juha Saari

Ei yksi pääsky kesää tee, eikä edes kaksi. Perustuslainmukaisuudestahan nämä "tietäjät" eivät näemmä tiedä mitään.
Miksi haikailet vanhaa kaatunutta perustuslain vastaista sotea? Kepullahan on jo uusi parempi.....

Ilkka Paananen

Voitaneen sopia, että seuraavaa sotesoppaa lusikoitaessa ainakaan nyt jo kuultuja asiantuntijoita ei enää kuunnella uudelleen. Vain siinä tapauksessa uusi kuuntelu mikäli kuultava haluaa muuttaa aiemmin lausumaansa. Tätä mielipiteenmuokkausta tietenkin tapahtuu riippuen puoluekannasta tai muista intresseistä. Onhan tämä aikamoista teatteria vakavalla asialla. Samantasoista tuubaa työnnetään eetteriin mm. hiilinielujen koosta ja tilasta. 'Itse asiasta olen samaa mieltä, mutta vastustan mentaliteetti' on vallannut Suomen.

Veli-Pekka Moisalo

Erhamo ja Hiilamo antavat ymmärtää, että he ovat niitä ainoita objektiivisesti soteen suhtautuvia asiantuntijoita. Nyt on kyllä turhautumisen aste saavuttanut jotain dramaattista suurempaa. Suosittelen tieteellisen tutkimuksen peruskurssin kertausta.

Veijo Murtomäki

Hiilamo oli ennen fiksu ja luotettava tutkija, nyt hän on takkinsa kääntänyt hallituksen äänitorvi, joka ilmeisesti tähtää johonkin korkeaan virkaan, kalifiksi kalifin paikalla THL:een? Ilettää katella tuon miehen esiintymisiä telkkarissa. Kukapa olisi uskonut!

Jukka Kivimäki

Minusta ylijohtaja Marina Erhola ja sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo ovat täysin oikeassa siinä, että perustuslainmukaisuutta olisi tullut tarkastella jo paljon varhaisemmassa vaiheessa. Itseasiassa heti sen kuuluisan lehmänkaupan jälkeen. Turhaa käyttää aikaa sellaisen lainvalmisteluun, joka ei loppujenlopuksikaan mene läpi.
Kevyt maku ja valinnanvapaus ilman palvelutuotannon markkinamallia olisivat menneet vaalikauden puitteissa läpi.

Marina Äimä

Hiilamolta ja Erholalta saatiin pitkään aikaan ensimmäinen selkeä näkökulma niihin ongelmiin, joita soten surullisessa historiassa on ollut. Asiantuntijat on valittu jo olettaen saatavan heiltä omaa näkökantaa tukeva kommentti ja ajan kuluessa soteen tehtyjä muutoksia ei ole otettu huomioon ja arvioitu. Ilman yhteistoimintaa eduskunnan ja ministeriöiden valmistelukoneiston välillä vain toistettu omaa liturgiaa. Kaikkien olisi syytä miettiä tätä itsessään.