Sunnuntai 21.4.2019

Vihreistä ryöpytystä Juha Sipilän avaukselle puiden istuttamisesta: ”Käyttää hyväkseen nuorten ilmastoahdistusta”

Luotu: 
18.3.2019 10:34
  • Kuva: Lauri Olander / Alma Talent arkisto
    Kuva
    Keskusta ja vihreät ovat eri linjoilla metsähakkuista.
|

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä lausui viikonloppuna olevansa samaa mieltä ilmastolakkoilevien nuorten kanssa ja haastoi eri yhteiskunnan toimijat istuttamaan lisää puita.

”Lapset ja nuoret olivat perjantaina sankoin joukoin liikkeellä vaatimassa poliittisilta päättäjiltä tekoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Heidän huolensa ovat enemmän kuin oikeutettuja. Samalla nuorten liikehdintä osoittaa, että ihmiskunnalla on toivoa. Iso osa ratkaisua on, että saamme lisää päästöjä sitovia hiilinieluja – käytännössä uutta metsää. Siksi keskusta haastaa suomalaisen yhteiskunnan eri toimijat istuttamaan ensi kesänä kymmenen miljoonaa puuta uutta metsää. Toivomme muiden puolueiden tekevän samoin”, Sipilä sanoi Sulkavan torilla sunnuntaina.

Vihreistä puiden istuttamisen avausta on kritisoitu.

”Ilmastonmuutos pitää torjua politiikalla, laeilla, normeilla ja vero-ohjauksella. Ei vierittämällä vastuuta ihmisille. Päästöjä pitää radikaalisti leikata ja se on eduskuntapuolueiden tehtävä”, vastaa Turun vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Niina Ratilainen Sipilälle Twitterissä.

 

 

”Mitä se auttaa, jos suunnitelmanne on hakata n 10 miljoonaa kuutiota puuta nykyistä enemmän uusilla jättihakkuilla vuosittain seuraavan vuosikymmenen? Uusi istutusmetsä muodostuu hiilinieluksi vasta 20-30 vuodessa, olemassa olevien metsien hiilinielu tavoitteessanne heikkenee”, vihreiden kansanedustaja Ville Niinistö kommentoi.

LUE MYÖS: Kansanedustajan purkaus: Juha Sipilä otti Donald Trumpin keinot käyttöön – ”Puhuu aivan läpiä päähänsä”

”Kyllä puut pitää istuttaa, ja se on hieno asia, mutta keskustan pitää lopettaa kaksilla rattailla ajaminen ja myöntää se, että hakkuiden kasvattaminen ei ole kestävää luonnolle ja ilmastolle ja niistä tavoitteista pitäisi luopua. Siihen asti keskustan suusta tämä puhe tekopyhää”, Niinistö jatkaa.

”Ettehän yritä viherpestä ilmastotavoitteitanne hyväksikäyttämällä lasten ja nuorten ilmastoahdistusta, kiitos. Sen verran voisi olla selkärankaa”, vihreiden puoluevaltuuskunnan varapuheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu Mikka Keränen kritisoi.

 

 

Keräsen mielestä ”Sipilä ja sitä myöten keskusta käyttävät lapsia hyväkseen viherpestäkseen vaalitavoitteensa”.

”Itse haastan puolueet ja ehdokkaat esittämään oman pakettinsa keinoista, joilla Suomi saavuttaa hiilineutraaliuden 1,5 °:n tavoitteen aikataulussa. Jos lentovero, turpeesta luopuminen, haittatukien alasajo ja monet muut keinot kelpaa, mitä tilalle? Ps. Puitakin on hyvä istuttaa”, kommentoi Sitran vanhempi neuvonantaja ja vihreiden ex-kansanedustaja Oras Tynkkynen.

”Nuoret ovat kuukausia lakkoilleet koulusta, jotta aikuiset tekisivät ne poliittiset päätökset, joilla ilmastonmuutos saadaan pysäytettyä. Vastuun ei pitäisi olla heidän, mutta heistä vaihtoehtoa ei enää ole. Ja nyt aikuiset vastaavat heille: ’lstuttakaa puita’”, toruu kansanedustaja Emma Kari.

Keskusta ja vihreät ovat eri linjoilla koskien metsähakkuita. Keskustan mielestä hakkuut ovat nyt kestävällä tasolla ja niiden määrää voidaan vielä kasvattaa. Vihreät puolestaan linjaa, että metsähakkuita on rajoitettava.

Sipilän, vihreiden ja sdp:n välille kehkeytyi alkukuusta mojova riita hakkuista. Sipilä sanoi ensin, että ”punavihreä puoli kieltäisi käytännössä metsien käytön kokonaan”. LUE LISÄÄ: Ville Niinistö raivostui Juha Sipilän heitosta: ”Tahallinen valehtelu on jo törkeää”

Sipilä viittasi kommentillaan tutkimukseen, jonka mukaan 95 prosenttia vihreiden kansanedustajaehdokkaista on sitä mieltä, että metsien hakkuita, metsien ja puun käyttöä pitää heti vähentää. LUE LISÄÄ: Juha Sipilä vastasi valehtelusyytöksiin haastattelutunnilla: ”Tässä ajellaan kaksilla rattailla”

Jaa artikkeli:

Kommentit

Heikki Junes

Nuorilla on hyvä olla positiivinen näkökulma ilmaston tulevaisuuteen. Myös yksittäinen ihminen voi tehdä itse konkreettisia ilmastotoimia. Esimerkiksi hiilijalanjäljen laskenta keskittyy usein vain hiilipäästöjen laskentaan, vaikka myös hiilinielujen kasvattaminen voitaisiin ottaa hiilijalanjäljen laskennassa huomioon.

Mikko Toivonen

Huomaatte kai tuosta Sipilän puunistutuksesta sen sisältämän absoluuttisen totuuden, mikä on että metsiämme on pahoin ylikäytetty ja avohakattu niin että koska tahansa löytyy tilaa istuttaa vaikka sata miljoonaa puuta tyhjään metsään!

Ilkka Paananen

Aivan hyvin voisi nuoriso käydä iskemässä jonkun taimen maastoon. Siinä voisi saada samalla raitista ilmaa, uusia kavereita sekä avartaa näkökulmiaan. Nimenomaan näiden lakkolaisten olisi hyvä saada jotain aikaiseksi julistusten lisäksi. Eihän tämä tietenkään vihreään agendaan sovi mitenkään varsikaan näin vaalien alla. Vihreille on taas tärkeä löytää epäkohtia ja pelotella lapsia ja lapsenmielisiä mieluumin kuin tehdä oikeita tekoja. Sieltä torin kiveykseltä maailma näyttää himpan vinommalta kuin se todellisuudessa on.

Erkki Johansson

Hyvähän se on, jos pennut haluavat mennä istuttamaan puita. Heille tekee ihan hyvää vähän ulkoilla kaiken somessa näpläämisen sijaan. Eikä taimien hintakaan liene haitallisen korkea.

Suurin ongelma tässä on löytää Suomesta paikkoja joihin istuttaa, useimmissa paikoissa kun on jo metsää tämän harrastuksen esteenä.

Raimo Kehusmaa

Ei tuossa Sipilän kehoituksessa mitään huonoa ollut ,-päin vastoin. Kyllä nuorena,
15 ...16 vuotiaina oikein kilpailtiinkin siitä, kuka pääsi metsänistutkseen ja kuka mansi-kan poimiseen, yms. ... yms.. Siellä opittiin tekemään työtä ja antamaan arvo työnteol-le, toisin kuin nykynuoret.
Nytkin viime perjantaina koko "maailman" nuoriso oli yhden ruotsalaisen "hullaannut-tamana" huutamassa kurkku suorana turuilla ja toreilla ilmastomuutoksen puolesta. Ei siinäkään sinänsä muuta ongelmallista ollut, kuin se, että kuka ja millä kaikki makse-taan.
Mielestäni päättäjät kyllä osaavat päättää, kunhan tietävät ensin mistä pitäisi päättää. Vaalipaneelissa Halla-aho esitti hyvin ja järkevästi asiaan suhtautumisen. Ottakaapa hänen ajatuksista vaarin.
Nuoret vaativat ilmastotekoja. Samat, jotka olitte huutamassa, kampanjoikaapas kes-kenänne ja aloittakaa itse itsestänne se, mitä muilta vaaditte. Silloin vasta teillä on oi-keus vaatia muilta. Siispä, -TUUMASTA TEKOIHIN !

Reijo Vuoriheimo

Niina Ratilainen ei tiedä, että puiden hiilinielu alkaa heti puun istutuksesta. Kun puu on 30-vuotias, silloin niitä aletaan jo taas kaataa harvennuksessa esim. polttopuuksi, kuitupuuksi ym. Tuollaisia asioista tietämättömiä kirjoittajia on maailma pullollaan. Ovat niitä "kaiken maailman asiantuntijoita".

Risto Salonen

On se kumma, kun Suomen luonnollisimmalle puolueelle pitää kertoa perusasioita. Minä olen istuttanut elämäni aikana satoja puita, tosin myös kaatanut. Ilmastoa en ole ajatellut, luontoa ja maisemaa sitäkin enemmän. Metsästä saa marjoja, sieniä, polttopuuta, mutta myös lautaa ja sellun raaka-ainetta. Hyvät vihriät menkää metsää, mielummin maalaiskuntaan, siellä on yleensä luontoa, kaupungissa ei (yleensä) ole.

Markku Lehto

”Ilmastonmuutos pitää torjua politiikalla, laeilla, normeilla ja vero-ohjauksella. Ei vierittämällä vastuuta ihmisille. Päästöjä pitää radikaalisti leikata ja se on eduskuntapuolueiden tehtävä”, vastaa Turun vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Niina Ratilainen Sipilälle Twitterissä."

Joo, siinä konkreettisessa ilmaston muutoksen torjunnassahan voisi tulla hiki ja kädet kipeiksi. Niin ja se veisi aikaa politikoinnilta ja maailman parantamisen pohdiskelulta.

Kuinkahan moni vihreä on jo laskenut huoneistonsa lämpötilan +13 C asteeseen ?

Raimo Kehusmaa

Kyllä täytyy hieman jatkaa tuohon aikaisempaan. Vihreät ovat mielellään teettämässä työtä tekevillä ja veroja maksavilla koko ilmastomuutoksen torjunnan osallistumalla siihen omalla esimerkillään. He uskovat, että puheilla ja julistuksilla on kaikki tehtävissä. Näin se vaan ei mene. Jos heidän temput olisivat toimineet, niin eihän meillä mitään ilmastonmuutostarvetta edes olisi. Lopettakaa tuo puheillanne ja vaatimuksillanne "höyryäminen", ja ryhtykää itse tekemään niitä ilmastotekoja ja
laskekaa kustannukset, jotka niistä joudutte itse maksamaan. Vain näin vaatimuk-senne konkretisoituu.

Markku Lehto

Minulla oli 70-luvulla eräs koulukaveri, joka ideoi kolhoosin perustamista. Minä siihen sitten, kun maalla olin ollut kesä- ja talvilomilla hommissa, sanoin että maataloustyöt ovat aika raskaita jos ei ole niihin tottunut. Tämä koulukaverini totesi vuorostaan siihen, että: "Olen ajatellutkin, että minä johtaisin sitä kolhoosia." Silloin ei ollut vielä vihreää puoluetta.

Lassi Lahti

Ovatkohan kuukausia lakkoilleet nuoret edes saaneet poissaolomerkintöjä koulusta pois ollessaan? Tuskin kukaan huomaa, nykyäänhän ei tunnilla ole opettajaa välttämättä laisinkaan. Kiitos siitäkin kuuluu erinäisille tahoille, jotka eivät lupaustensa mukaisesti leikanneet koulutuksesta!

Ari Mikkola

Metsän kierto eli aika istutuksesta hakkuuseen on 60-120 vuotta hoidetuissa metsissä. 20-30 vuotta on siis vain osa metsän elinkaarta mutta niin kauan kuin metsä kasvaa se sitoo kasvavan määrän hiiltä. Sitten kun puun kasvu loppuu niin puu sitoo vain puussa jo olevan hiilen.
Eikös pitäisi puhua että jo kasvunsa kasvanut metsä on hiilivarasto ja kasvava metsä on hiilinielu.
Minusta kasvunsa kasvaneet tai kasvua hidastaneet ja huonokuntoiset metsät pitää mahdollisimman nopeasti muuttaa kasvavien metsien hiilinieluiksi eli vuotuisten hakkuiden määrän pitää olla jopa suurempi kuin vuotuinen kasvu. Siten saataisiin kaikki huonokasvuiset metsiköt uudistettua voimakkaasti kasvaviksi hiilinieluiksi.
Hakkuut pitäisi kohdistaa siis hitaasti kasvaviin metsiin.