Lauantai 20.4.2019

Perussuomalaisten väkivaltainen video kuohuttaa: Halla-aho ei laita hyllylle – Finnkino ”ei suosi mitään puoluekantaa”

Luotu: 
25.3.2019 10:37
Päivitetty: 
25.3.2019 16:10
  • Kuva: Kuvakaappaus YouTubesta
    Kuva
    Perussuomalaisten vaalimainoksessa kerrotaan tarina Suomesta, jota hallitsevat rötösherrat. Videossa poliittisten johtajien autonkuljettaja saa mahdollisesti surmansa hyökkäyksessä (kuva), minkä lisäksi kansan vihaa edustava hirviöhahmo uhkailee pääministerin maanpakoon.
|

Perussuomalaisten väkivaltaa sisältävä vaalivideo herättää keskustelua. Puolueen mainosta on näytetty myös Finnkinon elokuvateattereissa.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho esiintyy videolla. Siinä kerrottu fiktiivinen tarina sisältää väkivaltaa, jonka seurauksena mies kaatuu maahan elottoman näköisenä.Viime viikon lopulla julkaistu video nousi esille, kun ulkoministeri Timo Soini (sin) joutui sunnuntaina aggressiiviseen välikohtaukseen vaalitilaisuudessa Vantaalla. Soldiers of Odin -takkiin pukeutunut mies yritti käydä Soinin kimppuun.

Jussi Halla-aho sanoo Lännen Medialle, että video on mainosalan ihmisten juttuja ja hän itse keskittyy ”politiikan substanssiin”. Halla-ahon mielestä video ei kehota väkivaltaan.

”Soinin tapaus on äärimmäisen valitettava”, Halla-aho sanoo paheksuen myös Soiniin kohdistuneen hyökkäyksen yhdistämistä perussuomalaisiin.

Perussuomalaisten puheenjohtajan mukaan kohu ei vaikuta videon esittämiseen.

”Minun tietääkseni sitä ei ole laitettu eikä olla laittamassa hyllylle.”

LUE LISÄÄ: Raju ryöpytys Jussi Halla-aholle: ”Suomen historian hävyttömin, härskein ja valheellisin poliittinen mainos”

Vaalimainosta on näytetty myös Finnkinon elokuvateattereissa. Sosiaalisessa mediassa on kyselty, miksi yhtiö suostuu näyttämään mainoksen, joka sisältää poliittista väkivaltaa ja jossa ulkomaalaiset kuvataan lapsia kaappaavina seksuaalirikollisina. Finnkino perustelee asiaa vastauksessaan.

”Näytämme kaikkien mainospaikan ostaneiden puolueiden mainontaa teattereissamme. Samoin kuin Perussuomalaiset, niin ovat myös Kokoomus ja Vihreät teattereiden valkokankailla tai aulanäytöissä omilla kampanjoillaan näkyvissä. Emme suosi mitään puoluekantaa erityisesti.”

LUE JATKOJUTTU: Finnkino: Perussuomalaisten mainoksen esittäminen loppuu 26.3.2019

 

 

LUE MYÖS:

Poliittisen ilmapiirin kiristyminen Suomessa huolestuttaa: ”Olisi valtavan suuri kolaus, jos tämä muuttuisi”

Timo Soiniin kohdistunut hyökkäys järkyttää: ”Stoppi nyt heti”

Päivitys klo 16:10: Jutussa puhuttiin aiemmin mahdollisesta murhasta. Videolta ei kuitenkaan selviä tarkemmin kuoleeko mies vai ei. Ohjaaja kertoo perussuomalaisten mukaan, että hän vain menetti tajuntansa eikä kuollut.

Henkilöt: 
Yritykset: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Innocentius Lacrim

Päivä jona leffoissa näytetään trailerina propa... mainosta, jossa jokin kansanryhmä esitetään puoli-ihmisinä, joka vainoa puhdasrotuista täysi-ihmistä. Missä olen kuullut tämän aikaisemmin? Jos Finnkino ei osaa ottaa edes tähän kantaa, on aika jättää puljuun menemättä.

Rauno Halme

Aika siististi elokuva seuraa nykyää myynnissä olevia sarjakuvia ja jännästi Iltalehden mainostama "kallonhalkaisu" onkin pelkkä yhden lyönnin tyrmäys mitenkään teolla mässäilemättä. Tämäkin myrsky vesilasissa on taas yksi turhanaikainen pöyristyminen.

Markku Hatakka

’Ystävämme’ Viktor Orbsn kirjoittaa (HS Metro):
”Meidän ei tule perääntyä, meidän ei pidä pelästyä, jos vastustaja loukkaantuu (henkisesti ?) ja hyökkää meitä vastaan paljastetuksi tulleen ihmisen raivolla”

Ei kommentoinut PS vaalivideota, mutta sopii kuin nenä naamaan tähänkin keissiin ...

Kyuu Eturautti

Propagandan ystävänä nautin täysin siemauksin persujen videosta, nauroin moneen kertaan.

Jos sitä vähän analysoi, se on hyvin Marxilais-Leninistisen suuntauksen tyylinen, oikein oppikirjamalli kommunistisesta propagandasta. Vaan minä kun luulin etteivät persut kovin paljon punaista liputa?

Jos propagandalle ei osaa nauraa, sille altistuu ikävin tavoin. Siksi suosittelen nauramista. Se pidentää ikää.

Simo Hyytinen

Teit oikeat johtopäätökset, mutta loppupäätelmä jäi vähän vajaaksi. Kyseessä juurikin Keijo Kaarisademainen parodia ja vassarimediat nielivät syötin kohoineen ja perukkeineen. Ei uskois, että median ammattilaisia voi näin helposti kusettaa mennen tullen.

Seppo Virkkula

Mtv:n uutisesta (Perussuomalaisten vaalivideolla päättäjät esitetään naamioituneina rikollisina – Tutkija: Oppikirjaesimerkki populistisesta tarinasta) käy hyvin ilmi, että väitteet siitä, että video olisi jotenkin väkivaltaan yllyttävä ei pidä asiantuntijoiden mukaan paikkaansa. Esimerkiksi Jokisipilä:

"Sinänsä tutkijat eivät pidä videota väkivaltaan yllyttävänä.

– Se puhe on minun mielestäni höpötystä. Kyllä jokainen normaalijärjellä varustettu ihminen ymmärtää sen alkuosan parodiaksi, arvioi Markku Jokisipilä."

Tapio Meriluoto

Tuo jutussa siteerattu Nina Tapanisen kommentti "En ostanut lippua moisen rimanalituksen nähdäkseni" on hyvin paljastava.

Se kertoo kaiken olennaisen tällaisten ihmisten ajatuksista. Se kertoo hyvin siitä itsekeskeisyydestä, joka tällaisten kieltovaatimusten esittäjien keskuudessa vallitsee.

Eli jos Nina ei satu tykkäämään jostain mainoksesta, niin tämä on sitten olevinaan muka pätevä peruste kyseisen mainoksen kieltämisestä kaikilta ihmisiltä!

Vertailun vuoksi todettakoon, että minäkin näen joka ilta televisiosta useitakin mainoksia, jotka ovat mielestäni huonoja ja typeriä, ja pahimmillaan jopa suorastaan vastenmielisiä. Ei minulle ole silti tullut mieleenkään ruveta vaatimaan näiden mainosten sensuroimista, koska ymmärrän että koko maailma ei voi pyöriä pelkästään minun mielihalujeni mukaan.