Torstai 25.4.2019

”Olin väärässä” – Antti Rinne myönsi Ylellä vanhan virheen, jonka avulla syrjäytti Jutta Urpilaisen

Luotu: 
26.3.2019 10:35
Päivitetty: 
26.3.2019 10:56
  • Kuva: Linda Pelkonen/Uusi Suomi
    Kuva
    Antti Rinne voitti Jutta Urpilaisen sdp:n puheenjohtajakilpailussa vuonna 2014 – osin näkemyksellä, jonka hän nyt jälkikäteen myöntää vääräksi.
|

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne uskoo, että puolueen esittämä kestävän kehityksen arvonlisävero voisi yllättää arvostelijat ja paitsi parantaa kulutustottumuksia myös lisätä valtion verotuloja.

Rinne nosti Yleisradion maanantai-illan televisiotentissä esiin oman vanhan arviointivirheensä, kun toimittaja kyseenalaisti arvonlisäveron uudistuksen järkevyyden tilanteessa, jossa valtiontalouden tulot eivät saisi ainakaan laskea.

Sdp:n mallissa alv-prosenttia voitaisiin jopa laskea kestävästi tuotetuilta tuotteilta kuten kasviksilta, kun taas lihan kaltaisiin raskaan ilmastokuorman tuotteisiin käytettäisiin nykyistä tai korkeampaa verokantaa. Lue tarkemmin: Sdp: Ei lihavero vaan kestävän kehityksen alv – Uusi vero koskisi kaikkia tuotteita ja palveluita

”Vastustin aikanaan tätä yhteisöveron laskemista. Nyt jälkeenpäin on näyttäytynyt, että olin väärässä: se tuotti enemmän se yhteisöveron laskeminen kuin aikaisempi vero(kanta) oli tuottanut”, Rinne myönsi.

”Uskon, että kun tehdään oikeita ratkaisuja arvonlisäverotuksessa, siirrytään kohti kestävämpää kulutusta, niin sitä kautta itse asiassa verotulot tulevat nousemaan”, Rinne jatkoi ajatustaan.

Rinne viittasi mitä ilmeisemmin vuosiin 2013–2014, jolloin hän ammattiliitto Pron puheenjohtajana vastusti hallituksen päätöstä yhteisöveron laskusta. Kataisen hallitus laski yhteisöveroa dramaattisesti 24,5 prosentista 20 prosenttiin.

Hallituksen valtiovarainministerinä toimi tuolloin sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen. Oikeistolaiseksi ratkaisuksi haukuttu yhteisöveron lasku oli yksi Rinteen keskeisistä lyömäaseista hänen haastaessaan Urpilaisen ja lopulta syrjäyttäessä tämän sdp:n puheenjohtajan pallilta keväällä 2014.

Myöhemmin on selvinnyt, että yhteisöveron tuotot nousivat uudistuksen jälkeen. Ensimmäisenä vuonna 2014 tuotto laski hieman, mutta sen jälkeen se on noussut vuotta 2014 edeltäneeseen tasoon nähden. Sdp:n ja elinkeinoelämän ekonomistit tosin ovat kiistelleet veroalen hyödyistä ja roolista verotuottojen nousussa.

Rinteen tv-tentissä tekemä tunnustus on herättänyt keskustelua Twitterissä, missä aihetta on kommentoinut myös sdp:n puoluesihteerinä vuosina 2010-2012 toiminut Mikael Jungner.

 

LUE MYÖS:

Näkökulma: Kokoomuksen märkä uni Antti Rinteen tv-hapuilusta kävi toteen

”Ottakaa time out, puolueen paketti on oikeasti hajoamassa” – Sdp:lle kova ryöpytys ex-puoluesihteeri Mikael Jungnerilta

Jaa artikkeli:

Kommentit

Ensio Jauhiainen

Suomessa 19 vuotta asunut lääkäri varoittaa Suomen päättäjiä turvapaikanhakijoista
Egyptistä muuttanut, Suomessa 19 vuoden ajan asunut lääkäri Ashraf Benyamin kirjoitti viime viikolla pääministeri Juha Sipilälle pitkän ja tunteikkaan avoimen kirjeen. Pohjois-Kymen sairaalassa ylilääkärinä työskentelevän Benyaminin kirjettä on jaettu Facebookissa yli 7 500 kertaa.
Benyamin on sitä mieltä, ettei Sipilä ymmärrä turvapaikanhakijoiden mukanaan tuomia ongelmia riittävän laajasti.
– Olette avannut oven turvapaikanhakijoille. Niille, jotka ovat aiheuttaneet turvattomuutta suomalaisille. Suurin osa suomalaisista on erittäin ahdistuneita ja peloissaan. Ei enää kukaan uskalla päästää omaa tytärtään, vaimoaan tai äitiään yksin illalla kadulle. Kohta suomalaiset alkavat etsiä itselleen turvapaikkoja. Edelleenkö uskotte, että he ovat hädässä?! Me kaikki tiedämme, että hädässä oleva on nöyrä, kiitollinen, kun apua saa ja tekee parhaansa avustajan hyväksi. Jopa Ruotsin pääministeri, joka on aina puolustanut maahanmuuttoa, on nyt myöntänyt, että hän ja koko Ruotsi on ollut naiivi. Mutta Te ette! Montako suomalaista pitää kuolla terrorismi-iskussa ja montako suomalaista tyttöä pitää vielä raiskata ennen kuin heräätte ja pistätte rajat kiinni? Pakkolakeja voi kyllä säätää kilteille suomalaisille, muttei rikollisille turvapaikanhakijoille!, Benyamin kirjoitti.
”Maa, joka väittää olevansa edelläkävijä tasa-arvossa”
Egyptiläislääkäri kertoo myös järkyttyneensä Sipilän kommenteista liittyen raiskauslainsäädäntöön. Hän suomii sitä, että Suomessa raiskaajia tuomitaan usein ehdolliseen vankeuteen.
– En tiennyt itkeäkö vai nauraa, kun kuulin Teidän kertoneen, että raiskauslainsäädäntö on Suomessa ajan tasalla. Maa, joka väittää olevansa edellä kävijä tasa-arvossa. Siinä, pahin naiseen kohdistuvan rikoksen rangaistus voi olla vain ehdollinen vankeus. Itkettävää! On täysin eri asia olla suvaitsevainen tai olla sinisilmäinen ja tyhmä. Jos näen kadulla hädässä olevan ihmisen, jolla ei ole ruokaa eikä vaatteita, otan hänet kotiini ja tarjoan hänelle turvan ja kodin. Se on hyvä asia. Mutta, jos näen hädässä olevan tai sen, joka väittää olevansa hädässä ja epäilen, että tämä ihminen saattaisi tappaa minut, räjäyttää kotini tai raiskata minun lapseni ja silti otan tämä ihmisen kotiini, en ole silloin suvaitsevainen vaan tyhmä. Tyhmyydestä sakotetaan. Ikävä kyllä, hyvä Pääministeri, se joka joutuu sakkoa maksamaan on tavallinen viaton suomalainen, Benyamin kirjoittaa.
– Nämä eivät ole yksittäisiä tapauksia, hyvä Pääministeri. Itse olette kertonut, että se on väkivallan ja häiriön sarja. Luulen myös, että itse tiedätte, että se on loputon sarja. Turkille maksetaan niin, ettei se päästä pakolaisia Eurooppaan. Se on naurettavaa. Jos en halua vastaanottaa epätoivottuja vieraita, silloin oikea ratkaisu ei ole, että jätän oveni auki ja maksan naapurille niin ettei hän päästä heitä minulle. Pikku lapsikin tietää, että oikea ratkaisu on laittaa ovi kiinni, hyvä Pääministeri. Jos ei Euroopan rajat mene kiinni ja heti, Suomen rajat on sitten suljettava. Käsittääkseni Suomi on itsenäinen maa ja päättää omista asioistaan. Rikolliset on palautettava heti, Benyamin vaatii kirjeessään.