Sunnuntai 16.6.2019

Kysely: Eduskuntavaalien ehdokkaista 23% vapauttaisi viinat kauppoihin – Katso lista puolueittain

  • Kuva: Lasse Lehtinen / Uusi Suomi
    Kuva
    Aihekuvitus. Suurin osa Ehyt ry:n kyselyyn vastanneista eduskuntavaaliehdokkaista pitäisi alkoholimyynnin sääntelyn ennallaan.
|

Peräti 55 prosenttia perussuomalaisten ja 58 prosenttia kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaista haluaisi vapauttaa kaikkien alkoholijuomien myynnin ruokakauppoihin, selviää Ehyt ry:n teettämästä kyselystä. Puolet sinisten ehdokkaista kannattaa alkoholimarkkinan vapauttamista.

Enemmistö, 60 prosenttia, eduskuntavaaliehdokkaista ei kaipaa alkoholijuomien myyntiin muutoksia, selviää yhdistyksen Aula Researchilla teettämässä kyselytutkimuksessa.

Selvästi useampi kuitenkin vapauttaisi alkoholin myyntiä lisää kuin kiristäisi nykyistä sääntelyä. Kyselyyn vastanneista ehdokkaista 23 prosenttia haluaisi vapauttaa kaikkien alkoholijuomien eli myös viinien ja väkevien alkoholijuomien myynnin ruokakauppoihin, kun 13 prosenttia haluaisi kireämpää sääntelyä.

Keskustan ja vasemmistoliiton ehdokkaista 80 prosenttia pitää nykyistä tilannetta hyvänä. Myyntiä haluaa rajoittaa nykyistä enemmän 9 prosenttia keskustan ehdokkaista ja 14 prosenttia vasemmistoliiton edustajista.

Vihreiden ehdokkaista 75 prosenttia oli sitä mieltä, että nykyinen tila on hyvä ja 14 prosenttia kannatti nykyistä enemmän rajoituksia. Vain 3 prosenttia kyselyyn vastanneista vihreiden ehdokkaista koki, että kaikkien alkoholijuomien myynti tulisi vapauttaa ruokakauppoihin.

Sosialidemokraateista 65 prosenttia pitää nykyistä tilannetta hyvänä. 19 prosenttia vastaajista kokee, että myyntiä tulee rajoittaa nykyistä enemmän.

Kristillisdemokraattien ehdokkaista puolet kokivat, että alkoholijuomien myyntiä tulee rajoittaa nykyistä enemmän. Puolet koki nykytilanteen hyväksi.

Vain kolmen puolueen ehdokkaista puolet tai enemmistö haluaisi vapauttaa kaikkien alkoholijuomien myynnin ruokakauppoihin eli sinisistä 50 prosenttia, perussuomalaisista 55 prosenttia ja kokoomuksesta 58 prosenttia.

Aula Research keräsi aineiston 11.1.–27.1.2019 monikanavaisesti sähköisellä kyselyllä ja puhelinhaastatteluin. Kyselyyn vastasi 415 vuoden 2019 eduskuntavaaliehdokasta.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Elis Aspelin

Täysin perustelematon heitto, jonka olisi voinut perustella, jos perusteita olisi.

Tuo kyselyn enemmistö, joka kannattaa nykyjärjestelmää, oli sitä porukkaa, joka viime vaalien jälkeen jyrkästi vastusti tätä nykytilaa. Mitenkäs se takki kääntyikään?

Raimo Laine

Ruokakaupoissa kassatyttö ei voisi estää kossupullon ryöväystä , suurin osa tapoista tehdään viinapäissään, lisääntynyt kännääminen näkyisi työpaikoilla poissaoloina ja tehonlaskuna, myös rattijuoppous lisääntyisi seurauksineen.

Risto Salonen

Kumma että alkoholi on näin tärkeää monelle kommentoijalle. Lähipiiron pitäisi olla kovasti huolissaan.
Kuinkahan lähellä 90% Suomen kansasta elää 10 minuutin ajomatkan päässä lähimmästä Alkosta?
Tai sanotaan toisinpäin. Miksi pitää voida ostaa viinaa iltaisin tai pyhinä. Eikö järkevä ja asiansa suunnitteleva kuluttaja näe tarvetta muutamaa päivää aikaisemmin.
Muutama viinipullo ja väkeviä tarpeen mukaan ei voi olla mahdoton varasto jatkuvasti kotona. Njet ponimaj.

Pentti Westerholm

Vapautetaan vielä viinien myynti kauppoihin.Se riittää,jos väkevät viinat laitetaan vapaaseen myyntiin .Se ei sovi ikeen alla kasvaneille melankoliseen ajatteluun taipuvalle kansalle.Sisu,sauna ja saatana pääsee helposti irti.Kirkkaaan viina osto on syytä pitää harkinnanvaraisena.Ei heräteostoksena.