Torstai 25.4.2019

”Tulossa 2000-luvun vilkkaimmat eduskuntavaalit” – Ennakkoäänestys päättyi, Helsingissä näkyy piikki

Luotu: 
10.4.2019 08:15
Päivitetty: 
10.4.2019 08:24
  • Kuva: Antti Nikkanen / Alma Talent arkisto
    Kuva
    Eduskuntavaalien ennakkoäänestysaika päättyi tiistaina.
|

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys on päättynyt merkittävästi edellisiä eduskuntavaaleja vilkkaampana. Oikeusministeriön alustavien tietojen mukaan ennakkoon äänesti nyt 36,1 prosenttia äänioikeutetuista, kun vuoden 2015 vaaleissa ennakkoäänestysprosentti oli 32,3.

”Ennakkoäänestys päättyi, 36 % on äänestänyt. Meille on tulossa 2000-luvun vilkkaimmat eduskuntavaalit. Pidän äänestysprosenttia jopa yli 72 todennäköisenä”, politiikan tutkimuksen professori Kimmo Grönlund kommentoi Twitterissä.

Tutkimusjohtaja, politiikan kommentaattori Jukka Manninen toteaa, että ennakkoäänestys oli nyt 12,4 prosenttia vilkkaampaa kuin eduskuntavaaleissa 2015. Ääniä kertyi ennakkoon noin 1,53 miljoonaa, ja Manninen uskoo lukumäärän vielä nousevan hieman alustavasta raportista.

Hän on kuitenkin kokonaisäänimäärän ennustamisessa maltillisempi kuin Grönlund. Ennakkoäänten kasvu ei välttämättä kerro yleisen äänestysaktiivisuuden kasvusta, sillä ennakkoäänten osuus on jatkuvasti kasvanut.

”Veikkaus kokonaisäänimääräksi on yhä 2,94 milj (69,1%)”, Manninen veikkaa Twitterissä.

Esimerkiksi Helsingissä ennakkoäänestyksen aktiivisuus nousi 35 prosenttiin edellisvaalien 30,5 prosentista. Manninen arvioi, että tämä voi liittyä perussuomalaisten kannatuksen nousuun ja puheenjohtaja Jussi Halla-ahon ehdokkuuteen.

”Jos spekuloidaan, niin joo, Helsingin kirissä ja syntyneessä piikissä voisi olla osaksi kysymys Halla-ahon seuraajien käymisestä uurnilla”, Manninen pohdiskelee Twitterissä.

Lopulliset äänestäneiden määrät saadaan tarkastuslaskennan valmistuttua 17.4.2019.

 

 

 

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Seppo Viljakainen

"”Jos spekuloidaan, niin joo, Helsingin kirissä ja syntyneessä piikissä voisi olla osaksi kysymys Halla-ahon seuraajien käymisestä uurnilla”, Manninen pohdiskelee Twitterissä."

Voi voi ja vielä kerran voi .

Ettekö Te Pölypäät vieläkään siellä "establismentissanne" tajua , mikä on Persujen tulevan vaalivoiton takana.

Se ylenkatseellinen asenteenne rahvasta kohtaan .

Tässä tapauksessa : Muilla on KANNATTAJIA vaan neutraali Manninen meille kertoo Halla-aholla olevan SEURAAJIA, voi jeesus sentään.

En ole Persu.

Raija Lempiäinen

On väärin väittää että SDP, Vasemmistoliitto tai Vihreät ylenkatsoisivat "rahvasta", päin vastoin. Köyhyyden ja eriarvoisuuden poisto on kaikilla näillä ensisijalla!
Persujen jatkuva maahanmuuttajilla pelottelu ja ilmastonmuutoksen mitätöinnillä kehuminen saa eräät kansalaiset taipumaan populistien puoleen. Todellisuudessa Persut ovat Halla-Ahon johdolla kiihkokansallismielisiä ja muutoksen vastaisia kiihottajia. Niillä taidoilla ei kansalaisille hyvää seuraa, Unkarin ja Puolan kaltainen puoluediktatuuri ei ole suomalaisia varten, olemme saavuttaneet hyvinvointimme kansanvaltaisessa demokratiassa, siitä on hyvä jatkaa. Halla-Ahon mielestä Suomessa on liian antelias sosiaalihuolto?? se on EU:n keskitason allapuolella ja siitä on hallitusta huomautettu, Persut ilmeiseti sitä vielä leikkaisivat jottei lusmurit saisi kissanpäiviä viettää, näin heittelevät ääriajattelijat persuissa.

Seppo Viljakainen

Nyt Raija ymmärsit minut väärin.

Moitteeni kärki oli mediaan ja neutraaleihin " asiantuntijoihin" , jotka huomaamattaan tuovat Persu-inhonsa esiin .

Tässä tapauksessa : "Kannnattajathan" ovat omilla aivoillaan ajattelevia itsenäisiä toimijoita kun taas " seuraajat" ovat sokeita , tahdottomia, aivopestyjä opetuslapsia.

Aidosti ihmettelen, ettei tämä uutinen herättänyt minkään laista hämmästystä.

http://seppoviljakainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273666-vihrea-yle

Antti Huhtinen

Muinoin meilläpäin sanottiin, että prosentti nousua äänestysaktiivisuudessa, niin Kokoomukselta lähtee kaksi kansanedustajan paikkaa.
Ei varmaankaan ole ihme, ettei Eurovaaleja haluta yhdistää eduskuntavaaleihin.
Näin Kokoomus menettäisi euroedustaja, äänestysprosentin noustessa EU-vaalien surkeista luvuista.

Timo Virtanen

Muinoin puhuttiin paljon muutakin. Se oli sitä
YYA:n , agraariyhteiskunnan ja savupiipputeollisuuden (kolmikannan) aikaa. Nyt äänestäjät liikkuvat, voivat vaihtaa puoluetta lennosta. Vanhat juoksuhautateoriat eivät enää päde.