Maanantai 27.5.2019

Halla-aholla poikkeava tulkinta – Orpo: Puhemiehen paikka kuuluu hallituksen toiseksi suurimmalle

Luotu: 
16.4.2019 14:59
Päivitetty: 
16.4.2019 17:57
  • Kuva: Petteri Paalasmaa
    Kuva
    Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on tulkinnut eduskunnan puhemiehen pestin kuuluvan hänen puolueelleen vaalien toiseksi suurimpana. Käytäntö on kuitenkin ollut, että tehtävä kuulu hallituksen toiseksi suurimmalle ryhmälle.
|

Eduskunnan puhemiehen tehtävästä on alettu puhua vaalien toiseksi suurimman puolueen eli perussuomalaisten paikkana. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kuitenkin muistuttaa, että perinne on toinen.

Uusi Suomi kysyi Orpolta tiistaina, miten kokoomus näkee asian: kuuluuko puhemiehen paikka eduskuntavaalien toiseksi suurimmalle puolueelle vai toiseksi suurimmalle hallituspuolueelle.

”Eduskuntahan sen sitten päättää, mutta perinne on ollut se, että puhemiehen paikka on toiseksi suurimman hallituspuolueen paikka”, Orpo vastasi.

Media on vaalien jälkeen alkanut hahmotella puhemiehen tehtävää perussuomalaisille, ja myös perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on sanonut, että eduskunnan puhemiehen paikka kuuluu perussuomalaisille vaalituloksen perusteella.

Käytäntö on kuitenkin viime vuosikymmeninä ollut, että puhemies valitaan nimenomaan toiseksi suurimman hallituspuolueen, ei automaattisesti toiseksi suurimman puolueen, riveistä. Niin lehtiartikkeleissa kuin Wikipediassakin todetaan, että ”eduskunnan puhemies on yleensä toisen suuren hallituspuolueen jäsen ja tulee eri puolueesta kuin pääministeri”.

Asian vahvistaa Uudelle Suomelle myös Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä.

”Kun katsoo sitä listaa [eduskunnan entisistä puhemiehistä], niin se on ollut nimenomaan toiseksi suurimman hallituspuolueen edustaja”, Jokisipilä toteaa muistuttaen, että kyse on vakiintuneesta tavasta, ei säännösten tai lakien määrittämästä välttämättömyydestä.

Eduskunnan puhemies on valtiollisessa protokollassa presidenteistä seuraava.

Hallitusneuvottelujen ajan puhemiehenä toimii väliaikaisesti suurimman puolueen edustaja.

LUE MYÖS:

Petteri Orpolta ehto Antti Rinteelle: ”Kokoomus ei voi olla paha poliisi”

Juha Sipilä eroaa – ”Vaalitulos ei jätä minulle mahdollisuuksia”

Näkökulma: Juha Sipilä oli pelastaja, joka jättää jälkeensä kaaoksen

Keskustan johto: Kansa osoittanut puolueen oppositioon – 9 ehtoa hallitukseen

Jaa artikkeli:

Kommentit

Mikko Toivonen

Eivät ole kaikki äänestäjätkään perillä protokollasta. Loogisesti minäkin olisin ihan automaattisesti ajatellut että puhemiehen paikka kuuluu toiseksi suurimmalle puolueelle, ja pääministerin yrityspaikka suurimmalle valitulle puolueelle.
Tosin suurimman puolueen ehdokkaastahan ei perustuslainkaan mukaan ole mikään pakko tulla pääministeriä
Kaipa poliitikot ovat sitten tuossakin perinteessä huolellisesti laskeskelleet kuka saa mitäkin traditionaalisessa mulle.sulle hallinnassa. Siitä kansa kuitenkin on taas kerran erittäin selväsanaisesti ilmoittanut vaatimuksensa päästä eroon

Viljo Asikainen

Kuten täällä mainittiinkin eduskunnan puhemiehen puolueesta ei tulle mitään kamppailua. Se menee kaikkien hyväksymän protokollan mukaan. Puhemiehen henkilöstä ao. puolueen sisällä voidaan toki kamppailla - puolueen sisällä.

Olenkohan ollut tässä puhemiehen valinta-asiassa vuosikaudet väärissä käsityksissä? Käsitykseni mukaan eduskunta valitsee puhemiehen kun se kokoontuu ensimmäiseen järjestäytymiskokoukseensa. Tässä kokouksessa puhetta johtaa ikävuosiltaan vanhin kansanedustaja. Näin valittu uusi puhemies alkaa hoitaa tehtävää heti vaikka hallitusneuvottelut olisivat kesken. Jos hallitusratkaisun myötä protokollaa noudattaen syntyy tarve järjestää eduskunnan puhemiehistö uudelleen, valitsee eduskunta uudet puhemiehet.

Eduskunnan puhemiehen puolue on minun käsittääkseni määräytynyt siten että tehtävään tulee suurimman ei-pääministeripuolueen edustaja.

Mutta tämä kaikki vakiintuneen protokollan mukaan. Eduskunta voi toki halutessaan päättää kaiken toisinkin.

Pauli Ojala

Käytäntö ei ole laki. Lain mukaan eduskunta valitsee puhemiehen ja varapuhemiehen. Puhemies voi olla vaikka pienimmän puolueen edustaja, jos saa tarpeeksi kannatusta. Toinen juttu on poliittinen peli, jolla asioita/omaa ja puolueen etua yleensä ajetaan.

Demokratian pahin vihollinen on poliittinen puolue, joka pakottaa kansanedustajan äänestämään puolueen tahdon mukaan.

Perustuslaki: Kansanedustajan riippumattomuus
Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset.

Mikko Toivonen

Tämä on tähänastisesta keskustelusta itsea asiassa lainmukaisin. Eduskunta valitsee puhemiehen eikä ole mitään lakia kenet tai miten.
Joitain tapoja on saattanut olla ajoittain. nekin erilaisia jos tarpeeksi pengotaanEi kuitenkaan kuulosta kovin väärältä jos perinne olisi sellainen, että eduskunnan toiseksi suurin puolue saa eduskunnan puheenjohtajan roolin olipa hallituksessa tai ei

Pekka Siikala

Nolosti ovat monet toimittajat menneet tuohon vipuun. Onko heillä lyhyt muisti vai puutteelliset perustiedot, sitä en mene sanomaan, mutta kyllä jopa kaltaiseni liki seniili ukko pysyi koko ajan kärryillä. Vai onko syynä se, että jotkut toimittajat jo tietävät että hallituspohjasta on jo sovittu, siten että hallituksessa ovat SDP ja perussuomalaiset, jolloin puhemiehen paikka kuuluukiin perussuomalaisille?

Lauri Kiiski

Demareilla ja Kokoomuksella on nyt haaskanpaisto ilman sivuhajuja ja ilman journalistista etiikkaa.

Tästähän on toki hyvä jatkaa.

Sankareita valtamedian mukaan ovat SDP ja Kokoomus.

Rinne ja Orpo ovat kuin paita ja p......

Seppo Simonen

Niin eihän perustuslaki määrää että uuden hallituksen kokoojaksi olisi määrätty suurimman puolueen puheenjohtaja. Niin siten ei liene määrätty että puhemiheksi pitäisi valita suurimmasta seuraavan pienempään päin oleva puolueen ehdokas puhemiheksi.

Viljo Asikainen

Kyllä Halla-aho on tässä asiassa oikeassa ja Orpo harhateillä. Oleellista on pitää mielessä että kysymys on protokollasta l. tapakulttuurista. Eduskunta voi valita aivan miten haluaa.

Tapana on ollut valita SUURIMMAN EI-PÄÄMINISTERI-puolueen edustaja. Se että se on samalla ollut myös toiseksi suurin hallituspuolue, on yhteensattumaa, ei määräävää.

Jos puhemiehen puolue rajattaisiin vain hallituspuolueisiin loukattaisiin vallan kolmijako-oppia. Lainsäädäntövallan (eduskunta) sisäiset järjestelyt ja toimintatapa eivät saa olla riippuvaisia toimeenpanovallan (hallitus) järjestelyistä ja toimintatavasta.

S.o. eduskunnan, maan korkeimman vallan haltijan, puhemies voi olla myös oppositiopuolueesta kuten Halla-aho esittää, eikä ole riippuvainen hallituksen kokoonpanosta, mikä on Orpon väärä kanta.

Harri Hietajärvi

Ja onneksi meidän ei tarvitse asialla pieniä päitämme vaivata. Nyt on siirrytty edustuksellisen demokratian toiseen vaiheeseen, jossa meidän valitsemamme edustajat saavat pähkäillä näitä juttuja. Meidän hommamme on nyt seurata, mitä tapahtuu.

Viljo Asikainen

Protokollan puhemiehen paikasta on syntynyt erilaiset tulkinnat Halla-ahon ja Orpon välillä. Edellinen katsoo paikan kuuluvan toiseksi suurimmalle puolueelle ja jälkimmäinen toiseksi suurimmalle hallituspuolueelle.

Paikka kuuluu suurimmalle ei-pääministeripuolueelle. Täten Halla-aho on siinä oikeassa että puhemies voi olla myös oppositiopuolueesta ja Orpo väärässä tulkitessaan puhemiehen paikan edellyttävän puolueensa hallituksessa oloa.

Uusikin hallitus on parlamentaarinen enemmistöhallitus. Hallituksella on sama enemmistö myös eduskunnan puhemiehestä äänestettäessä ja jos se esiintyy monoliittisesti tämän enemmistönsä turvin se äänestää puhemiehen Orpon vaatimalla tavalla.

Luultavasti näin tulee tapahtumaan. Montesquieun vallan kolmijako-oppia loukataan kun toimeenpanovaltaa edustava hallitus määrää lainsäädäntövaltaa edustavan eduskunnan puhemiehen. Toivottavasti PS ei vaieten tyydy tähän vaan riitauttaa hallituksen menettelyn. Toivottavasti asia nousee julkiseen keskusteluun valtio-oppineita myöten. Toivottavasti tasavallan presidenttikin arvojohtajana ja entisenä kokeneena eduskunnan jäsenenä ja myös puhemiehenä osallistuu keskusteluun. Mitä sanoo pääministeri ja mitä sanovat muut hallituspuolueet kuin Kokoomus, joissa on myös parlamentaarisen demokratian loukkaamattomuutta enemmän kuin PS:n ja Halla-ahon olemusta katsovia tahoja?

Joka tapauksessa PS tekee palveluksen kansanvallalle paljastamalla ja riitauttamalla mädän käytännön syrjäyttää puhemiehen paikalta suurin ei-pääministeripuolue siitä syystä että se ei ole hallituspuolue. Näin toimien PS puolustaa maan korkeimman vallan haltijan, eduskunnan, itsenäistä, hallitusvallan ohjailupyrkimyksestä riippumatonta asemaa. PS osoittaa että sen vaalivoitto ei ollut turha