Maanantai 20.5.2019

Vasemmistopomo julkaisi toivomansa hallituspohjan – Sipilän ero voi avata keskustalle hallitustien

Luotu: 
16.4.2019 19:31
Päivitetty: 
16.4.2019 19:40
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Alma Talent
    Kuva
    Hanna Sarkkinen eduskunnassa. Hänet valittiin uudelleen sunnuntain eduskuntavaaleissa.
|

Vasemmistoliiton ja vihreiden johtajat ovat tiistaina arvioineet, että Juha Sipilän vetäytymispäätös voi parantaa keskustan mahdollisuuksia päästä hallitukseen.

Asiasta kirjoittaa muun muassa Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hanna Sarkkinen Puheenvuoron blogissaan.

”Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ilmoitti tänään jättävänsä tehtävänsä puheenjohtajana vaalituloksen johdosta. Johtajavaihdos voi avata keskustalle paremmat mahdollisuudet hallitukseen osallistumiselle”, Sarkkinen toteaa.

Samaa mieltä oli puolueen puheenjohtaja Li Andersson aiemmin. Vasemmistoliitto ilmoitti tiistaina halukkuutensa hallitusneuvotteluihin, joita alkanee tunnustella sdp:n Antti Rinne.

”Toivottavasti tämä [Sipilän lähtö] edesauttaa keskustan mahdollisuuksia olla mukana hallitusneuvotteluissa. Tulkitsen tämän päivän viestejä niin, että keskusta ei ole sulkenut pois mahdollisuutta olla mukana hallitusneuvotteluissa”, Andersson sanoi Ylelle.

Myös vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto sanoo puolueen lehdelle, että yhteistyö keskustan kanssa saattaa olla vihreille helpompaa johtajan vaihtuessa.

Vasemmistoliiton Sarkkinen huomioi keskustan ”maksaneen yksin laskun porvarihallituksen teoista”, kun sekä perussuomalaiset että kokoomus menestyivät vaaleissa.

”Se ehkä heijastaa sitä, että harjoitettu politiikka oli kokoomuslaista eivätkä keskustan kannattajat kiittäneet. Todennäköisesti vasemmistoyhteistyö maistuisi paremmin keskustan kannattajille”, Sarkkinen pohtii.

”Omituista on, että mukana leikkaamassa olleet perussuomalaiset kykenivät pesemään kätensä köyhien kurittamiselta ja säilyttivät kannatuksensa. Melkoinen silmänkääntötemppu”, Sarkkinen kirjoittaa viitaten hallituksen kokoonpanoon kesään 2017 asti.

”Jos demarien hallitustunnustelut eivät johda lopputulokseen, voi pahimmassa tapauksessa edessä olla uusi perusporvarihallitus”

Sarkkinen avasi blogissaan toivomansa hallituspohjan

Hanna Sarkkisen mukaan tavoiteltava hallituspohja voisi Vasemmistoliiton näkökulmasta olla ”moderni kansanrintama”, jonka muodostaisivat sdp, Vasemmistoliitto, vihreät, keskusta ja Rkp.

”Punavihreät puolueet eivät pysty muodostamaan keskenään enemmistöhallitusta, joten muitakin puolueita tarvitaan. On selvää, että yhteistyö keskustan kanssa olisi helpompaa kuin kokoomuksen kanssa, mutta lopulta hallitusohjelma ratkaisee hallitukseen osallistumisen”, Sarkkinen kirjoittaa.

Antti Rinteen hallitustunnusteluiden panokset ovat Sarkkisen mukaan kovat. Sarkkinen uskoo, että Rinteen epäonnistuminen voisi tarkoittaa Sipilän hallituksen alkuperäisen pohjan, eli perussuomalaisten, kokoomuksen ja keskustan hallituksen paluuta. Tämä olisi kova isku punavihreille puolueille, jotka kaikki katsovat itsensä vaalivoittajiksi.

”Jos demarien hallitustunnustelut eivät johda lopputulokseen, voi pahimmassa tapauksessa edessä olla uusi perusporvarihallitus. Uskon ja toivon kuitenkin, että tähän ei päädytä. Edessä on mielenkiintoiset viikot”, Sarkkinen kirjoittaa.

LUE LISÄÄ:

Juha Sipilä eroaa – ”Vaalitulos ei jätä minulle mahdollisuuksia”

Tutkija: Keskusta olisi voinut valita Sipilän seuraajan parissa viikossa – Miksi valinta siirrettiin 5 kuukauden päähän?

Halla-aholla poikkeava tulkinta – Orpo: Puhemiehen paikka kuuluu hallituksen toiseksi suurimmalle

Näkökulma: Juha Sipilä oli pelastaja, joka jättää jälkeensä kaaoksen

Petteri Orpolta ehto Antti Rinteelle: ”Kokoomus ei voi olla paha poliisi”

Keskustan johto: Kansa osoittanut puolueen oppositioon – 9 ehtoa hallitukseen

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Jaakko Aalto

Ei kysymys ole siitä, otetaanko keskusta hallitukseen vaan siitä, haluaako keskusta hallitukseen tai onko se edes suostuvainen menemään hallitukseen. Tuskinpa keskusta on sen enempää halukas kuin suostuvainenkaan menemään hallitukseen jossa olisivat Suomen maaseutu- ja maatalousvihamielisimmät puolueet SDP ja Vihreät sekä Suomen yritysvihamielisin puolue Vasemmistoliitto. Kyllä siellä tiedetään, että puolueen voisi silloin julistaa saman tien lakkautetuksi.

Antti Ollikainen

Hallitus voisi olla myös demarit ja persut ilman Kokoomusta. Kokoomus kuvittelee että ilman heitä ei syntyisi minkäänlaista hallitusta. Väärässä ovat ja oppositio odottaa. Persutkaan eivät välttämättä ole kovin Kokoomus haluisia.

Jouko Kauppinen

Rinteen niukka voitto voi kääntyä kaikkien tappioksi sen takia että voi syntyä vain heikko ja riitaisa hallitus. Nyt olisi tarvittu vahvaa hallitusta jatkamaan talouden ja työllisyyden nousua, tuleva hallitus ei siihen pysty ilman kokoomuksen mukana oloa, vaikka kuinka haluaisi.

Taantuma seuraa väistämättä vasemmiston talouspolitiikkaa.

Pentti Westerholm

Joulupukin tontuksi ei ole ryntäystä. Vaikka vasemmistoa ajoittain imitoiva RKP ja itsepäisesti päättävä Harkimo pääsisivät eturivin ei riitä.Yksi kapitalisti puolue tarvitaan.
Lähinnä PerusS olisi tarjolla,mutta kuulemma arvot ei kohtaa ,mitä ne sitten lieneen ovatkaan?

Sampo Honkala

Halla-aholla tällaiset arvot ja käsitykset itsestään ja muista ihmisistä:

"Minä ainakaan en mene väliin, jos näen jossakin pahoinpitelyn tai raiskauksen. Poliisille toki soitan, mutta on aivan varmaa, etten ryhdy omatoimisesti tapahtumiin puuttumaan. Yksi syy on se, että raiskaajat ja pahoinpitelijät, jotka yleisillä paikoilla suoritettavissa akteissa pääsääntöisesti ovat kolmannen maailman tulokkaita, ovat yleensä aseistettuja ja erittäin halukkaita vahingoittamaan ja tappamaan. En halua kuolla. Toinen ja luultavasti tärkeämpi syy on se, että en vähäisimmässäkään määrin halua riskeerata tilannetta, jossa joutuisin maksamaan jollekin Afrikan sarven ihmissaastalle vahingonkorvauksia "kivusta ja särystä". Tuollaisessa tilanteessa voisin hyvin kuvitella menettäväni kokonaan itsehillinnän ja ottavani hengiltä sekä tuomarin, kipua ja särkyä kärsineen saastan että häntä puolustavan oikeusavustajan." (13.9.2007 Scriptassa)

On aika käsittämätöntä, että näillä meriiteillä ollaan eduskuntavaalien äänikuningas.

Mikko Toivonen

Honkala tuossa on poiminut erittäin subjektiivisesti ja taatusti yhteydestä irroitettuja lauseita nuoren Halla-ahon kirjoituksista panetellakseen Halla-ahoa ja hänen tukijoitaan.

Minä keneenkään sitoutumattomana vanhempana elämänmenon tarkkailijana ja suuren suurella kansainvälisellä näköalalla varustettuna, toteaisin vain Honkalalle, että juuri ne seikat joita kärjistetysti ja valheellisesti olet yhteydestä irroittanut voivat olla juuri ne syyt miksi Halla-aho oli vaalien äänikuningas ja miksi hänen puolueensa nousi lähes maan suurimmaksi puolueeksi jääden toiseksi vain 7000 äänen marginaalilla.

Halla-aho ei varmaankaan muiden puolustusta kaipaa kun oma älynsä on muihin puoluejohtajiin ylivertainen, mutta kun hän on aina puhunut kokonaisuutena arvioituna ainoastaan totta tai niinkuin elämä on niin katson että tuollaisen tarkoitus panettelevan ja törkeän subjektiivisen kommentin jälkeen toisenkinlainen sana on paikallaan, eli totuus kokonaisuutena.

Se miten Halla-aho ajattelee, nauttii erittäin suuren kansanosan, sekä kouliintuneiden, että kouliintuneiden suurta luottamusta. Mahtaako oma panetteleva mielipiteesi monenkaan luottamusta nauttia. Tai jos nauttii niin ihmettelenpä missä dimensiossa sellaiset ilmassakellujat elävät

Esko Riikonen

En tiedä, miten tarkka lainaus on, mutta onhan Suomessa niin, että auttaja on yleensä oikeudessa, jos joutuu voimaa käyttämään. Ja usein tuomitaan. Aivan kuten myös uhri, joka puolustautuu ja aiheuttaa vamman hyökkääjälle.
Jos ajatellaan tilannetta, jossa uhri on iäkäs ja hyökkäjä nuori, siis varsin epätasainen pari, niin puolustaja voi kerran yrittää käyttää voimaa, lyömällä vaikkapa jollain astalolla hyökkääjää. Jos ei onnistu kerralla, toista kertaa ei ehkä tule. Voi olla, ettei saa edes kutsua oikeuteen, kun on henki lähtenyt. Jos olisin itse joskus ko tilanteessa, en säästäisi voimankäyttössä.

Sampo Honkala

Halla-ahon arvomaailmasta:
”Tehtaanpuiston homon kanssa mietin hetken, että jospa hakisin yläkerrasta pyssyn ja ampuisin päähän. Olisiko siitä seuraava hekuma niin suuri, että se ylittäisi vankilareissusta seuraavan harmituksen? Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino.” (17.10.2003 Scriptassa katuhäirintää käsittelevässä kirjoituksessaan jouduttuaan itse seksuaalisen häirinnän uhriksi).