Maanantai 27.5.2019

Näkökulma: Raskaana oleva Annika Saarikko olisi nappivalinta keskustalle

Luotu: 
17.4.2019 14:50
  • Kuva: Kimmo Haapala
    Kuva
    Annika Saarikko.
|

Juha Sipilän ero keskustan puheenjohtajan paikalta asettaa Annika Saarikon merkittävän päätöksen eteen. Käyttääkö hän tuhannen taalan paikan edetä urallaan, vai meneekö perhe edelle?

Saarikko on ollut jo pitkään vahvin nimi Sipilän seuraajaksi keskustan johdossa. Hän on ollut myös hyvin suosittu ministeri huolimatta siitä, että surullisenkuuluisat sote-asiat olivat viimeiset kaksi vuotta nimenomaan Saarikon vastuulla.

Keskusta valitsee uuden puheenjohtajan syyskuussa 2019 järjestettävässä ylimääräisessä puoluekokouksessa. Ajankohta on Saarikon kannalta hankala, sillä hän on raskaana ja laskettu aika osuu juuri syyskuuhun 2019. Keskustasta kuvataan ajankohtaa puolueen kannalta järkeväksi, sillä vaalit ja kesälomat on ehditty käydä ja toisaalta tuore puheenjohtaja pääsee heti mukaan eduskunnan syyskuussa käynnistyvään istuntokauteen.

Saarikko ei ole toistaiseksi halunnut kommentoida puheenjohtajakisaa. Kertoessaan raskaudestaan aiemmin keväällä hän totesi tekevänsä aikanaan päätöksen sen perusteella, onko hänellä nostetta sekä paloa ja halua olla käytettävissä.

###

Keskusta ei varsinaisesti ole tunnettu kovin moderneista perhepoliittisista näkemyksistä. Kotihoidontukeen puolue ei koskisi eikä hyväksy sitä, että isien perhevapaakauden pidentäminen lyhentäisi äitien perhevapaakautta. Perheen tarpeet ovat keskiössä, eivät työelämän, kuultiin perheministeri Saarikon omasta suusta vasta tammikuussa 2019.

Aiemmin urallaan Saarikko valitsi pienen esikoisensa hoitamisen ministerinpestin sijaan, minkä vuoksi perhe- ja peruspalveluministerin salkkua kantoi ensimmäiset kaksi vuotta Juha Rehula.

Toisaalta Saarikko on aiemmin linjannut myös, että perhe- ja työelämä täytyy voida sovittaa yhteen. Vuonna 2014 Saarikko odotti esikoistaan, mutta siitä huolimatta hän haki jatkoa varapuheenjohtajuudelleen kesän 2014 puoluekokouksessa.

”Olen val­mis yh­teen­so­vit­ta­maan työn ja per­heen. Sen pi­tää ol­la mah­dol­lis­ta myös po­li­tii­kas­sa”, Saarikko sanoi tuolloin.

###

Voi kysyä, onko Saarikolla varaa jättää tämä tilaisuus nousta puheenjohtajaksi käyttämättä, jos puheenjohtajuus ylipäänsä hänen tavoitteissaan on. Samanlaista tilaisuutta ei hänen poliittisella urallaan tulle enää vastaan. Politiikassa tilanteet ja kasvot muuttuvat ja nousussa oleva tähti kääntyy nopeasti laskuun.

Vaihtoehtoja käytännön asioiden järjestämiseksi on, jopa silloinkin, jos keskusta lopulta päätyy hallitukseen.

Jos Saarikko haluaa puheenjohtajaksi ja hänet tehtävään valitaan, varapuheenjohtajisto voi hyvin tuurata Saarikkoa. Näin arvioivat keskustalaiset itsekin Helsingin Sanomille. Ministeriasiatkin saataisiin kyllä keskustan koneistossa hoitumaan.

Yksi vaihtoehto voisi olla myös ”pätkäpuheenjohtajan” valitseminen vihreiden tapaan. Silloin vetovastuun syyskuussa ottaisi joku toinen ja Saarikko voisi hakea puheenjohtajuutta kesän 2020 varsinaisessa puoluekokouksessa Vantaalla.

Viimeisillään raskaana olevan tai uunituoreen äidin valitseminen keskustan puheenjohtajaksi olisi vaalitappion jälkeen uudistumista kaipaavalta keskustalta raikas ja moderni veto. Suosittu ja osaava Saarikko voisi muutenkin olla keskustalle nappivalinta. 

Loppujen lopuksi kyse on Saarikon henkilökohtaisesta ratkaisusta. Jos hän puheenjohtajakisaan lähtee ja valituksi tulee, keskustalähteen mukaan Saarikon tilanne ei ole mikään este puheenjohtajuudelle.

Jos taas Saarikko päättää jättää kisan väliin ja jäädä vauvan kanssa kotiin, ratkaisu on täysin ymmärrettävä.

Kirjoittaja on Uuden Suomen uutispäällikkö.

LUE MYÖS:

Vahvistus A-studiossa: Juha Sipilä vetäisi keskustan hallitusneuvottelut – Antti Rinteelle ”sikaa säkissä”

Antti Kaikkonen: Puhelin alkoi soida – Harkitsee keskustan puheenjohtajaehdokkuutta

Näkökulma: Juha Sipilä oli pelastaja, joka jättää jälkeensä kaaoksen

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Reijo Matilainen

Kaikki kunnia Saarikon osaamiselle tietyissä asioissa. Itselleni on Saarikosta kuitenkin tullut kuva että lähetin toimii mutta vastaanotin puuttuu, ja juttu jatkuu niin kauan kunnes joku vetää töpsölin seinästä. Pidemmän päälle aika rasittava piirre.

Mikko Toivonen

Minulta ei Saarikolle lohkea pisaraakaan ymmärrystä tai tukea. Pidän häntä kepun Paula II moottoriturpana joka kylläkin sekunnin murto osassa kykenee mistä tahansa esittämään asiantuntevanlta kuulostavan esitelmän, mutta mistä jokainen jo sekunnin päästä huomaa, että hetkinen eihä tuo sanonut mitään missä olis edes siteeksi asiaa.
Joitakin rehellisesti kieroja kepulaisia miehiä jotenkin vielä ymmärrän

Seppo Simonen

Annika Saarikko tuo ihana osaavaa säteilevää lämpöä ympärille ja sopii erinomaisesti ehdolle uudeksi puheenjohtajaksi. Keskustalaisella kansanliikkeellä alkaa nyt uuden polun aika ja sllä on paljon annetravaa tälle yhteiskunnan elolle.

Seppo Simonen

Muutoin tuo Jenni Tammisen otsikkon sanavalita "Raskaana oleva" on eräänlainen vihje muka epäsopivuudesta puheenjohtajaksi ja vielä naistoimittajan ilmaisemana. Siis onko tämä suoraan rasismia naisia kohtaan.
Vain nainen voi odottaa vauvaa ei mies sen ei saa olla minkäänlainen este ja yhteisön on siihen sopeuduttava.