Maanantai 27.5.2019

Journalistiliitto osti Junes Lokka -pilapiirroksen 7500 eurolla – kuittaa Johanna Vehkoon oikeuskulut

Luotu: 
17.4.2019 16:44
  • Kuva: Uusi Suomi
    Kuva

Journalistiliitto kertoo hankkineensa pilapiirtäjä Ville Rannan teoksen tukeakseen toimittaja Johanna Vehkoota oikeudenkäyntikulujen maksamissa.

Vehkoo tuomittiin kunnianloukkauksesta sakkoihin hänen kutsuttuaan Oulun kaupunginvaltuutettu Junes Lokkaa rasistiksi ja natsipelleksi. Journalistiliitto on paheksunut Oulun käräjäoikeuden tuomiota, joka liiton mukaan voi yllyttää toimittajien työn häiritsemiseen tutkintapyynnöillä. Liiton mukaan Vehkoo on ollut pitkään nettiaktivisti Lokan silmätikkuna ja häirinnän kohteena.

”Journalistiliitto hankkii Ville Rannan Junes Lokka -aiheisen teoksen originaalin hintaan 7588,80 euroa. Teoksesta saamansa voiton Ranta lahjoittaa Johanna Vehkoolle tämän oikeudenkäyntikulujen maksamista varten”, liitto kertoo Twitterissä.

Liiton mukaan oikeus määräsi Vehkoon maksamaan sakkoja sekä Lokan oikeudenkäyntikuluja yhteensä 7588,80 euron edestä.

Pilapiirtäjä Ranta kertoi aiemmin, että hän myy Junes Lokka -aiheisen pilapiirroksensa originaalin eniten tarjoavalle ja lahjoittaa summan Vehkoolle oikeudenkäyntikulujen maksamiseen.

 

LUE LISÄÄ:

Journalistiliiton puheenjohtaja: Oulun käräjäoikeus toi toimittajien kiusaamisilmiön Suomeen

IL: Toimittaja Johanna Vehkoo tuomittiin valtuutettu Junes Lokan loukkaamisesta

Jaa artikkeli:

Kommentit

Antti Kettunen

Toimittaja on tehnyt rikoksen. Fakta. Toimittajalle on tämän todentamisesta aiheutunut kuluja. Miksi ihmeessä kukaan haluaa korvata rikollisen maksuja? Taitaa olla vähän huono omatunto ...

Ilmeisesti toimittajien mielestä sananvapaus tarkoittaakin sitä että toimittajilla on oikeus kirjoittaa mitä haluavat ilman vastuuta?

Kalervo Niementaus

" Journalistiliitto on paheksunut Oulun käräjäoikeuden tuomiota, joka liiton mukaan voi yllyttää toimittajien työn häiritsemiseen tutkintapyynnöillä."

Tyhmempi voisi kanssa tulla ajatelleeksi, että toimittajat voisivat olla nimittelemättä ihmisiä natsipelleiksi. Näin toimien tuskin tarvitsee tutkintapyyntöjä lähetellä.
Ja sivumennen vielä se, että voisiko tämän jutun toimittaja päättää onko kyse Vehkoon oikeudenkäyntikuluista, vai Lokan, jotka siis tuolla maksetaan.