Torstai 23.5.2019

Antti Rinne tyrmää perussuomalaisten väitteen ”kabinettisuhmuroinnista”– ”Ei ole sovittu yhtään mitään”

  • Kuva: Petteri Paalasmaa
    Kuva
|

Perussuomalaisten työmies Matti Putkonen tuli ulos ärhäkällä tiedotteella tänään.

”Suomalaiset vaelsivat äänestysuurnille voidakseen muuttaa maamme politiikan suunnan. He eivät tienneet, että kabineteissa oli jo sovittu perussuomalaisten jättämisestä hallituksen ulkopuolelle. Heti vaalien jälkeenhän Rinne jopa kehuskeli iltapäivälehdissä, että näin on jo sovittu äänestystuloksesta riippumatta. Tällainen suhmurointi on äänestäjien pettämistä. Tämä merkitsee käytännössä, ettei mikään muutu”, Putkonen jyrähti.

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne, hallitustunnustelija, ei ollut nähnyt tiedotetta, josta kysyimme häneltä politiikan toimittajien tilaisuudessa. Kerroimme Rinteelle Putkosen antaneen ymmärtää, että perussuomalaiset oli jätetty ulkopuolelle ja tästä oli sovittu jo etukäteen.

”Tuohan on Putkosen käsitys. Ei vastaa minun käsitystäni ollenkaan, eikä ole sovittu yhtään mitään”, Rinne kommentoi lyhyesti Putkosen ulostuloa.

Rinne on pitäytynyt jo hyvän aikaa ennen vaaleja varsin johdonmukaisesti kannassaan, jonka mukaan hallitusyhteistyö perussuomalaisten kanssa näyttää erittäin vaikealta erilaisen arvopohjan takia. Rinne kuitenkin lähettää hallitustunnustelijan kysymykset kaikille puolueille, myös perussuomalaisille. Kaikki vastaukset analysoidaan huolellisesti.

LUE MYÖS:

Antti Rinne keskustan ilmoituksesta: Ovi hallitukseen jäi raolleen

MT: Kansanedustaja väläyttää ratkaisua hallitusongelmaan – Keskusta vihervasemmiston tukipuolue oppositiosta?

Tutkija: Keskusta olisi voinut valita Sipilän seuraajan parissa viikossa – Miksi valinta siirrettiin 5 kuukauden päähän?

Tunteet kuumenivat Halla-ahon tilaisuudessa: Näin perussuomalaisten Putkonen syöksyi vaatimaan mikrofonia HS:n toimittajalta – kuva

Jaa artikkeli:

Kommentit

Kenneth Ainetdin

CopyPaste IS:
Rinne teki arvionsa IS:n kysyttyä häneltä, minkälaisia epävirallisia keskusteluja puolueiden kesken on käyty ennen eduskuntavaaleja.

– Puheenjohtajien kesken on käyty keskusteluja ja erilaisten tahojen, siis toimihenkilötahojen ja puoluesihteerien kesken, lähtökohtana on ollut, että on haluttu selvittää jo ennen vaaleja sitä, mikä on asento, mistä neuvotteluissa lähdetään liikkeelle. Vaalien jälkeen olen käynyt muutaman keskustelun muiden puolueiden ihmisten kanssa, mutta varsinaista prosessia ei ole käynnissä, Rinne vastasi.
ja:
Antti Rinteen mukaan hallitusta on pohjustettu jo syksystä asti – perussuomalaisten Slunga-Poutsalo syyttää äänestäjien huijaamisesta: ”Meitä ei ole kuultu”

Harri, ennen kuin solvaat, niin ota asioista selvää! Rinne valehtelee aivan selvästi. Huonomuistisen ei kannata valehdella, etenkään näin internetin aikakaudella jolloin kaikki on tarkistettavissa!

Raija Lempiäinen

Putkonen osoitti politiikon taitonsa Ylen tentissä , heitteli sellaisia valheita ja yliampuvia kommentteja josta oli helppo päätellä millä tasolla on herran yhteistyökyky ja myös ymmärryksessä näytti olevan puutetta. Joten tuon harhaisen , luulotautisen miehen uskomuksista ei kannata huolta kantaa, osaa populistisen uhriutumisrituaalin, on aina osannut ja sillä pelannut! "Enhän minä, mutta muut....". Kyllä persujen salonkikelpoisuus saa lommon tuollaisista hörhöistä!

Esko Riikonen

Rinne kertoo käyneensä neuvotteluja jo syksystä alkaen ja nyt ei mitään olekaan sovittu. Jotain on varmaan sovittu.
Rinteen olisi kannattanut olla suu supussa, niin ei voitaisi syyttää. Hallitusneuvotteluja ei ole syytä käydä ennen vaalitulosta.
Rinne ei ole tässäkään asiassa rehellinen