Torstai 23.5.2019

Eduskunnasta pudonnut Toimi Kankaanniemi: ”Perussuomalaisten vaalitulos yllätti”

Luotu: 
21.4.2019 10:22
  • Kuva: Alma Media arkisto / Tommi Parkkonen
    Kuva
    Toimi Kankaanniemi.
|

Eduskunnasta viime sunnuntain vaaleissa pudonnut perussuomalaisten Toimi Kankaanniemi kertoo arvioineensa perussuomalaisen puolueen hajotessa vuonna 2017, että sen enempää eronneet kuin puolueeseen jääneetkään eivät selviä tilanteesta.

Nyt hän sanoo olleensa oikeassa ja väärässä.

”Perussuomalaisten vaalitulos yllätti. 538 805 ääntä, 17,5 prosentin ääniosuus ja 39 kansanedustajaa, on todella uskomattoman hieno saavutus. Se ei jätä selittelylle eikä vähättelylle sijaa”, Kankaanniemi kirjoittaa Puheenvuoron blogissaan.

”Eronneet lähtivät ylpeinä ja itseriittoisina "parempina" kansan edustajina. Puoluedemokratia sai heiltä hyvästit. Vaaleissa heidän kävi nyt todella kehnosti. Viiden ministerin ja 17 kansanedustajan ryhmä haihtui hetkessä olemattomiin. Kansan tuomio on täydellinen ja hyinen”, hän jatkaa. 

Lue myös: Tutkija kävi läpi Timo Soinin uran: ”Veti oman poliittisen perintönsä pyntystä alas”

Perussuomalaisiin jääneet muodostivat Kankaanniemen mukaan yhtenäisen ryhmän, jossa ”oli ilo työskennellä”. 

”Aiemmasta täysin poiketen kukaan ei räyhännyt, uhkaillut eikä salaillut asioita. Uskon, että tällä uudella positiivisella ilmapiirillä oli kaikkia innostava vaikutus myös vaalityössä. Tästä kiitos kaikille asianosaisille. ”

Lue lisää: 

Professori puhuu nyt perusporvareista: ”Perussuomalaisten kasvun tulppa on irronnut”

Perussuomalaisten vaalitulos puhuttaa maailmalla: ”Näemme kokonaan uuden piirteen populistien arsenaalissa”

 

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Airi Pulkkinen

Jokohan tämänlaatuiset kommentit jäävät historiaan: Kauppalehden päätoimittaja Arno Ahosniemi Kauppalehdessä 12.4.2019: Kansa ei saa jakautua kahtia. ”Perussuomalaisten suosio viittaa siihen, että yhä suurempi osa suomalaisista kokee olevansa yhteiskunnan ulkopuolella.” Eiköhän tällaiset kommentit ole kiihotusta kansanryhmää vastaan.