Maanantai 27.5.2019

”Suomessa pyörii kohta 300 tuulivoimalaa ilman veronmaksajien tukea” – Vireillä 103 voimalaa, edessä vielä miljardin investoinnit

  • Kuva: Ossi Kurki-Suonio/Uusi Suomi
    Kuva
    Arkistokuvassa tuulivoimaloita Hailuodossa.
|

Faktakulma

Tuuliwatti: 5 tuulivoimalan puisto Iin Kuivaniemeen.

Google: 3 puistoa ja 44 voimalaa Kannukseen, Isojoelle ja Närpiöön.

IKEA: 4 puistoa ja 25 voimalaa Pohjanmaalle ja Varsinais-Suomeen.

Energiequelle: 5 voimalan tuulipuisto Pyhäjoelle.

ABO Wind: 24 voimalan puisto Haapajärvelle.

Kymmenien miljoonien tulot kunnille

Yhdestä tuulivoimalasta kiinteistöveroa tuulivoimayhtiö maksaa kunnalle vuosittain 27 000-30 000 euroa.

Kohta 300 tuulivoimalaa tekee tuetta saman määrän sähköä kuin 700 tuulivoimalaa veronmaksajien tuella.

Valtava muutos raivaa nyt tietä tuulivoimasähkön rakentamisessa Suomessa. Viimeisen 10 kuukauden aikana on julkistettu jo 500 miljoonan euron investointisopimukset kymmenestä tuulipuistosta, joihin rakennetaan yhteensä yli 100 tuulivoimalaa ilman valtion tukia.

Puistot toteutetaan pitkäaikaisilla sähkönostosopimuksilla, joissa sähkönostoja saa sähkön, riippuen sopimusmallista keskimäärin noin 29–35 euron megawattituntihinnalla. Viime vuonna Suomessa sähkön keskihinta oli ennen veroja 47 euroa megawattitunnilta ja nyt maaliskuunkin keskihinta pyöri noin 40 eurossa.

Voimaa Tuulesta yhteenliittymän edustajan ja Wpd Finlandin toimitusjohtajan Heikki Peltomaan mukaan uusia pitkäaikaisilla sähkönostosopimuksilla toteutettavia tuulipuistoja tulee seuraavan vuoden aikana vähintään samalla tahdilla kuin viimeisen kymmenen kuukauden aikana.

”Nyt ollaan toteuttamassa yli 100 voimalaa, valtion toisen kilpailutuksen seurauksena rakennetaan 70 voimalaa ja uskon ja lähes tiedän, että parin vuoden sisällä markkinaehtoisesti tehtyjä voimalaprojektien määrä nousee niin suureksi, että Suomessa pyörii ainakin 300 tuulimyllyä ilman veronmaksajien tukea”, Peltomaa sanoo.

Kun yhden tuulivoimalan hinta on keskimäärin noin viisi miljoonaa euroa, 200 uuden voimalan rakentaminen merkitsisi lähivuosiksi noin miljardin euron investointeja.

Miksi asialla on merkitystä? Siksi, että Suomi on saamassa nyt uuden investointiruiskeen paljon entistä parempien ja tehokkaampien tuulivoimaloiden rakentamisesta, ja investoinnit perustuvat markkinaehtoisuuteen.

Peltomaa havainnollistaa, mitä tuulivoiman tekninen kehitys tarkoittaa.

Veronmaksajien syöttötarifilla rakennetut noin 2 000 megawattia tuulivoimaa eli noin 700 tuulivoimalaa tuottavat vuosittain kuutisen terawattituntia sähköä.

”Nyt julkaistut ja rakenteilla olevat 103 voimalaa tulevat tuottamaan sähköä kaksi terawattituntia eli pääsisimme 300 voimalalla jo tuohon kuuteen terawattituntiin.”

Eikä tässä edes kaikki. ”Siemens julkisti juuri 5,8 megawatin tehoisen tuulivoimalan ja Vestaksella on jo 5,6 megawattinen. Tulevaisuudessa voimme varmaan 50 tuulivoimalalla saman määrän sähköä kuin nyt on tarkoitus tehdä 300 voimalalla”, Peltomaa visioi.

Kyse ei ole suoraan enää edes tuulivoimalan tehosta vaan valtavasti parantuneesta käyttöasteesta.

”Nyt käytössä olevat voimalat ovat teholtaan keskimäärin 3,3 megawattia, uudet rakennettavat 4,6 megawattia. Teho on siis kasvanut vajaat 40 prosenttia. Sähköä vanha voimala tuottaa karkeasti 9 000 megawattituntia, mutta uusi jo noin 18 000 megawattituntia. Rakentamiskustannukset voimaloilla ovat samat. Tästä syystä pystymme myymään sähköä ostajille sopimustyypistä riippuen 29–35 euron megawattituntihintaan”, Peltomaa sanoo.

Wpd rakentaa parhaillaan 14 tuulivoimalan tuulipuistoa PPA-sopimuksella, jossa sähkönostajana on Google.

Peltomaan mukaan näistä PPA-sopimuksista ovat tällä hetkellä kiinnostuneet yritykset, joilla on suuri sähkönkulutus, mutta alalla on myös toimijoita, jotka selvittävät mahdollisuuksia koota pienempiä yrityksiä saman sopimuksen alle.

Tuettomat tuulipuistot vastaavat jo viidesosaa Suomen tuulivoimatuotannosta

Tällä hetkellä Suomessa on toiminnassa noin 2 044 megawatin edestä tuulivoimakapasiteettia. Nyt ilman tukia rakennettavien 10 tuulipuiston kapasiteetti tulee olemaan hiukan yli 400 megawattia eli se vastaa viidesosaa olemassa olevasta kapasiteetista.

Keskiarvollisesti yhden tuulivoimalan investointi on noin 5 miljoonaa euroa kun lasketaan koko tuulivoimapuiston kustannukset mukaan.

”Siten 103 tuulivoimalaa on noin 500 miljoonan euron investointi, joka pitkäaikaisten sähkönostosopimusten johdosta tehdään Suomeen”, Peltomaa korostaa.

Tavoitteet ovat paljon hurjemmat.

”Tavoitteena on, että vuonna 2030 tuulisähkö kattaisi 30 prosenttia Suomen sähkönkulutuksesta. Tämä tavoite toisi 30 terawattituntia tuulisähköä Suomeen”, Peltomaa sanoo.

Se vaatisi ehkä yli 20 miljardin euron investointeja tuulivoimaan.

”Jos tavoitteet toteutuvat, Suomen pitäisi jo nyt keskustella vakavasti sähkön myynnistä keskiseen Eurooppaan ja olla aktiivinen tarvittavien uusien siirtoyhteyksien rakentamisen suhteen. Kannattaa muistaa, että Norja on jo toteuttamassa tuhansien megawattien yhteyksiä Isoon-Britanniaan, joka tulee merkittävästi vaikuttamaan Pohjolan sähkömarkkinaan”, Peltomaa sanoo.

Peltomaan arvion mukaan tuulivoimalan 25 vuoden elinkaaren ajan kunnat saavat noin 45-50 miljoonan euron kiinteistöverotuotot, kun otetaan vuosittainen 2,5 prosentin arvon alenema huomioon.

”Lisäksi tuulipuistojen rakentamiseen liittyviä urakoita tullaan kilpailuttamaan paikallisesti 120-150 miljoonan euron arvosta ja tuulipuistojen huoltotoiminta luo uusia työpaikkoja kuntiin.”

Miksi tuulivoima kiinnostaa yhtiöitä?

Tärkein asia on eittämättä hinta, mutta myös se, että hinta voi olla vakio kymmenenkin vuotta.

”Tuulipuistot toteutetaan pitkäaikaisilla sähkönostosopimuksilla, joissa sähkönostoja saa sähkön edellä mainitulla noin 29-35 euron megawattituntihinnalla.”

Hinta vaihtelee Peltomaan sen mukaan miten ostaja haluaa tuulisähköä ottaa vastaan. ”Yksinkertaisin sopimus on se, että ostaja ottaa vastaan kaiken sähkön silloin kun sitä vain syntyy. Toinen ja yleistymässä oleva tapa on ostaa tuulisähköä oman käyttöprofiilin mukaisesti ja tuuliyhtiö takaa tieten tuulisähkömäärän ostajalle. Silloin tuulisähköyhtiö yleensä tekee varmistussopimuksen kolmannen osapuolen kanssa, jotta ostaja saa sähkönsä myös silloin kun ei tuule.”

Hinnan lisäksi kyse on yhtiöille imagosta, mutta myös ennustettavuudesta ja päästöttömyydestä.

”PPA-sopimus takaa sähkön ostajalle ennustettavaa, markkinahinnan vaihtelulta suojattua, halpaa ja päästötöntä sähköä.”

Faktakulma

Tuuliwatti: 5 tuulivoimalan puisto Iin Kuivaniemeen.

Google: 3 puistoa ja 44 voimalaa Kannukseen, Isojoelle ja Närpiöön.

IKEA: 4 puistoa ja 25 voimalaa Pohjanmaalle ja Varsinais-Suomeen.

Energiequelle: 5 voimalan tuulipuisto Pyhäjoelle.

ABO Wind: 24 voimalan puisto Haapajärvelle.

Kymmenien miljoonien tulot kunnille

Yhdestä tuulivoimalasta kiinteistöveroa tuulivoimayhtiö maksaa kunnalle vuosittain 27 000-30 000 euroa.

Henkilöt: 
Yritykset: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Mikko Toivonen

Ku7n lehti otsikoi, että Suomessa pyörii kohta 300 tuulivoimalaa ilman veronmaksajien tukia niin kaipa lehti silloin on tarkistanut että noiden voimaloiden tuottamassa satunnaisessa sähkössä ei liioin ole tukea sillä jos on niin sehän juuri ja nimenomaan suoraa veronmaksajqain tukea tuulivoimalle?
Kuinka todellisuus on kysyn suoraan artikkelin toimittaneelta. Maksetaanko niiden tuottamalle sähkölle syöttötariffia vai ei?

Mikko Toivonen

Tarkennan vielä kun itse artikkelissa painotettiin hirveästi seli seli ja teho asioita sekä ostosopimustekniikoita että

Kysymys on maksetaanko niille tehokkaidenkin turpiinien ja hienojen ostosopimusten sähkölle jossain välissä syöttötariffia vai ei

Siis nyt yleisö kysyy toimitukselta: Kyllä vai ei?

Mikko Toivonen

Ja vilä sen verran lisää, kun tämä saattaa olla tavalliselle toimittajalle vaikeasti hahmoteltava totuus:

Eli Saako siis kukaan ostoketjussa se sähkön sopimusostaja ja jälleenmyyjä syöttötariffitukea, jos tuulipropelin omistaja ei suoraan saa!?

Seppo Viljakainen

"Hinnan lisäksi kyse on yhtiöille imagosta, mutta myös ennustettavuudesta ja päästöttömyydestä."

Ennustettavuudesta : kysymys on sattumasähköstä ??

Kyse on pelkästään imagosta : valtio valtiossa eli Google ostaa ympäristöaneilla työskentelyrauhaa.

Atria "piilotti teurastamonsa" aurinkopaneeleiden alle , joista me veronmaksajat kustansimme suuren osan, ja nyt myy meille " vihersähköllä tuotettua makkaraa". Voi herran jestas sentään....

https://www.atria.fi/konserni/tyonantajana/me-atrialaiset/parasta-osaami...

Janne Salonen

"Kun yhden tuulivoimalan hinta on keskimäärin noin viisi miljoonaa euroa, 200 uuden voimalan rakentaminen merkitsisi lähivuosiksi noin miljardin euron investointeja."

Tuulivoimalan hinnasta turbiini muodostaa noin 80 prosenttia ja ne, kuten lavatkin, ovat kaikki ulkomaista tekoa. Miljardin euron investoinnista yli 800 miljoonaa menee saksalaisille, tanskalaisille yms. tuulivoimalavalmistajille.

Väite että Suomi olisi saamassa miljardi-investoinnit on harhaanjohtava ja väärä.

Mikko Toivonen

Tarvitsisimme edelleenkin toimituksen tai yhteiskunnan vastauksen alussa tekemääni selvään kysymykseen. Sitä ei ole kuulunut ja niin kauan kuin ei kuulu on sekin eräänlainen vastaus, sillä täytyy olettaa että ainakin artikkelin kirjoittanut lukee kommentit!

Johannes Hissa

Tutkimus: Tuulivoima on edullisinta – paitsi jos otetaan huomioon todelliset tuotantokustannukset, jolloin ydinvoima on edullisinta
https://tekniikanmaailma.fi/tutkimus-tuulivoima-edullisinta-paitsi-jos-o...
https://www.lut.fi/uutiset/-/asset_publisher/h33vOeufOQWn/content/sahkon...
Suomessa maa- ja merituulivoiman tuotantokustannushintaan pitäisi laskelmien mukaan lisätä noin 15 euroa /MWh ja aurinkovoimaan peräti 29 euroa/MWh, jotta ne kattaisivat kustannukset. Kustannuksia syntyy muun muassa varavoiman, sähköverkon tehonhallinnan ja sähkön kantaverkon vahvistamiseen liittyvistä kuluista. Nämä kulut mukaan lukien tulisi maatuulisähkön hinnaksi 56,4 euroa/MWh. Tämä nostaisi ydinsähkön edullisimmaksi vaihtoehdoksi, vaikka voimala olisi rakennettu uuteen paikkaan.

Mikko Toivonen

Tuo Hissan selvitys pitää jokseenkin tarkkaan paikkansa.
Siinäkään ei ole huomioitu satunnaissähkön stabiilille energiantuotannolle ja sen käyttöastekannattavuudelle tehtyä vahinkoa, mikä pitäisi oikeasti myös laskea tuuli tai aurinkopanelivoiman kustannuksiin ositettuna.

Mutta minun kysymykseeni siitä, että onko tuon itsekustantavan tuulivoiman myyntiketjussa joku joka tavalla tai toisella kerää toisille tukia. Ei siihen vastaa myöskään referoidut tekniikan maailman liitteet

Se että tuulivoiman omistus on jo lähes täysin jokainen laitetoimitus mukaanlukien ulkolaista valmistusta tai omistusta on vielä kokonaan seikka josta kansallisessa kannattavuudessa ei ole lainkaan keskusteltu tai kustannusta määritelty.

Niillä tiedoilla ja ymmärryksellä mitä minulla koko elämäni kansainvälisen energiateollisuuden ja energiatoimivuuden kanssa työskennelleenä on, lopettaisin valtiona välittömästi yhdenkään lisä tuulivoimalan luvan myöntämisen

Ja sen jälkeen kun yksiselitteisen selvästi joku viranomainen tiedottaa että mitään tukia ei mihinkään ketjun osaan ole kätketty niin täysin tuettomille uusille voidaan lupia harkita edellyttäen että ne maksavat tuotostaan oikean osuuden juurikin pakkostabiilille voimalle aiheuttamastaan talouden menetyksestä