Torstai 23.5.2019

Perussuomalaisen riemu repesi eduskunnassa: ”Tämä on juuri se jako, jonka halusimme”

Luotu: 
25.4.2019 17:50
  • Kuva: Petteri Paalasmaa
    Kuva
    "Kun hallintovaliokunnassa käsitellään maahanmuutto- ja poliisiasioita, siellä on meidän ryhmämme painotuksia kuten tiedetään. Lakivaliokunnan puheenjohtajuus on meille myös mieluinen, koska olemme ajaneet rangaistusten koventamisia", Ville Tavio kommentoi.
|

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Ville Tavion oli vaikea pidätellä hymyään kävellessään ulos eduskunnan puhemiesneuvoston huoneesta, missä oli juuri jaettu eduskuntatyön kannalta merkittävät johtotehtävät eli valiokuntien puheenjohtajuudet. 

Neuvotteluissa eduskuntaryhmät vuorotellen saavat valita itselleen mieluisan puheenjohtajapaikan.

”Tässä onnen pienet kultajyväset osuivat sikäli meidän yllemme, että tämä oli juuri se jako, jonka meidän ryhmämme halusi”, sanoo Tavio.

Jaolla hän tarkoittaa sitä, että perussuomalaiset johtavat ulkoasiainvaliokuntaa, hallintovaliokuntaa ja lakivaliokuntaa. Lue lisää: Näin valiokuntien puheenjohtajien nuijat jaettiin – Suuri valiokunta vihreille

”Ryhmä päätyi tarkan keskustelun jälkeen tiettyihin paikkoihin ja nyt saimme sen, mitä tavoittelimme. Kun hallintovaliokunnassa käsitellään maahanmuutto- ja poliisiasioita, siellä on meidän ryhmämme painotuksia kuten tiedetään. Lakivaliokunnan puheenjohtajuus on meille myös mieluinen, koska olemme ajaneet rangaistusten koventamisia.” 

Raskain näistä on palkkionkin perusteella ulkoasiainvaliokunta. Kuuluuko se puolueen puheenjohtajalle, Jussi Halla-aholle?

”En ole asiasta keskustellut vielä ryhmän jäsenten kanssa. Se jää nähtäväksi. Pidetään vielä jännitystä yllä.”

Lue lisää: Puolueet jakavat eduskunnan johtopaikkoja – Perussuomalaisetkin saamassa 1226 €/kk -paikan

LUE MYÖS:

Sauli Niinistö perussuomalaisista: ”Nyt en ole kuullut sen tyyppisiä kommentteja”

Sinisten ministerien poissaolo ihmetytti eduskuntaa – Tässä selitys 4 ministerille

Antti Rinne tyrmää puoluetoverin puheet lentoverosta: ”Sdp ei ole suunnitellut mitään”

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Airi Pulkkinen

Perussuomalaisia kansanedustajia oli vielä kuukausi sitten 17, nyt heitä on 39. Se on valtava voitto, Suomen poliittisen historian suurimpia. Ja mistä puolueesta nousi eduskuntaan eniten yrittäjätaustaisia ehdokkaita? Vastaus, ei kokoomuksesta vaan perussuomalaisista. Ja äänikuningas oli Jussi Halla-aho, 30 527 ääntä.

Raija Lempiäinen

Suomalaisten etuja voi ajaa muullakin tavoin kuin "rajat kiinni",suomalaiset ovat jo osansa tehneet ilmastotalkoissa,sosiaalituet ovat ylellisyyttä yms. Muistakaa,että vajaat 20% äänesti persuja muut yhteensä ovat 80% ja arvomaailmat jakautuvat samaan malliin! Eikä tämä tarkoita etteikö muutkin puolueet ajaisi suomalaisten etuja ja parasta!

Pasi Anttila
Vastaus kommenttiin #5

Teoriassa liikeNyttiä kannattaa reilu 30% suomalaisista tai kommunisteja. Mitenkäs sä omit nuo 30% perussuomalaisille?

Ja yli 80% äänestäneistä ei äänestänyt perussuomalaisia eikä se ole mikään läppä vaan fakta.

Markku Savikivi
Vastaus kommenttiin #12

Kaappiperussuomalaisia oli näissä vaaleissa vielä paljon. Ruotsalainen etnonationalistipuolue sai varmaankin n. 70% ruotsietnojen äänistä. Eli kansallismielisille perussuomalaisille kuuluisi yli 60% suomalaisten äänistä.

Milloin kaapit aukeavat? Ehkä liian myöhään, jos kaappiperussuomalaiset ovat liian ujoja. Ruotsinationalisteilta ujous puuttuu. Rohkaistukaamme mekin!

Ruotsinationalistien tavoin suominationalistit päästessään hallitusvastuuseen vasemmistolaiseen hallitukseen ajaisivat vasemmistolaisten suomalaisten etuja ja vastaavasti oikeistolaisessa hallituksessa ajaisivat oikeistolaisten suomalaisten etuja.

Ruotsalaisista etnonationalisteista on paljon opittavaa. Ehkäpä ruotsalaiset järjestävät meille kursseja Hanasaaressa. Voitaisiin palkata myös nationalismikonsultteja Suomea kiertämään. Eihän tämmöinen kaapissa piileskely ole mistään kotoisin.

Juha Tyyki

Hölmölässä on sentään yksi ei-hölmö puolue eli persut. Persut ei halua rajoja kiinni,vaan rajatarkastukset käyttöön, niin kuin nyt monissa eu-maissa on nykyään käytäntönä. Se on yksinomaan järkevää. Ei Suomeenkaan pidä päästää ketä tahansa. Suomi on suomalaisten koti, et sinäkään omaan kotiisi päästä ketä tahansa. Muut puolueet haluavat turvattoman Suomen, jossa rikolliset ja raiskaajat mellastavat

Jarmo Henttonen

Ei niitä Demareita juurikaan enemmän äänestänyt, eli yli 80% ei ollut samaamieltä sinun ja Rinteen kanssa, luulisi sinun jo tietävän mitä se Rajatkiinni tarkoittaa, eikä paasata sitä mantraa että sillä olisi jotain epäsuotuista suomelle.

Juhani Vuorela

Persuille tuli joitakin valiokuntien puheenjohtajuuksia, se ei kuitenkaan tarkoita sitä että heidän vaatimuksensa menisi läpi, kun on äänestyksen aika.

Eduskunta päättää lopulta ja persuilla on noin 17%:n kannatus asioilleen, joten nähtäväksi jää saavatko yhdessäkään asiassa enemmistöä asiansa taakse, varsinkin kun ovat oppositiossa, jossa tulee olemaan selvä vähemmistö suhteessa hallituskokoonpanoon.

On tietysti mahdollista tehdä kompromisseja (takinkääntöjä) niin paljon että vaatimukset edes osittain menisi läpi.

Irja Hirsivaara

Näinhän se on ja näyttää demareillakin olevan ongelma, aika todellinen, edelleen al-Taeesta, kuten Hesarissa tänään kirjoitetaan eikä se todellakaan ole kovin pieni.

Halla-ahon ikivanhat blogit tuntuvat kovin pieniltä, kun presidenttikään ei enää ollut kuullut persuilta samoja sanoja kuin vielä v. 2017.

Markku Hatakka

”Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Ville Tavion oli vaikea pidätellä hymyään ...”

Tämä on toimittajan mielestä ”riemu repesi”, heh.

Hymyn jälkeen, ns normaalilla ihmisellä, seuraava asteikossa on ”naurahdus”, sitten ”ilonkiljahdus”, ”nauru” ja viimeisenä ”riemu”.
Mitenkä toimittaja tulee kuvaamaan tapahtumaa kun ”perussuomalaisilla” on oikeasti joku näistä ”vahvemmista” tunteenpurkauksista?

Jokaiseen artikkeliin otsikkoon pitää saada joku negatiivinen lisä kun käsitellään perussuomalaisia politiikkoja, heh.

Simo Kivinen

Perussuomalaiset ovat vain vaatineet rajatarkastusten lisäämistä. Kyllä Suomeen voi silti vapaasti tulla, kun tulee rehellisesti passia näyttämällä. Miksi vastustetaan sellaista asiaa että Suomeen tulisi mahdollisimman vähän laittomasti. Eikö se kaikkien suomalaisten etu, ennen kaikkea turvallisuuden kannalta. Moni muukin maa on jo turvatarkastuksia lisännyt.

Harri Ikonen

Aivan, kuten Simo Kivinen toteaa! Tuo rajat kiinni vouhotus on vihervassaridemareiden agitaatiota perinteisessä muodossaan. Persut sitä eivät koskaan ole vaatineet. Se paljastaa kyllä kirjoittelijan omasta älykkyydestä enemmän, kuin ns poliittisesta luovuudesta!