Torstai 23.5.2019

Ekonomisti: Tämä tulevan hallituksen täytyy hyväksyä uusista työpaikoista – määräaikaisia ja osa-aikaisia, toimeentulo vaatimaton

  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Kuva
    Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki arvelee, että tarvitaan nykyistä suotuisampia suhdanteita, jotta maaginen 75 prosenttia saavutettaisiin. Arkistokuva.
|

Jos seuraava hallitus haluaa päästä 75 prosentin työllisyysasteeseen, työmarkkinoiden ulkopuolella olevat on saatava aktivoitua hakemaan töitä. Näin arvioi Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki.

Hänen mukaansa hallituksella on tästä syystä varmasti tehtävää varhaiskasvatuksessa, opiskeluaikojen lyhentämisessä ja työurien pidentämisessä.

”Kaikkea pitää varmaan yrittää. Suhdannetilanne ei ole tässä nyt vahvistumassa. Sitä kautta ei ole välttämättä lisämyötätuulta tiedossa”, Kuoppamäki sanoo Talouselämälle.

Hallitustunnustelija nimetään tänään perjantaina. Todennäköisesti tehtävään valitaan suurimman eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Rinne (sd).

Kuoppamäen mukaan keskiviikkona julkistetut työllisyysluvut olivat kohtalaisen hyviä ja työmarkkinoilla on hyvä vire, mutta ”puro on pikku hiljaa kuivumassa” ja osaavista työntekijöistä on pulaa. Avoimia paikkoja alkaa olla vaikea täyttää etenkin, jos kyse on korkean osaamisen tehtävistä.

Joistakin asioista seuraava hallitus voisi päästä helpostikin yhteisymmärrykseen, Kuoppamäki uskoo. Lähes kaikki puolueet ovat puhuneet koulutukseen panostamisesta.

”Mikä se mittakaava on, se on sitten tietysti eri asia.”

Myös varhaiskasvatuksesta ollaan löydetty yhteistä säveltä ja joiltakin osin perhevapaauudistuksesta.

Muut kannusteet ovat Kuoppamäen mukaan vaikeampia seuraavalle hallitukselle. Hän arvelee, että jos tulee kovin vasemmistovetoinen hallitus, työmarkkinauudistukset voivat jäädä jäihin.

Uskotko, että demarivetoisen hallituksen on mahdollista päästä 75 prosentin työllisyysasteeseen?

”Ihan äkkiseltään en uskaltaisi odottaa tai toivoa, että siihen seuraavalla hallituskaudella päästäisiin ottaen huomioon talouden tilanteen.”

”Kyllä minä tällä hetkellä ajattelen niin, että tarvitaan suotuisampaa suhdannekehitystä kuin mitä tällä hetkellä on nähtävissä, jotta niillä eväillä, mitä nyt ehkä seuraava hallitus on valmis toteuttamaan, päästäisiin siihen 75:een [prosenttiin].”

Kuoppamäki muistuttaa, että suhdannetilanteen paranemistakaan ei voi sulkea pois. Jos piristymistä alkaa tapahtua parissa vuodessa, 75 prosenttia on mahdollisuuksien rajoissa.

Joka tapauksessa hallituksen tulisi hyväksyä, että entistä suurempi osa työpaikoista olisi määräaikaisia ja osa-aikaisia. Niistä saattaa saada vaatimattoman toimeentulon, mutta ne voivat olla esimerkiksi maahanmuuttajille tärkeä ponnahduslauta vakaammille työmarkkinoille.

Kuoppamäki arvelee, että merkittävä osa työttömistäkin on työllistymiskelpoisia, mutta maantieteellisen ja osaamisen kohtaannon kanssa alkaa olla haasteita. Hän huomauttaa, että Suomen työttömyysasteen trendi on tippunut jo alle rakenteellisen työttömyyden rajan 6,4 prosenttiin.

”Loppuporukka on vaikeammin työllistettävissä.”

Helpommin työllisyysastetta voisi nostaa heidän avullaan, jotka opiskelevat liian pitkään tai hoitavat lapsia pitkään kotona.

Henkilöt: 
Yritykset: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Anttiolavi Salonen

Ekonomisti Kuoppamäki unohtaa varsin suvereenisti myös mainita, että hänen esittelemällään mallilla ei luoda työpaikkoja, joissa ihmiset työllistyvät työntekijöiksi - vaan työpaikkoja, joissa valtaosin työllistytään itse - itsensä - työllistäen. Ennenkuin ihmisiä pystytään tässä mallissa työllistämään tulee kulumaan vuosia. Tämä tarkoittaa, että työväen työkyky on pudonnut huomattavasti kun heidät pitäisi työllistää. Takapakkia tullaan siis ottamaan huomattavissa määrin - mikäli Kuoppamäen ukaasi tulee joskus toteutumaan. Tokikin tällainen ehdotus avaa taas sitten kokorintaman mahdollisuudet ulkomaalaisille pörssiyhtiöille toimia suomessa. Ja senhän sitten tietää mitä siitä seuraa; ei mitään kovin hyvää pienille ja keskisuurille Suomalaisille yrityksille.

Juhani Iivari

Jos Kuoppamäen näkemys työpaikkojen määräaikaisuudesta ja osa-aikuisuudesta pitää paikkansa, persujen kriittinen suhtautuminen matalan koulutustason maahanmuuttoon on perusteltu. Tuollaisissa töissä tuskin kukaan kykenee elättämään itsensä saati perheensä ilman mittavia sosiaalitukia. Niinpä tällaisesta maahanmuutosta tulee rasite yhteiskunnalle. Korkean koulutuksen saaneet asiantuntijoiden maahanmuutto on eri juttu.

Petri Kokko

Tämähän se on sikailijaportaan agenda ollut, työnantajajärjestöjen ja oikeistopuolueiden tärkein tavoite, palkat ja työntekijöiden oikeudet poljetaan pohjamutiin. Eturivi äänitorvina häkäpönttö +nöf nöf vartiainen

Raija Lempiäinen

Juurikin noin! Vastuun kantoa pitää vaatia myös hyvin menestyneiltä yrityksiltä, jotka maksavat muhkeita osinkoja ja tekevät samalla työttömiä, suomalainen yhteiskunta pitää saada takaisin yhteissöllisyyden tielle, jossa kukaan ei ,vain pelkästä ahdeudsta riistä toista osapuolta! Yhteiskunta joka on oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen on turvallinen ja kehittyvä, siinä kaikilla kansalaisilla on mahdollisuus antaa panoksensa yhteiseen hyvään kykyjensä mukaan. Siihen hyvään suomalaisilla on mahdollisuus ja oikeus pyrkiä! Takinkääntäjä Vartiaisen viisaus on kyykyttäjän viisautta, palvelee vain tiettyä porukkaa!

Jukka Laine

Määräaikaisten ja osa-aikaisten töiden lisääntyminen ei lisää haluja synnyttämiseen. Parempi toki tämäkin kun Sipilän hallituksen haluama palkattomuus, mutta ei nyt mitään välivaiheita tässä tarvita. Kaikille normaali ja pysyvä palkka.