Torstai 27.6.2019

”Pitäisikö EU:n ottaa perinteisen suurvallan rooli?” Tutkija haastaa koko unionia isoon keskusteluun – Katso vaalitentti

Luotu: 
3.5.2019 15:35
Päivitetty: 
6.5.2019 17:11
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen linjaa, että EU:ssa pitäisi käydä perinpohjainen keskustelu siitä, minkälainen suurvalta unioni on ja miten se toimii globaaleilla areenoilla.
|

EU:ssa pitäisi käydä perinpohjainen keskustelu siitä, minkälainen suurvalta unioni on ja miten se toimii globaaleilla areenoilla. Näin katsoo Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen. 

Eurooppalainen Suomi järjestää tänään perjantaina eurovaalitentin otsikolla ”Ensimmäinen kiltti suurvalta?”. Uusi Suomi juontaa tilaisuuden ja voit seurata paneelia muun muassa tämän jutun lopusta. 

Keskustelemassa ovat Mikkel Näkkäläjärvi (sd), Hanna Halmeenpää (vihr), Janne Parkkila (vas), Eija-Riitta Korhola (kok), Nils Torvalds (r), Matti Heikkinen (kd) ja Mirja Vehkaperä (kesk). 

Ulkopoliittisen instituutin Tiilikainen kuvaa EU:ta ”omanlaiseksi suurvallaksi”, jonka asema on ”vähän häilyvä”. 

”EU ei ihan vastaa suurvallan perinteisiä kriteereitä, jos ajatellaan sotilaallista voimaa ja poliittista valtaa sekä taloudellista roolia. Niillä kriteereillä EU:lla on tietysti taloudellisesta vipuvartta ja valtaa, mutta sen ongelma on se, että se ei oikein kykene muuttamaan sitä useinkaan poliittiseksi vallaksi”, Tiilikainen toteaa. 

EU oikein koskaan ole sopinut perinteisen suurvallan kategoriaan. Alexander Stubb (kok) kuvasi ulkoministerivuosinaan, että EU yhtä aikaa sekä on että ei ole suurvalta. 

Vaikka EU:lla on suurvallan resurssit, se ei ole oma valtionsa, se käyttää vain ”pehmeää valtaa” ja sitäkin pääosin vain lähialueillaan. 

Nykyajassa EU:ta haastaa Tiilikaisen mukaan sekin, että perinteinen suurvaltamalli istuu tähän aikaan paremmin kuin EU:n pehmeän vallan ja instituutioiden malli. 

”Eletään aikaa nyt, jolloin tällainen perinteisempi poliittis-sotilaallisen olemukseen perustuva suurvaltamalli on vahvistunut. Se on taas hankala toimintaympäristö EU:lle.”

Tiilikainen korostaa, ettei EU:n mallia voi pitää ”lopun perin tuhoon tuomittuna”, mutta nyt olisi hänestä kuitenkin selvä keskustelun paikka sille, millainen suurvalta EU:n pitäisi olla. 

”Se on poliittinen kysymys, pitäisikö EU:n omaksua enemmän perinteisen suurvallan rooli ja kehittää itselleen perinteistä suurvaltapolitiikkaa, missä on myös sotilaallinen välineistö mukana: pitäisikö EU:n mukautua nykyiseen aikaan vai päinvastoin tästä huolimatta ylläpitää toisenlaisen vallan olemusta. Tämä on minusta poliittisesti arvioitava kysymys, koska myös se vastuu on poliittista vastuuta. Nämä ovat niitä kysymyksiä, joista pitäisi käydä keskustelua unionissa ja jäsenmaiden kesken. Mikä EU:n luonne on kansainvälisellä pelikentällä ja millä välineillä sen pitäisi yrittää edistää omaa hyvinvointiaan ja turvallisuuttaan?”

Yksi väline, jolla EU on pyrkinyt luomaan omaa suurvaltapoliittista identiteettiä, on sen vuonna 2016 julkaisema ”ulko- ja turvallisuuspoliittinen globaalistrategia”. Siinä linjataan EU:n omia ulko- ja turvallisuuspoliittisia tavoitteita ja osin myös keinojakin, joilla tavoitteita halutaan edistää. Sitä Tiilikainen pitää osin epäselvänä. 

”Tietysti se itsessään jostakin viestii, mutta jos katsoo, mitä siellä globaalistrategiassa sanotaan, niin kyllä se aikamoista kompromissimuotoilua on. Siellä ei suoraan sanota, että pitäisi kehittää sotilaallisia välineitä. Siltä osin se on tosi sekava. Yhtäältä myönnetään, että turvallisuus on uhattuna ja siihen pitää satsata, mutta sitten kun katsoo, miten unionin turvallisuutta pitää vaalia, yhtäkkiä viitataan Natoon.” 

Pitäisikö globaalistrategiasta tehdä jokaisella parlamenttikaudella kuten meillä Suomessa ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko? 

”Kyllä minusta pitäisi tehdä. Se prosessi on hyödyllinen ja keskustelu on hyödyllinen. Sepä se on meilläkin niissä ulko- ja turvallisuuspoliittisten selontekojen suola, että ne pohjautuvat poliittiseen keskusteluun”, Tiilikainen sanoo. 

Hänen mukaansa uuden globaalistrategian laatimisesta ei ole kuitenkaan toistaiseksi sovittu mitään. Asia on vaalien jälkeen EU-elinten harkittavissa. 

”Se hakee omaa luonnettaan. Minusta on todella hyvä, että sellainen asiakirja on, missä yhdessä unionitasolla yritetään visioida toimintaympäristöä ja uhkakuvia, joita unionilla on sekä hahmotetaan eri välineitä, joilla näihin haasteisiin vastataan.”

Katso eurovaalikeskustelu tästä:

 

 

Lisää aiheesta: 

Tutkijoilta synkkä näkemys: Euroopasta tuli huojuva maanosa, jossa äärioikeisto on ”ainoa vaihtoehto” liberaalille järjestelmälle

”EU:n voisi purkaa ja Suomelle oma valuutta” – Näin jyrkästi perussuomalaiset poikkeaa muista

Alma Median eurovaalikone nyt auki – Etsi meppiehdokkaasi Uuden Suomen sivuilla

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Raimo Laine

Uutta Neuvostoliittoa ei tarvita. Kansallisvaltioille täytyy jättää oma liikkumavara ja itsenäisyys sekä oma talouspolitiikka. Tulliliitto lisätyillä toiminnoilla on sen sijaan tärkeä. Jokin yhteinen elin voisi toki ottaa kantaa
ulkopolitiikkaan ja antaa suosituksia jäsenille.

Mikko Toivonen

EU asemaa suurvaltana olisi kyllä erittäin mielenkiintoista pohdiskella.
Siinä vaan taidettaisiin het joutua useimmille vieraille ajatuksen ja toiminnallisuuden alueille.
Jouduttaisiin nimittäin ajattelemaan monta asiaa aivan uusiksi ja hyväksymään sellaisia ylikansallisia toimijoita mihin kukaan EU nykyisen muotoisen liiton jäsenistä ei mahdollisesti ole edes ajatuksissaan varautunut.
-Pitäisi muodostaa täysin toimiva liittovaltio jossa valtioilla olisi jopa enemmän itsemääräämisoikeuksia kuin nykyisen liiton direktiivit ja ehdot sallivat
- Pitäisi muodostaa yhteinen liittovaltion ulko-ja puolustuspolitiikka mukaanlukien yhteiset ydin puolustusvoimat
-Pitäisi muodostaa täysin pitävät rajat Unionille ja päästä yhteisymmärrykseen millaisilla ehdoilla ja hallinnolla mahdollistettaisiin maahantulo ja sen pituus tai pysyvyys
-Pitäisi olla lopultakin täysin kelluva Euro koko liittovaltiolle.

Kuka siihen pystyy?

Markku Lehto

Kyllähän tuolla EU:n Lissbonin sopimuksen artikla 42.7:llä ja Naton Pohjois-Atlantin sopimuksella on melkoisesti eroa, jos niiden tekstiä tarkastelee konkreettisuuden pohjalta. Pohjois-Atlantin sopimus on harvinaisen selkeää tekstiä eikä se jätä läheskään niin paljon tulkinnanvaraisuuksia kuin EU-sopimuksen yhteistä puolustusta koskeva artikla .

Lisäksi on otettava huomioon, että ei ole olemassa sellaista sotilaallista organisaatioita jota voisi kutsua Europan Union Defence Forces:ksi ( EUDF ). Ei ole olemassa toimintavalmista EUDF esikuntaa, ei operatiivisia suunnitelmia, ei yhteisiä sotaharjoituksia eikä yhteistä puloustusmateriaalia koskevaa politiikkaa.

Paljon on siis vielä tehtävä, jotta EU:lla olisi uskottava yhteinen puolustus.

EUDF ei toisaalta sulkisi pois Natossa toimimista. Päin vastoin, sotilaallisen johtamisen kannalta Nato:n olisi huomoattavasti selkeämpää ja yksinkertaisempaa toimia yhdessä yhden EU-puolustuksen kanssa, kuin nyt jolloin jokaisen 22 kansallisen EU-Nato-maan kanssa joudutaan erikseen asioita selvittelemään kahdenkeskisyyden pohjalta.

Tokihan tässä jokunen kuukausi sitten oli huomattavaa kuinka Naton pääsihteeri, norjalainen Jens Stoltenberg, älähti, kun Merkel ja Macron nostivat esiin ajatusta "EU:n yhteisestä armeijasta". Stoltenbergin älähdyksessä oli aistittavissa varoitus EU:lle siitä, että EUDF:sta ei saisi tulla vaihtoehto Nato:lle. Norjahan ei kuulu EU:hun joten EUDF ei koskisi Norjaa. Kuinka paljon tuon Stoltenbergin tiukaksi luonnehdittavan kannanoton takana on Rapakon takaisen nykyhallinnon linjaus , sitä voi jokainen pohtia.

EUDF voisi osaltaan myös helpottaa ja selkeyttää sitä USA:n aiheestakin esiin nostamaa keskustelua Nato-maiden puolustusbudjetoinnin osuudesta, jonka tulisi olla 2% BKT:stä. USA:n puolustusbudjetin osuushan on noin 3,5 % BKT:stä , kun taas EU-Nato-maiden puolustusbudjetti on keskimäärin vain n. 1,5 % . Vauraan Saksan puolustusbudjetti oli vuonna 2018 1,23 % , Ranskan 1,82% ja Iso-Britannian 2,15 %. Tokihan tässäkin on otettava huomioon, että USA:n puolustusbudjetista menee mittavasti rahaa muuhunkin kuin Naton vastuualueen toimintoihin.

Jos Suomi kuuluisi Natoon, tulisi Suomen asevelvollisuusjärjestelmälle, joka tuottaa mittavan koulutetun reservin, laittaa oma hintalappunsa, kun puolustusbudjetteja ja niiden osuuksia BKT:sta vertaillaan.

ks. Defence Expenditure of NATO Countries (2011-2018), https://www.nato.int/nato_static_fl2014/assets/pdf/pdf_2019_03/190314-pr...