Maanantai 15.7.2019

Antti Rinne: Taivaalla on mustia pilviä ja se pitää ottaa huomioon, kun taloutta mitoitetaan

Luotu: 
9.5.2019 11:40
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Alma Talent
    Kuva
|

Hallitusneuvotteluihin osallistuvien puolueiden puheenjohtajat kommentoivat neuvotteluiden alkua lyhyesti saapuessaan Säätytaloon torstaina. Neuvotteluita vetävän Antti Rinteen mukaan sdp:n puoluehallitus katsoi keskustelussaan, että neuvotteluiden liikkeellelähtö näyttää hyvältä.

Rinne ei halunnut ottaa kantaa yksittäisiin kiistakysymyksiin eikä myöskään siihen, mitkä neuvottelupöydät tuottanevat eniten haasteita. Häneltä kysyttiin myös taloudellisesta katsauksesta, jonka neuvottelijat saivat valtiovarainministeriöltä keskiviikkona.

”Lähtökohta on se, että on mustia pilviä taivaalla sekä globaalissa taloudessa että Euroopan taloudessa – brexit, Italian talous, Saksankin tilanne. Nämä pitää ottaa huomioon tietenkin, kun taloutta mitoitetaan”, kommentoi Rinne, jonka rakentaman kansanrintamahallituksen talousratkaisuista etenkin ulos jäänyt kokoomus varoittelee.

”Epävarmuuden aikaa eletään, jos katsotaan seuraavaa neljää vuotta”, sanoi myös vihreiden Pekka Haavisto maailmantalouden näkymästä sekä Suomen kestävyysvajeesta ja ikääntymisestä.

Neuvotteluiden porvarisiipeen kuuluu keskustan lisäksi Rkp. Puolueen puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson kommentoi asetelmaa lyhyesti.

”Varmasti keskustalla ja rkp:llä on paljon yhteistä mitä tulee talous- ja veropolitiikkaan”, hän sanoi.

”Uskon, että myös sdp:lle on tärkeää, että syntyy uusia työpaikkoja ja että pk-yritykset pärjäävät.”

Vasemmistoliiton Li Anderssonilta kysyttiin hänen puolueensa yleisestä tilannekuvasta neuvotteluiden alkaessa.

”Että saadaan Suomen ilmastopolitiikka raamitettua niin, että se on linjassa 1,5 asteen tavoitteen kanssa”, Andersson vastasi.

Hän viittasi myös eriarvoisuuden ehkäisemiseen sekä osaamistason nostoon puolueensa painopisteinä.

LUE MYÖS:

Kokoomuslainen ministeri paljastaa: Nämä 3 ehtoa Antti Rinne hylkäsi – ”Tämä voi päättyä Kreikan kohtaloon”

Lindtman MTV:llä: Hallitusohjelma tehdään ”aivan uudella tavalla” – Tässä ovat neuvottelujen 8 ilmiökokonaisuutta

Miten 70 000 työtöntä saadaan töihin? – Tämän listan Rinteen neuvottelijat saivat virkamiehiltä

Elina Lepomäki ihmettelee Antti Rinteen ratkaisua – ”Kokoomus voi vielä palata”

Jaa artikkeli:

Kommentit

Matti Loikkanen

”Että saadaan Suomen ilmastopolitiikka raamitettua niin, että se on linjassa 1,5 asteen tavoitteen kanssa”, Andersson vastasi.

Vasureita ei taida kiinnostaa talous, ei työpaikat, eikä mitkään muutkaan ongelmat, kunhan vaan ilmaston muutos pysyy 1.5 asteessa? (tietääkö kukaan mitä tämä käytännössä tarkoittaisi?)