Perjantai 24.5.2019

Vihreiden johtoon nouseva Maria Ohisalo: ”Katseet tiukasti hallitusneuvotteluissa”

Luotu: 
12.5.2019 12:24
  • Kuva: Tiina Somerpuro
    Kuva
    Maria Ohisalo sanoo katseen olevan nyt hallitusneuvotteluissa ja eurovaalien voittamisessa.
|

Vihreiden puheenjohtajaksi kesäkuun puoluekokouksessa nouseva köyhyystutkija ja kansanedustaja Maria Ohisalo sanoo katseen olevan tällä hetkellä hallitusneuvotteluissa.

”Katseet on tiukasti hallitusneuvotteluissa ja eurovaalien voittamisessa, puoluekokoukseen sitten sen jälkeen. Olen etuoikeutettu saadessani linjata Suomen suunnasta tulevina viikkoina Säätytalolla. Kohti ekologisesti, sosiaalisesti & taloudellisesti kestävää Suomea”, hän kirjoittaa Twitterissä.

Ohisalo on ainoa ehdokas vihreiden uudeksi puheenjohtajaksi.  Aikaa ehdokkaaksi ilmoittautumiseen oli klo 24 asti viime yönä.

Vihreät vahvisti tiedotteessaan sunnuntaina aamupäivällä, ettei muita puheenjohtajaehdokkaita ole eikä neuvoa-antavaa jäsenäänestystä puolueen puheenjohtajasta täten järjestetä.

”Ilmoitin syksyllä ja nyt keväällä esimerkiksi kansanedustajakollegoilleni aikeistani ennen laajempaa tiedotusta. On vain reilua kertoa omista aikeistaan ihmisille, joiden kanssa tekee joka päivä töitä yhteisten tavoitteiden eteen. Muut tehneet omia ratkaisujaan, kisa ollut avoin kaikille”, Ohisalo kommentoi sunnuntaina.

Ohisalo nousi eduskuntaan huhtikuun eduskuntavaaleissa. Hän sai Helsingissä 11 897 ääntä, mikä oli toiseksi suurin vihreän ehdokkaan saama äänimäärä koko maassa heti nykyisen puheenjohtajan Pekka Haaviston jälkeen.

Ohisalo tavoitteli puheenjohtajuutta myös kaksi vuotta sitten, jolloin Touko Aalto valittiin puolueen puheenjohtajaksi. Ohisalo on vihreiden varapuheenjohtaja.

Vihreiden väliaikaiseksi puheenjohtajaksi valittiin syksyllä Pekka Haavisto, kun Touko Aalto vetäytyi tehtävästä. Haavisto on alusta asti ilmoittanut, ettei jatka puheenjohtajana.

Vihreiden uusi puheenjohtaja valitaan virallisesti puoluekokouksessa Porissa 15. kesäkuuta.

Lue myös: 

Vihreiden puheenjohtajakisa: Maria Ohisalolle ei ilmoittautunut yhtään haastajaa

”Kaikki odottavat, mitä hän tekee” – Maria Ohisalo singahti kertaheitolla vihreiden kärkinimeksi, vaalitulos tuo täysmullistuksen

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Vesa Huhtanen

Jälleen aivan turha juttu toimittajalta. Tätä jeremiaadia olemme kuulleet jo riittävästi. Vihreitten Helsinki on tehoton ja kallis organisaatio. Tehostamalla voitaisi laskea veroäyriä ainakin pari-kolme senttiä. Esimerkkinä vaikka Stara, henkilöstö minimiin ja urakat yksityisille.

Risto Mäkinen

Vihreillä on tulossa tiukka keskustelu uuden Hanhikiven ydinvoimalan rakennusluvasta. Miten suhtautua päästöttömään ydinvoimalla tuotettuun sähköön ? Miten saada lisää kotimaista säätövoimaa kun vesivoimaa ei saa rakentaa eikä säännöstelyaltaita missään nimessä. Mikä on kanta kaivoslakiin kun on tulossa useita hankkeita nimenomaan akkumineraalien ja malmien louhimiseen. Kuitenkin vihreät ajavat alas bensa ja dieselautojen käyttöä ja tilalle sähköautoja. Tässä on vain purtavaa Ohisalolle, jonka spesiaaliala on köyhyystutkimus. Onneksi vihreille Sipilä ja Lintilä hoitivat Terrafamen pois otsikoista. Sen kannattavuus ei ketään kiinnosta.