Keskiviikko 26.6.2019

Ex-puheenjohtaja: PS-Nuorissa jyllää pimeys, kaiken takana on Suomen Sisu – ”Emme ymmärtäneet, millaisesta voimasta on kyse”

Luotu: 
23.5.2019 15:35
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Ex-kansanedustaja Simon Elo toimi PS-Nuorten puheenjohtajana 2010–2014. Vuonna 2017 Elo siirtyi perussuomalaisten eduskuntaryhmästä sinisten eduskuntaryhmään ja sen ryhmäjohtajaksi.
|

Perussuomalaisten Nuorten entinen puheenjohtaja ja Sinisen tulevaisuuden ex-kansanedustaja Simon Elo kokee, että pimeys on vallannut PS-Nuoret.

Kyse on PS-Nuorten syrjiviksi koetuista kannanotoista, joiden yhteydessä on puhuttu ihmisiä ihonvärin perusteella arvottavasta etnonationalismista. Simon Elo liittää etnonationalistit vahvasti Suomen Sisu -järjestöön.

LUE MYÖS: Perussuomalaisten nuorten 115 000 €:n valtionavustus nyt vaarassa loukkaavan tviitin takia – Ministeriö: ”Harkitsemme toimia”

Yksi kysymys on ollut se, kuinka yleistä etnonationalistinen ajattelu on PS-Nuorten johdossa ja jäsenistössä. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on puhunut pienestä joukosta.

”Käsitykseni mukaan PS-Nuorissa hallituksen enemmistö kyllä kuuluu nimenomaan etnonationalistiseen ajatteluun. Jos ajattelee jäsenistöä, niin sitä on hyvin vaikea arvioida, mutta jotta järjestön johto voi tällaista linjaa edustaa, niin kyllä silloin tietysti jäsenistössäkin täytyy merkittävä määrä henkilöistä siihen samaan ajattelutapaan kuulua”, Elo arvioi.

Julkisten tietojen perusteella PS-Nuorten kymmenen jäsenen hallituksesta ainakin viisi liittyy Suomen Sisuun.

PS-Nuorten puheenjohtaja Asseri Kinnunen esitellään Suomen Sisun verkkosivuilla yhtenä järjestöön kuuluvista eurovaaliehdokkaista. PS-Nuorten 3. varapuheenjohtaja Toni Jalonen on Suomen Sisun Satakunnan piirin varapuheenjohtaja. Jalonen on myös PS-Nuorten tiedotteen mukaan se henkilö, joka kirjoitti kohua herättäneen ja nyt poistetun some-päivityksen.

PS-Nuorten hallituksessa istuvat myös Suomen Sisun Varsinais-Suomen piiripäällikkö Henri Hautamäki sekä Suomen Sisun Kymenlaakson piirin varapuheenjohtaja Antti Eskelinen. PS-Nuorten hallituksen jäsen Oskar Viding on ollut myös esillä Suomen Sisun jäsenenä ainakin vuonna 2017 kuntavaaliehdokkuutensa yhteydessä.

Huhtikuussa kävi puolestaan ilmi, että ainakin viisi Suomen Sisun jäsentä on kansanedustajina. Heidän joukossaan on myös Jussi Halla-aho. LUE LISÄÄ: Äänivyöry: Ainakin 5 Suomen Sisun jäsentä eduskuntaan – Kohujärjestö ei käännytä tilaisuuksistaan uusnatseja

”Koko ajattelu kytkeytyy, kun henkilöitä katsoo, pitkälti Suomen Sisuun järjestönä. Suurin osa, lähes poikkeuksetta nämä henkilöt joiden voidaan katsoa olevan etnonationalisteja, ovat myös Suomen Sisun jäseniä”, Simon Elo sanoo.

”On oleellista huomata, että sekä nuorisojärjestössä erityisesti että myös nykyisessä perussuomalaisessa puolueessa iso osa johtohenkilöistä sekä piiritasolla että puolueessa on aktiiveja myös Suomen Sisu -järjestössä”, Elo sanoo.

Yksi tuore kansanedustaja on aktiivinen myös Suomen Sisussa ja PS-Nuorissa. Hän on Jenna Simula. Simula on aiemmin toiminut kansanedustaja Olli Immosen avustajana. Immonen taas on Suomen Sisun puheenjohtaja.

”Etnonationalismi myötäilee Suomen Sisun näkemystä siitä, mikä on suomalaisuus ja voiko suomalaiseksi tulla”, Simon Elo sanoo.

Elon mielestä perussuomalaisessa puolueessa esillä oleva väestönvaihdoskeskustelu on samaa etnonationalismia, mutta salonkikelpoisemmaksi puettuna.

”Väestönvaihdos on nähdäkseni vain kiertoilmaus tälle samalle ajattelulle. Miksi muuten puhuttaisiin jostain väestönvaihdoksesta, jota pelätään, ellei ajattelu olisi nimenomaan se, että kyse on ihonväristä ja rodusta. Tämähän on myös perussuomalaisten maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa tämä puhe väestönvaihdoksesta. Siellä todetaan, että Suomi alkaa näyttämään vähemmän suomalaiselta kuin aikaisemmin. Jälleen herää kysymys, miksi näin sanottaisiin, jos kyse ei olisi ihonväristä?” Elo sanoo.

Väkivaltaisen islamismin tutkija Juha Saarinen on sitä mieltä, että väestönvaihdos-termin käyttö voi viestiä myös ääriajattelusta.

”Puheet väestönvaihdoksesta eivät ole pelkästään rasistisia vaan termin käyttö saattaa viestiä myös ekstremistisen maailmankatsomuksen omaksumisesta, jossa oman viiteryhmän koetaan olevan sen olemassaoloa uhkaavan salaliiton ja hyökkäyksen kohteena”, Saarinen pohtii Twitterissä.

 

 

PS-Nuorten puheenjohtaja Asseri Kinnunen oli tänään vähäsanainen Uuden Suomen haastattelussa.

”Perussuomalaiset nuoret menee meidän kannanottojemme mukaan. Mutta itse olen käyttänyt termiä väestönvaihdos. Henkilökohtaisesti”, Kinnunen muun muassa sanoo.

Halla-aho on useaan otteeseen kuvannut etnonationalistisia kommentteja typeriksi ja linjannut, ettei perussuomalaiset kannata rotupolitiikkaa. Elon mielestä Halla-ahon viesti nuorisojärjestölle on kuitenkin lähinnä se, että he sanovat asiat liian suoraan.

LUE LISÄÄ:

Halla-aho PS-Nuoret-jupakasta: ”Emme aja rotuerottelupolitiikkaa – typeriä kommentteja”

Jussi Halla-aho: ”Perussuomalaisten tavoitteisiin ei kuulu ihmisten geeniperimän tarkkailu – Nämä ihmiset ovat väärässä puolueessa”

”Minun nähdäkseni kyse on juuri siitä, että itse ajattelu ei ole [Halla-ahon mielestä] ongelmallista. Ongelmallista ei ole niinkään se, mitä nämä nuoret ajattelevat vaan se, että he sanovat sen ääneen”, Elo sanoo Halla-ahon linjauksista.

Sininen tulevaisuus irtautui perussuomalaisista Halla-ahon noustua puheenjohtajaksi kesällä 2017. Perussuomalaisten ja sinisten välillä on yhä paljon katkeruutta. Maahanmuuttovastaisuutta on ollut perussuomalaisissa jo pitkään, aina nuivasta manifestista lähtien. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kuitenkin katseli maahanmuuttovastaista siipeä sivusta.

”Kadun sitä, että emme ole ilmeisesti riittävällä tavalla ymmärtäneet, että millaisesta voimasta on kyse ja mitä kaikkea sen taustalla on. Itse olen edelleen sitä mieltä, että maahanmuuttokriittisyys ei ole rasismia. Mutta että sen maahanmuuttokriittisyyden tai -vastaisuuden pohjaa tällaiselle ajattelulle [etnonationalismille], niin se on rasismia. Silloin kun perussuomalaisissa toimin, en ymmärtänyt enkä osannut aavistaa sitä, että tällainen ajattelu on Suomessa jossain väestöryhmissä näin vahvaa”, Simon Elo sanoo.

Eduskunnasta huhtikuun vaaleissa pudonnut Elo on edelleen espoolainen kuntapoliitikko. Hän kertoo hakevansa parhaillaan töitä ja nostavansa työnhakunsa aikana uudistettua sopeutumisrahaa.

LUE MYÖS: Näkökulma: Jussi Halla-aho antaa rasismin yhä rehottaa perussuomalaisissa nuorissa

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Kyösti Tomperi

Elo puhuu pehmoisia. Kyllä siellä ymmärrettiin Halla-aholaisten voima ja tehtiin omat peliliikkeet peräkonttivirtasineen ja poliittisine harakireineen. Mutta ei mitään, nostetaan sopeutumisrahaa ja louskutetaan leukoja. Pikkusoinia tämä elostelija leikkii.

Arvi Hagelin

Niin kauan kuin kansallisessa lainsäädännössä ulkomaalaisilla on yhdenvertainen oikeusasema oman maan kansalaisten kanssa, on myös ihmisiä, jotka protestoivat maahanmuuttoa. Ei voi olla niin, että ulkomaalaisella on samat edut ja oikeudet kuin maan kansalaisilla.

Markku Savikivi

Elo itse on änkyrä tyyppi.

Etnonationalismia tulee suvaita, koska ilmiö liittyy ihmisen geeniperimään. Jos poliitikko on kaukaa viisas ja suhtautuu etnonationalismin ilmentymiin torjuvasti, niin hän pyrkii huolehtimaan siitä, ettei etnonationalistisia ryhmiä rajojen sisälle muodostu. Jos ryhmiä muodostuu, on niillä etnonationalismiinsa luonnonoikeus.

Vanhastaan Suomessa on ollut suomalaisia, ruotsalaisia ja saamelaisia. Perustuslakia pitäisi muuttaa siten, että suomen kansalliskieliksi mainittaisiin suomi, ruotsi ja saame.

Ei ole suotavaa, että etnonationalistiset ryhmät hyppisivät toistensa varpaille.
1800 -luvun lopulle asti olivat ruotsalaiset maamme hallitseva etnoryhmä, joka teki sen virheen, että halusi säilyttää etuoikeutensa maailman tappiin saakka. Tuekseen vaatimuksilleen Suomen svekomaanit ottivat ruotsalaisia rotuoppeja, joita apuna käyttäen riikinruotsalaiset yrittivät nujertaa suomalaisuuden Ruotsissa.

Svekomania jyllää Suomessa edelleen, vaikka muualla maailmassa pyritään korjaamaan vanhoja vääryyksiä "positiivisen syrjinnän" avulla. Svekomania edustaa kärjistynyttä etnonationalismia.

Suomalaisia on sorrettu tuhannen vuotta. Sen tosiasian varassa Suomen Sisun olemassaolo lepää. Suomen Sisu tunnustaa kaikkien kansallisvaltioiden olemassaolon oikeutuksen. Tästä syystä sillä on jäseniä kaikista eduskuntapuolueista svekomaniapuoluetta lukuun ottamatta. Svekomaanit eivät vieläkään halua tunnustaa suomalaisten kansallisia oikeuksia. Tästä huolimatta valtio jakaa rahaa RKP:n lukuisille nuorisojärjestöille tutkimatta kunkin nuorisojärjestön svekomanian astetta erikseen. Demarien tai muiden älyssä ei ole juuri hurraamista.

Suomen Sisussa esiintyy epäluuloisuutta yhteen jos toiseenkin suuntaan. Eikä se epäluuloisuus ole vailla aihetta.