Keskiviikko 19.6.2019

Li Andersson: Uusi sote-sopu on juuri sitä, mitä halusimme – ”Ei mitään yksityistämiseen pakottavaa”

Luotu: 
23.5.2019 16:36
Päivitetty: 
23.5.2019 16:41
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Alma Talent
    Kuva
    Li Andersson.
|

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson ja vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto ovat tyytyväisiä siihen, että hallitusneuvottelupuolueiden uudessa sote-linjauksessa ei ole mukana laajaa valinnanvapautta.

Andersson sanoi olevansa tyytyväinen siihen, että sopu saatiin aikaiseksi.

LUE MYÖS: Hurjistus leviää kokoomuksessa: ”Kepu vie Antti Rinnettä ja kovaa – Suomelle kalliiksi tuleva huomenlahja”

”Keskeisin muutos verrattuna siihen ratkaisuun, mitä valmisteltiin viime kaudella on se, että tässä sovussa ei ole nyt mitään yksityistämiseen pakottavaa elementtiä”, Andersson sanoi.

”Markkinamalli on pudonnut kyydistä”, Haavisto sanoi.

LUE MYÖS: Uutta tietoa Rinteen hallituksen sote-ratkaisusta – Hyvästit laajalle valinnanvapaudelle

”Nyt kirjaus takaa sen, että julkiset palvelut edellä nämä kysymykset ratkaistaan. Kolmatta sektoria ja yksityisiä palveluita voi sitten käyttää osana, mutta tämä jää sitten itsehallinnollisille alueille ratkaistavaksi, miten paljon”, Haavisto sanoi.

Molemmat puolueet vastustivat viime kaudella verisesti oppositiosta Sipilän hallituksen sote-ratkaisua ja ennen kaikkea kokoomuksen ajamaa laajaa valinnanvapautta.

Anderssonin mukaan uusi linjaus noudattelee täysin vasemmistoliiton jo ennen vaaleja julki tuomaa linjaa.

”Vasemmistoliitto on sanonut, että meille käy maakuntahallinto lähtökohdaksi, niin kauan kuin niillä on verotusoikeus, päättäjät valitaan suorilla vaaleilla ja palvelut tuotetaan pääosin julkisina – juuri sellaiseen ratkaisuun päädyttiin”, Andersson sanoi.

Anderssonin mielestä maakuntavero on tärkeä, koska se takaa itsehallinnon.

”Meille on tärkeää, että verotusoikeus selvitetään tässä samalla kun itsehallinnolliset alueet lähtevät käyntiin”, sanoi puolestaan Haavisto.

Haaviston mukaan ajatuksena on, että ”tällä hallituskaudella saadaan sote maaliin”.

Andersson väisti kysymyksen muiden kuin pääkaupunkiseudun suurten kaupunkien erillisratkaisuista.

”Kirjaus koskee vain pääkaupunkiseutua”, hän totesi.

LUE MYÖS: Antti Rinne valotti uutta sote-ratkaisua – Maakunnat, päävastuu julkisella sektorilla, rahoitusmalli kaikkien puolueiden valmisteluun

Jaa artikkeli:

Kommentit

Timo Virtanen

Tärkeintähän saada kaikille Kepun vaalitappion myötä pudonneille kansanedustajille " maaherran " virka omaan maakuntaan. Näitä kansanedustajien sopeutumisrahoja kun pienennettiin ja lyhennettiin puhemies Risikon (kok) toimesta. Sehän aiheutti pahaa närää kansanedustajien keskuudessa.

Mikko Toivonen

Olen myös sitä mieltä, että pitkä ja kivinen on tie jos kepulit ja vassarivihreät meinaavat saada maakuntahallintohimmelinsä läpi.
Varmuudella tulemme sitä vastustamaan loppuun asti ja siitä juuri kepulit saivat kovan tuomion äänestäjiltä. Kepulointi nyt vihervassuilla tullaan meidän toimestamme seuraavissa vaaleissa rankaisemaan vieläkin tuntuvammin.

Tosiasiahan tietysti on että kokoomuksen ajama pörssiyhtiöille kaikki verorahat malli ei saanut mennä läpi eikä saa mennä läpi kun on kansalaisten perustarpeesta kysymys.

Terveyspalvelut voitaisiin uudistaa helposti ja tehokkaasti perustason lääkärillepääsyn tasoa nostamalla. Siihen taas on monta helposti poliittisella päätöksellä toteutettavaa mallia joista monet eivät maksaisia euroakaan yhteiskunnalle mutta lisäisivät heti kohtuuhintaista lääkärillepääsyä.
Kunnat kykenevät hommat myös hoitamaan ja jos eivät kykene niin liittykööt tai liitettäköön sellaisiin kuntakomboihin mitkä kykenevät.

Pörssiyhtiöt eivät kuulu kansalaisten perusterveydenhuoltoon eivätkä vanhusten hoivaan! Muunlaiset yksityiset formaatit hyvinkin voivat toimia julkisen alihankkijoina ja kykenevätkin siihen pörssiyhtiöitä paremmin ja paremmalla vastuulla

Kaarlo Erjala

Kuntien päättäjät turhautuvat, jos sosiaali - ja terveystoimi hoidetaan maakunnallisesti. Maakuntien keskuskunnat tulevat määräämään tahdin ja palvelut heikentyvät muissa kunnissa. On myös vaikea uskoa maakuntamallin verotusoikeuksineen tuovan säästöjä.

Petri Ollila

Hoivapalvelut kriisissä
22.4.2019 20:07 Petri Ollila Markkinat Vanhusten toito Yhteiskunnan palvelut Yksityistäminen
Kunnissa ei ole ollut osaamista järjestää kilpailutusta. Tämän takia yritykset ovat päässeet käyttämään taitamattomia hyväksi. Tämä ei ole pelkästään yritysten vika, mutta kyllä tämän tilanteen hyväksikäyttö kansainvälisten yritysten taholta on ohittanut eettisen sallittavuuden.

Keskustelu vanhusten hoidosta on vallannut valtaosan uutisajasta kaikilla kanavilla. Eikä syyttä. Kuullun perusteella varmaankin moni meistä pelkää sitä, että joutuu viettämän viimeiset vuotensa tämän ahneen ja kasvottoman koneiston armoilla.

Kovaa vauhtia ollaan väittämässä, että syyllisiä ovat yksityistetyt palvelut ja ennen kaikkea kansainväliset hoivayritykset. Unohdetaan, että huonosti käyttäytyviä hoivayrityksiä on miltei yhtä paljon kunnallisella puolella ja, että hoivapalvelujen resursseja on rajoitettu nimenomaan kuntien määräyksestä. Riippumatta sisällöstä, halvin tarjous on voittanut.

Tilannetta yritetään politisoida ja sanoa, että ongelma on aiheutunut palvelujen yksityistämisestä.. Tämä on hyvin yksioikoinen johtopäätös. Se, että yksityistäminen on monessa kunnassa epäonnistunut, ei johdu yksityistämisestä sinänsä, vaan sen toteutuksesta. Sama koskee sairaanhoitoa ja päiväkoteja.

Meillä on vanhusten ja sairaanhoidon asiantuntijoita, jotka muusta tietämättä sanovat, että yhteiskunnallinen hierarkia on ainoa mahdollinen vaihdannan muoto. Toisaalta meillä on tahoja, jotka luottavat sokeasti markkinoihin. On vahinko, että maassamme harvalukuiset vaihdannan asiantuntijat ovat olleet keskustelun ulkopuolella.

Seuraavassa on ajatuksia, joita lähinnä institutionaalisen taloustieteen (instituutiolla tarkoitetaan vaihdannan pelisääntöjä) edustajat ovat esittäneet asioissa, jotka koskevat yhteiskunnan ja yritysten kannustimia, vaihdannan pelisääntöjä, kilpailua, ja asiakkaiden mahdollisuuksia ilmaista toiveensa ja tarpeensa palvelun tarjoajille.

Kannustimet

Useat taloustieteen asiantuntijat väittävät, että markkinavaihdanta on aina tehokkaampaa kuin vaihdanta hierarkiassa, tässä tapauksessa yhteiskunnan toimesta toteutettuna. Hintaero näkyy meilläkin. Vanhusten hoidossa yksityinen on lehtitietojen mukaan noin 30 prosenttia halvempaa kuin julkinen. Talousnobelisti Williamson sanoo, että hintaero johtuu erilaisista kannustimista: yksityisellä sektorilla on ”korkeajännitteisiä kannustimia” (”high-powered incentives”), sellaisia taloudellisia kannustimia, jotka vaikuttavat suoraan toimijoiden talouteen. ”Low-powered incentives”, jossa hyvästäkään toiminnasta ei palkita, johtaa tehottomuuteen ja organisaation kangistumiseen.

Taloustieteilijä Harvey Liebenstein loi käsitteen X-tehokuus, joka muun muassa väittää, että organisaatiot eivät minimoi kustannuksia kuin äärimmäisissä olosuhteissa. Kustannuksilla on hänen mukaansa taipumus nousta tuotteesta saatavan hinnan tasolle. Ilman kilpailua tehottomuus lisääntyy ja hallintokustannukset kasvavat. Organisaatio laiskistuu.

Oma talousnobelistimme Bengt Holmström sanoi puheessaan eduskunnalle, että ainoa tapa tehostaa julkista sektoria on vähentää sen kokoa. Hänenkään mielestään julkista sektoria ei saa yhtä tehokkaaksi kuin yksityistä.

Keskustelussa esiintyy jatkuvasti sellainen ajattelu, että koska yksityisissä yrityksissä täytyy tuottaa voittoa ja se pitää lisätä tuotantokustannuksiin, ei yritys voi tuottaa yhtä tehokkaasti kuin voittoa tuottamaton organisaatio. Yllä olevat taloustieteilijät ovat sitä mieltä, että voitto, ”high-powered incentive” lisää tehokkuutta enemmän kuin mitä voiton arvo on. Tämän takia voittoakin tuottavat organisaatiot toimivat kustannustehokkaammin kuin voittoa tuottamattomat. Siis vaikka voitto sisältyy kustannuksiin, palvelu on sittenkin halvempaa kuin yhteiskunnan palvelu. Voitto sijoitetaan yleensä tuottavampiin kohteisiin joko yrityksen tai osingonsaajien toimesta, joten sitäkin kautta tehokkuus lisääntyy.

Voittoa tuottamattoman organisaation toimintaa uhkaa tehottomuus. Tehottomuus ei yleensä tuo edes työntekijöille lokoisampia oloja. Paremman johtamisen takia saattavat voittoa tuottavat organisaatiot olla työntekijän kannalta rauhallisempia työpaikkoja kuin usein huonosti johdetut yhteiskunnan organisaatiot.

Viime aikoina on usein kuultu toteamus, että on eettisesti väärin ansaita voittoa hoivapalveluilla. Parhaaseen taloustietämykseen perustuen voittoa tuottavat yritykset ovat lähtökohtaisesti parempaa lisäarvoa kuin voittoa tuottamattomat. Onko tehottomuus moraalisempaa kuin voitto?

Markkinat eivät kuitenkaan sovellu kaikkeen vaihdantaa. Monissa yhteiskunnan tuottamissa palveluissa kustannuksia ei voi rajata vain niille, ketkä näistä hyötyvät. Palvelun tilaaja saattaa olla eri taho kuin varsinainen asiakas. Markkinoiden läpinäkyvyyttä ei voida aina taata, etenkään sopimusten solmimisen jälkeen. Tällaisissa tilanteissa joudutaan käyttämään yhteiskunnan tuottamaa palvelua, vaikka se on lähtökohtaisesti yritysten tuottamaa kalliimpaa.

Vapaita markkinoita ei ole olemassa

Taloustieteilijöiden keskuudessa on yleisenä ajatuksena se, että ”vapaat markkinat” tarvitsevat mahdollisimman vähän sääntöjä. Todellisuudessa hyvin toimivia markkinoita ei synny ilman hyviä ja kaikkien hyväksymiä pelisääntöjä (instituutioita) sekä sanktiojärjestelmää näiden sääntöjen rikkomisesta. ”Vapaita” markkinoita ei ole olemassakaan. Toimivat pelisäännöt kannustavat kaikkia markkinoiden osapuolia toimimaan halutun lopputuloksen suuntaisesti. Tällaisia pelisääntöjä ei voi tehdä ilman yhteiskunnan mukanaoloa. Näin markkinat ja yhteiskunta ovat toisiinsa kietoutunut järjestelmä. Yhteiskunta muokkaa markkinoita ja markkinat muokkaavat yhteiskuntaa.

Eräs selitys hoiva-alan epäkohtiin on, että yritykset ketteryydellään ovat juosseet hitaasti valmistuvalta yhteiskunnan sääntöjärjestelmältä karkuun ja päässeet toimimaan tilanteessa, jossa yhteiskunnan pelisääntöjä ei vielä ole luotu.

Kilpailu

Hoiva-alan kilpailutuksen ongelmana, puutteellisen kriteeristön lisäksi, on se, että vaikka ennen sopimuksen tekoa on kovaakin kilpailua, transaktion tapahduttua ei ole enää oikein minkäänlaista kilpailua (institutionaalisessa taloustieteessä tästä käytetään nimitystä ”fundamental transformation)”. Sopimuksen saanut yritys voi sopimuksen saatuaan varsin vapaasti järjestää toiminnan itselleen sopivaksi ilman, että tilaaja tai asiakkaat pystyvät tilanteeseen vaikuttamaan. Julkisuudessa esiin tulleen perusteella henkilökunnan, asiakkaiden ja heidän omaistensa ääni on usein vaiennettu tai jätetty huomiotta. Tilanne on ongelmallinen varsinkin vanhusten ja lasten hoivayrityksissä, jossa lopullisten asiakkaiden kyky puolustaa itseään on huono.

Keskustelussa vaaditaan lisää valvontaa. Vaikka valvonnalla on oma roolinsa, sillä ei voida eliminoida kaikkia ongelmia varsinkaan tilanteessa, jossa kannustinjärjestelmät yhteiseen tulokseen pääsemiseksi ovat ristiriidassa keskenään. Omavalvonnalla on tässä tilanteessa samanlaisia ongelmia. Valvonta on yhteiskunnan ja byrokratian keino valvoa organisaatioita. ON todennäköistä, että valvojat eivät edes tiedä, mitä asiakkaat haluavat.

Mitä sitten on hyvä hoito? Sille voidaan varmasti asettaa yleisiä kriteereitä, mutta yksilötasolla kyse on myös hyvin subjektiivisista asioista. Hymyä tai ystävällisiä sanoja on vaikeata pukea hyvän hoidon kriteereiksi muulla tavalla kuin tarkasti seurata, kuinka asiakas tämän kokee.

Asiakkaiden tarpeet

Hirschman esitti, että markkinoiden osapuolilla on kaksi tapaa ilmaista tyytymättömyys, ”voice” (ääni) ja ”exit” (poistuminen). ”Voice” tarkoittaa sitä, että jos asiakas on tyytymätön saamaansa palveluun, hän ilmoittaa tästä palvelun tarjoajalle. ”Exit” tarkoittaa sitä, että tyytymätön asiakas vaihtaa tuotteen toimittajaa. Näinhän markkinoiden oletetaan toimivan.

Hyvin toimivien markkinoiden edellytys on, että asiakkaiden kokemusten annetaan vaikuttaa

palvelukokonaisuuden muotoutumiseen joko valittamalla (voice) tai vaihtamalla tarjoajaa (exit). Jos näitä mahdollisuuksia ei ole, markkinat eivät voi toimia. Tähän asiaan on hoivapalveluissa kiinnitetty todella vähän huomiota. Tarpeiden ilmaiseminen (”preference articulation”) saattaa olla ongelmallista lasten- että vanhusten hoidossa. Molemmilla ryhmillä on puutteellinen kyky ja voima ilmaista tyytymättömyyttään. Tilanne pahenee, jos toiveita ei kuulla, ne vaientuvat tai vaiennetaan.

Vaihto toiseen palveluntarjoajaan (exit) ei myöskään ole helppoa, jos ei ole vaihtoehtoja. Useilla paikkakunnilla on vain yksi palvelun tarjoaja. Hoivapalvelut ovat niin ikään pitkän aikavälin sopimuksia, joten ”shoppailu” ei onnistu samalla tavalla kuin vaikkapa marketissa. Voicen, valitusmahdollisuuksien lisäämistä voitaisiin parantaa. Asiakkaiden rinnalla omaisilla ja henkilökunnalla olisi tässä asiassa tärkeä merkitys. Merkitystä voisi lisätä se, että voicen kuulematta jättämisstä voitaisiin tehostaa uhalla exitistä, toiselle palveluntarjoajalle siirtymisestä..

Kuka on hoivapalvelujen asiakas?

”Asiakas” on epäselvästi määritelty. Käytännössähän sopimus tehdään kunnan kanssa, ei perimmäisen asiakkaan. Kunnan intressi saattaa poiketa asiakkaiden ja heidän omaistensa intresseistä. Kuten jo mainittiin, lopullisten asiakkaiden mahdollisuudet ja kyky valvoa omia etujaan vaihdella. Yritysten ja kuntien halu kuunnella asiakkaitaan ei aina ole ollut kovin hyvä. Jos palveluorganisaatio on ketjutettu moniportaiseksi, signaalit häipyvät helposti matkalla.

Julkinen tai yksityinen hoivapalvelu eivät kummatkaan sovellu yleisratkaisuiksi

On ilmeistä, että hoivapalvelu joudutaan jakamaan erilaisten tarpeiden suhteen segmentteihin. Asiakkaille, jotka pystyvät itse tai omaisten avulla hankkimaan tarvitsemiaan palveluita, markkinaehtoinen ratkaisu voi toimia. Tällöin pitää olla kilpailevia vaihtoehtoja ja herkkä palautejärjestelmä. Sopimukset on voitava purkaa suhteellisen nopeasti.

Palvelusetelijärjestelmää kannattaa varmasti kehittää edelleen niin, että exit on aika lyhyenkin sopimuskauden jälkeen mahdollinen. Tämä koskee sekä asiakkaita että kuntien ja yritysten välisiä sopimuksia.

Jos markkinoita ei saada toimimaan halutulla tavalla, pitää vanhukset, lapset, vammaiset ja päihdekuntoutujat hoitaa yhteiskunnan toimesta, vaikka se maksaa enemmän.

Kirjoitus on julkaistu Kanavassa 2/2019